— Kaikkiko?
— Kaikki.
— Ilmankos poliisit epäilivät sinua. Siirtolaisilla on tavallisesti niin tuhottomasti kamaa. Rakkaita muistoja tietysti.
— Minun muistoni ovat muistissani, vastasi Jerry ja alkoi soljua ystävänsä rinnalla ihmisviidakkoon.
— Tällä kertaa ei katseitakaan kaupunkia, vaan ajetaan suoraan Prukliniin, sanoi Isaac, kun he olivat päässeet tunkeutumaan satama-alueelta autojen pysäköintipaikalle.
Jerry astui keinahdellen autoon ja istuutui etupenkille tulevan liiketoverinsa rinnalle. Ja hetken kuluttua he olivat keskellä vilkkainta liikennettä. Manhattan on New Yorkin sydän ja Brooklyn sen makuuhuone. He olivat menossa makuuhuoneeseen, jossa neljä miljoonaa ihmistä nukkui ja elämöi ympäri vuorokauden ja jossa suomalaissyntyinen Doctor Rivers oli harjoittanut praktiikkaansa lähes kolme vuosikymmentä.
Jerry Finnillä oli taipumusta pessimismiin. Kuinka monesti hän olikaan valinnut kahdesta pahasta molemmat, ja kuinka monesti hän olikaan löytänyt donitsista vain reiän ja pähkinästä pelkät kuoret. Istuessaan itseoppineen tohtorin vieressä ja kuunnellessaan hänen esitelmäänsä kiropraktiikasta Jerry alkoi hiljalleen luisua synkän pessimismin partaalle. Hän ei tuntenut kiropraktiikan alkeitakaan, ja nyt hän kuitenkin huomasi ole-vansa kiropraktikon liiketoveri.
He olivat onnellisesti päässeet Brooklynin puolelle ja lähestyivät Neljättäkymmenettäensimmäistä katua. Samassa liikenne pysähtyi. Autojen merkinantotorvet aloittivat korvia vihlovan toitotuksen. Yltyvää melua säestivät vihellykset ja huudot. Jerry loi hiukan hätääntyneen katseen toveriinsa ja kysyi ihmetellen:
— Onko tapahtunut jokin onnettomuus? Mr. Rivers ravisti huolettomasti päätään:
— En usko. Lyön vetoa, että sieltä on tulossa jokin kulkue, jolle on annettava tilaa. Pannaan tupakaksi.
Hän ojensi Jerrylle savukkeen ja jatkoi rauhallisesti:
— Tähän täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa.
Valtavan melun keskeltä erottui nyt lähestyvää torvien toitotusta ja rumpujen pärinää. Vielä tuokio ja kulkueen kärki saapui aivan heidän kohdalleen. Ensimmäisenä marssi puolisensataa uimapukuun pukeutunutta kaunotarta, jotka puhalsivat mes-sinkitorvia ja keinuttivat marssin tahdissa kauniita lanteitaan. Mr. Rivers rykäisi merkitsevästi:
— Kun nainen pukeutuu tuolla tavalla, hänestä pitävät miehet ja hyttyset. Minä epäilen, että tässä on nyt kysymyksessä jokin satamatyöläisten lakkokulkue.
Mutta kun ensimmäiset julisteet saapuivat heidän kohdalleen, Mr. Rivers oikaisi väärinkäsityksensä:
— Taisin erehtyä. Tämä onkin vain tavanmukaista mainostusta.
Jerry istui selkä köyryssä kuin kirkossa ja koetti auton ikkunasta seurata uimapukutyttöjä ja heidän kantamiaan julisteita. Mr. Rivers hymähti:
— Nyt minulle selvisi koko juttu. Tämä onkin vain sitä Siionin kitkutusta, siivojen syntisten puuhaa, näethän. Uusi uskonsuunta, joka on jo parin viikon ajan lyönyt rumpua.
— Siis kirkollista mainontaa? ihmetteli Jerry.
— No jotakin sen tapaista. Ei maksa vaivaa katsella.
Mutta Jerry katseli. Vaalea kaunotar, jonka paljaassa selässä ei ollut ainoatakaan häiritsevää nikamaa, kantoi päänsä yllä suurta julistetta, jossa oli seuraava paljon puhuva teksti: Miljoonat ihmiset tulevat tänä iltana Hagar-puistoon, jossa maailmankuulu pastori Gene Petersen puhuu uudesta kristillisyydestä. Saavu sinäkin! Liity seurakuntaamme ja tee testamenttisi sille!
Toisessa julisteessa oli vieläkin voimallisempi lause: Seurakuntamme takaa autuuden.
Mr. Rivers kaivoi taskustaan kynsiviilan ja ryhtyi puhdistamaan kynsiään, mutta Jerry luki päivän tekstiä: Tulkaa kuulemaan pastori Petersenin voimakasta julistusta. Hän on yhdentoista lapsen isä ja äskettäin palannut lähetysmatkaltaan Afrikasta. — Maailmankuulu elokuvatähti Lillian Tutti on liittynyt seurakuntaamme. Liity sinäkin! — Me taistelemme uuden kristillisyyden puolesta emmekä pelkää toisten uskonsuuntien uhkauksia…
Jerry hieroi silmiään ja ravisteli päätään. Hän muisti hämärästi nähneensä kerran tämän tapaista unta. Hän yritti puhua, mutta huulet olivat kuin kontassa. Mr. Rivers hymähti kuin itsekseen:
— Tähän täytyy tottua.
