»Olen lääkäri enkä pappi. Olin lukevinani ovesta, että täällä tarjotaan myös sataman viiniä. Maistakaamme sitä, jos se on hyvää.» Sen sanoessani helistin hopearenkaita käsissäni ja isäntä juoksi nopeasti luokseni ja kumarsi minulle ja laski kätensä polvien tasalle edessäni.
»Minulla on varastossani Sidonin ja Bybloksen viiniä, joiden sinettejä ei vielä ole murrettu ja jotka ovat myrhasta makeita», hän sanoi. »Myös sekoitettuja viinejä tarjoan kirjavista maljoista. Ne nousevat päähän kuin kauniin tytön hymy ja tekevät sydämen iloiseksi.» Vielä paljon muuta hän puhui ja luetteli kertaakaan välillä hengähtämättä, niin että jouduin hämilleni ja katsoin kysyvästi Thotmesiin. Thotmes tilasi meille sekoitettua viiniä ja orja tuli kaatamaan vettä käsillemme ja kantoi vadissa paahdettuja lootuksensiemeniä matalalle pöydälle eteemme. Isäntä toi kirjavat maljat. Thotmes kohotti maljansa ja kaatoi tilkan maahan sanoen: »Jumalalliselle savenvalajalle! Rutto syököön taidekoulun ja sen opettajat.» Hän luetteli nimeltä opettajat, joita eniten vihasi.
Myös minä kohotin maljani ja kaadoin tilkan lattialle. »Ammonin nimeen», sanoin, »vuotakoon hänen veneensä ikuisesti, haljetkoon hänen pappiensa mahat ja rutto syököön tietämättömät opettajat Elämän talossa.» Mutta tämän sanoin matalalla äänellä ja vilkaisin ympärilleni, ettei vain kukaan vieras kuulisi sanojani.
»Älä pelkää», huomautti Thotmes. »Tässä kapakassa on lyöty halki niin monta Ammonin korvaa, että he ovat kyllästyneet kuuntelemaan. Me tänne päätyneet olemme kadotettuja muutenkin. Minä en saisi edes leipääni ja oluttani, ellen olisi keksinyt ruveta piirtämään kuvakirjoja rikkaitten lapsille.»
Hän näytti minulle paperikäärön, johon oli piirtänyt kuvia tullessani, ja minun oli pakko nauraa, sillä hän oli piirtänyt paperiin linnoituksen, jonka muuria puolusti pelosta vapiseva kissa nyökkääviä hiiriä vastaan, ja hän oli piirtänyt paperiin virtahevosen, joka lauloi puun latvassa kyyhkysen vaivalloisesti kiivetessä puuhun pitkin tikapuita.
Thotmes katsoi minuun ja hänen ruskeat silmänsä hymyilivät. Mutta hän kiersi kääröä enkä nauranut enää, sillä esiin tuli kuva, jossa kalju, pieni pappi talutti köydestä suurta farao ta kuin uhrieläintä temppeliin. Vielä hän näytti kuvan, jossa pieni farao kumarsi Ammonin mahtavaa patsasta. Katsoin kysyvästi häneen ja hän nyökkäsi ja sanoi:
»Eikö näin ole? Myös vanhemmat nauravat kuville, koska ne ovat mielettömiä. Onhan naurettavaa, että hiiri hyökkää kissan kimppuun, ja yhtä naurettavaa on, että pappi taluttaa faraota. Mutta ne, jotka tietävät, alkavat ajatella kaikenlaista. Siksi minulle riittää leipää ja olutta, kunnes papit antavat vartijoitten nuijia minut hengiltä jossakin kadunkulmassa. Sellaista on tapahtunut.»
»Juokaamme», sanoin ja joimme viiniä, mutta sydämeni ei tullut iloiseksi. »Onko väärin kysyä: Miksi?» sanoin.
»Tietysti se on väärin», sanoi Thotmes, »sillä ihmisellä, joka uskaltaa kysyä, miksi, ei ole kotia eikä kattoa eikä yösijaa Kemin maassa. Kaiken on oltava niinkuin ennen, tiedäthän sen. Vapisin ilosta ja ylpeydestä, kunrpääsin taidekouluun, muistathan, Sinuhe, Olin kuin janoinen lähteen luokse päästyään. Olin kuin nälkäinen, joka tavoittelee leipää. Ja opin paljon hyvää. Opin, miten taiteilija pitää piirrintään ja miten talttaa käsitellään ja miten malli muovataan vahaan, ennen kuin käydään käsiksi kiveen, ja miten kivi kiilloitetaan ja miten värilliset kivet yhdistetään ja miten alabasteri maalataan. Mutta kun himoitsin käydä työhön ja muovata sellaista, mistä uneksin, silmieni iloksi, silloin nousi seinä eteeni ja minut pantiin sotkemaan savea muiden muovattavaksi. Sillä ennen kaikkea muuta on kaava. Taiteella on kaava niinkuin kirjaimilla, ja joka siitä poikkeaa, on kirottu. Siksi kaikella on mallinsa, ja joka poikkeaa mallista, ei ole kelvollinen taiteilijaksi. Aikojen alusta asti on määrätty, miten kuvataan seisova ihminen ja istuva ihminen. Aikojen alusta on määrätty, miten hevonen kohottaa jalkojaan ja miten härkä vetää rekeä. Aikojen alusta on määrätty, miten taiteilijan on suoritettava työnsä, ja joka siitä poikkeaa, hän ei ole kelvollinen temppeliin ja häneltä kielletään kivi ja taltta. Oh, Sinuhe ystäväni, minäkin kysyin: Miksi? Liian monta kertaa kysyin: Miksi? Sen tähden istun tässä kuhmuja päässäni.»
