Mutta minä olin nuori ja valvoin, vaikka hyvin tiesin, että pappi oli saanut Metuferiltä ruukullisen viiniä ja kutsunut hänet ja pari muuta ylhäisintä vihittävää kammioonsa eikä tulisi meitä yllättämään. Minä valvoin, vaikka muiden kertomasta tiesin, että vihittävien aina oli tapana salaa syödä, pelata ja nukkua. Mata alkoi kertoa Sekhmetin, leijonanpäisen, temppelistä, jossa Ammonin jumalallisen tyttären oli tapana ilmestyä sotilaskuninkaille ja syleillä heitä. Tämä temppeli oli Ammonin temppelin takana, mutta se ei enää ollut maineessa. Vuosikymmeniin ei farao ollut käynyt siellä, ja ruoho oli alkanut kasvaa sen esipihan kivilaattojen väliin. Mutta Mata sanoi, ettei hänellä olisi ollut mitään vastaan valvoa siellä ja syleillä jumalattaren alastomuutta juuri nyt, ja Nefru viskeli noppia kädessään ja haukotteli ja pahoitteli, ettei ollut älynnyt ottaa viiniä mukaansa. Sen jälkeen he molemmat paneutuivat nukkumaan ja pian olin ainoa, joka valvoin.
Yöni oli pitkä, ja muiden nukkuessa syvä hartaus ja kaipuu valtasivat minut, niin nuori olin vielä, ja ajattelin, että olin pitänyt itseni puhtaana ja paastonnut ja täyttänyt kaikki vanhat määräykset, jotta Ammon voisi ilmestyä minulle. Toistin hänen pyhiä nimiään ja kuuntelin jokaista rasahdusta kaikki aistit valppaina, mutta temppeli oli tyhjä ja kvlmä. Aamun lähestyessä alkoi pyhimmän esirippu heilua vedossa, mutta mitään enempää ei tapahtunut. Kun valoa alkoi tulla temppelinhalliin, puhalsin lampun sammuksiin sanomattoman pettymyksen vallassa ja herätin toverini.
Sotilaat puhalsivat torviin, vartijat vaihtuivat muureilla ja esipihoista alkoi kantautua matala sorina kuin etäisten vetten kohu tuulessa, niin että tiesimme päivän ja työn alkaneen temppelissä. Vihdoin tuli pappi hyvin kiireesti ja hänen mukanaan tuli ihmeekseni Metufer. Heistä molemmista huokui ankara viinin löyhkä ja he pitivät toisiaan käsipuolesta ja pappi heilutti hyvien arkkujen avaimia kädessään ja toisti Metuferin avulla pyhät luvut, ennen kuin tervehti meitä.
»Vihittävät Mata, Mose, Bek, Sinufer, Nefru, Ahmose ja Sinuhe», sanoi pappi. »Oletteko valvoneet ja rukoilleet, niinkuin on käsketty, ansaitaksenne vihkimyksen?»
»Olemme valvoneet ja rukoilleet», vastasimme yhdestä suusta.
»Onko Ammon lupauksensa mukaan ilmestynyt teille?» kysyi pappi ja röyhtäisi katsoen meitä harhailevin silmin. Vilkaisimme toisiimme ja emmimme. Vihdoin Mose sanoi epäröiden: »Hän ilmestyi lupauksensa mukaan.» Toinen toisensa jälkeen sanoivat toverini: »Hän ilmestyi.» Ja viimeisenä sanoi Ahmose hartaasti varmalla äänellä: »Totisesti hän ilmestyi!» Hän katsoi pappia suoraan silmiin, mutta minä en sanonut mitään ja oli kuin koura olisi puristanut sydäntäni, sillä se, mitä toverini sanoivat, oli mielestäni jumalan pilkkaamista.
Metufer sanoi julkeasti: »Myös minä olen valvonut ja rukoillut ansaitakseni vihkimyksen, sillä ensi yönä minulla on muuta tekemistä kuin viipyä täällä. Myös minulle Ammon ilmestyi, kuten pappi voi todistaa, ja hänen hahmonsa oli suuren viiniruukun kaltainen ja hän puhui minulle lukuisia pyhiä asioita, joita minun ei sovi teille toistaa, mutta hänen sanansa olivat suloiset kuin viini suussani, niin että janosin kuulla niitä yhä enemmän ja enemmän aina aamuvarhaiseen asti.»
Silloin Mose rohkaistui ja sanoi: »Minulle hän ilmestyi poikansa Horuksen hahmossa, istahti haukkana olkapäälleni ja sanoi: 'Ole siunattu, Mose, olkoon perheesi siunattu, olkoon työsi siunattu, jotta kerran istuisit kahden portin talossa ja käskisit lukuisia palvelijoita.' Niin hän sanoi.»
Myös muille vihittäville tuli kiire kertoa, mitä Ammon oli heille sanonut, ja he puhuivat innokkaasti useat samalla kertaa ja pappi kuunteli nauraen ja nyökytellen päätään. En tiedä, kertoivatko he näkemiään unia vai valehtelivatko he. Sen vain tiedän, että seisoin orpona ja yksin enkä sanonut mitään.
Vihdoin pappi kääntyi puoleeni, rypisti ajeltuja kulmiaan ja sanoi ankarasti: »Entä sinä, Sinuhe, etkö olekaan arvollinen vihittäväksi? Vai eikö taivaallinen Ammon ilmestynyt sinulle minkäänlaisessa hahmossa? Etkö nähnyt häntä edes pienenä hiirenä, sillä lukemattomissa hahmoissa hän saattaa ilmestyä?»
