Hän olisi nyt ollut valmis happilaitteeseen.
KAHDEKSAS LUKU
Kuinkas ensimmäinen yö meni? kysyi Mr. Rivers, kun Jerry saapui aamulla virantoimitukseen.
Jerry vastasi hiukan unisesti:
— Kiitos, veli! Kuten näet, olen hengissä…
Rakkaus on kuin korsetti, joka saa ihmiset näyttämään paremmilta kuin he luonnostaan ovat. Mutta Jerryyn se oli tehnyt päinvastaisen vaikutuksen: hän oli alakuloinen ja uninen, teki potilaille hajamielisiä kysymyksiä ja venytteli selkärankoja tyystin konemaisesti. Hän oli katkera. Rakkautta ei voinut ostaa, mutta kuitenkin siitä täytyi maksaa. Jerry ei tuominnut vaimoaan — ei, syy ei ollut naisessa, vaan miehessä, joka ei kyennyt puolustautumaan.
Aamupäivän vastaanotolle ilmestyi tavallista runsaammin potilaita, ja heidän joukossaan oli edelleenkin useita ensikertalaisia, jotka olivat kuulleet eurooppalaisesta ihmetohtorista. Joku etsi apua vatsavaivoihin, joku sydämentykytykseen ja joku verisuonten kalkkeutumiseen. Oli ihmeellistä, että ihmiset eivät uskoneet maailman parhaisiin lääkäreihin, vaan turvautuivat kiropraktiikkaan. Tämä osoitti, miten keskeinen merkitys selkärangalla oli ihmisen rakenteessa.
Puolen päivän tienoissa tohtorit ottivat aamiaistauon. Mr. Rivers suunnisti keittiöönsä ja Jerry uuteen kotiinsa. Hän tunsi tiettyä sosiaalista turvallisuutta nähdessään ovella nimilipun Joan Jerry Finn. Sisältä kuului ankara melu, mutta se osoittautui kuitenkin vain radioksi. Joan loikoili vielä vuoteessa lueskellen suurta huomiota saavuttanutta rikosromaania 'Viisi murhaa minuutissa'. Nähdessään aviomiehensä hän ponnahti vuoteesta ja kiiruhti kylpyhuoneeseen noutamaan tekohampaitaan. Hän ei halunnut suudella ilman hampaita. Suudelman jälkeen Joan teki rakkaudentunnustuksen ja siirtyi sen jälkeen jokapäiväiseen proosaan:
— Voi kuinka minä olen odottanut sinua! Minä olen niin nä-lissäni. Rakas, mitä sinä aiot valmistaa aamiaiseksi?
Jerry joutui hämilleen:
— Eikö ruoka olekaan vielä valmiina?
— Ei tietenkään: Vastahan sinä tulit.
— Minulla on hiukan kiire. Pidämme vain tunnin aamiais-tauon.
— Sitten sinun täytyy pitää kiirettä.
— Tarkoitatko sinä, että minun pitäisi ryhtyä valmistamaan ruokaa?
— Kuka sitä sitten valmistaa? Et suinkaan sinä odota, että minä ryhtyisin laittamaan ruokaa? Sano, rakastatko sinä minua?
Jerry työnsi hellävaroen vaimon luotaan. Hän ei ihmetellyt enää, että mielisairaaloissa oli tungosta: niihin joutui joka päivä satoja aviomiehiä, jotka olivat piesseet vaimojaan, sen sijaan että olisivat piesseet mattoja.
Joanin oli vaikea ymmärtää miehensä henkistä julmuutta, joka ilmeni ensimmäiseksi harvasanaisuutena. ;
— Rakas, mikä sinua oikein vaivaa? Oi, jos sinä tietäisit, kuinka hienoa romaania minä olen lukenut koko aamupäivän., Sinun täytyy myös lukea se. Siinä murhataan niin hienosti, niin ihanasti. Ja sitten siinä on niin hienoa rakkautta. Eräs nuori poika rakastuu äitipuoleensa, joka on taiteilija. Jerry, mitä sinä arvelet, jos minä rupeaisin maalaamaan tauluja? Se on nyt muotia. Erol sanoi aina, että minulla on taipumuksia niin kuin kaikilla, jotka ovat irlantilaista sukuperää. Oikeastaan minä olen jox vähän maalannutkin. Sairaalassa nimittäin. Mutta sitten minä aloin kirjoittaa runoja, joita Erol toimitti lehtiin. Oi, rakas, minulla on niin hirvittävästi harrastuksia. Ja minä luen myös filosofisia kirjoja, joita Erol osti ennen sairastumistaan. Sen vuoksi kaikki miehet ihastuvat minuun. He rakastuvat minun kauneuteeni ja lahjoihini… Jerry, Jerry!
