Potilas käänsi kiropraktikolle selkänsä ja huoahti. Jerry ryhtyi etsimään viallisia nikamia. Hänen uteliaat sormensa tanssivat villiä jitterbugia. Samassa hän huudahti iloisesti:
— Neljäs nikama alhaalta lukien! Tässä on pieni rustoutuma. Te olette varmaankin joskus loukannut selkänne?
— En muista…
— Se on voinut tapahtua vuosia sitten. Ja nyt tämä rustoutuma painaa hermoverkostoa, josta säteilee kipua sekä jalkoihin että päähän.
Samassa potilas käännähti selälleen kuin liukas kala ja teki yllättävän kysymyksen:
— Tohtori, oletteko te naimisissa?
— En… en ole, vastasi Jerry verkkaisesti ja muisti Isaac Riversin omatekoisen ajatelman: "Kaikki miehet eivät ole kaistapäisiä, koska eräät ovat ikuisia vanhojapoikia. Ja vanhapoika tuntee aina paremmin naiset kuin aviomies, sillä muutoin hän ei olisikaan vanhapoika. Hän tietää myös rajan, jolle pitää pysähtyä."
— Te olette siis vapaa mies? huudahti Mrs. Lawford riemuissaan.
— Kyllä, mutta mitä tekemistä sillä on teidän selkänne neljännen nikaman kanssa?
— En tiedä. Mutta mitä minun sitten pitäisi tehdä nyt? Koska vanhallapojalla ei ole vaimoa, josta valittaa, eikä lapsia,
joista kertoisi kaskuja, hän puhuu työstään. Jerry puhui kiropraktiikasta. Hän meni keskelle lattiaa ja ryhtyi antamaan neuvoja.
— Tehkää näin kolme kertaa päivässä. Ensin seisotte perusasennossa, näin. Sitten kädet lanteille, näin, ja peukalot taaksepäin. Sitten painatte kaikin voimin lanteita alas ja nostatte olkapäitä ylös, näin. Sen jälkeen levitätte jalkanne ja nostatte kätenne vaakasuoraan asentoon suoraan sivuille, näin. Ja sitten ryhdytte heittämään käsiänne edestakaisin ja samalla taivutatte vartaloanne, näin…
Kiropraktinen lääkemääräys nosti hikihelmiä Jerryn otsalle ja levitti hienoa tomaatinpunaa kasvoille ja kaulaan.
— Oletteko varma, että vika on juuri neljännessä nikamassa? kysyi Mrs. Lawford hiukan epäluuloisesti.
— En ota maksua, jos olen erehtynyt, vastasi Jerry varmasti.
Mrs. Lawfordin skeptillisyys houkutteli Jerryn sormet uudelleen kauniin selän neljänteen nikamaan. Hän upotti sormensa päät nikamien väliin, mutta tuskin hän ehti vielä vähäisimpään-kään painallukseen, kun nainen alkoi parkua apua. Jerry hätääntyi ja alkoi tasaisesti täristä. Potilaan avunhuudot kiihtyivät kiihtymistään. Hän raastoi tukkaansa, repi uimapukunsa yläosan heittäen sen lattialle ja vääntelehti kuin kuoleva. Äkkiä Jerry kuuli avaimen työntyvän oven lukkoon, ja samassa silmänräpäyksessä ovi temmattiin auki ja, sisään harppasi — Charles Lawson. Sama Charles Lawson, jonka kanssa Jerry oli otellut jokin aika sitten. Mrs. Lawford lopetti parkumisen ja pyyhki kyyneleisiä kasvojaan. Oven suuhun ilmestyi uteliaita naapu-, reita ja talonmies. Charles riensi valittavan potilaan luo ja kysyi kiihtyneenä:
— Mitä se meinas tehdä sulle?
— En voi sanoa, en voi…, vaikersi nainen.
— Mä tiedän sen muutenkin.
Charles loi kiinni tarttuvan katseen Jerryyn, siirtyi sitten ovelle ja suuntasi sanansa yleisölle, erityisesti talonmiehelle:
— Te näätte nyt, mistä on kysymys. Te kuulitte avunhuutoja, kun toi kaveri koitti tehdä väkivaltaa sisarelleni. Jos tästä tulee juttu, te kerrotte sitten kaiken valamiehistölle ja tuomarille. Onks selvä?
Kymmenkunta uteliasta silmäparia olisi vielä kovin mielellään seurannut näytelmää, mutta Charles pamautti oven kiinni ja jätti heidät porraskäytävään ratkaisemaan piilokuvan arvoitusta. Sitten hän siirtyi Jerryn viereen ja aloitti kuulustelun:
— Mitä sä mun sisartani vainoot?
— Tässä on tapahtunut jokin erehdys, koetti Jerry puolustautua. — En voi käsittää…
— Mä voin. Sä yritit väkisinmakaamista.
— Se ei ole totta! huudahti Jerry ja loi apua anovan katseen Mrs. Lawfordiin, joka oli vetänyt aamunutun ylleen. — Mrs. Law-ford, selittäkää veljellenne, kuinka kaikki tapahtui.
