— Jos et saa armeijan helikopteria heti aamusta tänne, niin tilaa suksikone. Sovitaan niin että minä sytytän aamupäivällä muutamia nuotioita Kuopsujängälle jos on pilvinen sää, että näette laskeutua. Hyvästi vaan siltä varalta että pitää hiihtää Norjaan eikä keritä huomenna kättelemään.
Miehet puristivat vakavina toistensa käsiä.
Kuumehoureinen Naska kuunteli miesten mutisevaa neuvottelua kämpän puolelta. Hän erotti muutamia sanoja. Kuulosti siltä kuin miehet olisivat puhuneet sairaalasta ja armeijasta ja helikopterista. Naska järkyttyi. Taasko häntä oltiin toimittamassa viranomaisten kynsun? Olivatko lakanat jääneet miesten mielestä liian likaisiksi?
Viimeisillä voimillaan eukkopaha ponnistautui vuoteesta, pukeutui ja alkoi lakaista lattiaa. Hän hyräili työtä tehdessään, ja kun miehet ihmeekseen näkivät että sairas oli ryhtynyt töihin, he yrittivät kammeta eukon takaisin vuoteeseen. Mutta Naska oli itsepintainen, hän ryhtyi käristämään päivällistä. Hän meni jopa niin pitkälle että haki liiteristä hellapuita.
— Mie oon jo terve, hän vakuutti yrittäen näytellä riehakasta.
Rehkiminen kulutti kolttavaimon viimeisetkin voimat. Iltapäivällä hän oksensi uunin eteen ja kellahti kumoon lattialle. Miehet kantoivat hänet vuoteeseen ja luuttusivat lattian. Kun kuume mitattiin, elohopea oli kohonnut yli neljänkymmenen asteen. Naskan hengitys pihisi vaikeasti, sydän löi riutuneen rintakehän sisässä kuin kuolevalla ja silmistä vuoti keltaista vettä. Naska pyysi että miehet toisivat Jermakin hänen jalkopäähänsä. Kissa oli vakava. Se ei kehrännyt, se vaistosi että emännän asiat olivat huonosti. Jermakki nuoli Naskan kuihtunutta kättä ja katseli eukkoa alistuneesti silmiin. Kyllä kissakin käsittää.
Majuri Remes ja Oiva Juntunen valvoivat sairaan vuoteen ääressä. Tavan takaa he mittasivat kuumeen. He keittivät kuumaa juotavaa ja annostelivat sitä muorin suuhun. Flunssatabletteja murskattiin jauheeksi jota liotettiin kiehuvaan veteen, ja tätä lientä syötettiin sairaalle. Kolttamuori hikoili kuumeisena, hengitys alkoi rahista, eikä pää enää noussut tyynystä. Niin olivat voimat huvenneet eukkoraukalta.
Yöllä Naska nukahti. Miehet eivät rohjenneet pitää sähkövaloa, vaan sytyttivät kynttilän ikonin eteen. Välillä majuri Remes kävi kämpän puolella tupakalla.
Aamuyöllä kello kolme Naska havahtui. Kirkkaalla äänellä hän kiitteli Oiva Juntusta ja majuri Remestä kaikesta mitä nämä olivat hänen hyväkseen tehneet.
— Mie koitan puhua Herralle teiänki eestä. Eläkää ihmisiksi.
Miehet pitivät kolttavaimo Naska Mosnikoffia kädestä kun hän kuoli. Majuri Remes sulki vanhuksen silmät. Oiva Juntunen risti paljon työtä tehneet luisevat kädet kuolleen rinnan päälle. Puhdas, vainajan itsensä pesemä lakana vedettiin ruumiin ylle. Majuri Remes sytytti uuden kynttilän ikonin eteen. Miehet pyyhkivät silmiään ja rykivät murheellisesti.
Naskan kissa pyrki ulos.
Aamulla Jermakki löydettiin porraspäästä kuolleena. Se oli jäätynyt nukkuvaan asentoon. Vanha kolli oli lakannut iäksi kehräämästä.
30
Oiva Juntunen ja majuri Remes kantoivat kolttavaimo Naska Mosnikoffin keveän ruumiin vankilaan — josta näin tuli ruumishuone — ja lukitsivat oven jäljessään. Oiva Juntunen haki kokkihuoneesta muovipussin, johon hän pudotti Naskan kissanraadon. Majuri Remeksen mielestä menettely ei kuitenkaan ollut sopiva.
— Ei me nyt roskapussiin Jermakkia panna.
Remes kääri kissan puhtaaseen saunapyyhkeeseen ja vei sen ruumishuoneeseen, peitteli kuolleen kissan emäntänsä kuolinpeitteen alle jalkopäähän, paikkaan missä kolli oli viettänyt suuren osan elämästään.
Miehet miettivät mitä kuolleelle eukolle ja tämän hengettömälle kissalle pitäsi tehdä. Olisiko viisainta lähettää tapahtumasta ilmoitus viranomaisille? Naskan ruumis pitäisi toimittaa kirkkomaahan... olisi järjestettävä hautajaiset, pitäisi postittaa kuolinilmoitus Lapin Kansaan, ostaa arkku, varata seurakuntasali muistotilaisuutta varten, hommata ruumiinkantajat ja hautakivet...
