Istuessani puutarhassani kaloja katsellen puhuin sydämelleni ja sanoin: »Rauhoitu, mieletön sydän, sillä syy ei ole sinun, vaan kaikki mikä maailmassa tapahtuu on mieletöntä eikä hyvyydellä ja pahuudella ole tarkoitusta, vaan ahneus, viha ja himo hallitsevat maailmaa. Syy ei ole sinun, Sinuhe, vaan ihminen pysyy samanlaisena eikä ihminen muutu. Vuodet vierivät ja ihmiset syntyvät ja ihmiset kuolevat ja heidän elämänsä on kuin kuuma henkäys eivätkä he ole onnellisia eläessään, vaan he ovat onnellisia vain kuollessaan. Siksi ei ole suurempaa turhuutta kuin ihmisen elämä eikä syy ole sinun, vaan ihminen pysyy samana ajasta aikoihin. Turhaan upotat ihmisen ajan virtaan, hänen sydämensä ei muutu ja hän nousee virrasta samana kuin astui siihen. Turhaan koettelet ihmistä sodalla ja hädällä, rutolla ja tulipaloilla, jumalilla ja keihäillä, sillä koettelemuksistaan ihminen vain paatuu, kunnes hän on krokotiilia pahempi, ja sen tähden vain kuollut ihminen on hyvä ihminen.»
Mutta sydämeni vastusti minua ja sanoi: »Katsele vain kaloja, Sinuhe, mutta silti en anna rauhaa sinulle niin kauan kuin elät, vaan jokaisena elämäsi päivänä sanon sinulle: juuri sinä olet syypää, ja jokaisena elämäsi yönä jyskytän uniisi: sinä, Sinuhe, olet syypää, sillä minä, sinun sydämesi, olen krokotiilia kyllästymättömämpi ja tahdoin sinun saavan mittasi täytenä.»
Vimmastuin suuresti sydämeeni ja sanoin sydämelleni: »Olet höperö sydän ja olen suuresti kyllästynyt sinuun, koska olet tuottanut minulle vain harmia ja hankaluutta, surua ja vaivaa kaikkina elämäni päivinä. Tiedän hyvin, että järkeni on murhaaja ja järjelläni on mustat kädet, mutta minun murhani ovat pienet kaikkien murhien rinnalla, mitä maailmassa tapahtuu, eikä kukaan syytä minua niistä. Siksi en lainkaan ymmärrä, miksi jankutat syyllisyyttäni etkä anna minulle rauhaa, sillä mikä minä olen parantamaan maailmaa ja mikä minä olen muuttamaan ihmisen luontoa.»
Mutta sydämeni sanoi: »En puhu murhistasi enkä syytä sinua niistä, vaikka päivät ja yöt jyskytän sinulle sanaa: syyllinen, syyllinen. Tuhannet ja taas tuhannet ovat kuolleet sinun tähtesi, Sinuhe. He ovat kuolleet nälkään ja ruttoon, aseihin ja haavoihin, sotavaunujen pyöriin he ovat kuolleet ja nääntyneet erämaan marssiteillä. Sinun tähtesi ovat lapset kuolleet äitinsä kohdussa, sinun tähtesi ovat kepit iskeneet kumartuneihin selkiin, sinun tähtesi polkee vääryys oikeutta, sinun tähtesi ahneus voittaa hyvyyden, sinun tähtesi hallitsevat rosvot maailmaa. Totisesti, lukemattomat ovat kuolleet sinun tähtesi, Sinuhe. Heidän ihonsa väri on erilainen ja heidän kielensä puhuvat erilaisia sanoja, mutta he kuolivat syyttöminä, Sinuhe, koska heillä ei ollut sinun tietoasi, ja kaikki, jotka kuolivat ja kuolevat yhä, ovat veljiäsi ja kuolevat sinun tähtesi ja sinä olet ainoa syyllinen. Siksi heidän itkunsa tulee uniisi, Sinuhe, ja siksi heidän itkunsa vie hyvän ruoan maun suustasi, Sinuhe, ja siksi heidän itkunsa turmelee kaiken ilosi.»
Mutta paadutin mieleni ja sanoin sydämelleni: »Kalat ovat veljiäni, koska ne eivät osaa puhua turhia sanoja. Erämaan sudet ovat veljiäni ja raatelevat leijonat ovat veljiäni, mutta ei ihminen, koska ihminen tietää, mitä hän tekee.»
Sydämeni pilkkasi minua ja sanoi: »Tietääkö ihminen tosiaan, mitä hän tekee? Sinä kyllä tiedät ja sinulla on tieto, siksi annan sinun kärsiä kuolemasi päivään asti tietosi tähden, mutta muut eivät tiedä. Siksi sinä yksin olet syypää, Sinuhe.»
Silloin huusin ääneen ja repäisin vaatteeni ja sanoin: »Kirottu olkoon kaikki tietoni, kirotut olkoot käteni, kirotut olkoot silmäni, mutta kirotuista kirotuin olkoon höperö sydämeni, joka ei anna minulle rauhaa elämäni päivinä ja sepittää vääriä syytöksiä minua vastaan. Tuokaa viipymättä minulle Osiriksen vaaka, jotta valehteleva sydämeni punnittaisiin, ja hänen neljäkymmentä oikeamielistä paviaaniaan langettakoot tuomionsa minusta, sillä luotan heihin enemmän kuin kurjaan sydämeeni.»
