Jerry vastasi yllättävällä kysymyksellä:
— Joan, minkä vuoksi sinä halusit minut mieheksesi?
— Koska minä rakastuin sinuun heti. Sinussa oli jotakin eksoottista, vai mitä se on. Ja sitä paitsi sinä olet tohtori. Eräs texasilainen tyttö on myös naimisissa lääkärin kanssa, ja heillä on oikein mukavaa. Amerikassa ei ole yhtään köyhää lääkäriä. Minä vihaan köyhyyttä.
— Valitettavasti minä olen köyhä, enkä minä sitä paitsi ole lääkärikään, Jerry sanoi synkästi.
Joan väänsi lattialamppuun valon ja paljasti kasvojensa ilmeet. Hän oli totisesti kauhistunut.
— Eikö kiropraktikko olekaan lääkäri? hän kysyi ihmeissään.
— Ei, vaan puoskari — enkä minä ole vielä edes valmis kiropraktikkokaan.
— Mi… mi — - — ka sinä sitten olet?
— Entinen sanomalehtimies ja opettaja.
Naisen oli vaikeata voittaa järkytystä, joka sai hänen huulensa värisemään. Samassa hän herkesi hillittömään itkuun. Hän itki värin silmäripsistään ja puuterin kasvoiltaan. Kuinka nopeasti kaikki tapahtuikaan! Eilen morsian, tänään aviovaimo ja huomenna kenties eronnut rouva. Joan oli etsinyt aarretta ja löysikin vain tavallisen aarteenkaivajan.
Jerry tunsi velvollisuudekseen lohduttaa vaimoaan.
— Joan, älähän nyt. Kyllä me selviydymme kaikesta.
— Me emme selviydy mistään, jos sinä kerran et olekaan oikea lääkäri, nainen vastasi nyyhkyttäen.
— Mutta kiropraktiikalla rikastuu monesti paremmin kuin tavallisella lääkärinammatilla, selitti Jerry toiveikkaasti ja eksyi tahtomattaan toiveajattelun kuutamoon. — Ajattele Mr. Riversiä. Hän on rikas kuin Kroisos.
— Onko Kroisoskin kiropraktikko? Joan kysyi hiukan tyyntyneenä.
— On, vastasi Jerry purren huultaan, sillä hän huomasi jälleen seurustelevansa oman herttaisen vaimonsa kanssa, joka tunsi historiasta vain Aatamin ja Eevan sekä Abraham Lincolnin.
Nuoren avioliiton ensimmäinen tunnemyrsky alkoi vähitellen tyyntyä, ja Jerry alkoi uskoa, että hänen oikea elämänuransa oli lapsenhoitajan jalo ammatti. Hän antoi nyt ensimmäisen kerran oma-aloitteisesti suudelman vaimolleen, ja sen jälkeen hän ryhtyi kuvailemaan kiropraktiikan suunnattomia mahdollisuuksia. Umpisuolten ja nielurisojen leikkaus oli pikku näpertelyä selkärankoihin verrattuna! Lääkärin Eldorado ei ollut potilaiden vatsassa, vaan heidän selkänikamissaan.
Joan oli nyt täydellisesti rauhoittunut ja alkoi jälleen rakastua aarteenetsijän 'eksoottiseen' murteeseen.
— Joka tapauksessa sinun täytyy ottaa henkivakuutus, hän virkkoi vakavasti. — Ota se jo huomenna. Ja oikein suuri.
Jerry ei käsittänyt tällaista kiirettä, sillä hänen tarkoituksensa oli elää vanhaksi, paljon vanhemmaksi kuin hänen edeltäjänsä Tom ja Erol. Tämän vuoksi hän sanoikin kursailematta:
— Minulla on huutava nälkä. Eikö sinulla todellakaan ole mitään ruokaa?
— Odotahan, kun katson, vastasi Joan.
Hän purjehti keittiöön ja palasi hetken kuluttua takaisin. Tällä kertaa hän ei kiristänyt mieheltään rakkaudentunnustusta, vaan kysyi suloisesti:
— Rakkaani, pidätkö sinä paahdetusta maissista?
— Syön mitä tahansa, vastasi nälkiintynyt aviomies.
— Siinä tapauksessa minä paahdan hiukan maissia. Se on maailman suurinta herkkua. Onko Euroopassa paahdettua maissia?
— Ei yleisesti — tarkoitan, että sitä syödään hyvin vähän.
— Ooh, kyllä siellä sitten on kurjaa! Entäs cocaa ja purukumia?
— Jonkin verran, mutta eivät nekään ole päässeet oikein muotiin.
— Voi, kyllä siellä sitten täytyy olla kurjaa! Ei maissia, ei eocaa eikä purukumia! Kuinka ihmeessä ihmiset voivat elää Euroopassa? Ilmankos siellä kuolee joka päivä miljoonia ihmisiä nälkään. Paljonkos Euroopassa on muuten asukkaita?
