»Enkö tuhannesti varoittanut sinua, Sinuhe, ettet miehisen luontosi takia panisi päätäsi silmukkaan, mutta miehet ovat kuurompia kuin kivet ja miehet ovat poikia, joiden on lyötävä päänsä puhki seinään, vaikka seinä ei siitä hievahdakaan. Totisesti, olet jo hakannut kylliksi päätäsi seinään, herrani Sinuhe, ja sinun on aika rauhoittua ja viettää viisaan elämää, kunnes tuo pieni kapine, jonka miehet piilottavat esivaatteensa alle itsekin häveten sitä, ei enää häiritse sinua ja nosta kuumetta päähäsi, sillä siitä johtuu kaikki paha, mitä maailmassa tapahtuu.»
Mutta kun soimasin häntä ja sanoin, ettei hänen suinkaan olisi pitänyt lähteä Thebasta luokseni, koska hän ei nyt enää koskaan saanut palata Thebaan, vaan kytki saapumisellaan elämänsä minun, karkotetun, elämään, mitä suinkaan en olisi sallinut, jos olisin tiennyt hänen aikeistaan, hän vastasi minulle pitkään motkottaen ja sanoi:
»Päinvastoin on tämä, mitä sinulle on tapahtunut, parasta mitä sinulle koskaan on tapahtunut, ja uskon, että farao Horemheb on todellinen ystäväsi, kun on johdattanut sinut näin rauhalliseen paikkaan vanhuutesi päiviksi. Myös minä olen suuresti kyllästynyt Theban kiihkoon ja riiteleviin naapureihin, jotka lainaavat keittoastioita palauttamatta niitä ja tyhjentävät roskansa pihaani. Kun oikein ajattelen, ei entinen kuparinvalajan talo enää koskaan ollut sama tulipalon jälkeen, vaan paistinkuoppa poltti paistini ja öljy härskiintyi ruukuissani ja lattiasta tuli vetoa jäseniini ja ikkunoiden luukut narisivat lakkaamatta. Sen sijaan täällä voimme aloittaa kaiken alusta ja rakentaa kaiken tahtomme mukaan ja olen jo katsonut oivallisen puutarhan paikan, jossa viljelen keittiökasveja ja vesikrassia, mistä niin suuresti pidät, herrani, kastikkeiden mausteena. Totisesti, aion panna töihin nämä laiskat vetelykset, jotka farao on asettanut suojelemaan sinua rosvoilta ja pahantekijöiltä, ja panen heidät joka päivä metsästämään sinulle tuoretta lihaa ja panen heidät kalastamaan kaloja merestä ja keräämään rannasta simpukoita ja äyriäisiä, vaikka epäilenkin, etteivät meren kalat ja simpukat ole yhtä maukkaita kuin virrassa kasvaneet. Myös aion ajoissa valita itselleni sopivan haudan paikan, jos sen sallit, herrani, sillä tänne kerran päästyäni en totisesti enää lähde täältä. Olen näet suuresti väsynyt vaeltamaan paikasta paikkaan sinua etsien ja matkat pe loittavat minua, kun en koskaan aikaisemmin ole astunut jalkaani Theban ulkopuolelle.»
Tällä tavoin Muti lohdutti minua ja virkisti minua motkotuksellaan ja luulen, että vain hänen ansiostaan kiinnyin uudelleen elämään ja aloin kirjoittaa, sillä olisi ollut väärin häntä kohtaan, jos olisin kuollut ja jättänyt hänet yksin karkotuspaikkaani elämään vanhuutensa päivät. Hän innosti minua kirjoittamaan, niin että tein uutterasti työtä piirtimelläni, vaikka hän ei itse osannutkaan lukea ja tiedän, että hän mielensä salassa piti kirjoittamisiani tyhjänpäiväisenä hupsutuksena. Mutta hän halusi, että minulla oli työ, joka antoi tarkoituksen elämääni karkotuspaikassa, ja piti huolen, etten kirjoittanut iltamyöhään ja pilannut silmiäni, vaan kirjoitin kohtuullisesti ja lepäsin aika ajoin ja nautin kaikista hyvistä ruoista, jotka hän minulle valmisti. Hän pani näet lupauksensa mukaan faraon vartijat töihin katkeroittaen heidän elämänsä, niin että he suuresti kirosivat häntä hänen selkänsä takana ja nimittelivät häntä noidaksi ja syöjättäreksi. Mutta he eivät uskaltaneet vastustaa häntä, sillä jos he vastustelivat, hän sätti heitä rumin sanoin ja hänen kielensä oli pistävämpi kuin piikki, jolla härkiä yllytetään kiskomaan rekiä, ja hän kertoi heille pienestä kapineesta, jota he pitivät piilossa esivaatteensa alla, sellaisia tarinoita, että he painoivat häpeissään katseensa maahan ja kaivelivat multaa varpaillaan.