Kauniiden uimapukutyttöjen kulkue jatkui. Vähitellen Jerry teki mielenkiintoisen havainnon: kaikki kulkueen tytöt olivat toistensa näköisiä. Mr. Rivers selitti viisaasti, että samannäköisyys Ovjohtui yleisestä standardista, josta ei ollut lupa poiketa.
Kulkueen toinen soittokunta ilmestyi nyt heidän kohdalleen, soitti jotakin Chopinin haikeata sävellystä marssin tahdissa, seurasi mustalla satiinilla verhottu kuorma-auto, jonka lavalla oli jättiläiskokoinen Raamattu. Auton kylkeen oli maalattu hopeisin kirjaimin seuraava julistus: Saatana raivostuu kuullessaan, että myymme nyt puolella hintaa uutta Raamatun käännöstä.
Jerry sulki silmänsä. Hänen mieleensä muistui elävästi äitinsä sanat: monet ihmiset uskovat Jumalaan, mutta Jumala ei usko moneenkaan ihmiseen.
Kulkueen loppupää alkoi lähestyä, sillä ihmisten suosionosoitukset ja vihellykset yltyivät. Viimeisenä marssi esiin kymmenen vaaleaksi värjättyä sisarta, jotka kantoivat päänsä yllä julistetta: Tämän mainoskulkueen ovat järjestäneet ja rahoittaneet seuraavat liikkeet ja yhtiöt…
Sitten seurasi pitkä luettelo eri liikkeiden ja yhtiöiden nimiä ja mainoksia ja lopuksi kaunis finaali: Ostakaa niistä liikkeistä, jotka tukevat kristillisyyttä!
Parin mailin pituinen autojono lähti hiljalleen liikkeelle. Mr. Rivers sanoi nyt yhdeksännen kerran:
— Tähän täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa. Vai mitä? Olet perin harvasanainen.
Jerry ahdisteli suutaan:
— Niinpä niin, eipä tietenkään. Mietin vain näitä taivaallisia markkinoita.
— Kovasti sinne ollaan menossa, mutta kukaan ei ole tullut takaisin, virkahti Mr. Rivers ja lisäsi hetken kuluttua: — Sittenhän nähdään, kun sinnekin saakka päästään…
— Joka tapauksessa hiukan omituista, huokaisi Jerry.
— Ei siinä ole mitään omituista. Pitäisihän sinun tietää, että kristitty on ihminen, joka rakastaa sydämellisesti kaikkia niitä, joita ei vihaa.
Mr. Rivers pysäytti vähittäismaksulla ostetun Pontiac-autonsa viisikerroksisen asuintalon edustalle ja sanoi:
— Perillä ollaan. Tämä nyt on sitä Pruklyyniä.
Mr. Rivers asui talon ensimmäisessä kerroksessa. Hänen asuntonsa ovella oli metallinen nimilaatta: Tohtori Isaac Rivers, Kiropraktikko. Vastaanotto joka päivä. Nimilaatan viereen oli nastalla kiinnitetty pieni paperilappu 'Tänään ei ole vastaanottoa'. Mr. Rivers irrotti lapun ovesta ja virkahti Mr. Finnille:
— Pidin tänään rokulia sinun takiasi. Siinä kyllä meni muutama dollari hukkaan, mutta koetetaan saada ne yhdessä takaisin.
Jerry tunsi syvää myötätuntoa miestä kohtaan, joka oli uhrannut päivän ja vieläpä dollareitakin hänen vuokseen. Jerry tiesi, ettei rahalla ollut mitään uskontoa: se teki työtä ja kasvoi korkoa niin pyhänä kuin arkenakin. Ihmiset eivät ansainneet rahaa, he 'tekivät' sitä.
Mr. Riversin lääkärinkoti oli Mr. Finnille miellyttävä yllätys. Viiden huoneen asunto oli hyvän standardin mukaan kalustettu, ilmava ja siisti. Keittiö oli kuin pikkarainen laboratorio, ja lääkärin vastaanottohuone muistutti erehdyttävästi lääkärin vastaanottohuonetta.
Mr. Rivers oli varannut Jerrylle oman makuuhuoneen tavanmukaisin varauksin:
— Siihen saakka, kunnes pääset jaloillesi ja voit hankkia itsellesi oman asunnon.
Tämän tulevaisuutta rakentavan huomautuksen jälkeen liike-toverit istuutuivat olohuoneeseen oluttuoppien ääreen ja ryhtyivät laatimaan keskinäistä työ- ja avunantosopimusta. Maailmankansalaisen Jerry Finnin tulevaisuuden toimella ei ollut mitään yhteyttä hänen menneisyyteensä. Hän oli aina suhtautunut hie-man ylimielisesti elävän romaanikirjallisuuden toistamaan fraasiin: "…ja sen jälkeen hän aloitti elämänsä aivan alusta". Nyt hän oli joutunut tilanteeseen, jossa kaikki oli aloitettava alusta. Kuinka ihmeellisiä selvänäkijöitä olivatkaan kirjailijat!