»Kaptah, Kaptah», sanoin ja polvistuin hänen eteensä ja syleilin hänen rottien pureskelemia hartioitaan. »Olet parantumaton, ja Thebassa sanottiin, että olet kuollut, mutta en uskonut, että olet kuollut, sillä luullakseni sinä et koskaan voi kuolla ja parhaiten sen todistaa, että löydän sinut täältä vainajien luolasta ruumiiden keskeltä elävänä ja hyvissä voimissa, vaikka kenties jokainen niistä jotka ovat kuolleet kahleisiin ympärilläsi, on ollut säädyllisempi ja jumalille mieluisampi mies kuin sinä. Silti iloitsen suuresti löytäessäni sinut hengissä.»
Mutta Kaptah sanoi: »Olet ilmeisesti sama turhanpäiväinen lörpöttelijä kuin ennenkin, herrani Sinuhe. Äläkä puhu minulle jumalista, sillä kurjuudessani olen huutanut avukseni kaikkia jumalia, jotka tunnen, jopa Babylonin ja heettiläistenkin jumalia, eikä ainoakaan niistä ole minua auttanut, vaan olen joutunut syömään itseni köyhäksi ahneen vartijani tähden. Vain kuoriaisemme on minua auttanut johdattaessaan sinut luokseni, sillä tämän linnoituksen päällikkö on hullu mies eikä usko mitään järkevää sanaa ja hän antoi miestensä ryöstää minut ja venyttää ruumistani surkealla tavalla, niin että huusin kuin härkä heidän venytysrattaassaan. Mutta kuoriaisemme säilytin onnekseni, sillä nähdessäni mitä oli tulossa piilotin sen erääseen kohtaan ruumiissani, joka tosin jumalan säilyttämiseksi on häpeällinen, mutta joka kenties kuoriaiselle oli mieluinen, koska hän johdatti sinut luokseni. Näin ihmeellinen tapaus voi näet sattua vain pyhän kuoriaisemme ansiosta.»
Hän näytti minulle kuoriaista, joka yhä oli sontainen ikävän säilytyspaikkansa takia. Annoin seppien katkaista hänen kahleensa ja talutin hänet ylös linnoitukseen huoneisiini, sillä hän itse oli heikko ja sokko, ennen kuin hänen silmänsä tottui jälleen päivänvaloon. Huoneissani annoin orjien pestä ja voidella hänet ja pukea hänet hienoimpaan pellavaan ja lainasin hänelle kultaketjun ja rannerenkaita ja muita koruja, jotta hän voisi esiintyä arvonsa mukaisessa asussa, ja annoin ajella hänen partansa ja kähertää hänen hiuksensa. Koko ajan orjien hoivatessa ja pukiessa häntä hän söi lihaa ja joi viiniä ja röyhtäili hyvinvoinnista. Mutta kaiken tämän tapahtuessa vanginvartija itki ja parkui oven takana ja kynsi ja potki ovea huutaen, että Kaptah oli velkaa hänelle kaksi miljoonaa kolmesataakuusikymmentäviisituhatta debeniä kultaa hengestään ja ravinnostaan vanki luolassa. Eikä hän suostunut tinkimään debeniäkään tästä summasta, koska hän sanoi panneensa oman henkensä alttiiksi säilyttäessään hänen henkensä ja varastaessaan hänelle ruokaa linnoituksen vähistä muonavaroista. Tästä ymmärsin, että Ghazassa oli muitakin hulluja kuin linnoituksen päällikkö Roju. Lopulta hermostuin ukon huutoon ja parkuun ja sanoin Kaptahille:
»Horemheb on ollut jo toista viikkoa Ghazassa ja ukko on pettänyt sinua etkä sen tähden suinkaan ole hänelle mitään velkaa, vaan annan sotilaiden ruoskia hänet, ja jos on tarpeen, voivat sotilaat katkaista hänen kaulansa, sillä hän on kavala ukko ja syypää monen vangin kuolemaan.»
Mutta Kaptah kauhistui suuresti sanojani ja röyhtäisi monta kertaa peräkkäin ja joi sekoitettua viiniä ja sanoi: »Pois se minusta, sillä minä olen rehellinen mies ja kauppiaan on täytettävä sitoumuksensa säilyttääkseen maineensa enkä halua pettää ketään, vaikka kenties koko Egyptissä ei ole niin paljon kultaa kuin olen jo velkaa tuolle äijälle. Luulin näet kuolevani Ghazan päällikön tyhmyyden takia ja sen tähden laskin leikkiä hänen kanssaan ja lupasin hänelle mitä hyvänsä hän pyysi, koska luulin, etten olisi sitä enää maksamassa. Jos olisin tiennyt jääväni henkiin, olisin tietenkin tinkinyt suuresti hänen vaatimuksistaan, mutta tuntiessani leivän hajun hänen kourassaan en malttanut nälkäni tähden tinkiä.»
