Ja itse asiassa! teitä katolilaisia on enemmän kuin kaksisataamiljoonaa ja juutalaisia tuskin viittä miljoonaa, -ja te vapisette, te kutsutte santarmeja, te kohotatte vaikeroimisen ja painitte aivan kuin suuri ryövärisotajoukko olisi hyökännyt teidän isänmaahanne. Millainen merkillinen rohkeus ja urhoollisuus! Minun käsittääkseni taistelu juutalaisten kanssa on aivan, aivan mahdollista. Tätä varten on yksi täydellisesti varma keino. Olkaa yhtä järkeviä ja toimeliaita, kuin hekin. Muistan miten minun täytyi kokonainen kuukausi kuljeskella pörssissä, päästäkseni jollakin tavoin selville tästä minulle niin kummallisesta alasta. Eräs katolilainen pankkiiri usein minulle puhui: "ah, he ovat meitä voimakkaammat, he aina meitä lyövät." Jos tämä on oikein, niin totta eikö tämä ole alentavaa. Mutta onko se niin? Luontaiset taipumukset epäilemättä merkitsevät paljon, mutta järki ja työ voittaa kaikki. Minä itse tunnen kristittyjä, joita voi pitää erinomaisina juutalaisina. Kenttä on vapaa. Jos he vuosisatojen kuluessa ovat opetelleet rakastamaan ja toimimaan rahoineen, seuratkaa heitä tällä tiellä, koettakaa omata heidän luonnettaan, niin voitatte heidät heidän omalla etevyydellään sen sijaan, että hyödyttömästi aina solvata heitä. Muuta ei ole, -tämä on elämän laki.
Kuinka heillä onkaan syytä ylpeillä, kun he kuulevat teidän epätoivoiset huutonne! Olla merkitsemättömänä vähemmistönä ja kuitenkin aiheuttaa sellaista pelkoa! Kourallista ihmisiä vastaan kaivataan miltei kokonainen varasto kaikkein hirmuisimpia sota-aseita. Joka aamu te suuntaatte heitä vastaan huutonne ja lyötte hätäkelloa, aivan kuin kaupunki olisi vihollisten piirittämä! Kuullessa teitä pitäisi muodostaa rajoitettu ala, rakentaa uudelleen juutalaisten katu, joka yöksi suljettaisiin ketjuilla. Sangen kauniin näyn muodostaisi tällainen kuva, meidän avonaisissa, vapaissa kaupungeissamme. Minä ymmärrän, että juutalaiset eivät kiihottuisi vaan jatkaisivat rauhallisesti juhlaansa meidän finanssimarkkinoillamme. Haukkuminenhan on se pyhimystaruinen nuoli, joka aina kilpistyy takasin ja lävistää metsästäjän silmän. Ahdistakaa heitä enemmän, niin he voimakkaammin tulevat teitä kurittamaan.
Niin vainoaminen! sanokaapa olkaa hyvä! pidättekö te kaikki vielä tästä nautinnosta? Te vielä yksinkertaisesti uskotte, että ihmisiä voidaan hävittää vainoamalla? Mutta tämähän juuri johtaa päinvastaiseen. Jokainen suuri asia ainoastaan on lisääntynyt ja kasvanut kun se on kostutettu marttyyrien verellä. Jos juutalaiset ovat olemassa on se teidän vikanne. He olisivat jo aikoja sitten hävinneet, sulaneet suureen ihmispaljouteen, jos teidän ajometsästyksenne ei olisi pakoittanut heitä taipumaan ja itsepäisesti jäämään rotukokonaisuudeksi, kuin erityiseksi vakuudeksi ominaisesta olemassaolostaan. Ja nykyisin, kaikki heidän voimansa lähtee teistä, te sitä lisäätte ja he vasten tahtoaan näyttävät niin voimakkailta. Tarvitsee vain huutaa vaarasta joka päivä, niin vaara ilmenee. Näyttäen kansalle vain pelotinta voi siitä muodostaa hirviön. Kun juutalainen tulee meille olemaan samasta merkityksestä kuin me itse, niin hän on silloin veljemme. Tämä on erinomaisen järkevä menettelytapa. Meidän täytyy laajaksi avata sylimme ja toteuttaa teossa sosialinen laissa julistettu yhdenarvoisuus. Tuntea juutalaisia omikseen, rikastua heidän luonteenominaisuuksillaan -ne ovat heillä -pysäyttää ja ehkäistä rotutaistelu ja suosia seka-avioliittoja... Siinä suuremmoinen ihmisyyden, yhdistymisen ja vapautuksen tehtävä.
