Tällä tavoin Baketamon iloitsi koko päivän Kalatorin miesten kanssa rannan kaislikossa eikä pettänyt heiltä heidän iloaan, vaan teki parhaansa heidän hyväkseen, niin että he ilomielin kantoivat hänelle kiviä ja monet toivat suuria kiviä, joita ostetaan kivenhakkaajilta hyvään hintaan. Niin suureksi he arvioivat hänen tarjoamansa ilon. He sanoivat toisilleen: »Totisesti, tällaista naista emme koskaan ole tavanneet, sillä hänen suunsa on kuin sula hunaja ja hänen rintansa ovat kuin kypsät omenat ja hänen sylinsä on kuuma kuin hiillos, jolla paistetaan kaloja.» He kehoittelivat häntä palaamaan pian takaisin Kalatorille ja lupasivat varata häntä varten paljon kiviä ja isoja kiviä ja hän hymyili kainosti heille ja kiitti heitä heidän ystävällisyydestään ja suuresta ilosta, jonka he olivat hänelle tuottaneet. Palatessaan illalla takaisin kultaiseen taloon hänen oli vuokrattava rannasta kestävämpi vene saadakseen kuljetetuksi mukanaan kaikki päivän kuluessa keräämänsä kivet.
Siksi hän seuraavana päivänä otti mukaansa suuremman veneen ja antoi naisorjien soutaa hänet Thebaan ja jätti heidät odottamaan laiturien luokse ja meni itse Vihannestorille. Vihannestorilla hän puhutteli maamiehiä, jotka tulivat härkineen ja aaseineen viljelyksiltään Thebaan päivän noustessa ja joiden kädet olivat mullasta kovat ja iho päivänpaisteessa karhea. Myös katujen puhdistajia ja käymäläin tyhjentäjiä hän puhutteli ja hän puhutteli vartijoita, jotka puukeihäineen osoittivat jokaiselle hänen paikkansa torilla, ja sanoi heille: »Olen prinsessa Baketamon, Horemhebin, Egyptin suuren sotapäällikön, puoliso. Mutta hän on ikävä ja laiska mies eikä hänen ruumiissaan ole voimaa eikä hän pysty tuottamaan minkäänlaista iloa minulle. Myös hän pitelee minua huonosti ja riistää minulta rakkaat lapseni ja karkottaa minut huoneistaan, niin ettei minulla ole edes kattoa pääni päälle. Tulkaa sen tähden iloitsemaan kanssani, jotta minullakin olisi iloa teistä, enkä pyydä teiltä vastalahjaksi muuta kuin pienen kiven jokaiselta enkä usko, että sen halvempaa iloa voitte saada edes neekerinaisilta Thebassa.»
Maamiehet ja kadunlakaisijat ja mustat vartijat pelästyivät suuresti hänen sanoistaan ja puhuivat kiihkeästi keskenään ja sanoivat toisilleen: »Hän ei suinkaan voi olla prinsessa, sillä kukaan prinsessa ei vielä koskaan ole käyttäytynyt tällä tavoin.» Mutta hän houkutteli heitä sanoillaan ja paljasti heille kauneutensa ja astui heidän edellään vieden heidät mukanaan kaislikkoon virran rantaan, niin että he hylkäsivät vihanneskuormansa ja härkänsä ja aasinsa ja jättivät kadut lakaisematta ja seurasivat häntä. Rannassa he sanoivat toisilleen: »Tällaista herkkua ei köyhälle tarjota joka päivä eikä hänen nahkansa muistuta vaimojemme mustaa nahkaa, vaan hänen vaatteensa on ylhäisten vaate ja hänen ihonsa on ylhäisten iho ja hän lemuaa ylhäiseltä. Siksi olisimme hupsuja, ellemme käyttäisi hyväksemme iloa, jonka hän meille tarjoaa, ja tuottakaamme mekin hänelle parhaamme mukaan iloa, jota hän on vailla, koska hän on niin suuresti laiminlyöty vaimo.»
Siksi he iloitsivat hänen kanssaan ja kantoivat hänelle kiviä ja maamiehet kantoivat hänelle kapakkain kynnyskivet ja vatijat varastivat kiviä faraon rakennuksista voidakseen iloita hänen kanssaan. Mutta iloittuaan hänen kanssaan he alkoivat pelätä ja sanoivat toisilleen: »Jos hän tosiaan on Horemhebin vaimo, niin Horemheb tulee ja tappaa meidät kuultuaan tästä, sillä hän on peloittavampi kuin leijona ja turhamainen mies ja arka kunniastaan, vaikka ei itse pystykään tuottamaan iloa vaimolleen. Mutta jos meitä on kyllin monta, hän ei voi tappaa meitä kaikkia, sillä koko Thebaa hän ei voi tappaa vaimonsa tähden. Siksi on oman etumme mukaista, että hän saa paljon kiviä.»
