— Ja niin kuin sanottu, herra professori, puhui talonmies leveällä etelän murteella, niin auto on aina käytettävissänne. Se on nyt vähän jäähtynyt, mutta jos sitä pikkusen pukkaa, niin voi helkutti kuinka se menee.
— Hyvä on, Mr. Redman. Tarkoitukseni on lähteä professori Minwegenin seurassa Paynsvilleen.
— Minä lykkään auton vajasta pihalle. Muuten, mitäs tohtori tykkää tämän koulun elämästä?
— Suurenmoista! Haluatteko lisää kahvia?
— En välitä. Se on hyvä se, että tykkäätte. Olitteko te Euroopassakin opettajana?
— Kyllä, Suomessa.
— Just niin. Se on kuulemma kovin kylmä kontri. Lunta ja jäätä suvellakin. Kuinkas siellä ihmiset voi elää?
— Niin ja näin…
— Sitä minä arvelinkin. Suomalaisethan ovat muuten mongoleja vai kuinka?
— Niin…
— Mutta tohtori Aaikuttaa ihan ihmiseltä, tarkoitan…
— Te imartelette, Mr. Redman.
— En yhtään. Minä olen kotoisin Texasista. Texas on Yhdysvaltain jälkeen suurin maa maailmassa. Sen takia siellä ei osatakaan yleisesti lukea ja kirjoittaa. Mutta ei se ole niin tarpeellistakaan, kun jokainen kuitenkin tuntee dollarin.
Jerry noudatti vapaita tapoja ja nousi pöydästä vaihtamaan ylleen komerosta löytämiään vaatteita. Talonmiehellä ei ollut kiirettä. Hän odotti suojasäätä, jotta ei olisi tarvinnut ryhtyä lumitöihin. Samassa alkoi alakerrasta kuulua kovaa melua ja avunhuutoja. Jerry loi kahvivieraaseensa levottoman katseen ja kysyi hätääntyneesti:
— Kuulitteko? Joku huutaa apua.
— Siellä on ehkä pieni yhteenotto. Ei maksa välittää.
— Mutta joku huutaa apua. Meidän on mentävä.
Mr. Redman nousi hitaasti ja sanoi jaaritellen:
— Ohjesääntöjen mukaan minun ei pitäisi mennä ennen kuin kutsutaan. Paitsi silloin, kun kuuluu laukaustenvaihtoa. Mutia viime aikoina on ollut perin rauhallista, perin rauhallista, Mr. Finn. Koulun presidenttikin sanoi jokin päivä sitten, että moraali on nyt nousemaan päin. Poliisien apua ei ole tarvittu — oo, ei moneen viikkoon…
Melu voimistui nyt kovaksi ryskeeksi ja pauhinaksi. Jerry erotti selvästi Bobon äänen. Hän pyysi apua.
— Mr. Redman, meidän on mentävä nyt! sanoi Jerry päättävästi ja avasi oven.
— Okay, tohtori. Mennään pois.
Jerry työnsi edellään harteikasta texasilaista, joka ei antanut sanoilleen hetkenkään lomaa.
— Jokos Suomessa on kouluja? kysyi Mr. Redman eikä pitänyt vähääkään kiirettä.
— Pari — kolme, vastasi Jerry ja koetti kiihdyttää vauhtia.
— Tässä maassa niitä sentään on. Ja hyviä. Ja kalliita…
Talonmiehen sanat hukkuivat nyt luokasta lähtevään ryskeeseen ja huutoihin. Hän tempaisi äkkinykäisyllä oven auki, avasi työmekkonsa napit ja veti vyöstään kaksi pitkäpiippuista pistoolia. Sitten hän astui hartaasti luokkahuoneeseen ja sanoi rauhallisesti :
— Järjestykseen!
Hän silmäili avaraa luokkahuonetta ja nuuhkaisi ilmaa.
— Täällä on taaskin poltettu marijuanaa. Kenen luvalla?
— Professori Minwegenin luvalla, vastasi nuori, vaaleatukkainen tyttö, joka tunnin alussa oli tarjonnut Bobolle hasista sisältävän savukkeen.
Luokkahuone oli täydellisen sekasorron vallassa. Suurin osa pulpeteista oli säpäleinä, kartat ja taulut oli viilletty puukoilla suikaleiksi ja seinät ja katto töhritty musteella. Kumoon kaadetun taulun alla makasi Bobo, kädet ja jalat sidottuna ja kauttaaltaan tomaattimehussa.
— Päästäkää ukko siteistä, sanoi talonmies ja silmäili rauhallisesti luokkaa.
