Putkassa vaihdettiin miestä. Siira heitettiin pilttuuseen heräilemään, ovi lukittiin visusti ja sitten asteltiin tupaan neuvottelemaan syntyneestä tilanteesta.
Aivan ilmeisesti ilotytöt olivat hölisseet Kuopsuvaaran asukkaista heti päästyään Tukholmaan... jutut olivat kantautuneet Hemmo Siiran tietoon, ja nyt monimurhaaja oli tullut peräämään saalistaan. Pakolaiselämä oli jälleen kerran kääntynyt visaiseksi.
Oiva Juntunen hörppi Siiran kupista kahvia ja söi pikkuleipiä. Oikastaan majuri Remes oli loistomies. Kauppateknikko Siira oli vankityrmässä, yhtä varmassa tallessa kuin kultaharkot kaivon pohjassa. Oiva Juntunen saattoi hengittää vapaasti, ainakin niin kauan kuin monimurhaaja makoilisi seimessä.
Päätettiin antaa asian hautua. Istukoon Siira ensihätään muutaman päivän vankilassa ja käyköön läpi vaatimuksiaan. Olihan hänellä vankiloissa istumisesta yllin kyllin kokemuksia. Ei lisä sitä lajia koskaan pahaa tee paatuneelle miehelle, päätteli Oiva Juntunen.
Kauppateknikko Siira osoittautui uppiniskaiseksi. Hän vaati osaansa kuhasaalista, jonka hän tiesi olevan kymmeniä kiloja. Ensimmäisenä päivänä neuvottelut eivät johtaneet mihinkään tuloksiin. Majuri Remes heikensi ruoan laatua, jotta Siira huojentaisi asenteitaan, mutta se ei auttanut. Kärsittyään kokonaisen viikon vankeutta kolkossa putkassa Siira viimein esitti että hän voisi tyytyä 20 kiloon kultaa. Vaatimus oli Oiva Juntusen mielestä röyhkeä. Kultaa tosin oli vielä jäljellä jotakuinkin 33 kiloa, mutta rajansa kaikella.
Vauhdittaakseen neuvotteluja Siira ryhtyi syömälakkoon. Sellaiset olivat joskus parantaneet vankien oloja Ruotsissa. Mutta Kuopsuvaarassa tällä keinolla ei ollut tehoa. Tuloksena oli ettei putkaan tuotu siitä pitäen lainkaan ruokaa tyrkylle, eikä käyty päivittäin edes kuuntelemassa miten syömälakko edistyi.
Kolmen päivän äkäisen paaston jälkeen Siira nosti tallissa kauhean metelin, pyysi ruokaa ja vettä ja haistatteli vanginvartijoitaan. Kun hän sai eteensä kulhollisen jäistä kaurapuuroa ja kissankupissa sameaa vettä, hän antautui taas neuvotteluihin.
Oiva Juntunen tarjosi Siiralle kymmentä kiloa kultaa. Kauppateknikko mietti esitystä vielä kaksi vuorokautta. Niihin aikoihin pakkanen kiristyi sopivasti lähelle neljääkymmentä astetta ja kun vankisellissä ei ollut minkäänlaista lämmityslaitetta, kauppateknikko Hemmo Siira päätti hyväksyä neuvottelutarjouksen.
Jälleen kerran vankilan portit avautuivat monimurhaajalle. Vanki talutettiin tupaan, syötettiin ja juotettiin ja annettiin nukkua lämpimässä tuvassa yli yön. Majuri Remes istui jälleen pari tuntia putkassa, kun Oiva Juntunen katkaisi yhdestä kultaharkosta kymmenen kilon mittaisen palan kauppateknikko Siiraa varten. Olisi siinä yllin kyllin pienelle miehelle vanhuuden-turvaa. Suomen rahassa mitattuna reilut 600 000 markkaa.
Siira allekirjoitti kuitin. Majuri huomautti ettei Siiran kannattanut hautoa kostoajatuksia. Hän joutuisi uuteen yhteenottoon Remeksen kanssa, ellei tyytyisi sovittuun kultaerään. Siira vannoi ettei hänellä ollut enää sellaisia aikomuksia. Hän muisti kyllin hyvin majurin nyrkiniskun ja kolkon vankeusajan savotan tallissa. Kuopsuvaaran vankilaa ja Långholmenia ei voinut verratakaan toisiinsa! Viimeksimainittu oli kuin loistohotelli edellisen rinnalla, ja ruotsalaiset vanginvartijat kuin hovimestareita majuri Remekseen verrattuna. Ihan Remestä piti ylistää rujoista otteista: Tukholmassa ei ollut montakaan ammattigorillaa, joitten nyrkki simahti yhtä jykevästi maaliinsa.
— Teillä olisi mahdollisuus erinomaisiin hankkeisiin Tukholmassa. Kovalyöntisillä miehillä on aina ammattipiireissä kysyntää, selitti Siira.
