— Siirtykää pois sillalta! komensi Mr. Tucker. Pikku eriöstä ei vastattu.
— Saanko vaivata herroja? sanoi Mr. Tucker ja katsahti takapenkillä istuviin matkustajiinsa. — Joku kelmi on sulkenut sillan.
Bobo ja Jerry poistuivat autosta ja seurasivat Mr. Tuckeria sillalle. Ongenkoukkutehtailija lähestyi lumituiskussa sillalle asetettua barrikadia ja huudahti hämmästyneenä:
— Tämähän on koulun hyysikkä! Koulumme uusi hyysikkä! Hän huomasi seiniin naulatut kantopuut ja ravisteli päätänsä:
— Jotakin on täytynyt tapahtua.
— Avatkaa ovi! kuului kopista vaikertava ääni.
— Kuka siellä on? tiedusteli Mr. Tucker. — Minä, Steeve Nygaard…
— Mitä te siellä teette?
Mr. Nygaard ei vastannut. Ongenkoukkutehtailija kävi noutamassa autostaan lyhyen rautatangon ja jakoavaimen, ryhtyi vapauttamaan vankia ja tuhisi itsekseen:
— Millä ihmeellä ne pojat ovat saaneet tämän tänne? Kyllä niillä on voimaa. Neljännesmailin matka. Ja tällaisessa ilmassa…
Jerry ja Bobo seurasivat äänettöminä näytelmää. Kun Mr. Tucker oli saanut oven auki, hän suuntasi taskulamppunsa kirkkaan valokeilan suoraan Mr. Nygaardin kasvoihin ja sokaisi hänen näkönsä. Kylmettynyt ja kauhun jäykistämä opettaja kannettiin autoon, barrikadi työnnettiin sillankorvaan ja kvartetti lähti kovin sekavin tuntein liikkeelle.
Kun he hetkistä myöhemmin saapuivat V.K.J.I:n opettajain luontoisetuasuntoon, Mr. Nygaard saattoi jo puhua. Hän loi koulun johtokunnan puheenjohtajaan syyttävän katseen ja sanoi sähähtäen:
— Vaadin palkkani heti. Tämä menee liian pitkälle, Mr. Tucker.
— Mitä turhia, vastasi Mr. Tucker. — Teidän pitää ymmärtää nuoria. Koko koulumme kasvatusohjelma perustuu oppilaiden oma-aloitteiseen toimintaan. Teillä ei ole suhteellisuudentajua, Mr. Nygaard. Te ette tajua huumoria.
Mr. Nygaard silmäili halveksivasti uusia työtovereitaan ja kysyi Bobolta:
— Minkä kaliberin pistooli teillä on?
— Ei minulla ole minkäänlaista pistoolia.
— Entäs pamppu tai nyrkkirauta?., Bobo ravisteli päätänsä.
— Teidän on hankittava itsellenne kiireesti jokin ase, jatkoi pahoinpidelty opettaja. — Vain kahden-pistoolin-miehet tulevat toimeen tässä talossa.
Mr. Tucker vaikutti kiusaantuneelta.
— Mr. Nygaard, sanoi ongenkoukkutehtailija sovittavasti. — Te olette hiukan kiihtynyt oppilaiden pikku kepposesta, mutta älkää nyt toki pelottako uusia opettajia noin karkein sanoin. Pojat ovat aina poikia.
— Vaadin palkkani, vastasi Mr. Nygaard. — Matkustan huomenna.
— Selvitetään tämä asia huomenna.
Mr. Tucker alkoi tehdä lähtöä ja kääntyi uusiin opettajiin:
— No niin, hyvät herrat. Tämä on nyt sitten teidän asuntonne. Toivon, että viihdytte täällä. Tulen aamulla tervehtimään teitä ja esittelen teidät samalla oppilaille. Olen varma, että V.K.J.I:n toiminta kiinnostaa teitä.
Näiden valittujen sanojen jälkeen Mr. Tucker poistui. Synkkä ja masennettu Mr. Nygaard ei halunnut seurustella uusien virkaveljiensä kanssa, joiden nukkavieru asu ja kasvojen ahavoitunut sänkipelto toi liian raikkaan tuulahduksen maankiertäjäin kiertokoulusta, vaan meni nukkumaan.
