Naska-muori havahtui siihen että hän oli yksin autossa. Hän oivalsi että nyt oli tilaisuus pinkoa pakosalle, ja sen hän teki oitis. Vain huovan hän ehätti sieppaamaan mukaansa. Viisaana ihmisenä hän ei läimäyttänyt auton ovea kiinni, vaan luikahti ääneti metsään samalle puolelle minne miehet kuseksivat. Tien toisella puolella huhuili sairaanhoitaja Hannuksela yrittäen saada kissan kiinni. Naska juoksi tummien puiden suojaan ja jäi sinne kyyristelemään. Hetken kuluttua hän kuuli vaimeata kehräystä likeltään. Jermakki oli löytänyt hänet. Se pyyhki itseään Naskan kumisaappaan vartta vasten.
Kun Naskan pako huomattiin, syntyi maantiellä kova metakka. Ensin väki syytteli tapahtuneesta toisiaan, sitten alettiin huudella metsään.
— Naska! Naska! Ole kiltti ja tule autoon!
Naska ei ollut kiltti. Hän kyyristeli ääneti metsässä kissa sylissään. Sosiaalijohtaja uhkaili maantieltä:
— Jos et heti tule autoon niin me... tuota... tullaan hakemaan!
Kaikilla oli kuitenkin puolikengät jaloissaan, eikä kukaan ollut halukas tarpomaan lumisessa pimeässä metsässä. Sosiaalijohtaja yritti taivutella toimittaja Tulppiota jäämään paikalle siksi, kunnes muut kävisivät kirkonkylässä tekemässä hälytyksen, mutta Tulppio ei katsonut olevansa velvollinen huolehtimaan viranomaisten heitteillejättämästä eukosta. Hänellä oli nyt hitonmoinen kiire antaa lehdelleen hurja juttu tapahtuneesta. Hän mietti jo otsikkoa valmiiksi:
»Maailman vanhin koltta jätetty heitteille metsään»
Niin kaikki päättivät lähteä, huudeltuaan ensin äänensä käheiksi tiellä. Kun autot ajoivat pois, tallusteli Naska kissoineen metsästä tielle. Hän päätti lähteä kävelemään kotiinsa Sevettijärvelle. Sinne oli matkaa kymmeniä kilometrejä, mutta hyvinkin hän voisi parissa päivässä ehtiä perille. Kotona hän lämmittäisi ensimmäiseksi uunin, keittäisi kahvit ja panisi maate. Ovet hän lukitsisi ja nukkuisi oikein kunnolla.
— Eiköhän Jermakki lähetä ettei tule kylymä.
17
Naska Mosnikoffille koittivat kovat ajat. Ei ole hääviä jäädä yksin talviselle tundralle kun on yksinäinen nainen ja vielä 90 vuotta vanha. Kun tuuli nousee ja yö painaa päälle Kissaa nämä kovat olot koettelivat vielä enemmän. Sekin oli vanha, likemmäs kahdenkymmenen ikäinen. Se on kissalle korkea ikä, monet kissat kuolevat vanhuuteen paljon nuorempina. Jermakkia painoi paitsi vanhuus, myös veltot elämäntavat. Viime vuodet se oli viettänyt Naskan vuoteen jalkopäässä, eikä siinä kehrätessä kunto nouse.
Naska silitti Jermakkia ja laski sen sitten maahan.
— Lähetään kotia. Täytyy pittää kiirettä että ehitään alta pois ennenku ne tulevat noutamaan.
Naska Mosnikoff ja hänen kissansa Jermakki kävellä tepsuttivat pimeällä maantiellä monta tuntia. Suunta oli pohjoiseen, kotiin Sevettijärvelle. Mutta pimeässä Naska ei havainnut Severin tienhaaraa. Hän käveli ohi Kaamasen nukkuvan kylän, Utsjoen suuntaan. Edessä oli kaksisataa kilometriä arktista maantietä ja tien päässä hyisenä vellova Jäämeri.
Harhauturaisesta oli kuitenkin se etu, etteivät etsintäjoukot arvanneet tutkia Jäämerentietä, vaan harhailivat Kaamasen eteläpuolen metsissä.
Koko pitkän yön Naska ja Jermakki taivalsivat pitkin autiota maantietä. Aamun kaamoshämärä valtasi autiot maisemat, pakkanen oli kiristynyt. Mutta yhä vaan matkalaiset pyrkivät kohti pohjoista. Kuusirajan he ylittivät puolilta päivin. Pari henkilöautoa ohitti heidät, viima ja jäätävä lumi pölisivät vasten Naskan ja kissan naamoja. Molemmilla alkoi olla jo nälkä, kumpaistakin nukutti, mutta matkaa oli pakko jatkaa. Jos jäi tien poskeen istuksimaan, se tiesi hidasta paleltumista. Jermakki ei kehrännyt, mikä oli paha merkki. Jermakki oli herkkä kehräämään noin yleensä, kotioloissa.