Luulen myös, että Mutin vaikutus heihin oli varsin terveellinen, sillä hän piti heidät alinomaisessa liikkeessä, niin ettei heidän aikansa käynyt pitkäksi heidän vartioidessaan minua, eivätkä he ehtineet kirota minua ja suunnitella murhaamistani vapautuakseen minusta ja päästäkseen palaamaan Thebaan, vaan siunasivat leponsa hetkiä. Muti palkitsi heidät leipomalla heille hyvää leipää ja panemalla heille isoihin ruukkuihin vahvaa olutta, ja Mutin kasvimaasta he saivat tuoreita vihanneksia ja hän opetti heitä valmistamaan ruokansa vaihtelevaksi, niin etteivät he sairastuneet yksitoikkoisen ravinnon takia, joka kuului heidän palkkaetuihinsa. Joka vuosi laivojen purjehtiessa Puntiin lähetti Kaptah hänen ohjeittensa mukaan meille lukuisia aasinkantamuksia erilaisia tavaroita Thebasta ja antoi myös kirjureittensa kirjoittaa minulle kirjeitä ja kertoa mitä Thebassa tapahtui, niin etten elänyt kokonaan säkkiin suljettuna. Kaiken tämän vuoksi vartijat hyötyivät suuresti vartioidessaan minua ja oppivat Mutin ansiosta hyödyllisiä taitoja ja tulivat kohtalaisen rikkaiksi lahjoistani kaipaamatta liiaksi takaisin Thebaan.
Mutta kerrottuani vielä kaiken tämän olen jo väsynyt kirjoittamaan ja silmänikin ovat väsyneet. Mutin kissat hyppivät myös syliini ja sohivat päällään kättäni, joka pitelee piirrintä, niin etten voi enää kirjoittaa. Sydämeni on väsynyt kaiken kertomani tähden ja jäseneni ovat väsyneet ja kaipaavat jo ikuista lepoa. Ehkä en ole onnellinen, mutta en myöskään ole kovin onneton yksinäisyyteni tähden, ja kuta yksinäisempi ja kauempana ihmisistä olen ollut, sillä selvemmin olen nähnyt ihmiset ja heidän tekonsa ja heidän tekojensa turhuuden. Varsin turhia ovat näet kaikki ihmisen teot hänen elämänsä päivinä.
Mutta siunaan paperia ja siunaan piirrintäni, sillä ne ovat antaneet minun tuntea, että olen jälleen pieni poika ja purjehdin pitkin virtaa pietyssä kaislaveneessä tuntematta vielä elämän surua ja tiedon tuskaa. Olen ollut jälleen pieni poika isäni Senmutin talossa ja kalanperkaaja Metin kyynelet ovat pudonneet kuumina käsilleni. Olen vaeltanut Babylonin teillä Minean kanssa ja Meritin kauniit käsivarret ovat kietoneet kaulaani. Olen itkenyt kärsivien kanssa ja jakanut viljani köyhille. Tämän kaiken tahdon muistaa, mutta pahoja tekojani en tahdo muistaa enkä tahdo muistaa menetysteni haikeutta.
Tämän kaiken olen kirjoittanut minä, Sinuhe, egyptiläinen, itseni tähden. En jumalien tähden enkä ihmisten tähden enkä säilyttääkseni nimeni ikuisesti, vaan vain köyhän, murheellisen itseni tähden ja sydämeni tähden, joka on saanut mittansa täytenä. En näet voi toivoa nimeni säilyvän kirjoituksissa, sillä tiedän hyvin vartijain hävittävän kaiken, minkä olen kirjoittanut, kun kerran kuolen. He hävittävät kirjoitukseni ja hajoittavat taloni seinät Horemhebin käskyn mukaan enkä tiedä, olenko siitä edes pahoillani, sillä kaiken sen jälkeen, mitä olen elänyt, en enää suurestikaan kaipaa nimelleni ikuisuutta.
Kuitenkin säilytän huolellisesti nämä kirjoittamani viisitoista kirjaa ja Muti on punonut palmunkuiduista jokaiselle kirjalle kestävän kapalon ja kapaloissaan suljen nämä kirjani hopeiseen lippaaseen ja hopealippaan suljen kovasta puusta tehtyyn lippaaseen ja puulippaan suljen kuparilippaaseen, kuten Thotin jumalalliset kirjat kerran suljettiin lippaisiin ja upotettiin virran pohjaan. Mutta säilyvätkö kirjani siten vartijoilta ja saako Muti kätketyksi ne hautaani, sitä en tiedä enkä suuresti pidä väliä tästä tiedosta.
Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen ja ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä, joka on ollut ennen minua, ja ihmisenä elän jokaisessa ihmisessä, joka tulee jälkeeni. Elän ihmisen itkussa ja ilossa, hänen surussaan ja pelossaan elän, hyvyydessään ja pahuudessaan, oikeudessa ja vääryydessä, heikkoudessa ja väkevyydessä. Ihmisenä olen elävä ihmisessä ikuisesti enkä sen tähden kaipaa uhreja hautaani ja kuolemattomuutta nimelleni. Tämän kirjoitti Sinuhe, egyptiläinen, hän, joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät.