Kaptah sanoi: »Niin on ja tiedän hyvin, että Horemheb on kovasydäminen ja kiittämätön mies ja vielä kiittämättömämpi kuin tämä Ghazan hullu päällikkö, jolle annoin heettiläisten viskellä viljaa suljetuissa ruukuissa. He näet uskoivat, että ruukut olivat täynnä myrkyllisiä käärmeitä, jotka suurin hankaluuksin ja vaivalla olin kerännyt erämaasta, ja todistaakseni sen annoin erään ruukun särkyä ja käärmeet purivat kolmea heettiläistä sotilasta, niin että he kuolivat yhden vesimitan aikana, eikä heettiläisillä enää sen jälkeen ollut halua aukaista ruukkuja, joissa oli viljaa, vaan he maksoivat minulle hyvin näistä ruukuista. Siksi jokainen jyvä, joka näissä ruukuissa tuli Ghazaan, maksaa Horemhebille painonsa kultaa ja ehkä enemmänkin, sillä vilja oli hintansa arvoista ja häpeällinen tapa, jolla Ghazan päällikkö on minua kohdellut, tekee sen vielä kalliimmaksi. Mutta tietenkään en edes kuvittele saavani perityksi kultana Horemhebilta hänen velkaansa minulle, vaan hänen on luovutettava minulle satamaoikeudet kaikkine maksuineen valloittamissaan Syyrian kaupungeissa ja koko Syyrian suolakauppa hänen on minulle luovutettava ynnä paljon muuta, niin että saan perityksi velkani häneltä.»
Hän puhui ovelasti, mutta silti hämmästelin hänen sanojaan ja kysyin: »Aiotko siis ponnistella ja tehdä työtä koko ikäsi saadaksesi hankituksi riittäväsi kultaa maksaaksesi velkasi tälle hullulle ukolle, joka vikisee oveni takana?»
Kaptah joi viiniä ja maiskutteli suutaan ja sanoi: »Totisesti kannattaa maata pari viikkoa pimeässä luolassa kovilla kivillä ja juoda mätänevää vettä voidakseen antaa täyden arvon pehmeille istuimille ja hyvälle valolle ja viinin maulle miehen suussa. Mutta ei, Sinuhe, ei, niin hullu en sentään ole kuin luulet. Annettu sana on kuitenkin annettu sana eikä sen tähden meillä ole muuta keinoa enää, vaan sinun on lupaukseni mukaan parannettava ukon silmät näkeviksi, jotta voin opettaa hänet pelaamaan noppaa kanssani. Hän oli näet innokas nopanpelaaja, ennen kuin tuli sokeaksi alinomaisesta pimeästä, jossa hänen oli pakko elää, ja aion pelata noppaa hänen kanssaan enkä tietenkään voi mitään sille, jos hän häviää pelatessaan noppaa kanssani, ja arvaat epäilemättä, että aion pelata noppaa hänen kanssaan suurin panoksin.»
Minäkin ymmärsin, että tämä oli Kaptahille ainoa keino vapautua kunniallisesti mahdottomasta velastaan, sillä Kaptah oli taitava nopanpelaaja, jos sai käyttää itse valitsemiaan noppia. Siksi lupasin käyttää kaiken taitoni saadakseni ukon näkemään ainakin sen verran, että hän erottaisi noppien silmät, ja Kaptah lupasi vastalahjaksi lähettää Mutille niin paljon hopeaa, että Muti saisi rakennetuksi uudelleen entisen kuparinvalajan talon Thebassa ja tulisi hyvin toimeen ollessani poissa. Näin sovimme keskenämme ja kutsuin ukon sisään ja Kaptah vakuutti hänelle maksavansa velkansa, jos saisi jonkin verran maksuaikaa, ja minä tutkin hänen silmänsä ja huomasin, ettei hänen sokeutensa suinkaan johtunut pimeästä, vaan vanhasta silmätaudista, joka oli jäänyt hoitamatta. Seuraavana päivänä paransin neulalla hänen silmänsä, niinkuin olin oppinut parantamaan silmiä näkeviksi Mitannin tapaan. Mutta miten kauan hän näkisi silmillään, sitä en voinut taata, sillä neulalla näkeviksi parannetut silmät arpeutuivat nopeasti umpeen eikä niitä enää sen jälkeen voi parantaa näkeviksi.
Vein myös Kaptahin Horemhebin eteen ja Horemheb ilahtui suuresti nähdessään hänet ja syleili häntä ja sanoi häntä urhoolliseksi mieheksi ja vakuutti hänelle, että koko Egypti oli kiitollinen hänelle hänen suurten tekojensa tähden, jotka hän salassa ja kiitosta pyytämättä oli tehnyt Egyptin hyväksi. Mutta Horemhebin puhuessa Kaptahin naama venyi ja hän alkoi itkeä ja vuodattaa kyyneleitä ja sanoi: »Katso vatsaani, joka on laihtunut ryppyiseksi nahkapussiksi ponnistellessani sinun palveluksessasi, ja katso haavaista selänjatkoani ja korviani, jotka rotat ovat Ghazan luolissa pureskelleet repaleisiksi sinun tähtesi, Horemheb. Sinä puhut minulle vain Egyptin kiitollisuudesta, mutta kiitollisuus ei tuo jyvääkään mahaani eikä kiitollisuus kostuta viinillä kurkkuani enkä näe missään kultapusseja, jotka olet minulle luvannut tekojeni tähden, vaikka uskoin lujasti sinun varanneen minulle osani kaikesta saaliista, minkä jo olet saanut. Ei, Horemheb, en pyydä sinulta kiitollisuutta, vaan pyydän sinua kunniallisen miehen tavoin maksamaan velkasi minulle, koska minun on itse selvitettävä velkani muille ja olen joutunut arvaamattoman suuriin velkoihin sinun tähtesi ja suurempiin velkoihin kuin voit uneksiakaan.»
