Lukiessani näitä kirjeitä Eje ja Horemheb alkoivat riidellä keskenään ja Horemheb sanoi Ejelle: »Tämä siis on kiitos kaikesta, minkä olen tehnyt hyväksesi, ja tämä on kiitos sodasta, jossa olen voittanut heettiläiset ja kärsinyt paljon vaivoja. Totisesti olisin voittanut enemmän, jos olisin jättänyt sokean koiran vartioimaan etujani Egyptissä viipyessäni poissa, eikä sinusta ole minulle hyötyä enempää kuin parittajasta, jolle saa maksaa maksamistaan näkemättä edes vilahdusta tytön takapuolesta. Totisesti, Eje, olet sontaisin mies mitä milloinkaan olen tavannut, ja kadun suuresti päivää, jona tartuin mustaan käteesi tehdäkseni liiton kanssasi. Nyt ei minulla ole muuta neuvoa kuin miehittää Theba sontakärsilläni ja ottaa itse päähäni molemmat kruunut»
Mutta Eje sanoi: »Papit eivät koskaan suostu siihen emmekä tiedä edes, miten laaja on salaliitto ja miten paljon tukea Baketamon laskee saavansa papeista ja ylhäisistä. Kansasta ei ole väliä, sillä kansa on vain härkä, jonka kaulaan pannaan köysi ja jonka kuka hyvänsä taluttaa mihin haluaa. Ei, Horemheb, jos prinssi Shubattu saapuu Thebaan ja särkee ruukun Baketamonin kanssa, on meidän valtamme lopussa emmekä voi estää häntä asein, sillä se merkitsisi uutta sotaa eikä Egypti juuri nyt kestä enää uutta sotaa ja uusi sota tuhoisi valtamme ja pyyhkisi pois kaiken, minkä vaivalla olemme rakentaneet. Totisesti olen ollut sokea koira, mutta mitään tällaista ei koskaan ennen ole tapahtunut enkä voinut aavistaa sitä. Siksi Sinuhen on autettava meitä.»
»Kaikkien Egyptin jumalien nimeen», sanoin ihmetellen. »Miten minä voisin auttaa teitä, sillä olen vain lääkäri enkä pysty kääntämään hullun naisen päätä Horemhebin puoleen?»
Horemheb sanoi: »Olet jo kerran ennen auttanut meitä, ja joka airoon tarttuu, hänen on soudettava, tahtoi tai ei. Sinun on matkustettava prinssi Shubattua vastaan ja pidettävä huoli, ettei hän saavu Egyptiin. Miten sen saat aikaan, sitä emme tiedä emmekä edes halua tietää. Sanon vain, että julkisesti emme voi murhauttaa häntä matkalla, sillä se merkitsisi uutta sotaa heettiläisten kanssa ja haluan itse valita ajan, jona ryhdyn uuteen sotaan.»
Hänen sanansa kauhistivat minua ja polveni alkoivat vavista, sydämeni muuttui vedeksi ja kieli teki mutkia suussani, kun sanoin: »Joskin on totta, että kerran autoin teitä, tein sen yhtä paljon itseni tähden kuin Egyptin tähden, eikä tämä prinssi ole tehnyt minulle mitään pahaa ja vain kerran olen nähnyt hänet telttasi luona Azirun kuoleman päivänä. Ei, Horemheb, salamurhaajaa et tee minusta, vaan mieluummin kuolen, sillä häpeällisempää rikosta ei ole, ja joskin juotin farao Ekhnatonille kuoleman, tein sen hänen itsensä tähden, koska hän oli sairas ja olin hänen ystävänsä.»
Mutta Horemheb rypisti kulmiaan ja alkoi läiskytellä ruoskalla sääriään ja Eje sanoi: »Sinuhe, olet järkevä mies ja siksi kai itsekin käsität, ettemme voi hukata kokonaista valtakuntaa oikullisen naisen makuumaton alle. Usko minua, ei ole muuta keinoa. Prinssin on kuoltava matkalla Egyptiin eikä minuun kuulu, kuoleeko hän tapaturmaisesti vai sairauteen, kunhan hän kuolee. Siksi sinun on matkustettava häntä vastaan Siinain erämaahan ja matkustat häntä vastaan prinsessa Baketamonin lähettämänä ja lääkärinä tutkiaksesi hänet, onko hän kelvollinen aviomiehen tehtäviin. Sen hän uskoo mielellään ja ottaa sinut hyvin vastaan ja kyselee sinulta paljon Baketamonista, sillä prinssitkin ovat vain ihmisiä ja luulen hänen olevan suuren uteliaisuuden vallassa ja ihmettelevän, millaiseen noitaan Egypti aikoo hänet köyttää. Oh, Sinuhe, tehtäväsi on oleva helppo etkä tule halveksimaan lahjoja, jotka tämän tehtävän täyttäminen tuottaa sinulle, sillä sen suoritettuasi olet oleva rikas mies.»
