Nauruni häiritsi Horemhebia, niin että hän alkoi rypistellä kulmiaan ja läiskytellä sääriään kultaisella ruoskalla, mutta Ejeä nauruni ei häirinnyt, koska hän oli jo vanha ja väsynyt mies eikä välittänyt ihmisten naurusta tai itkusta, vaan ainoastaan itsestään. Tänä hetkenä näin heidät molemmat sellaisina kuin he olivat ilman kuvitelmien kirjavaa höyhenpukua ja näin heidät rosvoina, jotka ryöstivät kuolevan Egyptin ruumista, ja näin heidät lapsina, jotka tahtoivat leikkiä kruunuilla ja valtamerkeillä, ja heidän tahtonsa ja himonsa kahlehti heidät, niin etteivät he koskaan voineet olla onnellisia. Siksi vaikenin äkkiä ja silmäni katsoivat tulevaisuuteen ja sanoin Horemhebille:
»Ystäväni Horemheb, kruunu painaa. Olet tunteva sen kuumana päivänä ehtoon aikaan, kun karja ajetaan juomaan virran rantaan ja äänet vaikenevat ympärilläsi.»
Mutta Horemheb sanoi: »Jouduta itsesi matkaan, sillä laiva odottaa ja sinun on kohdattava Shubattu Siinain erämaassa, ennen kuin hän ehtii saattueineen Tanikseen.»
Tällä tavoin lähdin äkkiä keskellä yötä jälleen Thebasta ja Horemheb antoi minulle nopeimman laivansa ja annoin nostaa laivaan lääkärinlippaani ja lopun hanhenpaistista Theban tapaan, jonka Muti oli tarjonnut minulle päivälliseksi. Myös viiniä annoin nostaa laivaan matkaseurakseni, koska en enää suuresti välittänyt, mitä minulle tapahtui.
2
Laivassa minulla oli aikaa ajatella, ja kylliksi ajateltuani joudutin matkaa minkä voin ja yllytin soutajia kepilläni ja lupaamalla heille runsaita lahjoja, sillä kuta enemmän ajattelin asiaa, sitä selvemmin käsitin, miten suunnaton vaara uhkasi Egyptiä kohoten mustan hiekkapilven kaltaisena erämaasta. Minun olisi helppo kaunistella itseäni ja sanoa, että kaiken, minkä tein, tein Egyptin tähden, mutta ihmisen tekojen selitykset eivät ole niin yksinkertaisia eikä tekojen viini koskaan ole puhdasta viiniä, vaan sekoitettua. Kirjoitan tämän itseni tähden ja siksi tunnustan, etten kenties olisi ryhtynyt tähän tekoon, ellen sinä yönä talossani olisi pelästynyt äkillistä kuolemaa. Mutta otettuani tämän teon suorittaakseni kaunistelin sen kaikin tavoin ja puin sen kuvitelmien kirkkaaseen höyhenpukuun, kunnes itsekin uskoin, että pelastin Egyptin teollani. Vanhennuttuani en kuitenkaan enää usko sitä, mutta matkatessani pikaveneessä virtaa alas minulla oli kiire ja teon kuume poltti minua, niin että silmäluomeni turposivat enkä saanut unen rauhaa.
Jälleen olin yksin ja yksinäisempi kaikkia ihmisiä, sillä kenellekään ihmiselle en voinut paljastaa enää itseäni enkä keneltäkään voinut pyytää apua tekooni. Salaisuuteni oli näet faraoiden salaisuus, ja jos se olisi joutunut ilmi, se olisi merkinnyt jälleen tuhansien ja taas tuhansien kuolemaa. Siksi minun oli oltava käärmettä ovelampi, jotten olisi joutunut ilmi, ja minua kannusti suuresti oveluuteen tieto, että kokisin kauhean kuoleman heettiläisten käsissä, jos joutuisin ilmi.
Sen tähden minulla oli suuri houkutus heittää kaikki ja paeta ja piiloutua jonnekin kauas, kuten teki sadun Sinuhe, kaimani, saatuaan vahingossa tietoonsa faraon salaisuuden. Minun teki suuresti mieleni paeta ja jättää kohtalo vyörymään Egyptin ylitse, ja jos olisin paennut, olisi kenties tapausten kulku muuttunut ja maailma näyttäisi näinä päivinä toisenlaiselta, mutta näyttäisikö maailma paremmalta vai pahemmalta, sitä en voi sanoa. Kuitenkin vanhentuessani olen ymmärtänyt, että kaikki hallitsijat ovat viime kädessä samanlaisia ja kaikki kansat ovat viime kädessä samanlaisia eikä ole suurta eroa, kuka hallitsee ja mikä kansa sortaa toista kansaa, koska köyhä kansa kuitenkin aina viime kädessä joutuu kärsimään. Siksi olisi kenties ollut samantekevää, vaikka olisin puhaltanut tekoni tuuleen ja paennut. Mutta jos olisin paennut, en varmaan koskaan enää olisi voinut olla onnellinen. Ei niin, että nyt olisin sen onnellisempi, sillä onneni päivät menivät ohitse nuoruuteni mukana.
