— Oletko sinä koskaan tappanut ketään, kysyi majuri Remes.
— En. Väkivalta on minusta raakaa ja alhaista. Siinä on jollakin tavalla rikollinen sävy jos ihminen iskee toisen hengiltä. Minä olen tavannut miehiä, jotka ovat ampuneet ihmisiä maahan, ovat juottaneet niille myrkkyä, sivaltaneet kaulavaltimoita poikki, tai murskanneet tiiliskivillä päitä. Minulla on ollut sellikavereina semmoisia miehiä. Ne ovat yksitotisia ihmisiä. Murhamiesten kanssa linnassa eläminen on tosi ikävää. Yhtään iloista murhaajaa minä en ole tavannut. Päissään murhaajakin voi olla vähän leppoisampi, mutta vankilassa ne ovat selviä. Ei niistä juuri seuraa ole.
Oiva Juntunen muisteli kauppateknikko Siiraa.
— Kerran minä tutustuin oikein raakaan jätkään, yhteen kauppateknikkoon. Se on monimurhaaja, kaipa tappanut useita ihmisiä. Siira nimeltään. Panin sen ryöstämään kultaa, kyllä se siltä kävi. Sitä miestä minä täällä nyt piileksin. Ei tunnu järkevältä jakaa saalista semmoisen pedon kanssa.
Oiva Juntunen kertoi monimurhaaja Siirasta. Hän totesi että Siira voisi pian vapautua vankilasta, kenties oli jo vapaalla jalalla ja etsi nyt rikostoveriaan.
— Yleensä murhaajat ovat tyhmiä miehiä. Mutta tällä perkeleellä kyllä on älyä. Siitä se on paha.
— Liike-elämässä riskien minimointi on aivan tavallista, se kuuluu jokaisen vähänkin lahjakkaamman yritysjohtajan ominaisuuksiin. Rikollismaailmassa sen sijaan otetaan aivan päättömiä riskejä, tehdään liikaa rikoksia, ahnehditaan, tuhlataan ja juodaan. Siitä seuraa että vankilat täyttyvät ammattitaidottomasta roskaväestä. On syntynyt järjestelmä, jota itse asiassa ei tarvittaisi lainkaan, jos rikolliset keskittyisivät vain sellaiseen toimintaan, joka ei johtaisi pidätyksiin. Jos rikolliset ottaisivat vähemmän hölmöjä riskejä, voitaisiin vankeinhoitolaitoksesta miltei kokonaan luopua. Tämä on tietysti teoreettinen mahdollisuus, sillä rikollisuus kasvaisi automaattisesti heti kun kiinnijoutumisen riski häviäisi. Rikollisten määrä moninkertaistuisi... luullakseni suurin osa ihmisistä alkaisi tehdä rikoksia. Näin varsinaisesti ryöstettävä kakku jäisi pienemmäksi, kun rikollisjoukot kasvaisivat. Tuloksena olisi kaaos, kun mitään ryöstettävää ei lopulta olisi jäljellä. Rikollisuus tukahtuisi omaan mahdottomuuteensa. Kaunis ajatus vai mitä Remes!
— Näitäkö sinä vankiloissa olet miettinyt?
— Yhteiskunnan kannalta tämä nykysysteemi on tietysti parempi, että rikollisten määrää, populaatiota, viranomaiset pitävät kurissa. Se on vähän samantapaista sääntelyä kuin syksyinen hirvenmetsästys. Kuvitteleppa Remes että rikolliset olisivat hirviä. Montakos hirveä syksyisin Suomessa kaadetaan?
— Kuusikymmentätuhatta, osapuilleen.
— No sanotaan niin. Taimikkovauriot, hirvikolarit ja satotappiot jäävät kohtuullisiksi kun joka vuosi tapetaan 60 000 hirveä. Samalla eloon jääville hirville taataan riittävästi elintilaa. Tuloksena on hyvää hirvenlihaa ja rauha maassa. Samassa puuhassa ovat poliisit ja tuomarit. Joka vuosi näpätään kiinni sanotaan nyt 2000 rikollista ja suljetaan vankiloihin. Menetelmät ovat siivompia, rikollisia ei teurasteta niinkuin hirviä, mutta päämäärä on sama. Liiat hirvet pannaan pataan, liiat rosvot linnaan. Populaatiosta osan on aina oltava poissa laitumilta. Niin yksinkertaisesti yhteiskunta toimii.
Oiva Juntunen tuijotti tuleen, ja hänen suunsa vääntyi lievään hymyyn.
