»Sinulla on kaunis poika», sanoi Ptahor. »Hänen ryhtinsä on prinssin kaltainen ja hänen silmänsä ovat pehmeät kuin gasellin silmät.» Mutta vaikka olin vasta poika, ymmärsin hyvin hänen puhuvan näin, jotta unohtaisimme, miten hän oli käyttäytynyt edellisenä iltana. Hän sanoikin kohta: »Osaako poikasi mitään? Ovatko hänen henkensä silmät yhtä avoimet kuin hänen ruumiinsa silmät?»
Silloin hain kirjoitustauluni ja myös Thotmes haki kirjoitustaulunsa. Katseltuaan hajamielisesti sykomorin latvaan kuninkaallinen kallonporaaja saneli minulle pienen runon, jonka muistan vieläkin. Se kuului näin:
»Iloitse nuorukainen nuoruudestasi, sillä vanhuudella on tuhkaa kurkussaan eikä säilytetty ruumis naura hautansa pimeässä.»
Tein työtä parhaani mukaan ja kirjoitin sen ensin muistiin tavallisella kirjoituksella. Sitten piirsin sen kuvina ja lopuksi kirjoitin sanat vanhuus, tuhka, ruumis ja hauta kaikilla eri tavoilla, joilla nämä sanat voidaan kirjoittaa sekä tavuina että kirjaimina. Sen jälkeen näytin kirjoitustauluni hänelle eikä hän löytänyt siitä ainoatakaan virhettä. Tiesin, että isäni oli ylpeä minusta.
»Entä tämä toinen nuorukainen?» kysyi Ptahor ja ojensi kätensä ottaakseen Thotmesin taulun. Thotmes oli istunut syrjässä ja piirrellyt kuvia tauluunsa. Hän empi, ennen kuin näytti tauluaan, mutta hänen silmänsä nauroivat. Kun kumarruimme katsomaan, näimme hänen piirtäneen Ptahorin sitomassa kaulustaan isäni kaulaan ja kaatamassa olutruukkua päälleen ja kolmannessa kuvassa isäni ja hän lauloivat kaulakkain ja kuva oli niin hauska, että suorastaan saattoi nähdä, millaista laulua he lauloivat. Minun teki mieleni nauraa, mutta en rohjennut, sillä pelkäsin Ptahorin suuttuvan. Thotmes ei näet ollut lainkaan imarrellut häntä. Hän oli kuvassa yhtä pieni ja kalju, yhtä vääräsäärinen ja riippuvatsainen kuin todellisuudessa.
Pitkään aikaan Ptahor ei sanonut mitään, katsoi vain terävästi vuorotellen kuvia ja Thotmesta. Thotmes pelästyi vähän ja nousi varpailleen. Lopuksi Ptahor kysyi:
»Mitä tahdot taulustasi, poika? Ostan sen.»
Mutta Thotmes punastui kiivaasti ja sanoi: »Kirjoitustauluni ei ole myytävänä. Ystävälle antaisin sen lahjaksi.»
Ptahor naurahti: »Hyvä on. Olkaamme siis ystävät ja taulu on minun.» Vielä kerran hän katseli taulua tarkkaavasti, naurahti ja löi sen sirpaleeksi kiveen. Kaikki kavahdimme ja Thotmes nöyrtyi ja pyysi anteeksi, jos oli loukannut häntä.
»Suuttuisinko veteen, josta näen kuvani?» kysyi Ptahor lempeästi. »Mutta piirtäjän käsi ja silmä on enemmän kuin vesi. Siksi tiedän nyt, miltä eilen näytin, enkä halua kenenkään näkevän, millainen olin eilen. Siksi särjin taulun, mutta tunnustan sinut taiteilijaksi.» Thotmes hypähti ilosta.
Tämän jälkeen Ptahor kääntyi isäni puoleen ja sanoi minuun viitaten juhlallisesti lääkärin ikivanhan parantamislupauksen: »Otan hänet parantaakseni.» Ja viitaten Thotmesiin hän sanoi: »Teen, minkä voin.» Päästyään tällä tavoin taas lääkärien ammattikieleen he nauroivat tyytyväisinä molemmat. Isäni laski kätensä päälaelleni ja kysyi minulta:
»Poikani Sinuhe, tahtoisitko tulla lääkäriksi, minun kaltaisekseni?»
Kyynelet tulivat silmiini ja kurkkuani ahdisti, niin etten osannut puhua, mutta nyökkäsin vastaukseksi. Katselin ympärilleni ja piha oli minulle rakas, sykomori oli minulle rakas ja muurattu vesiallas oli minulle rakas.
»Poikani Sinuhe», sanoi isäni. »Tahtoisitko tulla lääkäriksi, minua etevämmäksi, minua paremmaksi, elämän ja kuoleman herraksi, jonka käsiin säätyyn ja arvoon katsomatta ihminen uskoo luottavasti henkensä?»
»Ei hänen kaltaisekseen eikä minun kaltaisekseni», sanoi Ptahor ja hänen ryhtinsä suoristui ja hänen silmänsä muuttuivat viisaiksi ja teräviksi, »vaan oikeaksi lääkäriksi. Sillä suurin kaikista on oikea lääkäri. Hänen edessään on faraokin alaston ja hänen edessään rikkain on köyhimmän vertainen.»
