— Ilma ei merkitse mitään, vastasi ajaja, vaan henki, Elävän Jumalan Henki.
— Niinpä tietenkin, virkkoi Bobo, eikä hän pelännyt enää vähääkään farmarin povitaskussa oleilevaa pitkäpiippuista pistoolia, — Ilman henkeä ei voi olla mitään elämää.
— Ei, ei voi, hyväksyi ajaja, hiljensi hiukan vauhtia ja jatkoi: — Olen kuullut, että New Yorkin elämä on kovin syntistä.
— Niin…
— Ja että siellä annetaan kissanhännät Jumalalle?
— Niin…
— Ja ihmiset palvelevat vain perkelettä?
— Ehkä…
— Se merkitsee demokraattisen hallituksen loppua. Nyt olemme perillä. Jätän autoni tähän. Tilaisuus on kaupungin keskustassa. Mennään tästä suoraan etelään.
Jerry ja Bobo poistuivat autosta ja lausuivat kiitollisuutensa vakavalle farmarille, joka oli vakuuttanut itsensä tulevan elämän tulipalojen varalta.
New Paris oli ihanteellinen pikkukaupunki, jonka asukkaat kuulivat enemmän kuin näkivät, jossa ei koskaan vaihdettu katteettomia sekkejä eikä mielipiteitä, jossa hurskaus kuvastui miesten partaisista kasvoista ja naisten hameenhelmoista, ne kun eivät saaneet olla polven yläpuolella. Naisten sukat keksittiin Ranskassa kahdennellatoista vuosisadalla, mutta niiden olemassaolo havaittiin New Parisissa vasta kolmekymmentä vuotta sitten. New Paris oli tunnettu vanhurskaudestaan ja hyvistä juustoista, joita kaupungin hollantilaissyntyiset asukkaat valmistivat seurakuntien myyjäisiin ja maaseudulla kiertelevän sielunpaimenensa matkaeväiksi. Kaupungissa oli vain neljä kapakkaa, jotka pidettiin suljettuina kirkonmenojen ja vaalien aikana.
Maankiertäjät astelivat keskikaupunkia kohden ja ihmettelivät asutuskeskuksen harrasta hiljaiseloa. Ei mainoskulkueita, ei ääniautoja eikä coca-colan kaupustelijoita. Kaupungin muutamat liikkeet oli suljettu, vaikka iltapäivästä oli vielä suuri syrjä jäljellä.
— Tämä ei muistuta Pariisia, totesi Jerry.
— Sen vuoksi se onkin Uusi Pariisi, vastasi Bobo. — Asukkaat ovat varmaankin vaalikokouksessa. Aivan oikein! Katsohan!
Kaupungin keskustassa oli suuri aukio, jonne oli kerääntynyt puolisen tuhatta ihmistä. Heidän joukossaan oli nuoria ja hiukan iäkkäämpiä, partaisia ja parrattomia, kauniita ja kauneudesta osattomaksi jääneitä, terveitä ja lyhytvointisia, varakkaita ja omillaan toimeentulevia, rehellisiä ja asianajajiksi syntyneitä, melkein lukutaidottomia ja hiukan lukutaitoisia sekä runsaasti niitä, joilla oli muita arvokkaita ominaisuuksia. Heillä oli kaikilla eräs yhteinen ominaisuus: he olivat hurskaita ja nykyaikaa pelkääviä. Heidän autonsa toivat hilpeän tervehdyksen vuosisatamme vaihteesta ja heidän vakavat ilmeensä olivat kuin katkismus.
Jerry ja Bobo lähestyivät asukkaita. Muuan mies osoitti heille aukion keskellä olevaa suurta kirjakasaa ja sanoi:
— Viekää tuonne!
— Mitä meidän pitäisi viedä? tiedusteli Bobo.
— Raamatun väärennykset, vastasi mies matalalla äänellä, ja hänen partansa tutisi.
Elämän pujottelukävelyyn tottuneet maankiertäjät lähestyivät keskiaukiota, jonne tuotiin jatkuvasti maailmankirjallisuuden ehdotonta bestselleriä. Varakkaat toivat useita niteitä ja omillaan toimeentulevat yhden tai kaksi. Maankiertäjät havaitsivat, että maailman suurin kirjaröykkiö sulki huomaansa äskettäin ilmestynyttä uutta Raamatun käännöstä, joka oli syvästi järkyttänyt kaupungin asukkaiden sielunrauhaa.
Kun kirjavuori oli noussut kolmenkymmenenkuuden jalan korkuiseksi, siihen suunnattiin useita paloöljy- ja bensiinisuihkuja, jonka jälkeen yleisöä kehotettiin vetäytymään hiukan loitommalle.
— Vandalismia, kuiskasi Bobo Jerrylle. — Psykologisesti katsottuna tunnepohjainen virhelähde.