— Lähes viisisataa miljoonaa.
— Niin vähän! Amerikassa on ainakin kymmenen kertaa enemmän. Tai ainakin sinne päin. En muista enää oikein tarkasti. Siitä on niin monta vuotta, kun olin koulussa. Silloin ainakin Amerikka oli maailman suurin. Ja toiseksi suurin oli Texas.
Jerry katkaisi puhetulvan suudelmalla ja johdatti sen jälkeen vaimonsa ajatukset maissiin. Syötyään vadillisen margariinissa käristettyjä maissinjyviä, jotka maistuivat selluloosalta, Jerry alkoi kaivata vuodetta. Mutta Joan halusi keskustella ennen nukkumaan menoa elämän keskcisimmästä kysymyksestä: rahasta, jolla ei ollut mitään murretta. Dollarilla oli ihmeellinen voima: se kykeni puhumaan ja lopettamaan puheet. Kuinka monet ihmiset menivätkään rahan vuoksi naimisiin, vaikka olisivat saaneet sitä paljon helpommin lainaamalla?
Perinpohjaisen inventaarion jälkeen Joan havaitsi, että perheen käteiskassassa oli viisisataakaksitoista dollaria. Hän siirsi varoista viisisataakymmenen dollaria käsilaukkuunsa ja antoi miehelleen kaksi dollaria satunnaisia menoja varten. Jerry menetti äänivaltansa ja sai ankaran varoituksen tulojen salaamisesta. Yksinkertainen aarteenetsijä sai tästä lähtien tottua yksinpuheluun eli keskusteluun, joka käytiin raha-asioista vaimon ja miehen välillä.
Joan oli laskevinaan perheen menojen suuruutta ja totesi:
— Kaksisataa dollaria tarvitsen omiin menoihini, ja kolmesataa dollaria lähetän lapsilleni.
— Lapsillesi?! huudahti Jerry. — Onko sinulla lapsiakin?
— Onpa tietysti. Kaksi poikaa ja yksi tyttö.
— Mutta ethän sinä ole… tarkoitan, sinähän olet ollut niin vähän aikaa naimisissa, Jerry sammalsi järkyttyneenä.
— Ne ovatkin syntyneet ennen avioliittojani, vastasi Joan vaatimattomasti. — Eugene on nyt kahdentoista ikäinen, Ruth täyttää kohta kymmenen vuotta ja Thomas kahdeksan. Eugene syntyi silloin, kun olin koulussa.
Jerry takoi nyrkeillä ohimoitaan eikä yrittänytkään peittää mielentilaansa. Äkkiä hän huudahti tuskallisesti:
— Joan, onko sinulla viskiä?
— On, totta kai! tuli vastaus kuin aivastus, jota ei voi vastustaa.
Hän toi pullon ja lasit pöydälle. Jerry tahtoi nyt unohtaa kaikki tavat. Hän otti suoraan pullosta pitkän kulauksen, ähki ja irvisteli. Sitten hän sanoi hitaasti vihan-, kiukun- ja itkunsekaisin äänin:
— Joan! Mikset sinä puhunut tästä aikaisemmin?
— Viskistäkö?
— Ei, vaan tapsistasi.
— Enkö minä eilen maininnut jotakin? En tainnut. Onko Suomessa muuten viskiä?
— Ei ole, siellä juodaan puuspriitä, Jerry vastasi katkerasti. — Missä sinun lapsesi ovat?
— Voi, kyllä siellä sitten täytyy olla kurjaa! Ne ovat vanhempieni farmilla Texasissa. Oletko sinäkin juonut puuspriitä?
— En, mutta nyt voisin juoda…
— Herra Jumala, Jerry! On kai viski nyt sentään parempaa? Sano, että rakastat minua!
Jerry nousi, otti jälleen pullosta pitkän kulauksen ja loi vaimoonsa villin katseen. Hän halusi huutaa, jotta viina ei olisi mennyt hukkaan.
— Rakastan, rakastan! Minä rakastan sinua niin kuin saatana pappia!
Joan katseli miestään ihailevasti ja huudahti innoissaan:
— Voi, kuinka sinä olet voimallinen, kun sinä olet humalassa! Jos sinä tietäisit, kuinka rajattomasti minä rakastan sinua. Jerry, nyt mennään nukkumaan. Tule, sydänkäpyni!
Jerry tyhjensi pullosta viimeisetkin pisarat ja lähti sitten vaimonsa tukemana makuuhuoneeseen. Hän tunsi vaipuvansa jonnekin pohjattomaan syvyyteen, josta kuului korvia vihlovaa mai-nosrumpujen pärinää. Hänen mittansa alkoi olla täysi. Kuinka sanoivatkaan kyynikot tuskissaan huokailevalle ihmispoloiselle: jos tahdot päästä eroon tuskista ja unohtaa pikku vaivat, osta itsellesi ahtaat kengät tai mene naimisiin.