Sinä päivänä Naska ja Jermakki talsivat Jäämerentiellä hyvinkin kolme peninkulmaa. Vanhan kolttaeukon askel oli käynyt lyhyeksi. Keskimäärin matka eteni 55 senttiä askeleella. Sinä päivänä vanhus otti yli puoli miljoonaa askelta. Entäpä kissa! Kun Jennakin askel on korkeintaan kymmenen sentin mittainen, piti kissaparan askeltaa kolme miljoonaa kertaa... ja kun kissoilla on puolta enemmän jalkoja kuin koltilla, joutui väsynyt Jermakki astahtamaan kuusi miljoonaa kertaa sinä päivänä. Ei ihme ettei tehnyt mieli kehrätä. Mutta Sevettijärveä ei vaan näkynyt.
Illan suussa pohjoisesta humisi vastaan suuri valaistu linja-auto. Naska oli jo niin uupunut että hän viittoili auton pysähtymään. Naska ja Jermakki noukittiin jäiseltä maantieltä lämpimään turistibussiin.
Bussissa vallitsi iloinen meteli. Se oli täynnä lihavia saksalaisia sotaurhoja, partaisia miehiä, jotka olivat jokavuotisella muistelumatkallaan Pohjolan perillä. Ukot olivat aikoinaan palvelleet saksalaisessa vuoristoarmeijassa, joka oli taistellut Petsamon suunnalla ja Sallassa. Sodan loppuvaiheissa he olivat polttaneet Lapin. Nyt bussi oli tulossa Vesisaaresta Norjasta. Suunta oli Repokairan halki Peltovuomaan ja Hettaan, jossa juotaisiin hirveästi olutta ja oltaisiin matkailumajassa yötä. Hetasta matka jatkuisi Karesuvannon kautta Ruotsiin ja Norjaan ja sieltä kovassa kohmelossa kotiin Saksan Liittotasavaltaan.
Ensi alkuun kolttamuoria pelotti kovasti, kun partasuiset saksalaiset lauloivat ja nauraa hohottivat, mutta kun hänelle ei tehty sen pahempaa, hän rauhoittui. Lämpimässä bussissa oli taivaallista istua. Jermakkikin kehräsi taas. Bussi ajoi kohti etelää, siis väärään suuntaan, mutta Naska ei jaksanut ajatella asioita enää kovin selvästi.
Saksalaiset lauloivat vanhoja sotilaslauluja. Kolttaeukosta otettiin valokuvia ja häntä pyydettiin joikumaan. Naska ei jaksanut joikua, vaan nukahti, ja niin teki kissakin.
Nukuttuaan pari tuntia Naska hätkähti hereille. Hän rupesi ottamaan selville, niissä oltiin menossa. Joko oltiin Ivalossa asti?
Kävi selville että Ivalo oli ohitettu aikoja sitten. Nyt oltiin tulossa pieneen kylään jonka nimi oli Pulju.
— Voi hyvänen aika, kauhistui Naska ja pyrki ulos autosta.
Saksalaiset ottivat maantiellä hänestä vielä muutamia kuvia, salamavalot leimahtelivat, ja sitten lämmin turistibussi humisi tiehensä. Naska jäi yksin Jermakin kanssa maantielle. Hän lähti talsimaan tietä pitkin tietämättä minne oli menossa. Jotenkin mieli oli kauhean paha. Hän ei tiennyt missä Sevettijärvi oli, itketti ihan.
Tien mutkan takana oli pieni Puljun kylä. Naska ilahtui, ei tässä sentään vielä kuolemanhätä ollutkaan! Arasti hän koputti lähimmän talon ovea ja astui sisään lämpöiseen tupaan.
Naska pyysi yösijaa. Sopihan semmoinen, sanoi talonväki, ukko ja akka. Talon koira tuli nuuskimaan Jermakkia, joka sihisi sille väsyneesti. Kissalle annettiin maitoa ja Naskalle keittoa. Eukolle sijattiin vuode kamariin; Jermakki kehräsi jalkopäässä ja Naska näki levottomia unia Kiurelista. Uni palautti eukon voimat. Aamulla hän heräsi topakasti ylös, teki nopeasti aamutoimet ja rupesi liukkaasti juttusille isäntäväen kanssa. Aamukahvilla kuunneltiin radiota: säätiedotus lupasi lumimyrskyä Lapin läänin pohjoisosaan. Naskaa se vähän hirvitti. Säätiedotuksen jälkeen Lapin alueradiossa luettiin tiedotus: Naska Mosnikoff, maailman vanhin koltta muuten, oli kadonnut Kaamasessa kun häntä oltiin siirtämässä Sevettijärveltä Inarin kunnan vanhainkotiin. Etsintöihin oli hälytetty rajavartiomiehiä ja jääkäreitä Sodankylän jääkäriprikaatista. Toistaiseksi vanhusta ei ollut löydetty. Tuntomerkit: pienikokoinen, silmät ruskeat, puhuu sukkelaan, päässä kolttavaimojen juhlapäähine, mukana kollikissa joka tuntee nimen Jermakki. Yhdeksänkymmenen ikäinen. Jokaista joka jotakin tietää tästä maailman vanhimmasta kolttavaimosta, pyydetään ottamaan yhteys lähimpään poliisiviranomaiseen Naska kiitteli kahvista. Hän rupesi tekemään lähtöä, hääteli edellään Jermakin ulos.