Kaupungin kunniavanhus, Peter Zwicker, joka vuosi sitten toimitetuissa vaaleissa sai 88 prosenttia annetuista äänistä, nousi tähtilipuilla koristetulle puhujakorokkeelle. Hänen kainalossaan oli kaksi Raamattua: toinen oli painettu vuonna 1794 ja toinen vuonna 1952. Valtavan aplodimyrskyn jälkeen Mr. Zwicker puhkesi sanoihin:
— Kansalaiset! Minulla on kaksi Raamattua. Katsokaa! Toinen näistä on Pyhä Raamattu ja toinen Trumanin hallituksen aikana julkaistu Raamatun väärennys, jota nykyään myydään pilkkahinnalla niin kuin kaikkea muutakin ala-arvoista ja kansamme moraalia vahingoittavaa kirjallisuutta. Väärennetyn Raamatun kustantaja sanoo salakavalasti, että tarkoitus on tarjota Amerikan kansalle Raamattu, joka on kieleltään nykyaikainen ja ulkoasultaan moitteeton. Mitä ulkoasuun tulee, niin kirjan kannet ovat vain nahkaa jäljittelevää muovia eivätkä parasta pukinnahkaa, niin kuin mainoksissa sanotaan. Tämän väärennyksen voisimme vielä sietää, koska siinä ei ole kenellekään mitään uutta. Demokraattipuolue on aina vaihtanut nahkansa. Mutta kirjan teksti! Se ei ole enää Raamatun kieltä, vaan nykyaikaista amerikkaa, joka ei ole mitään kieltä. Me emme tarvitse tähän maahan mitään uutta kieltä. Sen vuoksi sanonkin, hyvät kaupunkimme asukkaat, että tuli periköön nykyaikaisen kielen. Seurakuntamme pastori oli sitä mieltä, että uusi Raamatun käännös vie ihmiskunnan suoraan helvettiin.
Mr. Zwickerin oli keskeytettävä hetkiseksi, sillä hänen ajatuksensa muuttuivat äkkiä yleiseksi mielipiteeksi, joka ilmaisi elinvoimansa joukkomuminalla. Sanomalehtien valokuvaajat lähestyivät puhujankoroketta ja uutistoimistojen magnetofonit nie-livät yleistä mielipidettä. Mr. Zwicker jatkoi:
— Rakkaat kuulijani. Me emme saa tuomita ketään tutkimatta. Sen vuoksi esitän, että tutkimme näitä kahta kirjaa. Herkistäkää kuulonne! Luen teille katkelman oikeasta Raamatusta, ja sen jälkeen esitän saman kohdan uudessa ja törkeästi väärennetyssä muodossa. Siis kuulkaa! Edessäni on Korkea veisu, jossa ylkä kehuu vertausten alla seurakunnan ihanaisuutta. Ja se kuuluu näin:
— Katso, minun armahuiseni! Sinä olet ihanainen, katso, ihanainen sinä olet. Sinun silmäs ovat konsa mettisten silmät sinun lettis ivälillä, sinun hiukses konsa wuohilauma, jotka ovat kerityt Gileadin ivuorella. Sinun hampaas konsa kerityin laumat willain kanssa, jotka pesosta tulevat, jotka kaikki kaksosia kantavat, ei myös yksikään heistä ole hedelmätöin…
Mr. Zwicker sulki kirjan, otti käteensä toisen ja avasi sen.
— Te kuulitte, rakkaat ystävät, todellisen Pyhän Kirjan sanat. Kuinka voisimme luopua niistä? Mutta nyt sanovat väärentäjät näin: — Katso, rakkaani! Kuinka ihana sinä oletkaan! Silmäsi ovat kuin gasellin päilyvät silmät ja pehmeä hiuspalmikkosi kuin Gileadin vuorten vastakeritty karitsalauma. Valkoinen hammas-tarhasi muistuttaa vastasyntyneiden karitsain neitseellistä puhtautta. Niiden joukossa ei ole ainoatakaan virheellistä…
Mr. Zwicker sulki kirjan ja korotti äänensä:
— On kai tarpeetonta jatkaa? Te kuulitte nyt, kuinka törkeästi Trumanin hallitus on väärentänyt Pyhää Sanaa. Ja kun minä vielä sanon, että Pyhästä Neitsyestä käytetään sanaa 'nainen', niin se riittää kai todisteeksi, että väärennys on tapahtunut. Jotta ei kuitenkaan tapahtuisi erehdystä, minä kysyn teiltä, New Parisin ja lähiympäristön asukkaat, onko joukossanne sellaista, joka ei olisi valmis sytyttämään tuota saastaista roviota tuleen?
Väkijoukko vaikeni. — Vandalismia, kuiskasi Bobo, mutta hänen äänensä ei kantanut Jerryn korvaa kauemmaksi. Mr. Zwicker silmäili joukkoa ja jatkoi äskeistä kuuluvammin:
— Joka tahtoo palvella perkelettä, sanokoon 'minä'! Kukaan ei tahtonut. Mr. Zwicker koetti vieläkin korottaa ääntään:
— Joka tahtoo palvella Kaikkivaltiasta Hänen omalla kielellään, sanokoon 'tulta'!
Puolisataa suuta huudahti palavasti:
— Tulta!
Mr. Zwicker astui hitain askelin puhujakorokkeelta, kaivoi taskustaan savukkeensytyttimen ja iski tulta. Paloöljyllä ja bensiinillä valettu kirjarovio leimahti liekkiin ja kaupungin asukkaat alkoivat siirtyä loitommalle. Samassa nousi puhujankorokkeelle kiihkeä nuorukainen, joka sanoi olevansa Kansallisen Kirjastojen Tarkastamiskomitean edustaja. Hän luki paperilappusestaan seuraavat sanat: