Horemhebin valloitettua Joppen matkusti Kaptah kiireesti Joppeen ja minä seurasin häntä ja näin ensimmäisen kerran rikkaan kaupungin valloittajien käsissä. Tosin Joppen asukkaista rohkeimmat olivat nousseet kapinaan Azirua ja heettiläisiä vastaan Horemhebin joukkojen tunkiessa sisään muureihin murtamistaan aukoista säilyttääkseen kaupunkinsa ja pelastaakseen sen ryöstöltä, mutta Horemheb ei armahtanut heitä, koska heidän kapinastaan ei enää ollut hyötyä hänelle, vaan antoi joukkojensa ryöstää Joppea kaksi viikkoa. Kaptah keräsi Joppessa suunnattoman omaisuuden, sillä sotilaat vaihtoivat hopeaan ja viiniin kalliita mattoja ja korvaamattoman arvokkaita huonekaluja ja jumalankuvia, joita eivät voineet kuljettaa mukanaan, ja kauniin, hyvinkasvaneen syyrialaisnaisen sai Joppessa ostaa parilla kuparirenkaalla.
Totisesti, vasta Joppessa näin, millainen peto on ihminen ihmistä kohtaan, sillä ei ollut sellaista kauhua, mitä Joppessa ei olisi tapahtunut juopuneiden sotilaiden ryöstäessä ja polttaessa kaupunkia. Huvikseen he näet sytyttivät taloja palamaan viitsimättä sammuttaa niitä nähdäkseen myös yön pimeässä ryöstää ja iloita naisten kanssa ja kiduttaa Joppen kauppiaita saadakseen nämä paljastamaan aarteittensa kätköpaikat. Oli miehiä, jotka huvikseen asettuivat kadunkulmaan ja löivät nuijalla hengiltä tai puhkaisivat keihäällä jokaisen syyrialaisen, joka tuli heitä vastaan, olipa hän mies tai vaimo, vanhus tai lapsi. Joppessa kovettui sydämeni katsellessani ihmisten pahuutta, ja kaikki se mitä Thebassa oli tapahtunut Atonin tähden oli vähäistä sen rinnalla, mitä Joppessa tapahtui Horemhebin tähden. Sillä Horemheb antoi tahallaan vapaan vallan sotilailleen Joppessa sitoakseen heidät entistä lujemmin itseensä. Joppen ryöstöä ei näet kukaan mukana ollut voinut koskaan unohtaa ja Joppen ryöstöstä Horemhebin sotilaat saivat vereensä ryöstämisen kiihkon, niin ettei mikään enää voinut pidättää heitä taistelussa, eivätkä he pelänneet kuolemaakaan ajatellessaan voittavansa samat huvitukset, mitä saivat kokea Joppessa. Vielä toisella tavalla Horemheb sitoi sotilaat itseensä antaessaan heidän niin kauhealla tavalla ryöstää Joppen, sillä sen tehtyään sotilaat eivät enää voineet toivoa armoa syyrialaisilta, vaan saadessaan vankeja Azirun miehet nylkivät elävänä jokaisen, joka oli ottanut osaa Joppen ryöstöön. Mutta pelastuakseen Joppen kohtalolta monet rannikon vähäisemmät kaupungit tekivät kapinan ja karkottivat heettiläiset muuriensa sisästä ja avasivat porttinsa Horemhebille.
Enkä halua kertoa enempää kaikesta siitä, mitä Joppessa tapahtui ryöstön päivinä ja öinä, sillä kertoessani siitä muuttuu sydän kiveksi rinnassa ja käteni kylmenevät. Siksi kerron vain, että Horemhebin hyökätessä kaupunkiin siellä Azirun varuskunnan ja heettiläisten sotilaiden lisäksi oli lähes kaksikymmentätuhatta asukasta, mutta Horemhebin poistuessa joukkoineen Joppesta siellä ei ollut enää kolmeakaan sataa elävää ihmistä.
Tällä tavoin Horemheb kävi sotaa Syyriassa ja seurasin hänen joukkojensa mukana, paransin sotilaiden haavoja ja näin kaiken pahan, mitä ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle. Sotaa kesti kolme vuotta ja Horemheb löi heettiläiset ja Azirun joukot useissa taisteluissa ja kaksi kertaa heettiläisten sotavaunut yllättivät hänen joukkonsa Syyriassa ja levittivät suurta tuhoa ja pakottivat hänet vetäytymään valloittamiensa kaupunkien muurien turviin. Mutta hän pystyi säilyttämään meritse yhteydet Egyptiin eikä Syyrian laivasto voittanut hänen laivastoaan, joka tottui sotaan. Siten hän saattoi tappioittensa jälkeen saada joukkojen täydennyksiä Egyptistä ja keskittää voimansa uusiin iskuihin ja Syyrian kaupungit raunioituivat ja ihmiset piiloutuivat villieläinten tavoin vuorten koloihin. Kokonaiset maakunnat jäivät autioiksi ja hävittävät joukot tuhosivat viljelykset ja hakkasivat maahan hedelmäpuut, jottei vihollinen olisi saanut elatustaan hallitsemastaan maasta. Tällä tavoin vuoti Egyptin miehinen voima ja rikkaus hukkaan Syyriassa ja Egypti oli kuin äiti, joka repii vaatteensa ja sirottaa tuhkaa hiuksiinsa nähdessään lastensa kuolevan, sillä kautta virran alamaasta ylämaahan ei enää ollut kylää tai kaupunkia, rantaa tai majaa, jonka miehiä ja poikia ei olisi kuollut Syyriassa Egyptin suuruuden tähden.
