Jerry puki takin ylleen ja työnsi poveensa sähköhierojan ja lämpötyynyn. Sitten hän poistui äänettömästi huoneesta ja työntyi hiipivin askelin puolihämärään porraskäytävään, jossa muuan murrosiän nuorukainen teki parhaillaan sanatonta rakkaudentunnustusta samanikäiselle koulutytölle. He olivat vapaan kasvatusjärjestelmän opetuslapsia eivätkä antaneet ympäristön häiritä nuoren lemmen uuteloa. Jerry ohitti hienotunteisesti nuoren parin, joiden pitkää suudelmaa ei voinut jakaa kahtia, ja kiiruhti ulko-ovelle, jossa oli törmätä tohtori Robert Popkiniin ja hänen nahkasalkkuunsa.
— Tämähän oli onnellinen sattuma! huudahti pikkarainen salkkumies. — Olin juuri tulossa tapaamaan teitä.
Jerry yritti selittää, että hänellä oli tärkeä meno, mutta lahjakas lääketieteen asiamies kuuli vain oman sulavan puheensa:
— Professori Finn. Minkä tähden te luovuitte haastattelijan tehtävistä? Ettekö tiedä, että jok' ainoa meille tekemänne arvokas palvelus helpottaa teidän kansalaiseksi tuloanne?
— Tiedän sen varsin hyvin, mutta potilaat olivat toista mieltä. Haastattelut häiritsevät praktiikkaani. Sitä paitsi naisten mieliala on nyt niin kiihtynyt, että on parasta olla hiljaa.
— Kiihtynyt? Mitä te tarkoitatte?
— Kuuntelin äsken radiolähetystä Hagar-puistosta. Suureen vastalausekokoukseen oli saapunut satatuhatta naista ja…
— Satatuhatta! keskeytti tohtori Popkin ihmeissään. — Sehän ylittää kaikki laskelmamme. Hyvä ystäväni, tämähän on suurenmoista! Erinomaisen suurenmoista! Vahinko, etten ehtinyt tilaisuuteen. Vai satatuhatta…
— Ja niin kuin jo sanoin, mieliala on hyvin kiihtynyt, toisti Jerry. — En voi ymmärtää iloanne, koska teidän oma… Suokaa anteeksi, tohtori, mutta teidän oma vaimonne…
— Piti puheen, auttoi tohtori Popkin arkailevaa Jerryä. — Vahinko, etten ehtinyt kuulemaain. Shirley saa joskus niin ankaran esiintymiskuumeen. Mitä te muuten piditte hänen äänestään?
— Kaunis ääni, mutta puheen sisältö oli hyvin jyrkkä ja tuomitseva.
— Älkää arvostelko puhetta, sillä se oli minun kirjoittamani.
— Teidän?
— Juuri niin, minun. Kirjoitan aina vaimolleni puheet. Hän taas auttaa minua muissa tehtävissä.
Jerry ravisteli päätänsä:
— Taisin olla hiukan sekaisin. Ymmärsin, että koko tilaisuus oli järjestetty tohtori Hinseytä ja hänen uutta teostaan vastaan.
— Niin kuin olikin. Ja näin meidän kesken sanottuna tilaisuuden rahoittajana ja alkuunpanijana oli myös tohtori Hinsey.
— Kuinka se voi olla mahdollista?
Tohtori Popkin taputteli Jerryä olalle ja vastasi:
— Tämä voi ehkä tuntua yllättävältä teistä, joka olette juuri palannut vanhanaikaisesta ja ikävän kaavamaisesta Euroopasta. Katsokaas, rakas professori, meidän on mainostettava kaikkea. Mitään keinoja ei pidä kaihtaa. Ellei tarvikkeesta puhuta, ei sitä osta kukaan. On yhdentekevää mitä puhutaan, kunhan vain puhutaan. Vaikenemisella sen sijaan voidaan tappaa hyvätkin yritykset. Olen totisesti iloinen, että tilaisuuteen oli kokoontunut niin paljon väkeä. Jos radiossa ilmoitettiin satatuhatta, niin puistossa oli silloin varmasti viisikymmentätuhatta, ja se merkitsee tohtori Hinseyn tulossa olevalle teokselle ainakin parinkymmenen tuhannen ennakkotilausta.
Jerry muuttui surulliseksi. Kuinka yksinkertaisia olivatkaan sellaiset kirjantekijät, jotka eivät osanneet itse mainostaa teoksiaan. Sillä kirjoja kirjoitti kuka tahansa, mutta niiden myyminen kysyi jo liikemiesneroutta. Oikeassa oli Isaac Rivers, joka lausui: — Kaikkeen täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa.