Pyyhin silmiäni ja otsaani ja tuijotin pelästyneenä häneen ja kysyin: »Oletko sinä tosiaan Kaptah? Ei, sitä en voi uskoa, vaan uskon, että tämän linnoituksen kivissä on kirous ja että jokainen joka viipyy täällä kyllin kauan, tulee hulluksi. Siten sinäkin olet tullut hulluksi etkä enää ole entinen Kaptah. Aiotko tosiaan maksaa ukolle kaiken, mitä olet velkaa hänelle, ja millä sen maksat, sillä Atonin valtakunnan jälkeen olet luullakseni yhtä köyhä mies kuin minä ja rikkautesi on mennyt.»
Mutta Kaptah oli juopunut viinistä ja sanoi: »Olen hurskas mies ja kunnioitan jumalia ja pidän kiinni sanastani. Siksi aion viimeistä debeniä myöten maksaa ukolle velkani, mutta tietenkin hänen on myönnettävä minulle maksuaikaa enkä usko hänen yksinkertaisessa päässään edes ymmärtävän, miten paljon kultaa olen hänelle velkaa, vaan hän olisi varmaan tyytyväinen, jos punnitsisin hänelle pari debeniä kultaa, sillä hän ei vielä koskaan elämässään ole puristanut pehmeätä kultaa sormissaan. Totisesti, luulen, että hän joutuisi suunniltaan ilosta, jos saisi minulta debeninkin kultaa, mutta tämä ei suinkaan vapauta minua sanastani ja velastani. Enkä ymmärrä, mistä voin hankkia tämän kaiken kullan, sillä menetin tosiaan paljon omaisuutta Theban kapinassa ja jouduin häpeällisesti pakenemaan Thebasta ja jättämään omaisuuteni pulaan, kun orjat ja kantajat saivat päähänsä, että olin kavaltanut heidät Ammonille, ja halusivat tappaa minut, mutta sen jälkeen tein Horemhebille suuria palveluksia Memfiissä, ja kun minun oli pakko paeta myös Memfiistä, koska orjien viha ulottui sinne asti, olen tehnyt Horemhebille vielä suurempia palveluksia Syyriassa eläessäni täällä kauppiaana ja myydessäni viljaa ja rehua heettiläisille. Siksi lasken, että Horemheb on minulle jo velkaa ainakin puolen miljoonaa debeniä kultaa ja enemmänkin, koska minun oli pakko hylätä liikeasiani ja paeta pienessä veneessä Ghazaan saattaen henkeni suureen vaaraan merellä. Heettiläiset näet suuttuivat suuresti heidän hevostensa sairastuessa syötyään minun heettiläisille myymääni rehua. Mutta tietämättäni antauduin vielä suurempaan vaaraan paetessani Ghazaan, sillä Ghazan hullu päällikkö antoi vangita minut syyrialaisena vakoojana ja venyttää minua vakoojana ja varmaan hän olisi antanut ripustaa nahkani muurille, ellei tämä hupsu ukko olisi piilottanut minua ja sanonut minun kuolleen luolissa. Siksi minun on maksettava velkani hänelle.»
Hänen puhuessaan silmäni avautuivat ja käsitin, että juuri Kaptah oli ollut Horemhebin paras palvelija Syyriassa ja hänen vakoojainsa päämies, koska voiton vuorella Horemhebin telttaan yöllä saapunut janoinen mies oli peittänyt kädellä toisen silmänsä osoittaakseen tulevansa silmäpuolen miehen lähettämänä. Ymmärrettyäni tämän ymmärsin myös, ettei kukaan toinen olisi voinut suorittaa Syyriassa samaa kuin Kaptah, sillä oveluudessa ei ollut ketään Kaptahin veroista. Mutta sanoin hänelle:
»Olkoonkin, että Horemheb on sinulle velkaa paljon kultaa, mutta helpommin voit likistää kiveä sormissasi puristaaksesi siitä kultaa, kuin saat perityksi velkasi häneltä. Tiedäthän hyvin, ettei hän koskaan maksa velkojaan.»