Muuan pisamanaamainen nuorukainen irrotti siteet ja nosti raskaan taulun Bobon päältä. Psykologi nousi huojuen, heittäytyi Jerryn syliin ja nyyhkytti ääneen:
— Tein psykologisen virheen… En ottanut… huomioon… heidän seksuaaliviettiään… Olin varma, että determinoiva tendenssi… oli jo luonut… tarpeet…
— Viekää se huilaamaan, sanoi talonmies Jerrylle. — Sillä on päässä muutakin kuin hilsettä.
Bobo lähti Jerryn tukemana yläkertaan, ja Mr. Redman jäi selvittämään tilannetta. Leipälapioita muistuttavat kourat pistoolien kahvassa ja tutkisteleva ilme sikkaraisissa silmissään hän seisoi hetkisen äänettömänä ja kysyi sitten kuivasti:
— Kukas tämän nyt maksaa?
Oppilaat seisoskelivat pikku ryhmissä särjettyjen pulpettien lomissa ja vaikenivat. Samassa Wesley Catherwood, rikkaan liikemiehen ja V.K.J.I:n perustajajäsenen poika, astui pari askelta talonmiestä kohden, veti sekkikirjan povitaskustaan ja äänsi ylimielisesti:
— Paljonko, Mr. Redman?
Talonmies loi verkkaisen yleissilmäyksen luokkahuoneeseen ja virkkoi:
— Tämä on nyt kurjemmassa kunnossa kuin viime viikolla. Ja silloin tuli korjaus ja siivous maksamaan kaksituhatta dollaria.
Nuorukainen Wesley Catherwood pyöritteli kynää sormissaan ja toisti äskeisen kysymyksen:
— Paljonko, Mr. Redman?
— Kirjoita kolmetuhatta… Tai kirjoita saman tien kolme ja puoli…
Nuorukainen Wesley Catherwood, jonka isä omisti suuren tavaratalon ja muutamia öljylähteitä Texasissa, ojensi talonmiehelle sekin ja sanoi:
— Kirjoitin neljätuhatta, mutta teidän on pidettävä turpanne kiinni.
— Se kyllä pysyy, lupasi Mr. Redman ja lisäsi hitaasti jaaritellen: — Menkää kotiinne ja sanokaa, että koulu pidetään suljettuna pari päivää. Keskuslämmityskattila räjähti tänään. Onko selvä, pojat?
Steeve Nygaard oli lähtökiireessään unohtanut vaatekomeroon matkalaukun, jonka sisällys auttoi maankiertäjiä pukeutumisessa. He käyttivät hyväkseen kohtalotoverinsa vaatteita ja sulloivat omansa niiden tilalle matkalaukku! ti. Professori Minwegen, jonka tohtorinväitöskirja käsitteli naurun psykologiaa, oli vajonnut hymyttömään pessimismiin. Hänen ohimoltaan kivisti, sillä hän ei ollut tottunut polttamaan savukkeita, jotka sisälsivät humalluttavaa marijuanaa. Hänen masentunutta mielialaansa painoi kaiken lisäksi kalvava itsesyytös:
— Tein psykologisen virheen…
— Koeta nyt välillä keksiä jokin toinen selitys, huomautti Jerry kyllästyneenä ja seurasi toverinsa pukeutumista. — Tunnusta suoraan, että et tunne kyllin hyvin eläinpsykologiaa.
— Totta kai tunnen. Olinhan minä puolitoista vuotta Bostonin yliopiston psykologian laboratoriossa apulaisena, ja silloin jouduin tutkimaan myös eläinten mukautumista tiettyihin olosuhteisiin. Mutta jos nyt ajattelen äskeistä tapahtumasarjaa, niin kokeellisen metodin mahdollisuudet olivat varsin rajoitetut. Niitä ei olisi voinut kuitenkaan kvantitatiivisesti käsitellä, koska vain rajoitettua alaa voidaan kokeellisesti tarkastella. Ja sitä paitsi…
— Kiiruhda! keskeytti Jerry.
— Teen parhaani. Minua janottaa.
— Vesijohdosta tulevaa vettä ei voi juoda, vastasi Jerry. — Se on ruskeata kuin olut ja haisee kuin virtsa. Oppilaat ovat lianneet kaivon. Talonmies kertoi lähettäneensä vesinäytteen Clevelandiin tutkittavaksi, ja sieltä oli saapunut lyhyt vastaus: — Teidän hevosessanne on sokeritauti…
Bobo huoahti:
— Kouluparka… Mistä sinä sait kahviin veden?
— Sulatin lumesta. Joko olet valmiina lähtöön?
— Aivan heti…
Bobo loi silmäyksen huoneeseen ja vaikutti hiukan haikealta.
— On kovin moraalitonta lähteä tällä lailla, hän virkkoi alakuloisesti. — Ja Mr. Tucker kun niin luotti meihin.
Bobo katsahti varmuuden vuoksi ruokakaappiin ja tarttui korp-pupussiin.