Mies lähti ilmeettömin kasvoin ovea kohden. Hän epäili vah-vanlaisesti, että jotakin oli hullusti: joko hän itse kuului kotieläinten lahkoon, tai sitten hänen vaimonsa oli naisellisuuden viime oikku.
— Joan, minun täytyy nyt lähteä, hän äänsi matalasti. — Pue yllesi ja mene jonnekin ravintolaan syömään. En ehdi nyt valmistaa sinulle ruokaa.
— Etkö sinä suutele vaimoasi, kun lähdet työhön?
Jerry täytti vaimonsa toivomuksen. Joan huiskutti hänelle kättään kynnyksellä ja heitti muutamia lentosuukkoja. Sitten hän kiiruhti vuoteeseen ja jatkoi lukemista.
Maailmankansalainen Jerry Finn oli horjahtamassa mustaan pessimismiin, mutta sitten hän työntyikin ravintolaan, jonka näyteikkunassa mainostettiin maailman parhaita paisteja. Iskulauseiden joukossa oli myös seuraava: 'Ravintolamme tunnetaan kautta maailman sanomalehtimiesten ja taiteilijain lempipaikkana'.
Jerry etsi itselleen yksinäisen pöydän ja jäi odottelemaan tarjoilijaa. Keittiöstä kantautui ruoanlemua, joka houkutteli sylkirauhaset iloiseen polskaan. Jerry odotti palvelusta ja odottaessaan nukahti pöydän ääreen. Tarjoilija herätti hänet. Jerry oli kovin hämillään, sillä tarjoilija kuului Joanin standardiin ja yhdennäköisyys oli liian ilmeinen.
— Paisti, olkaa hyvä, Jerry sanoi kohteliaasti.
— Valitkaa tästä, olkaa hyvä, vastasi ravintolan Joan ja levitti Jerryn eteen ruokalistan.
Jerry antoi katseensa levähtää ruokalajeissa: patapaisti, paahtopaisti, silavoitu häränselkäpaisti…
— Neiti, tuokaa minulle silavoitu häränselkäpaisti. Hetkinen vielä! Paljonko se maksaa?
— Neljä dollaria. Erikoistilauksesta, nähkääs.
— En tarkoittanut erikoistilausta.
— Niin mutta se valmistetaan vain erikoistilauksesta.
— Se on liian kallis. Olen ammatiltani entinen sanomalehden-toimittaja. Onko silavoitu lehmänselkäpaisti halvempaa?
— Häränselkäpaisti tehdään lehmänlihasta. Sylkirauhaset lopettivat villin polskansa ja lähtivät jäähylle.
— Neiti, tiedättekö, mikä ero on haralla ja lehmällä?
— Kyllä — tai en sentään. En ole koskaan ollut maaseudulla.
— Hyvä on. Kutsukaa sitten hovimestari tänne. Ehkä hän tietää.
Hovimestari kutsuttiin, ja hän saapui. Sulavaliikkeinen, partu-rinkasvoinen mies, joka puhui erittäin huoliteltua englantia.
— Voinko auttaa johtajaa?
— Anteeksi, olen vain sanomalehdentoimittaja. Entinen.
— Hauska kuulla. Suosittelen lihakeittoa tai hampurilaisia. Ne ovat huokeita eikä niissäkään ole hevosenlihaa.
— Anteeksi vielä kerran. Haluaisin silavoitua häränselkäpais-tia, mutta en voi käsittää, että se on niin kallista.
— Vain neljä dollaria.
— Siivoton hinta. Ja kaiken lisäksi se valmistetaan lehmänlihasta.
Hovimestari istuutui pöytään ja tuijotti Jerryä silmiin.
— Hyvä herra, hän sanoi valistavalla äänenpainolla, tiedättekö te yleensä, mikä on lehmä? Oletteko te koskaan ollut maalla? Karjafarmilla, tarkoitan?
— Olen nälissäni, vastasi Jerry.
— Se ei muuta asiaa. Sanomalehtimiehet ovat aina nälissään tai janoissaan. Varsinkin entiset. Mutta mennäksemme paistin hintaan, meidän on luotava lyhyt katsaus raaka-aineeseen, siis lehmään. Lehmä on kesyn nautaeläimen naaras. Nautaeläimet kuuluvat onttosarvisten märehtijöiden kaksikavioisten alalah-koon.
— Hyvä herra, minä olen nälissäni! huudahti Jerry.
— Anteeksi, hyvä herra. Toivon että ette keskeytä minua. Niin, nautaeläimen sarvet — luvultaan kaksi tai nolla, rodusta riippuen — ovat onttoja, otsaluusta ulkonevia luu sakaroita eli tohloja, joita ympäröi sarveistuppi.
Hovimestari otti taskustaan kynän, ryhtyi piirtämään ruokalistan reunaan kuvioita ja jatkoi:
— Nautaeläimen hammaskaava on seuraava. Katsokaahan tarkkaan. Tällainen: