»Olkoon niinkuin sanot, Kaptah», lupasin silloin hänelle. »Rauhoitun ja alan harjoittaa ammattiani ja aikani kuluksi harjoitan myös keräilyä, jota minulle suosittelet, mutta koska en halua matkia muita, aion kerätä sellaista, mitä muut eivät kerää, ja aion kerätä kaikki ihmiset, jotka muistavat Atonin.»
Mutta Kaptah luuli minun laskevan leikkiä ja nauroi sanoilleni kuin hyvälle pilalle, sillä hän tiesi yhtä hyvin kuin minä, miten paljon pahaa Aton oli tuottanut Egyptille ja myös minulle itselleni. Sen jälkeen keskustelimme sovussa monista asioista ja Muti toi meille viiniä ja joimme viiniä yhdessä, kunnes hänen orjansa tulivat ja auttoivat hänet seisomaan, koska hänen lihavuutensa vuoksi oli vaikea enää itse päästä jaloilleen, ja hän lähti talostani kantotuolissaan. Mutta seuraavana päivänä hän lähetti minulle runsaita lahjoja, jotka tekivät elämäni ylelliseksi ja mukavaksi, niin ettei ilostani olisi puuttunut mitään, jos olisin osannut iloita.
6
Tällä tavoin annoin jälleen kohottaa lääkärin merkin taloni oven yläpuolelle ja aloin taas harjoittaa ammattiani ja vaadin potilailta lahjoja taidostani heidän varojensa mukaan, mutta köyhiltä en vaatinut lahjoja, joten pihassani oli potilaita aamusta iltaan enkä suuresti hyötynyt taidostani. Parantaessani potilaita kyselin varoen heiltä Atonista, sillä en halunnut peloittaa heitä enkä halunnut heidän levittävän minusta pahoja puheita, jotka olisivat vahingoittaneet mainettani, koska maineeni oli jo kyllin huono Thebassa. Mutta ajan kuluessa huomasin, että Aton oli unohtunut eikä kukaan enää ymmärtänyt häntä, vaan ainoastaan kiihkoilijat ja vääryyttä kärsineet muistivat häntä ja rakensivat hänet mielessään uudelleen oman kiihkonsa ja kärsimänsä vääryyden mukaiseksi ja Atonin ristiä käytettiin pahana noitamerkkinä ihmisten vahingoittamiseksi.
Tulvan jälleen laskiessa kuoli pappi Eje ja kerrottiin hän kuolleen nälkään, koska hän myrkyn pelosta ei enää uskaltanut syödä mitään, ei edes leipää, jonka itse jauhoi jyvistä ja leipoi ja paistoi kultaisessa talossa, koska luuli, että jyvät oli myrkytetty häntä varten jo niiden kasvaessa pellossa. Silloin Horemheb lopetti sodan Syyriassa ja antoi heettiläisten pitää Kadeshin, koska ei kyennyt valloittamaan sitä heiltä, ja palasi riemusaatossa virtaa ylös Thebaan juhlien kaikkia voittojaan. Hän ei näet pitänyt Ejeä oikeana faraona eikä viettänyt suruaikaa hänen kuoltuaan, vaan julisti Ejen hänen kuoltuaan vääräksi faraoksi, joka lakkaamattoman sodankäynnin ja väärän veronkannon takia oli tuottanut vain kärsimyksiä Egyptille. Lopettaessaan sodan ja antaessaan sulkea Sekhmetin temppelin portit heti Ejen kuoltua hän saikin kansan uskomaan, ettei hän suinkaan ollut halunnut sotaa, vaan että hänen oli vain täytynyt totella pahaa faraota. Siksi kansa riemuitsi hänen paluunsa tähden ja ylisti häntä ja hänen sotilaitaan.
Mutta saavuttuaan Thebaan Horemheb antoi ensimmäiseksi kutsua minut eteensä ja puhutteli minua ja sanoi: »Sinuhe, ystäväni, olen nyt vanhempi kuin erotessamme ja mieltäni ovat suuresti vaivanneet sanasi ja syytöksesi, että olen verinen mies ja tuotan vahinkoa Egyptille. Mutta nyt olen saanut mitä olen tahtonut ja palauttanut Egyptin mahtavuuden, niin ettei mikään ulkonainen vaara enää uhkaa Egyptiä, sillä heettiläisten keihäiltä olen katkaissut kärjet ja jätän poikani Ramseksen huoleksi Kadeshin valloittamisen, koska itse olen jo saanut kyllikseni sodasta ja tahdon rakentaa hänelle lujan valtakunnan. Nyt on tosin Egypti likainen kuin köyhän talli, mutta kohta saat nähdä, miten alan ajaa sontaa ulos Egyptistä ja saatan oikeuden vääryyden tilalle ja mittaan jokaiselle hänen mittansa mukaan, uutteralle hänen uutteruutensa mukaan, laiskalle hänen laiskuutensa mukaan, varkaalle hänen varkautensa mukaan ja väärintekijälle hänen harjoittamansa vääryyden mukaan. Totisesti, ystäväni Sinuhe, minun mukanani palaavat vanhat ajat Egyptiin ja kaikki on oleva niinkuin ennen. Siksi annan pyyhkiä pois hallitsijain luettelosta myös Tutankhamonin ja Ejen kurjat nimet, kuten Ekhnatonin nimi on jo pyyhitty hallitsijain luettelosta, ikään kuin heidän aikaansa ei olisi koskaan ollutkaan, ja lasken oman valtani alkavan suuren faraon kuolinyöstä, jona saavuin Thebaan keihäs kädessä ja haukka edelläni lentäen.»
Hän kävi haikeaksi ja nojasi päänsä käsiinsä ja sota oli painanut juovia hänen kasvoihinsa eikä hänen silmissään enää ollut iloa, kun hän sanoi: »Totisesti maailma oli toisenlainen kuin nyt meidän ollessamme poikia ja köyhä sai mittansa täytenä eikä öljyä ja rasvaa puuttunut savimajoistakaan. Mutta entiset ajat palaavat minun kanssani, Sinuhe, ja Egypti on oleva viljava ja rikas ja lähetän laivani purjehtimaan Puntiin ja saatan jälleen käyntiin kivilouhokset ja hylätyt kaivokset rakentaakseni temppelit entistä suuremmiksi ja kerätäkseni kultaa, hopeaa ja kuparia faraon aittoihin. Totisesti, kymmenen vuoden kuluttua et enää tunne Egyptiä, Sinuhe, sillä saatuani aikaa kymmenen vuotta et näe enää kerjäläisiä ja rampoja Kemin maassa. Heikkojen on näet väistyttävä elinkelpoisten tieltä ja puhdistan myös heikon ja sairaan veren Egyptistä, kuten puhdistan vääryyden ja rosvouksen, niin että Egyptin kansa on jälleen oleva väkevä kansa, jonka poikani voivat johtaa sotaan valloittamaan koko maanpiirin.»
Mutta en iloinnut hänen sanoistaan, vaan hänen sanansa saivat vatsani putoamaan polviin asti ja kylmän järsimään sydäntäni. Siksi en hymyillyt hänelle, vaan seisoin mykkänä hänen edessään. Hän kiivastui tästä ja rypisti otsaansa kuten ennen ja alkoi läiskyteliä kultaisella ruoskalla sääriään ja sanoi:
»Olet yhtä hapan kuin ennenkin, Sinuhe, ja olet hedelmättömän piikkipensaan kaltainen silmissäni enkä käsitä, miksi niin suuresti luulin iloitsevani nähdessäni sinut. Juuri sinut kutsuin näet ensimmäiseksi eteeni, ennen kuin vielä olin nostanut poikani syliini ja syleillyt vaimoani Baketamonia, sillä sota on tehnyt minut yksinäiseksi ja valta on tehnyt minut yksinäiseksi, niin ettei minulla Syyriassa enää ollut ketään ihmistä, jolle olisin jakanut iloni ja suruni, vaan puhuessani jonkun kanssa minun oli aina punnittava sanani sen tarkoituksen mukaan mitä tahdoin häneltä. Mutta sinulta en tahdo mitään, Sinuhe, vaan pyydän vain ystävyyttäsi. Näyttää kuitenkin siltä, että ystävyytesi on sammunut etkä iloitse enää nähdessäsi minut.»
Kumarsin syvään hänen edessään ja yksinäinen sydämeni huusi hänen puoleensa ja sanoin hänelle: »Horemheb, yhteisen nuoruutemme ystävistä olet ainoa, joka olet hengissä kaiken jälkeen, mitä on tapahtunut. Siksi olen aina rakastava sinua. Nyt on valta sinun ja pian kohotat päähäsi molempien valtakuntain kruunut eikä kukaan voi enää estää valtaasi. Siksi rukoilen sinua, Horemheb, palauta Aton. Ystävämme Ekhnatonin tähden, palauta Aton. Kauhistavan rikoksemme tähden, palauta Aton, jotta kaikki kansat olisivat veljiä keskenään eikä ihmisellä ja ihmisellä enää olisi eroa eikä.koskaan enää olisi sotaa.»
Tämän kuullessaan Horemheb ravisti säälivästi päätään ja sanoi: »Olet yhtä hullu kuin ennenkin, Sinuhe. Etkö käsitä, että Ekhnaton viskasi kiven veteen ja roiskaus oli suuri, mutta minä tasoitan jälleen vedenpinnan, ikään kuin häntä ei koskaan olisi ollutkaan. Etkö käsitä, että haukkani toi minut kultaiseen taloon Ekhnatonin luokse suuren faraon kuolinyönä, jottei Egypti sortuisi, vaan säilyisi myös hänen jälkeensä, koska jumalat eivät tahdo Egyptin kukistuvan. Siksi palautan kaiken ennalleen, sillä nykyisyyteen ei ihminen koskaan ole tyytyväinen, vaan ainoastaan menneisyys on hyvä hänen silmissään ja tulevaisuus on hyvä. Minä yhdistän menneisyyden ja tulevaisuuden. Minä likistän rikkaita, jotka ovat paisuneet liian rikkaiksi, ja likistän myös jumalia, jotka ovat liiaksi lihoneet, jotta valtakunnassani rikkaat eivät olisi liian rikkaita eivätkä köyhät liian köyhiä eikä kukaan ihminen tai jumala enää kilpailisi vallasta kanssani. Mutta puhun turhaan sinulle, koska kuitenkaan et ymmärrä ajatuksiani ja omat ajatuksesi ovat heikon ja voimattoman ajatuksia eikä heikoilla ja voimattomilla ole oikeutta elää maailmassa, vaan heidät on luotu vahvojen poljettavaksi ja on oikein, että heitä poljetaan. Niin poljetaan myös heikot kansat vahvojen jalkoihin ja suuret vievät suusta pienten osan. Niin on ollut ja niin on aina oleva.»