Muti tuli kiireesti keittiöhuoneesta ja kasteli vaatteen lammikon vedessä ja kiersi sen pääni päälle ja hautoi kylmällä ruukulla otsaani. Hän torui minua kiivaasti ja pani minut vuoteeseen ja juotti minulle monenlaisia pahanmakuisia lääkkeitä, kunnes rauhoituin. Sairastin kauan aikaa ja sairastaessani puhuin Mutille Osiriksen vaa'asta ja pyysin häneltä jauhovaakaa ja puhuin hänelle Meritistä ja pienestä Thotista. Hän hoiti uskollisesti minua ja luulen, että hän nautti suuresti voidessaan pitää minut vuoteessa ja syöttää minua. Tämän jälkeen hän kielsi jyrkästi minua istumasta enää puutarhassa päivänpaahteessa, koska hiukseni olivat lähteneet eikä kalju pääni kestänyt auringon myrkyllisiä säteitä. Mutta en ollut istunut päivänpaahteessa, vaan olin istunut sykomorin viileässä varjossa katsellen kaloja, jotka olivat veljiäni, koska ne eivät osanneet puhua.
Paranin kuitenkin ajan kuluessa ja parannuttuani olin hiljaisempi kuin ennen ja rauhallisempi kuin ennen ja tein sovinnon myös sydämeni kanssa, niin ettei sydämeni enää niin suuresti kiusannut minua. Enkä enää puhunut Mutille Meritistä ja pienestä Thotista, vaan säilytin heidät sydämessäni ja tiesin, että heidän oli täytynyt kuolla, jotta mittani tulisi täydeksi ja olisin yksinäinen, sillä jos he olisivat olleet luonani, olisin ollut kylläinen ja onnellinen ja sydämeni olisi vaiennut. Minun täytyi näet aina olla yksinäinen sen mitan mukaan, mikä minulle oli mitattu, ja siksi olin jo syntymäni yönä purjehtinut yksin virtaa alas pietyssä kaislaveneessä.
Parannuttuani pukeuduin salaa köyhien karheaan vaatteeseen ja riisuin sandaalit jaloistani ja lähdin pois kuparinvalajan talosta enkä palannut sinne enää. Menin sataman laitureille ja kannoin taakkoja kantajien kanssa, kunnes selkäni oli kipeä ja hartiani vääntyivät vinoiksi. Menin Vihannestorille ja keräsin pilaantuneita vihanneksia ruoakseni ja menin Hiilitorille ja painelin jaloillani hiilenpolttajien ja seppien palkeita. Tein orjien töitä ja kantajien töitä ja söin heidän leipäänsä ja join heidän oluttaan ja sanoin heille: »Ei ole eroa ihmisten välillä ja jokainen ihminen syntyy alastomana maailmaan ja ihmisen sydän on ainoa mitta ihmisten välillä. Eikä ihmistä voi mitata hänen ihonsa värin tai kielensä mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen vaatteensa tai korujensa mukaan eikä ihmistä voi mitata hänen rikkautensa tai köyhyytensä mukaan, vaan ainoastaan hänen sydämensä mukaan. Siksi hyvä ihminen on parempi kuin paha ihminen ja oikeus on parempi kuin vääryys, mutta muuta en tiedä ja tämä on kaikki tietoni.»
Näin puhuin heille heidän savimajojensa edessä iltaruskon aikaan vaimojen sytyttäessä kadulle nuotionsa ja paistettujen kalojen käryn kohotessa ilmaan ja täyttäessä köyhien kaupunginosan. He nauroivat minulle ja sanoivat: »Olet hupsu mies, Sinuhe, kun teet orjien töitä, vaikka osaat lukea ja kirjoittaa. Mutta varmaan olet sekaantunut rikoksiin, koska haluat piileskellä luonamme, ja puheesi haiskahtavat Atonilta, jonka nimeä emme enää saa mainita. Emme kuitenkaan ilmaise sinua vartijoille, vaan pidämme sinut luonamme, jotta huvittaisit meitä hullunkurisilla puheillasi. Mutta et kai sentään vertaa meitä likaisiin syyrialaisiin ja kurjiin neekereihin, sillä vaikka olemme vain orjia ja kantajia, olemme kuitenkin egyptiläisiä ja egyptiläisinä ylpeitä ihostamme ja kielestämme, menneisyydestämme ja tulevaisuudestamme.»
Sanoin heille: »Tämä on huonoa puhetta, sillä niin kauan kuin ihminen ylpeilee itsestään ja pitää itseään muita ihmisiä parempana, niin kauan seuraavat kahleet ja kepiniskut, keihäät ja korpit ihmisen kintereillä. Siksi ihminen on punnittava vain hänen sydämensä mukaan ja kaikkien ihmisten sydämet ovat samanveroiset eikä toisen sydän ole parempi toisen sydäntä, sillä samaa vettä ja yhtä suolaisia ovat kaikki kyynelet, mustien ja ruskeiden kyynelet, syyrialaisen ja neekerin kyynelet, köyhän ja ylhäisen kyynelet.»