Jerry alkoi tehdä lähtöä.
— Suokaa anteeksi, tohtori, mutta minun on nyt mentävä. Totori Popkin tarrautui Jerryn käsivarteen ja sanoi:
— Te siis jatkatte haastattelemista? Arvasinhan, että te jatkatte. Jos joskus kirjoitetaan uraauurtavan lääketieteen historia, niin teidänkin nimenne mainitaan silloin tohtori Hinseyn nimen rinnalla.
Jerry riuhtaisi itsensä eroon ja ryntäsi katukäytävälle, mutta tohtori Popkin ilmestyi hänen vierelleen. Jerry kiirehti askeleitaan ja lähti juoksemaan. Mutta tähyillessään sivulleen hän huomasi pikkaraisen tohtorin juoksevan rinnallaan.
— Te siis jatkatte haastattelemista, huohotti sukupuolisen käyttäytymisen innokas agentti. — Pidän teitä hyvin suuressa arvossa, Mr. Finn. Olette korvaamaton persoonallisuus…
Jerry lisäsi vauhtia, pukkasi muutamia vastaantulijoita kylkeen, ja suuntasi äkkiä askelensa erään talon takapihalle ja eksytti takaa-ajajansa siellä roskapönttöjen ja vanhojen auto-romujen siirtomaihin. Sitten hän ilmestyi ovelasti takaisin kadulle, silmäili hätäisesti osoitelappua ja pujahti porraskäytävään. Suuren asuntotalon toisesta kerroksesta hän löysi oven, johon oli kiinnitetty pieni nimilappu 'Joan Lawford'.
Jerry Finnin sydän tykytti tavallista kiivaammin, ja hänen jalkoihinsa levisi merkillinen raukeus. Hän oli viisi minuuttia myöhässä, vaikka olikin juossut koko matkan. Hän kohensi soi-. miotaan, tunnusteli povitaskuaan, jossa sähköhieroja ja lämpö-tyyny toimivat sydämen äänenvaimentajana, ja totesi samalla, että vasara oli housun takataskussa. Kaikki tällaiset liikkeet olivat vain tahattomia hermostumisen oireita. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään syytä hermostumiseen, sillä Joan Lawford otti hänet vastaan uudenuutukaisessa uimapuvussa ja säteilevän kauniina.
— Minä pukeuduin jo valmiiksi, ettei tohtorin tarvitse odottaa, Mrs. Lawford sanoi sydämellisesti.
Jerrystä tuntui, että potilas oli päinvastoin riisuutunut, mutta muistaessaan tehtävänsä tärkeyden kiropraktikko suhtautui tilanteeseen viileästi. Hän veti povestaan sähköhierojan ja lämpö-tyynyn, tiedusteli talon valtiattarelta sähkökosketinta ja sopivaa vuodetta, veti viimein takin yltään ja ryhtyi käärimään paitansa hihoja.
— Voimme aloittaa, hän virkkoi sitten virallisesti.
— Eikö tohtori ottaisi ensin lasin viiniä? tiedusteli Mrs. Lawford.
— Kiitos, kernaasti. Olette kovin ystävällinen. Neljännen viinilasin jälkeen Mrs. Lawford kysyi:
— Maistuisiko viski vaihteeksi?
Jerry antoi kielteisen vastauksen ja vilkaisi kelloonsa. Neljännestä vailla kymmenen. Aika oli rahaa, ja näytti jo siltä, että hän saisi tyytyä pelkkään aikamaksuun. Viiniä maistellessaan hän teki pikku huomioita. Mrs. Lawfordin koti oli melko sievästi kalustettu.
— Montako huonetta teillä on? kysyi Jerry.
— Viisi.
— Ja te asutte yksin?
— Kyllä. Nykyään. Veljeni kyllä joskus asuu täällä tilapäisesti. Ettekö sittenkin ottaisi hiukan viskiä?
— En, kiitos.
Jerry vaikutti siltä kuin hänen olisi pitänyt jotakin tehdä ja olla jotakin tekemättä. Viimein hän sanoi viileän ystävällisesti:
— Viitsittekö nyt mennä pilkaksenne tuohon sohvalle, että voin tutkia selkänne?
Mrs. Lawford noudatti kehotusta, mutta pienen väärinkäsityksen vuoksi professori Finnin oli vielä tehtävä kohtelias huomautus:
— Menkää vatsallenne, hyvä Mrs. Lawford.