»Tahtoisin mielelläni tulla oikeaksi lääkäriksi», sanoin arasti, sillä olin vielä poika enkä tiennyt mitään elämästä enkä tiennyt, että vanhuus haluaa aina sälyttää omat unelmansa ja pettymyksensä nuoruuden kannettavaksi.
Mutta Thotmekselle Ptahor näytti ranteessaan olevaa kultarengasta ja sanoi: »Lue!» Thotmes tavasi siihen kaiverretut kuvat ja luki epäröiden: »Tahdon maljani täytenä!» Pakosta hän hymyili.
»Älä hymyile, vintiö», torui Ptahor totisena. »Ei ole kysymys viinistä enää. Vaan jos tahdot taiteilijaksi, on sinun vaadittava maljasi täytenä. Oikeassa taiteilijassa ilmestyy itse Ptah, luoja ja rakentaja. Taiteilija ei ole vain vesi tai kuvastin, vaan enemmän. Tosin taide on usein mairitteleva vesi ja valehteleva kuvastin, mutta sittenkin taiteilija on enemmän kuin vesi. Vaadi maljasi täytenä, poika, äläkä tyydy kaikkeen, mitä sinulle sanotaan, vaan usko enemmän kirkkaita silmiäsi.»
Sen jälkeen hän lupasi, että saisin pian kutsun Elämän taloon oppilaaksi ja että hän koettaisi, jos suinkin mahdollista, auttaa Thotmeksen Ptahin temppelin taidekouluun.
»Mutta pojat», hän sanoi, »kuulkaa tarkasti, mitä sanon, ja unohtakaa se heti sanottuani ja unohtakaa ainakin, että kuninkaallinen kallonporaaja on sen sanonut. Joudutte nyt pappien käsiin ja Sinuhe vihitään aikanaan itsekin papiksi, sillä niinkuin isäsi ja minä olemme saaneet alimman asteen vihkimyksen, niin ei ole lupa harjoittaa lääkärin ammattia kenenkään, jota ei ole vihitty papiksi. Mutta kun joudutte temppeliin pappien käsiin, olkaa epäluuloisia kuin shakaalit ja viekkaita kuin käärmeet, jotta ette menettäisi itseänne ja sokaistuisi. Mutta ulkonaisesti olkaa lempeitä kuin kyyhkyset, sillä vasta päämääränsä saavutettuaan mies voi paljastaa oman karvansa. Niin on ollut ja niin on oleva. Muistakaa tämä.»
Keskusteltuamme vielä jonkin aikaa tuli Ptahorin palvelija ja toi mukanaan vuokrakantotuolin ja puhtaat vaatteet isännälleen. Hänen oman kantotuolinsa olivat orjat pantanneet läheiseen ilotaloon ja nukkuivat siellä yhä. Ptahor antoi palvelijalle valtuuden lunastaa kantotuolin ja orjat ilotalosta, hyvästeli meitä, vakuutteli ystävyyttään isälleni ja lähti palaamaan ylhäisten kaupunginosaan.
Näin jouduin Ammonin suuren temppelin Elämän taloon. Mutta seuraavana päivänä lähetti Ptahor, kuninkaallinen kallonporaaja, Kipalle lahjaksi kalliista kivestä kaiverretun pyhän kuoriaisen, jota Kipa saisi kantaa haudassaan liinasiteitten alla sydämensä kohdalla. Eikä hän olisi voinut tuottaa äidilleni suurempaa iloa, niin että Kipa antoi hänelle anteeksi kaiken ja lakkasi puhumasta isälleni, Senmutille, viinin kirouksesta.
TOINEN KIRJA
Elämän talo
1
Näihin aikoihin olivat Ammonin papit Thebassa hankkineet käsiinsä oikeuden kaikkeen korkeampaan kasvatukseen eikä ollut mahdollista opiskella mitään korkeampaa virkaa varten saamatta papeilta päästötodistusta. Jokainen ymmärtää, että Elämän talo ja Kuoleman talo ovat luonnostaan ammoisista ajoista kuuluneet temppelien muurien sisäpuolelle, kuten myös varsinainen jumaluusopillinen korkeakoulu ylempien asteiden pappien kasvatusta varten. Matemaattisen ja tähtitieteellisen tiedekunnankin voi vielä ymmärtää kuuluvan pappien alaan, mutta pappien otettua haltuunsa kauppakoulut ja lainopillisen tiedekunnan alkoi sivistyneistön piirissä herätä epäilyksiä, että papit sekaantuivat asioihin, jotka kuuluivat lähinnä faraolle ja verohallitukselle. Tosin papiksi vihkimystä ei suorastaan vaadittu kaupallisessa ja lainopillisessa tiedekunnassa, mutta koska Ammonin hallussa oli vähintään viidesosa Egyptin maasta ja siten myös kaupasta ja pappien vaikutusvalta kaikilla elämän aloilla oli suuri, teki jokainen suurkauppiaaksi yrittävä ja hallinnolliselle alalle pyrkivä viisaasti suorittaessaan myös alimman asteen pappistutkinnon ja alistuessaan siten Ammonin kuuliaiseksi palvelijaksi.