Aamulla Jerry ja Bobo saattoivat todeta, että Mr. Nygaard oli lähtenyt. Pöydälle oli jätetty kirjelappu, jossa oli lyhyet ohjeet uusille opettajille ja kuivat jäähyväiset. Maankiertäjät saattoivat nyt paremmin tutustua luontoisetuasuntoonsa ja sen mukavuuksiin. Vaatekaapeissa oli edellisten opettajain jättämiä vanhoja vaatteita, parranajovälineitä ja kirjoja. He käyttivät luontoisetuja hyväkseen ja muuttivat ulkoasunsa kohtalaisen siedettäväksi. Ruokakaapissa oli pussillinen korppuja, sokeria ja kahvia. Elämä hymyili.
Myrsky oli jo tauonnut ja valtavat lumiaurat aukoivat kulkuväyliä. Opettajain asunnon ikkunasta avautui näköala valtatielle, jota reunustivat suuret mainostaulut: olutta, partavaahdoketta, hammastahnaa ja sytytystulppia. Kouluun erkanevan tien kulmassa oli ystävällinen huomautus autoilijoille: 'Varokaa koululaisia!' Tämän johdosta autot kiihdyttivät vauhtiaan sivuuttaes-saan V.K.J.I:n.
Neljännestä vaille kahdeksan Mr. Tucker tuli tapaamaan opettajia. Kuultuaan, että Mr. Nygaard oli häipynyt, johtokunnan puheenjohtaja naurahti:
— Hyvä on. Hänen palkkansa siirretään oppilaiden apurahara-hastoon. Ja nyt, hyvät herrat, teidän on tutustuttava koulumme ohjesääntöihin. Kas tässä!
Hän ojensi Jerrylle ja Bobolle sievästi painetun pahvilaatan, josta toverukset lukivat seuraavaa:
V.K.J.I:n OPETTAJAN KYMMENET KÄSKYT:
1. Pidä aina päämäärä selvänä.
2. Hillitse itsesi.
J. Älä lyö oppilasta — paitsi itsepuolustukseksesi.
4. Älä sano oppilasta tyhmäksi, sillä opettaja, joka ei saa oppilasta oppimaan, on itse tyhmä.
5. Älä koskaan sälytä vastuuta oppilaan hartioille.
6. Älä kiellä oppilaita keskustelemasta keskenään oppitunnilla, sillä hyvä keskustelutaito avaa tien menestykseen.
7. Älä kutsu järjestysmiestä tai talonmiestä avuksesi, ellei henkeäsi suoranaisesti uhata.
8. Älä tyrkytä oppilaille sellaista opetusta, josta he eivät pidä.
9. Kunnioita aina oppilaiden oma-aloitteista toimintaa.
10. Opeta oppilaat ymmärtämään, että V.K.J.l. on hyvä oppilaitos.
— Mielenkiintoista! huudahti Bobo. — Psykologisesti katsoen hyvin mielenkiintoista.
Mutta Jerry vaikeni. Hänen mielestään kiropraktikon tie oli sittenkin paljon sileämpi, ellei ottanut huomioon eräitä epämuodostuneita selkärankoja.
— Minä en muistanut illalla sanoa, että opettajain käytettävissä on myös koulun henkilöauto, virkkoi Mr. Tucker anteliaasti. — Kun siis tarvitsette autoa, pyytäkää talonmieheltä avaimet.
Hän vilkaisi kelloonsa ja jatkoi:
— Ehkä lähdemme alakertaan, jotta voin esitellä teidät luokalle.
Avarasta luokkahuoneesta kantautui eteiskäytävään valtava melu. Mr. Tucker tempasi oven auki ja oppilaat vaikenivat hämmästyksestä: he saivat jälleen uudet opettajat.
— No niin, hyvät ystävät, aloitti Mr. Tucker. — Istuutukaahan paikoillenne, niin esittelen teille väliaikaiset opettajat. Tämä herra on professori Minwegen, jolla on pitkä kokemus psykologian alalla…
Oppilaat alkoivat hihittää. Mr. Tucker jatkoi:
— Mr. Jerry Finn on äskettäin saapunut Euroopasta. Hän ryhtyy opettamaan teille ainekirjoitusta, kirjallisuuden historiaa ja biologiaa.
Kolmekymmentä nuorta silmäparia suuntasi katseensa maailmankansalaiseen. Hieno kuiskausten aalto kulki yli luokan. Vähitellen kuiskaukset kehittyivät hiljaiseksi puheensorinaksi ja viimein niin kovaksi meluksi, että Mr. Tucker poistui luokasta opettajainhuoneeseen Jerryn ja Bobon seurassa. Ongenkoukkuteh-tailija vilkaisi hätäisesti kelloonsa, valitti kiirettä ja kehotti opettajia silmäilemään koulun päiväkirjaa.