Toivuttuaan karusta vankeusajastaan monimurhaaja Siira sonnustautui paluumatkalle. Majuri Remes pakkasi hänen reppuunsa kahden päivän muonan ja kymmenen kiloa kultaa. Sitten lyötiin kättä päälle. Kun Siira oli lähtenyt lykkimään kohti Hirtettyjen Kettujen Metsää, virkkoi Oiva Juntunen happamesti:
— On siinä paatunut rikollinen, ei muuta voi sanoa. Ryösti noin vaan kymmenen kiloa kultaa.
Juuri kun miehet olivat palaamassa tupaan, kantautui Hirtettyjen Kettujen Metsästä kauhistuttava rääkäisy. Se kuulosti sähköllä tapettavan supikoiran kuolinhuudolta, mutta oli kantavampi ja kestoltaan pitempi.
Synkät aavistukset mielessään Oiva Juntunen ja majuri Remes riensivät Siiran ladulle. Se johti suoraa päätä ansametsään, ja pian avautui miesten silmien eteen järkyttävä, joskin toisaalta myös koominen näky: kauppateknikko Siira oli tarttunut ansaan. Rikollisen kintut sätkivät viimeisten kuolinkouristusten vavisuttamina. Kun auttajat ehtivät paikalle, ei mitään ollut enää tehtävissä onnettoman monimurhaajan pelastamiseksi. Siiran toisessa kädessä oli lappu, jossa ihmisiä varoitettiin ansasta. Suupielessä roikkui puoliksi purtu jäinen nakkimakkara.
Ruumis laskettiin ansasta alas suksien päälle. Majuri laskeutui nelinkontin vainajan päälle ja yritti antaa hänelle tekohengitystä suusta suuhun -menetelmällä. Remes puhalsi kuin traktorikompressori ilmaa monimurhaajan keuhkoihin, mutta ruumiiseen ei enää tullut eloa. Niskat olivat varmaankin menneet poikki.
Vaiteliaina miehet kantoivat tuoreimman kettu-uhrin takaisin savotan pihaan. Tottuneesti majuri ryhtyi jälleen höyläämään ruumisarkkua. Nyt hän kelpuutti rakennustarpeiksi sahalaudan, jota repi tallin pilttuista. Oiva Juntunen ei nähnyt tarpeelliseksi sitoa hautajaisseppelettä. Siiralle riitti että hänet kipattiin omissa vaatteissaan karkeatekoiseen arkkuun. Kansi naulattiin neljän tuuman piikareilla iäksi kiinni. Yöksi arkku kannettiin vankilaan lukkojen taakse. Aamun valjettua se siirrettiin moottorikelkan rekeen ja ajeltiin Juha-Vainaan Maahan. Oiva Juntunen istui kahareisin arkun päällä ettei olisi pudonnut kovassa kyydissä hankeen.
Hauta kaivettiin vanhalla rutiinilla. Puolilta päivin se oli valmis, kahta metriä syvä kuoppa parikymmentä metriä Naska Mosnikoffin haudasta itään, tievan harjanteen toisella puolella. Paikka valittiin sitä silmälläpitäen, etteivät vainajien ruumiinnesteet sekoittuisi tulevana kesänä toisiinsa. Jotenkin miehistä tuntui ettei sellainen ollut sopivaa Naskaa ajatellen. Ei ollut suotavaa että samat ruumismadot söisivät vuoron perään kilttiä kolttamuoria ja paatunutta monimurhaajaa.
Vaiteliaina Oiva Juntunen ja majuri Remes vyöryttivät arkun haudan syvyyksiin. Komeasti se jysähti tavatessaan kuopan pohjan. Miehet ottivat lakit päästään, mutta kumpikaan ei tuntenut tarvetta veisata. Hauta luotiin umpeen ja lumitantere tasoiteltiin. Seuraava tuiskusää peittäisi jäljet. Kesällä paikalle kasvaisi kaiken unohtava varvukko. Monimurhaaja Siiran merkillinen elämä oli maalliselta osin päätöksessä. Kenties hän oli jo aloittanut vaelluksensa Helvetin tulisissa pätseissä?
Kämpällä miehet eivät keksineet mitään mielenkiintoista tekemistä. Elämänmeno oli yksiniitistä, kerrassaan. Kaksi merkitsemätöntä hautaa Juha-Vainaan Maassa ikäänkuin olivat tappaneet ilon Kuopsuvaarasta. Öisin nälkäiset sudet ulvoivat hautausmaan suunnalla. Ruumishuoneen kaltereitten läpi puhalsi tuuli, ikkunalasi oli jäätynyt rikki. Joskus generaattori saattoi sammua ilman mitään nähtävää syytä. Kun saunaa lämmitettiin, se lykkäsi savua silmille. Tunnelmaa ei ollut omiaan piristämään myöskään musta ilkeä korppi, joka joskus lensi kämpän yli ja ruiski mustaa pahanhajuista jätöstään yrittäen osua kaivoon.
Viimein Oiva Juntunen tuumasi, että kannattiko täällä kolkossa erämaassa enää kitua. Mikä esti majan asukkaita matkustamasta pois, palaamasta takaisin vapaaseen maailmaan?