Me joimme viiniä ja mielemme keventyi ja sydämeni keventyi, ikään kuin paise olisi siitä puhkaistu, sillä enää en ollut yksin. Ja Thotmes sanoi:
»Sinuhe, ystäväni, me synnyimme outoon aikaan. Kaikki liikkuu ja muuttaa muotoaan, niinkuin savi savenvalajan levyllä. Vaatteet muuttuvat, sanat ja tavat muuttuvat eivätkä ihmiset enää usko jumaliin, vaikka pelkäävätkin heitä. Sinuhe, ystäväni, ehkä synnyimme elämään maailman päivänlaskun aikaa, sillä maailma on jo vanha, kun tuhat ja kaksituhatta vuotta on kulunut pyramidien rakentamisesta. Kun ajattelen sitä, tahtoisin kallistaa pääni käsien varaan ja itkeä kuin lapsi.»
Mutta hän ei itkenyt, sillä joimme sekoitettua viiniä kirjavista maljoista ja joka kerta täyttäessään maljamme kumarsi 'Syyrialaisen ruukun' isäntä meille laskien kätensä polvien tasalle. Vähän väliä juoksi myös orja kaatamaan vettä käsillemme. Sydämeni keveni kevyeksi ja nuolennopeaksi kuin pääskynen talven kynnyksellä, ja olisin halunnut lukea ääneen runoja ja syleillä koko maailmaa ympärillämme.
»Menkäämme ilotaloon», sanoi Thotmes ja nauroi. »Menkäämme kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan tanssivia tyttöjä, jotta sydämemme ilahtuisi emmekä enää kysyisi, miksi, emmekä enää vaatisi maljaamme täytenä.»
Annoin maksuksi toisen rannerenkaan ja kehoitin isäntää käsittelemään sitä varovasti, koska se vielä oli kostea raskaan naisen virtsasta. Tämä ajatus huvitti minua suuresti ja myös isäntä nauroi lämpimästi ja antoi renkaasta takaisin koko joukon leimattua hopeaa, niin että saatoin antaa orjallekin hopeaa. Hän kumarsi maahan asti edessäni ja isäntä saattoi meidät ovelle ja kehoitti minua muistamaan 'Syyrialaista ruukkua'. Hän sanoi myös tuntevansa lukuisia nuoria, ennakkoluulottomia tyttöjä, jotka mielellään tutustuisivat minuun, jos menisin heidän luokseen häneltä ostamani viiniruukku kainalossa. Mutta Thotmes sanoi, että jo hänen isoisänsä oli maannut samojen syyrialaisten tyttöjen kanssa, joten heitä saattoi paremmin nimittää isoäideiksi kuin sisariksi. Niin leikillisiä olimme, kun päämme oli täynnä viiniä.
Kävelimme pitkin katuja ja päivä oli laskenut ja opin tuntemaan Theban, jossa koskaan ei ole yötä, sillä huvittelevat ihmiset tekivät loistavan kaupunginosansa yöllä yhtä valoisaksi kuin päivällä. Huvitalojen edessä leimusivat soihdut ja lamput paloivat pylväiden päissä kadunkulmissa. Orjat kantoivat juosten kantotuoleja ja esijuoksijain huuto sekaantui taloista kantautuvaan musiikkiin ja viinistä juopuneiden hälinään. Kurkistimme sisään Kushin viinituvan ovesta ja näimme neekerien käsin ja puunuijin takovan rumpuja, joiden kumiseva ääni peloittavana kantautui kauas ympäristöön. Niiden kanssa kilpaili helisevä, alkukantainen Syyrian musiikki, joka vieraudessaan särki korvia, mutta jonka poljento tarttui mieleen ja sytytti veren kuumeiseksi.
En ollut koskaan astunut jalallani ilotaloon ja pelkäsin vähän, mutta Thotmes vei minut taloon, jonka nimi oli 'Kissa ja rypäle'. Se oli pieni, siisti talo ja sen istuimina oli pehmeitä mattoja, valaistus oli kauniin keltainen ja huilujen ja kielisoitinten musiikkiin löivät tahtia punaisiksi värjätyillä kämmenillään nuoret, mielestäni kauniit tytöt. Musiikin päätyttyä he istuutuivat viereemme ja pyysivät minua tarjoamaan heille viiniä, koska heidän kurkkunsa olivat kuivat kuin olki. Musiikki alkoi uudelleen ja kaksi alastonta tanssijatyttöä esitti monimutkaisen ja suurta taitoa vaativan tanssin, jota seurasin suuresti kiinnostuneena. Lääkärinä olin tottunut katselemaan alastomia tytönruumiita, mutta niiden rinnat eivät hypähdelleet ja pienet vatsat ja takapuolet liikahdelleet niin houkuttavasti kuin näiden.