Horemheb sanoi: »Valitse pian, Sinuhe, sillä valitset elämän tai kuoleman. Kai näet käsität, ettemme voi antaa sinun elää kuultuasi tämän kaiken, jos kieltäydyt, vaikka tuhannesti olisit ystäväni. Tämä salaisuus on näet faraoiden salaisuus eikä sillä saa olla kuulijoita. Nimi, jonka äitisi sinulle antoi, Sinuhe, oli paha enne, sillä olet joutunut liiaksi jo kuulemaan faraoiden salaisuuksia. Siksi sano vain sana, niin leikkaan kurkkusi auki korvasta korvaan, vaikka en tee sitä mielelläni, koska olet paras palvelijamme emmekä voi uskoa tällaista asiaa kenellekään toiselle. Sinut näet yhdistää meihin yhteinen rikos ja myös tämän rikoksen jaamme auliisti kanssasi, jos kerran mielestäsi on rikos pelastaa Egypti hullun naisen ja heettiläisten herruudesta.»
Tällä tavoin näin joutuneeni omien tekojeni punomaan verkkoon ja tämä verkko oli sitkeä ja piti minut vankinaan enkä voinut katkaista ainoatakaan säiettä siinä. Omat tekoni olivat köysi, joka sitoi minut, ja itse olin punonut tämän köyden ja tämän köyden alkupää pujottui jo kauas vuosien taakse ja se pujottui suuren faraon kuolinyöhön ja se pujottui jo Ptahorin käyntiin isäni talossa ja se pujottui autioon virtaan, jota pitkin purjehdin kaislaveneessä syntymäni yönä. Mutta sinä hetkenä, jona juotin kuoleman farao Ekhnatonille, sinetöin kohtaloni lopullisesti kiinni Horemhebin ja Ejen kohtaloon, vaikka en sitä silloin surussani ja katkeruudessani tiennyt.
»Tiedät hyvin, etten pelkää kuolemaa, Horemheb», sanoin puolustaen turhaan itseäni, sillä vaikka olin puhunut paljon kuolemasta ja kutsunut kuolemaa luokseni, oli kuolema iljettävä ja kylmä vieras pimeänä yönä enkä halunnut tylsän veitsen kihnuttavan auki kurkkuani.
Kirjoitan tämän kaiken itseni tähden kaunistelematta itseäni ja siksi myönnän häpeäkseni, että kuoleman ajatus tuona yönä kauhistutti suuresti minua ja eniten se kauhistutti minua, koska se tuli äkkiä ja odottamatta luokseni enkä ehtinyt valmistautua ottamaan sitä vastaan. Jos olisin ehtinyt valmistautua, en kenties olisi niin suuresti pelännyt. Mutta ajattelin pääskysten nuolennopeaa lentoa virran yllä ja ajattelin sataman viiniä ja ajattelin Mutin paistamaa hanhea Theban tapaan ja elämä oli äkkiä minulle odottamattoman suloinen. Siksi ajattelin Egyptiä ja ajattelin, että Ekhnatonin täytyi kuolla, jotta Egypti säilyisi ja Horemheb voisi asein torjua heettiläisten hyökkäyksen. Kuitenkin Ekhnaton oh ystäväni ja tämä muukalainen prinssi oli minulle ventovieras ja oli varmaan sodassa tekemiensä tekojen tähden tuhannesti ansainnut kuoleman. Miksi en murhaisi myös häntä pelastaakseni Egyptin, koska olin jo juottanut kuoleman Ekhnatonille pelastaakseni Egyptin. Siksi minua alkoi kovin nukuttaa ja sanoin haukotellen:
»Pane veitsesi pois, Horemheb, sillä tylsän veitsen näkeminen hermostuttaa suuresti minua. Olkoon, niinkuin sanot. Minä siis pelastan Egyptin heettiläisten vallasta, mutta miten sen pystyn tekemään, sitä en totisesti vielä tiedä ja luullakseni menetän henkeni samalla, sillä epäilemättä heettiläiset surmaavat minut, jos prinssi kuolee. Mutta hengelläni ei ole suurta väliä enkä halua heettiläisten hallitsevan Egyptiä enkä tee tätä lahjojen tähden tai hyvien lupausten tähden, vaan teen tämän, koska tämä teko kirjoitettiin tähtiin jo ennen syntymäni päivää enkä voi sitä välttää. Ottakaa siis kruununne minun kädestäni, Horemheb ja Eje, ottakaa kruununne ja siunatkaa nimeäni, sillä minä, mitätön lääkäri Sinuhe, teen teistä faraoita.»
Tämän sanoessani minua alkoi kovin naurattaa ajatellessani, että minun suonissani kenties virtasi pyhä veri ja olin faraoiden vallan ainoa oikea perillinen, kun taas Eje oli alkuaan mitätön auringonpappi ja Horemhebin vanhemmat haisivat karjalta ja juustolta. Panin kämmeneni suuni eteen ja hihitin ääneen kuin akka ja nauroin itsekseni ajatellen, että jos minussa olisi ollut kovuutta, kuten Horemhebissa, tai kylmäveristä viekkautta, kuten Ejessä, olisin kenties voinut johtaa elämäni siten, että olisin itse noussut faraoiden valtaistuimelle todistaen syntyperäni. Tällaisena mullistusten aikana oli kaikki mahdollista, mutta valta peloitti minua ja faraoiden veriset kruunut kauhistivat minua ja suonissani oli auringon veri sekaantunut Mitannin ohueen vereen, päivänlaskun vereen. Siksi vain nauroin kämmen suun edessä enkä voinut hillitä nauruani, sillä kun järkytykset kohtaavat minua, alan nauraa, ja kun pelkään, minun tulee uni. Tässä luulen eroavani monista muista ihmisistä.