Sen tähden he palasivat Vihannestorille ja kertoivat kokemastaan ilosta kaikille ystävilleen ja tutuilleen ja veivät heidät rannan kaislikkoon, niin että kaislikkoon tallautui leveä tie sinä päivänä ja kaislikko oli illan suussa kuin virtahevosten piehtaroimispaikka. Vihannestorilla vallitsi suuri epäjärjestys ja lukuisia kuormia varastettiin ja aasit kiljuivat janoisina kadunkulmissa ja härät mylvivät ja oluttupain isännät juoksivat pitkin katuja itkien ja repien hiuksiaan, koska heidän kalliis kynnyskivensä oli varastettu. Mutta illan suussa prinsessa Baketamon kiitti kainosti kaikkia Vihannestorin miehiä heidän suuresta ystävällisyydestään häntä kohtaan ja ilosta, jonka he olivat hänelle tuottaneet, ja he auttoivat häntä kuormaamaan veneen kivillä ja vene täyttyi kivistä niin syvään, että se oli uppoamaisillaan ja naisorjien oli hankala soutaa se virran poikki kultaisen talon laituriin.
Sinä iltana tiesi jo koko Theba, että itse kissanpäinen oli ilmestynyt kansalle ja iloinnut yhdessä kansan kanssa, ja mitä merkillisimpiä huhuja levisi Thebassa, sillä ihmiset, jotka eivät uskoneet jumaliin, keksivät tapaukselle muita selityksiä. He sanoivat näet: »Pyramidien aikana jumalat kenties ilmestyivät ihmisille, mutta maailma on jo vanha eivätkä jumalat enää ilmesty ihmisille. Siksi tämän naisen täytyy olla ylhäinen ja hänen täytyy olla hyvin ylhäinen, koska hän uskaltaa käyttäytyä tällä tavoin.»
Seuraavana päivänä prinsessa Baketamon meni Hiilitorille ja iloitsi sen päivän Hiilitorin miesten kanssa ja illan suussa oli kaislikko Niilin rannassa nokinen ja tallattu ja monen pienen temppelin papit valittivat surkeasti, sillä Hiilitorin miehet olivat jumalattomia miehiä eivätkä hävenneet edes repiä kiviä temppeleistä ilonsa hinnaksi, vaan nuolivat suupieliään ja kerskailivat keskenään sanoen toisilleen: »Totisesti olemme maistaneet taivaallista herkkua ja hänen huulensa sulivat suussamme ja hänen rintansa olivat kourissamme kuin hehkuvat kekäleet emmekä ennen tienneet, että maailmassa saattaa olla tämän veroista iloa.»
Mutta kun Thebaan levisi tieto, että jumalatar oli ilmestynyt kansalle jo kolmannen kerran, valtasi suuri levottomuus Theban ja kunniallisetkin miehet karkasivat vaimojensa luota viinitupiin ja repivät yöllä kiviä faraon taloista, niin että seuraavana päivänä käveli jokainen Theban mies torilta torille kivi kainalossa kärsimättömästi odotellen kissanpäisen ilmestymistä. Mutta papit tulivat levottomiksi ja lähettivät vartijansa liikkeelle vangitsemaan naisen, joka sai aikaan niin paljon vallattomuutta ja turhaa puhetta.
Sinä päivänä prinsessa Baketamon ei kuitenkaan lähtenyt Thebaan, vaan lepäsi vaivoistaan kultaisessa talossa ja hymyili kaikille, jotka häntä puhuttelivat, ja esiintyi erittäin rakastettavasti ja venytteli kainosti ruumistaan puhuessaan pannen kämmenensä suun eteen salatakseen haukotuksensa. Hovi ihmetteli suuresti hänen käytöstään, sillä kukaan ei vielä arvannut, että hän oli tuo salaperäinen nainen, joka ilmestyi kansalle Thebassa ja iloitsi yhdessä hiilenpolttajain ja kalanperkaajain kanssa.
Mutta prinsessa Baketamon katseli keräämiään erikokoisia ja erivärisiä kiviä ja kutsui faraon karjatallien rakennusmestarin puutarhaan ja keskusteli rakastettavasti hänen kanssaan ja sanoi hänelle: »Olen kerännyt nämä kivet rannasta ja ne ovat minulle pyhiä kiviä ja jokaiseen niistä liittyy minulle iloinen muisto, sitä iloisempi mitä isompi kivi on. Rakenna sen tähden näistä kivistä minulle huvimaja, jotta saan katon pääni päälle, koska mieheni laiminlyö minua ja ajaa minut huoneistaan, kuten hyvin tiedät ja varmaan olet kuullut. Mutta rakenna huvimaja tilavaksi ja sen seinät korkeiksi ja aloita sen rakentaminen heti, sillä kerään kyllä sinulle lisää kiviä sitä mukaa kuin niitä tarvitset, eikä sinun tarvitse huolehtia, että kivet loppuisivat kesken.» Karjatallien rakennusmestari oli yksinkertainen mies ja hänen lannevaatteensa oli harmaa hakattujen kivien pölystä ja hänen hartiansa olivat kuhmuiset kivien kantamisesta eikä hän ollut tottunut puhuttelemaan ylhäisiä. Siksi hän kaivoi hämillään maata varpaallaan prinsessa Baketamonin edessä ja laski katseensa maahan ja sanoi nöyrästi: »Ylhäinen prinsessa Baketamon, pelkään, ettei taitoni riitä rakentamaan sinulle arvosi mukaista huvimajaa, ja kivet ovat erikokoisia ja erivärisiä, niin että niiden sovittaminen yhteen tuottaa suurta hankaluutta ja vaatii erinomaista taiteellista aistia. Kutsu sen tähden mieluummin tähän tehtävään joku ylhäinen temppelinrakentaja tai taiteilija, sillä pelkään taitamattomuudellani pilaavani kauniin ajatuksesi, niin että keräämäsi lukuisat kivet menevät hukkaan.»