Pääsyni Elämän taloon oli kysymyksessä, niin että rohkaisin mieleni ja sanoin: »Aamuvarhaisella näin pyhän esiripun liikkuvan, mutta muuta en nähnyt eikä Ammon puhunut minulle.»
Silloin kaikki purskahtivat nauruun ja Metufer nauroi niin, että läimäytteli kädellä polviinsa, ja sanoi papille. »Hän on tyhmä.» Hän nyki pappia hihasta, jonka viini oli kastellut, ja kuiskutti hänelle jotakin vilkuillen minuun.
Pappi katsoi taas ankarasti minuun ja sanoi: »Ellet ole kuunnellut Ammonin ääntä, en voi päästää sinua vihittäväksi. Mutta tämä asia on pian autettu, sillä tahdon uskoa, että olet uskollinen nuorukainen ja että tarkoituksesi ovat hyvät.» Tämän sanottuaan hän meni kaikkein pyhimmän taakse ja hävisi näkyvistä. Metufer tuli aivan viereeni ja katseli kasvojeni onnetonta ilmettä, hymyili ystävällisesti ja sanoi: »Älä pelkää.»
Mutta tuokion kuluttua kavahdimme kaikki, sillä hallin hämärässä kajahti yliluonnollinen ääni, joka ei ollut minkään ihmisäänen kaltainen, ja se kuului kaikkialta, katosta, seinistä ja pylväiden välistä, niin että kääntelimme kasvojamme ymmärtääksemme, mistä ääni kuului. Ääni sanoi: »Sinuhe, Sinuhe, unikeko, missä olet? Astu äkkiä kasvojeni eteen ja kumarra minua, sillä minulla on kiire enkä jouda sinua koko päivää odottelemaan.»
Metufer veti esiripun syrjään, työnsi minut kaikkein pyhimpään ja painoi niskasta minut lattialle tervehdysasentoon, jossa tervehditään jumalia ja faraoita. Mutta kohotin kohta pääni ja näin, että kaikkein pyhin oli leimahtanut täyteen kirkasta valoa, ja ääni kuului Ammonin suusta, kun hän sanoi:
»Sinuhe, Sinuhe, senkin sika ja paviaani! Olitko päissäsi, koska nukuit, kun sinua kutsuin? Sietäisit upota kurakaivoon ja syödä mutaa koko ikäsi, mutta nuoruutesi tähden armahdan sinua, vaikka olet tyhmä, laiska ja likainen, sillä armahdan jokaisen, joka minuun uskoo, mutta muut viskaan manalan kuiluun.»
Vielä paljon muuta ääni sanoi huutaen ja herjaten ja kiroillen.
Mutta en muista enää kaikkea enkä halua muistaa, niin nöyryytetyksi ja katkeraksi tunsin mieleni, sillä tarkoin kuunnellessani erotin yliluonnollisen äänen kuminasta papin äänen ja tämä huomio tyrmistytti ja kauhistutti minua, niin etten enää osannut kuunnella. Jäin makaamaan Ammonin kuvan eteen, vaikka ääni oli vaiennut, kunnes pappi tuli ja potkaisi minut syrjään ja toverini alkoivat kiirehtien kantaa sisään suitsutusta, voiteita, kaunistusaineita ja punaisia vaatteita.
Jokaiselle oli etukäteen jaettu tehtävänsä ja muistin omani ja hain esihallista astian täynnä pyhää vettä ja pyhät pyyhkeet pestäksemme jumalan kasvot, kädet ja jalat. Mutta palatessani näin papin sylkäisevän Ammonia vasten naamaa ja pyyhkivän hänen kasvonsa tahraisella hihallaan. Sen jälkeen Mosc ja Nefru maalasivat hänen huulensa, poskensa ja kulmakarvansa. Metufer voiteli hänet ja siveli nauraen pyhällä voiteella myös papin öljyiset kasvot ja omat kasvonsa. Lopuksi riisuttiin kuva ja kuivattiin ja pestiin, ikään kuin hän olisi toimittanut tarpeensa, hänen kalunsa voideltiin ja punainen, poimuihin silitetty hame puettiin hänen ylleen, hänen ympärilleen sidottiin esivaate ja olkavaate ripustettiin hänen hartioilleen ja hänen käsivartensa pujotettiin hihoihin.
Kun kaikki tämä oli tapahtunut, keräsi pappi käytetyt vaatteet ja otti talteen pesuveden ja pyyhkeet, sillä ne kaikki myytiin joka päivä palasiksi leikeltyinä esipihassa varakkaille matkailijoille ja vesi myytiin ihottumia sairastaville parannusvetenä. Niin olimme vapaat ja menimme pihalle päivänpaisteeseen ja minä oksensin.
Yhtä tyhjä kuin oli vatsani, yhtä tyhjä oli myös sydämeni ja pääni, sillä enää en uskonut jumaliin. Mutta kun viikko oli täyteen kulunut, voideltiin pääni öljyllä ja minut vihittiin Ammonin papiksi, vannoin papinvalan ja sain todistuksen siitä. Todistuksessa oli Ammonin suuren temppelin sinetti ja minun nimeni ja se oikeutti minut pääsemään Elämän taloon.