Mutta kuullessaan hänen puhuvan kullasta Horemheb rypisti otsaansa ja alkoi kärsimättömästi läsikyteliä sääriään kultaisella ruoskallaan ja sanoi: »Puheesi on kuin kärpästen surinaa korvissani, Kaptah, ja puhut kuin älytön mies ja suusikin on sontainen. Tiedät hyvin, ettei minulla ole saalista sinulle jaettavaksi ja että kaiken kullan minkä voin saada irti käytän sotaan heettiläisiä vastaan ja itse olen köyhä mies ja kunnia on ainoa palkintoni. Siksi toivon sinun valitsevan sopivamman ajankohdan puhuaksesi minulle kullasta, mutta sen voin tietenkin tehdä hyväksesi, että annan vangita miehet, joille olet velkaa, ja syytän heitä erilaisista rikoksista ja ripustan heidät muurille, niin että vapaudut veloistasi.»
Kaptah ei kuitenkaan halunnut näin epäoikeudenmukaisella tavalla kuitata velkojaan, mutta Horemheb nauroi katkerasti hänelle läiskytellen kultaisella ruoskalla sääriään ja sanoi: »Jokainen rikas mies on rikollinen, sillä kultaa voi ihminen kerätä paljon vain tunnottomuudella ja kiristyksellä ja rosvoamalla köyhiä. Totisesti, missä paljon kultaa on, siellä voin aina punoa kokoon tarpeellisen syytöksen eikä kukaan voi väittää minua vääräksi tuomariksi, vaan syytetty tietää tunnossaan itsensä syylliseksi. Niinpä haluaisin tiedustella sinulta, Kaptah, miten on mahdollista, että tämä Roju, Ghazan päällikkö, antoi venyttää sinua syyrialaisena vakoojana ja sulki sinut vankiluoliinsa, sillä joskin hän on hullu mies, hän on myös hyvä sotilas ja hänellä täytyi olla jokin syy tekoonsa.»
Silloin Kaptah repäisi hienon vaatteensa viattomuutensa merkiksi ja hänen oli helppo repäistä se, koska se oli minun vaatteeni eikä hän menettänyt mitään repiessään sen, vaan minä kärsin vahingon. Hän huusi korkealla äänellä ja löi käsin rintaansa ja sanoi: »Horemheb, Horemheb, sinäkö äsken puhuit minulle kiitollisuudesta ja nyt jo esität vääriä syytöksiä minua vastaan. Enkö minä myrkyttänyt heettiläisten hevosia ja enkö minä toimittanut suljetuissa ruukuissa viljaa Ghazaan ja enkö minä palkannut rohkeita miehiä tuomaan sinulle erämaahan tietoja heettiläisten joukoista ja enkö minä palkannut orjia viiltämään veitsellä auki sotavaunujen vesisäkkejä heettiläisten ajaessa vaununsa sinua vastaan erämaahan. Kaiken tämän minä tein sinun tähtesi ja Egyptin tähden omaa palkkaani ajattelematta, ja siksi on vain oikeus ja kohtuus, että tein palveluksia myös heettiläisille ja Azirulle eikä näistä palveluksista ollut sinulle suurtakaan vahinkoa. Siksi minulla oli Azirun antama savitaulu turvakirjana mukanani paetessani Ghazaan vimmastuneita heettiläisiä, jotka syyttivät minua hevostensa sairastumisesta ja tappiostaan Ihmisluiden lakeudella. Viisas mies näet varautuu joka taholle eikä tyydy vain yhteen nuoleen, vaan pitää monta nuolta nuolikotelossaan, eikä minusta olisi sinulle mitään hyötyä, ellen olisi viisas, eikä minusta olisi sinulle ja Egyptille hivenenkään hyötyä, jos nahkani riippuisi muurilla kuivumassa. Olisivathan näet heettiläiset saattaneet valloittaa Ghazan ennen saapumistasi ja sitä varten minun oli otettava Azirun turvakirja mukaani voidakseni tarpeen vaatiessa kavaltaa Ghazan heettiläisille, jos sinä olisit viipynyt liian kauan ja he olisivat muutenkin saaneet Ghazan haltuunsa. Azirun savitaulun piilotin huolellisesti vaatteisiini, mutta tämä Roju on epäluuloinen mies ja hänen miehensä repivät vaatteeni ja löysivät savitaulun, vaikka miten koetin peittää kädellä sokean silmäni ja puhua Syyrian myrkyllisistä kuoriaisista, kuten olimme kanssasi sopineet. Mutta löydettyään Azirun savitaulun Roju ei enää uskonut tunnussanoja, vaan antoi venyttää minua venytysrattaassa, kunnes mylvin kuin härkä ja tunnustin olevani Azirun vakooja, jottei hän olisi repinyt jäseniä irti ruumiistani, sillä ilman jäseniä olisin ollut sinulle täysin hyödytön, eikö totta, Horemheb, vai puhunko väärin?»