Kolme vuotta kävi Horemheb Syyriassa sotaa, ja näiden vuosien aikana vanhenin enemmän kuin aikaisemmin kaikkien vuosieni aikana, niin että hiukset lähtivät päästäni ja selkäni painui köyryksi ja kasvoni kävivät ryppyisiksi kuin kuiva hedelmä. Kyynelpussit turposivat silmieni alla kaiken sen tähden, mitä jouduin näkemään, ja sulkeuduin itseeni ja kävin äkäiseksi ja tiuskin ihmisille ja puhuin kovia sanoja sairaille, kuten monet lääkärit, jotka aikansa ovat tahtoneet hyvää, tekevät vanhentuessaan. Tässä suhteessa en eronnut muista lääkäreistä, vaikka jouduin näkemään enemmän kuin monet muut lääkärit.
Kolmantena vuonna tuli rutto Syyriaan, sillä sodan kintereillä seuraa aina rutto ja rutto syntyy heti, kun kyllin monta mätänevää ruumista kerääntyy samaan paikkaan. Totisesti koko Syyria olikin sodan kolmantena vuonna kuin mätänevä ruumiskuoppa ja kokonaisia kansoja ja heimoja hävisi sukupuuttoon tämän sodan aikana, niin että niiden kielet ja tavat unohtuivat ainaisiksi ajoiksi. Rutto surmasi ne, jotka sota oli säästänyt, ja Horemhebin armeijasta ja heettiläisten armeijasta rutto surmasi niin paljon väkeä, että sotatoimet joutuivat pysähdyksiin ja joukot pakenivat vuorille ja erämaahan, minne rutto ei ulottunut. Eikä rutto nähnyt eroa ylhäisen ja alhaisen, rikkaan tai köyhän välillä, vaan surmasi tasapuolisesti kenen hyvänsä, eivätkä ruttoon tehonneet tavalliset lääkkeet, vaan ruttoon sairastunut kiersi vaatteen päänsä peitoksi ja laskeutui vuoteelleen ja kuoli kolmen päivän kuluessa. Mutta ne, jotka paranivat rutosta, saivat iäkseen hirvittävät arvet kainaloihinsa ja nivusiinsa, mistä rutto heidän parantuessaan pursui mätänä ulos.
Yhtä oikullinen kuin surmatessaan, yhtä oikullinen rutto oli parantuessaan, sillä vahvimmat ja terveimmät eivät suinkaan aina parantuneet rutosta, vaan monesti juuri heikoimmat ja nääntyneimmät paranivat, ikään kuin tauti ei olisi heistä saanut kylliksi ravintoa voidakseen surmata. Siksi hoitaessani ruttoon sairastuneita laskin lopuksi heistä verta niin paljon kuin suinkin uskalsin heikentääkseni heitä enkä antanut heidän nauttia lainkaan ravintoa sairautensa aikana. Tällä tavoin paransin lukuisia sairaita rutosta, mutta yhtä monet kuolivat käsiini hoidostani huolimatta, niin etten tiennyt, oliko hoitotapani oikea. Jollakin tavoin minun kuitenkin oli sairastuneita hoidettava, jotta he olisivat säilyttäneet uskonsa taitooni, sillä sairas, joka menettää uskon paranemiseen ja lääkärinsä taitoon, kuolee vielä varmemmin kuin sairas, joka luottaa lääkäriinsä. Minun tapani parantaa ruttoa oli myös parempi kuin monet muut tavat, sillä se tuli sairaille halvaksi.
Laivojen mukana rutto levisi Egyptiin, mutta Egyptissä rutto ei surmannut yhtä paljon väkeä kuin Syyriassa, vaan sen voima heikkeni Egyptissä ja useampia parani rutosta kuin kuoli. Tulvan mukana rutto hävisi Egyptistä vielä samana vuonna ja talvi vei mukanaan ruton Syyriasta, niin että Horemheb saattoi jälleen keskittää joukkonsa ja jatkaa sotaa. Sinä keväänä hän saapui joukkoineen vuorten yli tasangolle Megiddon edustalle ja löi heettiläiset suuressa taistelussa, jonka jälkeen heettiläiset pyysivät häneltä rauhaa, sillä nähdessään Horemhebin menestyksen Burraburiash Babylonissa sai uutta rohkeutta ja muisti liittonsa Egyptin kanssa. Hän kävi julkeaksi heettiläisiä kohtaan ja antoi joukkojensa marssia entiseen Mitannin maahan ja karkotti heettiläiset heidän bitumiltaan Naharanissa. Siksi heettiläiset tarjosivat rauhaa Horemhebille havaitessaan, ettei heillä hävitetyssä Syyriassa enää ollut mitään voittamista, sillä he olivat viisaita sotilaita ja säästäväisiä miehiä eivätkä turhan kunnian tähden halunneet enää saattaa vaaraan hyökkäysvaunujaan, joita tarvitsivat Babylonin rauhoittamiseen.