Juutalaisvaino niissä valtioissa, joissa se näyttelee huomattavaa osaa, aina ilmenee, joko politisen puolueen taisteluaseena tai tuloksena raskaasta taloudellisesta asemasta.
Mutta Ranskassa, jossa juutalaiset eivät ollenkaan ole rajattomasti pääomaa hallitsevia, kuten siitä tahdotaan meitä uskotella, juutalaisvihamielisen liikkeen ilmeneminen on täydellisesti perusteetonta, omaamatta minkäänlaisia juuria kansan keskuudessa. Tämä ei ole edes liike, vaan surullinen räiske muutamista, katolisen lahkolaisuuden arveluttavista tyhjistä fraaseista. Uskotella vakavasti, että nykyiset juutalaiset Rotschildiin asti ovat sen Judaan rintaperillisiä, joka antoi ylön ja ristiinnaulitsi meidän Jumalamme, tämä on jo sanomalehdistöltä suoranaista väärinkäyttöä. Ja minä uudistan välttämättömyydestä meluisalla areenalla, että halu herättää huomiota, ja saada itselleen yleisöä -siinä pääsyy meidän juutalaisvihamielisen liikkeemme sytyttäjiin, tämän kansan kiihotukseen, jonka liekki, onneksi, olikin liioteltua.
Mutta siitä huolimatta millainen kauhea vieremä romahdus! Useitten kuukausien aikana, joka päivä purkaa herjauksia, teroittaa syytöksiä ja kirkua: juutalaiset ovat varkaita, juutalaiset ovat murhaajia -syytää juutalaisille kristittyjen vikoja, joihin sitten halusta heitetään varjo -kuinka te uskallatte vastustaa?! Siis te olette juutalainen! Kaikki juutalaiset, kaikki täytyy metsästää, kaikkia solvaista ja mestata!.. Ja mitä oli tämän raivon seurauksena? Vähäpätöinen hälinä, rivoja sanoja, asetettuna alhaisten intohimojen nähtäviin, ja ... vaikkapa edes yksi päättävä "toimenpide" -vaikkapa edes joukkio "raivoavaa yleisöä". Ei mitään! ei yhtään halkaistua pääkalloa, ei yhtään rikottua akkunaa. Täytyy joka tapauksessa olla tällaisen hyvän, kunniallisen ja järkevän kansan, kuin meidän herttainen Ranskan kansa on, jotta pidättäytyy antautumasta tähän joka päivä kutsuttuun kansalaissotaan ja säilyttääkseen terveen järjen keskellä alituisesti hämmästeleviä ihmissyöjiä, jotka ahnehtivat juutalaisten verta! Ei kauvan sitten kuin eräille lehdille mieluisena palana oli pappi. Nyt he aamuruuakseen valitsevat juutalaisen. Oleellisesti tämä niin viheliäinen ruokalaji, kuten edellinenkin, mutta pienemmässä mitassa, niin perin tyhmä. Kaikesta tästä jää jäljille tuskin likaista, hävettävää ja järjetöntä teon tuntomerkkiä. Eipä edes katuliike palaa katsella töllistelemään näihin pirun riivaamiin, saattaen heidät kiistelemään, kuten pirut pyhässä vesiastiassa. Kummallisinta kaikista on tämä heidän valittelunsa. He uskottelevat, että tekevät jotakin välttämätöntä ja terveellistä. Onnettomat ihmiset! Kuinka minun on sääli heitä, jos he ovat vilpittömiä. Hirmuista ajatella, millaisia asiakirjoja he pidättävät itselleen! Joka päivä, vapaaehtoisesti erityisine käsineen kasata valheitten joukkoa, erehdyksiä, raivoisaa vihaa ja rajua järjettömyyttä! Mikä voisi olla surullisempaa? Kun aikojen kuluessa tutkiva tieteilijä ajattelee laskeutua tähän suohon, hän tulee liikutetuksi saadessaan varmuuden siitä, että siellä pimeydessä ei ollut muuta, kuin uskonnollisia intohimoja ja rikkiväännettyjä aivoja. Historia lyö häpeäpaaluun näitten raivoisain huutajien, näitten sosialisten rikoksentekijäin nimet, joitten ilkityöt eivät onnistuneet sen tähden, että he koettivat sovelluttaa niitä täydelliseen järjen pimittämiseen.