Mutta minä en paennut, sillä olin heikko, ja kun ihminen on kyllin heikko, hän antaa toisen tahdon johtaa itsensä peloittavaankin tekoon mieluummin kuin itse valitsee tiensä. Totisesti, jos ihminen on kyllin heikko, hän antaa taluttaa itsensä kuolemaan mieluummin kuin yrittää katkaista köyden, josta häntä talutetaan, ja luulen, että monet ihmiset ovat heikkoja enkä minä ole ainoa.
Siksi prinssi Shubattun oli kuoltava ja ponnistin kaiken tietoni ja taitoni istuessani laivassa kultaisen katoksen varjossa viiniruukun ääressä keksiäkseni tavan, jolla surmaisin hänet, niin ettei tekoni joutuisi ilmi eikä Egypti joutuisi vastuuseen teostani. Tämä oli vaikea tehtävä, sillä heettiläinen prinssi matkusti epäilemättä arvonsa mukainen saattue kerallaan ja heettiläiset olivat epäluuloisia ja valvoivat varmasti hänen turvallisuuttaan. Vaikka olisin tavannut hänet kahden erämaassa, en olisi voinut surmata häntä nuolella tai keihäällä, mikäli olisin pystynyt siihen, sillä nuoli ja keihäs jättävät jälkensä ja rikos olisi tullut ilmi. Myös mietin, voisinko houkutella hänet kanssani etsimään basiliskiä, jonka silmät ovat vihreätä kiveä, ja sysätä hänet rotkoon, niin että voisin kertoa hänen jalkansa kompastuneen ja hänen taittaneen niskansa. Mutta tämä suunnitelma oli lapsellinen ja tiesin, etteivät hänen saattajansa päästäisi häntä näkyvistään erämaahan, koska olivat vastuussa hänen hengestään hänen isälleen, suurelle Shubbiluliumalle. Saatoin olla varma, etten saisi edes kahden puhutella häntä, ja ruokia ja juomia varten oli ylhäisillä heettiläisillä myrkyn varalta esimaistajansa ja eri maistajat viiniä ja ruokia varten, niin etten voinut myrkyttää häntä tavallisin tavoin.
Siksi muistelin mielessäni kaikkia kertomuksia pappien salaisista myrkyistä ja kultaisen talon myrkyistä. Tiesin, että oli keinoja, joiden avulla kasvavan puun hedelmä voitiin myrkyttää jo raakileena, niin että sen poimija hedelmän kypsyessä söi siitä kuoleman. Tiesin myös, että oli kirjakääröjä, jotka toivat hitaan kuoleman avaajalleen, ja tiesin, että oli kukkia, joiden tuoksu saattoi tappaa, kun papit olivat niitä käsitelleet. Mutta nämä kaikki olivat pappien salaisuuksia eikä minulla ollut niistä tietoa ja luulen, että monet näistä kertomuksista ovat vain satuja. Vaikka ne olisivat totta ja minulla olisi ollut niistä tieto, en voinut ryhtyä kasvattamaan hedelmäpuita erämaassa ja tiesin hyvin, ettei heettiläinen prinssi ryhtyisi availemaan kirjakääröjä, vaan jättäisi ne kirjureilleen, eikä heettiläisten tapana ollut haistella kukkia, vaan katkoa niiden varret ruoskillaan ja rusentaa ne jalkoihinsa.
Kuta enemmän ajattelin tätä kaikkea, sitä vaikeammaksi käsitin tehtäväni ja toivoin, että minulla olisi ollut apunani Kaptahin oveluus, mutta Kaptahia en voinut sekoittaa tähän asiaan ja sitä paitsi Kaptah viipyi yhä Syyriassa keräämässä saataviaan eikä kiirehtinyt takaisin Egyptiin, koska hän Atonin valtakunnan takia piti vielä toistaiseksi Syyrian ilmanalaa ruumiilleen terveellisempänä kuin Egyptin ilmanalaa. Siksi ponnistin kaiken kekseliäisyyteni ja harkitsin kaikkia lääkärin tietojani, sillä kuolema on lääkärin hyvä tuttava ja lääkäri voi lääkkeillään kutsua yhtä hyvin kuoleman kuin elämän potilaalleen. Jos prinssi Shubattu olisi ollut sairas ja olisin saanut hoitaa häntä, olisin voinut rauhallisesti hoitaa hänet kuolemaan kaikkien lääketaidon sääntöjen mukaan eikä kenelläkään arvonsa tuntevalla lääkärillä olisi ollut mitään sanomista hoitotapojani vastaan, koska lääkärien ammattikunta kaikkina aikoina hautaa yhdessä vainajansa. Mutta Shubattu ei ollut sairas, ja jos hän sairastui, hän antaisi heettiläisten lääkärien hoitaa itseään eikä kutsuisi egyptiläistä parantajakseen.