— Minä en halua puhua mitään, nainen vastasi hiljaa nyyhkien.
— Siinä sen näit! ilostui Charles. — Jos olisit neekeri, jotuisit varmasti kuumaan tuoliin, nyt pääset linnalla. Ja todistajia on, niin kuin äsken näit.
Jerry koetti ryhdistäytyä.
— Minä olen kiropraktikko, niin kuin hyvin tiedätte. Mrs. Lawford kutsui minut tutkimaan selkävikaansa. Eikö asia ole näin, Mrs. Lawford?
— Minä en halua puhua mitään, vastasi nainen kuivasti. Charles loi Jerryyn voitonkatseen.
— Älä sä, puoskari, keksi valeita. Sä olet häväissyt mun sisareni maineen ja kunnian, ja siitä on maksettava.
— Maksettava?
— Niin. Joko maksat taaloina tai menet naimisiin. Jerry astui naisen eteen ja kysyi miltei rukoilevasti:
— Mrs. Lawford, mitä te arvelette tällaisesta kiristyksestä?
— Jos se on teidän mielestänne kiristystä, niin minä en puhu mitään.
Charles veti hatun silmilleen aivan pohjia myöten, ja Jerry aavisti hänen aikeensa. Mutta liian myöhään.
— Charles! Älä lyö sitä perin kovaa! Säästä kasvoja! huudahti nainen.
Jerry oli kontallaan Charlesin jalkojen juuressa ja pyyhki huulestaan verta. Samassa hän muisti pikku aseensa, ja ennen kuin Charles oli ehtinyt toipua voitonhuumasta, Jerry oli antanut vasarallaan pikku näpäyksen vihollisen kumpaankin polveen. Charlesin käsi oli menossa taskuun, mutta putosikin hilpeästi retkahtaen takaisin, sillä Jerry antoi nyt pikku iskun myös miehen kyynärpäähän. Kaiken varalta hän iski vielä toisenkin käden kyynärpäähän, joten vihollisen kaikki raajat tulivat nukutetuiksi. Jerry jatkoi toimintaansa johdonmukaisesti. Hän tarttui miestä kainaloista ja raahasi hänet porraskäytävään. Sitten hän ryhtyi vaatimaan Mrs. Lawfordilta selitystä:
— Tämä ei ole rehellistä peliä, Mrs. Lawford. Minä vaadin poliisin tutkimaan juttua. Minua ei voida tällä tavalla kiristää.
Nainen loi Jerryyn kutsuvan katseen ja vastasi:
— Rauhoittukaa, professori Finn. Charles on niin äkkipikai-nen. Hän vain halusi suojella minua.
— Ja kiristää minua! huudahti Jerry.
— Ei, ei ollenkaan. Mutta tehän käsitätte, että minä joudun nyt kovin ikävään valoon. Kaikki talon asukkaat ryhtyvät arvailemaan. Ihmiset ovat sellaisia. Katsokaas, siveys on nyt niin muodissa.
— Minua ei liikuta vähääkään ihmisten arvailu.
— Ei teitä, mutta minua. Nyt on kysymyksessä naisen kunnia. Minun kunniani. Ymmärrättekö?
— En.
Mrs. Lawford otti nenäliinan ja pyyhki Jerryn leuasta veren. Hänellä näytti sittenkin olevan laaja sydän, mutta hänen länteensä olivat vielä laajemmat. Hän katsoi Jerryä suoraan silmiin ja äänsi hiljaa:
— Olisiko sekin kiristystä, jos teidän pitäisi mennä minun kanssani naimisiin?
Jerry Finniä olisi voinut nyt verrata nuoreen tyttöön, joka vastaa kosijalleen maailman farssikirjallisuuden tunnetulla huudahduksella: — Tämä tuli niin yllättäen! Tie naisen sydämeen näytti kulkevan selkärangan kautta. Mutta Jerry oli mies, joka ajatteli ennen kuin toimi — eikä hän sen jälkeen enää toiminutkaan. Hän vastasi vain viileästi:
— Mrs. Lawford, miksi pidätte minua narrinanne?
— Mrs. Lawford, Mrs. Lawford! huudahti nainen loukkaantuneena. — En siedä, että sanot minua Mrs. Lawfordiksi. Minä olen Joan. Mikä sinun nimesi on?
Jerry ei ehtinyt vastata, kun ovi temmattiin auki ja lievästi onnahteleva Charles astui sisään virkapukuinen poliisi kintereillään.
— Mitäs täällä on tekeillä? tiedusteli virkavallan edustaja. Joan vetäytyi vaieten syrjään ja jätti Jerryn vastaamaan.
— Ei mitään rikollista, Jerry sanoi levollisesti.
— Vai ei? Tiedättekö, että teidät voidaan karkottaa maasta? virkkoi poliisi. — Ensin te ahdistelette naisia, ja sitten te pahoin-pitelette miehiä.