Vain temppelit kukoistivat ja niiden seinistä hohtivat tuoreina kullan ja punaisin värein kuvat ja kirjoitukset, jotka ylistivät Ammonia, ja Ammonin papit olivat lihavia ja heidän kalju päänsä kiilsi rasvasta. Mutta heidän ahmiessaan uhrien lihaa köyhä kansa joi Niilin vettä kuivan leipänsä ja puuronsa palanpaineeksi ja miehet, jotka ennen olivat olleet varakkaita ja juoneet viiniä koristelluista maljoista, olivat tyytyväisiä, jos saattoivat hankkia ruukullisen laihaa olutta kerran kuunkierron aikana. Eikä rannoilta kuulunut naisten naurua ja lasten ilonkirkaisuja, vaan naiset heiluttivat rannoilla laihoin käsivarsin pesukarttuja ja lapset hiiviskelivät teillä kuin pelokkaat eläimet, joita on lyöty, ja kaivoivat mudasta vesikasvien juuria syöden niitä nälkäänsä. Tällaiseksi oli sota tehnyt Egyptin, ja sota oli vienyt kaiken sen, minkä Aton oli säästänyt. Siksi ihmiset eivät enää jaksaneet iloita rauhasta, vaan katselivat peläten Horemhebin sotalaivoja, jotka uivat ylävirtaan.
Mutta pääskyset sujahtelivat yhä yli veden kalvon nuolennopein siivin ja aution rannan kaislikossa mylvähtelivät virtahevoset ja krokotiilit lepuuttivat jäseniään matalikoilla kita ammollaan antaen pienten lintujen puhdistaa hampaitaan. Joimme laivoissa Niilin vettä eikä mikään vesi maailmassa ole Niilin veden kaltaista ja virvoita samalla tavoin janoista. Hengitimme mudan tuoksua ja kuulimme papyruskaislain suhisevan tuulessa ja kuulimme sorsien huudot ja yli hehkuvansinisen taivaan purjehti Ammon kultaisessa laivassaan ja tiesimme saapuneemme jälleen kotimaahan.
Niin tuli päivä, jona virran takaa kohosivat näkyviin kolme vuorenhuippua, Theban kolme ikuista vartijaa, ja näimme temppelin suuret katot, ja obeliskien kultaiset kärjet löivät hehkuvia salamoita ilmaan silmissämme. Näimme lännen vuoret ja kuolleitten loputto
man kaupungin ja näimme Theban kivilaiturit ja sataman ja köyhien kaupunginosan loppumattomat, savimajojen reunustamat kujat, rikkaiden kaupunginosat ja ylhäisten palatsit kukkien loiston ja nurmen vihreyden keskellä. Silloin hengitimme syvempään ja soutajat upottivat aironsa veteen uusin innoin ja Horemhebin sotilaat alkoivat huutaa ja meluta unohtaen surun, johon faraon kuolema heidät pakotti.
Tällä tavoin palasin jälleen Thebaan ja päätin, etten koskaan enää lähtisi sieltä, sillä silmäni olivat jo nähneet kylliksi ihmisten pahuutta eikä silmilläni ollut enää mitään uutta nähtävänä vanhan taivaan alla. Siksi päätin jäädä iäkseni Thebaan ja elää elämäni köyhyydessä entisessä kuparinvalajan talossa köyhien kaupunginosassa, sillä kaikki rikkaat lahjat, jotka parannustaidollani olin hankkinut Syyriassa sodan aikana, olin käyttänyt Azirun hautauhriin, koska en tahtonut pitää tätä rikkautta. Sieraimissani tämä rikkaus näet haisi vereltä eikä minulla olisi ollut iloa, jos olisin käyttänyt sen hyväkseni. Siksi lahjoitin Azirulle kaiken, minkä hänen maassaan olin kerännyt, ja palasin köyhänä Thebaan.
Mutta vielä en ollut saanut mittaani täyteen, sillä minulle oli vielä mitattu tehtävä, jota en tahtonut ja joka kauhisti mieltäni, mutta en voinut sitä välttää, ja siksi minun oli vielä kerran lähdettävä Thebasta ja lähdettävä jo muutaman päivän kuluttua. Eje ja Horemheb olivat näet mielestään viisaasti punoneet verkkonsa ja toteuttaneet suunnitelmansa ja uskoivat vallan olevan heidän käsissään, mutta valta karkasi aavistamatta heidän käsistään ja Egyptin kohtalo oli kääntymäisillään toiseen suuntaan naisen oikun tähden. Siksi minun on kerrottava vielä kuningatar Nefrititestä ja prinsessa Baketamonista, ennen kuin voin lopettaa kertomukseni ja pääsen rauhaan. Mutta kertoakseni heistä minun on aloitettava uusi kirja ja olkoon tämä kirja viimeinen, jonka kirjoitan, ja kirjoitan sen itseni tähden selittääkseni, miksi minusta, joka olin luotu parantajaksi, tuli murhaaja.