— Sinä saat hoitaa hautajaiset, päätti Oiva Juntunen. — Viet ruumiin pois ja järjestät kaiken.
Majuri Remes huokasi väsyneesti. Hän ei ollut tätä ennen haudannut yhtään ihmistä. Sotilaat tappavat, kotirintama järjestää hautajaiset. Majurilla ei ollut vähäisintäkään kokemusta muistotilaisuuksien järjestämisestä.
— Pakotatko sinä minut raahaamaan Naskaa taas Puljuun?
— Kyllä. Siitähän minä sinulle palkkaa maksan.
— Vaan jos me noudattaisimme vainajan omaa toivomusta niin ei häntä vietäisi täältä pois. Muistathan sitä ettei Naska halunnut kylille. Ja kadonnut nainenhan Naska oli eläessään. Ei ruumista kukaan osaa kaivata. Ei koskaan.
Oiva Juntunen harkitsi asiaa. Jos Naska Mosnikoff haudattaisiin erämaahan, koko ruumiista aiheutuva paperisota ja mahdolliset poliisikuulustelut vältettäisiin. Totta myös oli ettei Naska kaivannut kirkonkyliin. Tuskin hän panisi pahakseen jos hänet haudattaisiin esimerkiksi Juha-Vainaan Maahan. Ilmeisesti vainaja olisi siitä suorastaan iloinen.
Päätös oli lopultakin luonteva ja helppo. Mitäpä turhia ryhtyä roikottamaan vanhan naisen ruumista ja kissanraatoa Puljuun ja sieltä ties minne? Parempi oli toimittaa hautaus vain täällä, kahteen pekkaan.
— Ei täällä kylläkään ole siunattua maata, mietiskeli Oiva Juntunen. Remeksen mielestä koko maapallo oli siunattua maata ja jumalaista alkuperää, kun asioita oikein ajatteli. Jumala oli luonut nämäkin kairat siinä missä Inarin hautausmaan. Tai Vatikaanin.
— Minä voin höylätä kelohongasta komean arkun, lupasi majuri Remes.
Oiva Juntunen pohti hautaamisen kristillistä puolta.
— Pappia ei oikein rohkenisi kutsua Naskaa siunaamaan... saattaisi tehdä ilmiannon luvattomasta ruumiista. Mitähän Naska arvelee kun me hautaamme hänet ilman pappia...
Remeksellä oli tähänkin pulmaan valmis ratkaisu: Naska oli ollut eläissään uskoltaan ortodoksi. Olisi synti hankkia häntä siunaamaan joku luterilainen hunsvotti. Lisäksi majuri väitti osaavansa kaksikin tarpeeksi murheellista virttä. Jos sikseen tuli, kyllä hän voisi hiukkasen veisata.
— Me kun haudataan Naska niin se tapahtuu arvokkaasti. Jos Inarin viedään niin arkun perässä kävelee pari kiireistä sosiaalitoimitsijaa ja krapulainen suntio. Me ollaan oltu Naskan kanssa yksissä niin kauan että meidän velvollisuutemme on tehdä hänelle viimeinen palvelus. Pidetään huolta eukosta loppuun asti.
Sillä asia oli päätetty. Majuri Remes kaatoi muutamia keloja, halkoi ne laudoiksi ja alkoi höylätä arkkua.
Työ kesti muutaman päivän. Miehet surivat Naskaa, eivät paljoa puhelleet. Päivittäin he kävivät katsomassa ruumista, istuivat tovin seimen reunalla ja huokailivat. Heidän surunsa oli aitoa ja syvää. Tuntui kuin rakas sukulainen olisi heidät jättänyt. Miesten ruokahalu heikentyi, eivätkä he kovin innokkaasti tiskanneet astioita tai lakaisseet lattioita. Kun majuri löi vasaralla sormeensa arkkua tehdessään, hän ei kironnut niinkuin olisi pitänyt, sillä hän piti suruaikaa.
Kun arkku oli valmis, miehet pukivat Naskan ylle pitkän yöpaidan kuolinmekoksi, kampasivat vanhuksen valkeat hiukset ja asettelivat pehmeitä jäkäliä pään alle. Sitten arkun kansi naulattiin kiinni. Naskan kissa nostettin arkun kannelle jalkopäähän.
Oiva Juntunen solmi kuusenhavuista suuren seppeleen, jonka hän koristeli kauneimmilla kesällisillä jäkälillään. Kun kaikki oli valmista, miehet nostivat ruumiskirstun moottorikelkan rekeen, laskivat sen päälle seppeleen ja asettivat Jennakin arkun taakse pyyhkeeseen käärittynä. Työkaluiksi otettiin mukaan rautakanki ja hakku ja kaksi lapiota, kullankaivajan välineet joista miehillä ei ollut puutetta. Remes käynnisti vaiteliaana moottorikelkan. Hän ajoi hitaasti ja arvokkaasti. Oiva Juntunen ei istunut Naskan arkun päällä, vaan käveli reen jäljessä Juha-Vainaan Maahan saakka. Miesten mielestä Naska sopi hyvin haudata sinne, kun siellä nimestä päätellen oli oltu ennenkin tekemisissä vainajien kanssa.