— Minä olen eräällä tavoin luonnoton poikkeus, kun en kuuteen vuoteen ole istunut linnassa. Minä itse asiassa rasitan laitumia kohtuuttomasti. Niinpä minun pitääkin huolehtia että tilanne pysyy tasapainossa, vaikka olenkin vapaalla jalalla. Muutama kuukausi sitten minä toimitin yhden kaverin, erään Isolyömä-Sutisen, takaisin linnaan. Ja Siirakin pitäisi toimittaa jollakin keinolla alalta sivuun. Näin vankilassa istuvien ja vapaalla jalalla olevien rikollisten määrä pysyisi vakiona. Se Siiran asia on kyllä vaikea hoidella. Mutta onhan tässä aikaa miettiä juttua, oleillaan vaan täällä toistaiseksi. Ehkä sitten ensi kesänä minä matkustan taas takaisin Tukholmaan.
— Sinulla on Tukholmassa oma asunto?
— Ja hieno onkin! Pidetään siellä joskus juhlat kun nämä muut jutut selviävät. Minä olen taitava juhlimaan.
Oiva Juntunen kuvaili asuntoaan Humlegårdin varrella. Hän kertoi seurapiireistään: että oli hyvä tuttu eräitten kuuluisien näyttelijöitten kanssa, tunsi taiteilijoita ja toimittajia, kaavoitusviranomaisia ja liikemiehiä, pappeja ja pornokauppiaita, merikapteeneja ja huumekundeja ja myös erään kelpo roikaleen, Stickanin, joka harrasti paritusta ja kiristystä ja muutakin alaan liittyvää ja joka oli lisäksi sujuva herrasmies.
— Kun seuraavan kerran käyt Kittilässä, niin pane minulta postiin kirje Stickanille. Ei vanhoja kavereita sovi kokonaan unohtaa.
Humlegårdin muistot saivat Oiva Juntusen jokseenkin kaihoisaksi. Hän katseli karun tukkikämpän seiniä ja kalusteita. Tätä erakkoelämää ei todellakaan voinut verrata Tukholman loistoon.
— Tämä kämppä pitää panna remonttiin ennen talven tuloa. Sinä saat lähteä ostelemaan rakennustarpeita. Hommataan tänne vähän luksusta.
14
Oiva Juntunen laati Kuopsuvaaran kämpän remonttisuunnitelmat. Piti paneloida kämpän terävä pää, uusia lattioita, kohennella yleensäkin paikkoja. Majuri Remes laski kustannusarvion, ja tuli siihen tulokseen että rakennustarvikkeet, mukaanluettuna työpalkat ja rahdit, maksaisivat noin viisikymmentätuhatta markkaa. Oiva Juntusella ei ollut ihan niin paljon käteisvaroja. Nyt piti taas käydä ketunpesällä kultaa vuolemassa.
Oiva Juntunen harkitsi tilannetta. Majurille hän ei missään nimessä halunnut paljastaa kultakätköään, mutta miten hän voisi käydä aarretta verottamassa salaa? Mitä takuita Remes saattoi antaa siitä, ettei hän kylmästi ryöstäisi toverinsa kultaharkkoja heti kun saisi selville mihin ne oli piilotettu?
— Etkö luota upseerin sanaan?
Oiva Juntunen ei luottanut. Varminta olisi jos Remes istuisi lukkojen takana sillä aikaa kun Oiva tonkisi kultaluolaa.
— Kuule Remes. Mitähän jos rupeat rustaamaan itsellesi selliä? Semmoista ulkoapäin lukittavaa koppia, jonne sinä menet istumaan siksi aikaa kun minä käyn kultapiilosilla. Käsitätkö mitä minä tarkoitan?
Majuri käsitti.
— Jumalauta Juntunen. En minä sinun ryöstösaaliitasi ahnehdi.
— Olet sinä ennen ahnehtinut. Meinasit tappaa. Hiukan vaitonaisesti majurin oli myönnettävä että Oiva Juntusella oli syynsä epäilyksiin. Niin hän ryhtyi rakentamaan itselleen vankilaa.
Putka päätettiin järjestää savotan tallin nurkkaan. Tallissa oli kymmenen hevosen pilttuut. Toisesta päästä saattoi erottaa kahden hevosen pilttuiden mittaisen palan erityisselliksi. Sopivasti sinne johti uiko-ovi, eikä tallissa ollut sillä kohtaa yhtään ikkunaa, ainoastaan pieni sontaluukku.
Oiva Juntunen kokeili tallin ovea. Se vaikutti tukevalta, mutta varmuuden vuoksi hän komensi majurin sisälle talliin rynttelemään ovea, jotta selviäisi, kestäisikö ovi majurin paineen.