VIIDESTOISTA KIRJA
Horemheb
1
Sopimuksensa mukaan Horemhebin kanssa oli valtikankantaja Eje valmis nostamaan päähänsä faraoiden kruunut farao Tutankhamonin hautausmenojen jälkeen. Saavuttaakseen tämän päämääränsä hän kiirehti Tutankhamonin ruumiin säilyttämistä ja hänen hautaustaan ja lopetti hänen hautansa louhimistyöt ja jätti sen pieneksi ja mitättömäksi haudaksi suurten faraoiden hautojen rinnalla ja varasi itselleen suuren osan aarteista, jotka Tutankhamon oli aikonut viedä hautaan mukanaan. Mutta sopimuksensa mukaan hänen oli myös saatava prinsessa Baketamon taipumaan Horemhebin puolisoksi, jotta Horemheb voisi laillisesti vaatia Egyptin kruunuja Ejen kerran kuoltua, vaikka oli syntynyt sontaa varpaiden välissä. Tämän hän oli sopinut pappien kanssa siten, että prinsessa Baketamon ilmestyisi Horemhebille Sekhmetin hahmossa Sekhmetin temppelissä Horemhebin viettäessä voittonsa juhlaa suruajan päätyttyä ja antautuisi Horemhebille Sekhmetin temppelissä, jotta heidän liittonsa saisi jumalien pyhityksen ja myös Horemheb tulisi jumalalliseksi. Näin oli Eje suunnitellut yhdessä pappien kanssa, mutta prinsessa Baketamon oli punonut oman suunnitelmansa ja valmistanut sen huolellisesti ja tiedän, että kuningatar Nefritite oli yllyttänyt hänet tähän suunnitelmaan vihaten Horemhebia ja laskien tulevansa Baketamonin linnalla Egyptin mahtavimmaksi naiseksi, jos suunnitelma onnistuisi.
Heidän suunnitelmansa oli jumalaton ja kauhea ja vain katkeroituneen naisen viekkaus voi sellaisen suunnitelman synnyttää, ja heidän suunnitelmansa oli niin uskomaton, että se pelkän uskomattomuutensa vuoksi oli vähällä onnistua, koska kukaan ei tullut ajatelleeksi sellaista, ja jos olisi ajatellut, olisi pitänyt sellaista mahdottomana. Vasta tämän suunnitelman paljastuminen teki ymmärrettäväksi, miksi heettiläiset niin auliisti olivat tarjonneet rauhaa ja luovuttaneet Megiddon ja Amorin maan ja suostuneet myönnytyksiin rauhanteossa. Heettiläiset olivat näet viisaita miehiä ja pitivät varalla nuolikotelossaan nuolen, josta Horemhebillä ja Ejellä ei ollut aavistusta, ja tehdessään rauhan he uskoivat, etteivät menettäneet mitään suostuessaan myönnytyksiin. Heidän auliutensa tähden Horemhebin olisi pitänyt epäillä heitä, mutta hänen sotainen menestyksensä oli sokaissut hänet ja hän toivoi itse rauhaa vakauttaakseen valtansa Egyptissä ja voittaakseen vihdoin prinsessa Baketamonin puolisokseen, sillä liian monta vuotta hän oli jo odottanut Baketamonia ja odotus oli yllyttänyt hänen himonsa kuninkaalliseen vereen sietämättömäksi. Siksi hän ei halunnut epäillä mitään eikä havainnut heettiläisten viekkautta.
Mutta puolisonsa kuoltua ja alistuttuaan uhraamaan Ammonille kuningatar Nefritite ei voinut sietää ajatusta, että hinet sivuutettiin Egyptin hallitsemisessa ja että kuka hyvänsä toinen nainen kultaisessa talossa oli hänen veroisensa. Hän oli yhä hyvin kaunis iästään huolimatta, vaikka hänen kauneutensa oli kulunutta ja moneen kertaan pestyä kauneutta ja vaati paljon hoitoa ja kaunistusaineita säilyäkseen. Kauneudellaan hän voitti puolelleen lukuisia Egyptin ylhäisiä, jotka elivät elämäänsä kultaisessa talossa hyödyttöminä kuhnureina mitättömän faraon ympärillä. Älyllään ja oveluudellaan hän pääsi myös prinsessa Baketamonin ystäväksi ja yllytti Baketamonin synnynnäisen ylpeyden hehkuvaksi tuleksi, joka kulutti hänen sydäntään, niin että Baketamonin ylpeys oli lopulta enemmän hulluutta kuin ihmisen luonnollista itsetuntoa. Hän kävi näet niin ylpeäksi pyhästä verestään, ettei sallinut enää kenenkään tavallisen ihmisen kajota itseensä eikä sallinut kenenkään hipaisevan edes hänen varjoaan. Koko ikänsä hän oli ylpeästi säilyttänyt itsensä koskemattomana, sillä hänen mielestään koko Egyptissä ei ollut miestä, joka olisi ollut hänen arvoisensa, koska hänen suonissaan virtasi suurten faraoitten veri. Siten hän oli jo sivuuttanut tavallisen avioliiton iän ja luulen, että koskemattomuus kohosi hänen päähänsä ja teki hänen sydämensä sairaaksi, vaikka hyvä aviovuode olisi voinut parantaa hänet. Hän oh kuitenkin yhä hyvin kaunis ja hänen ryhtinsä ja ylpeytensä teki hänen kauneutensa ajattomaksi ja hän hoiti mustasukkaisesti kauneuttaan, vaikka ei sallinut orjien koskea itseensä.