Tohtori Rivers lähti pujottelemaan puhujankorokkeen luo ja hyräili vanhassa maassa oppimaansa laulua:
Jerry Finn ei enää uskonut omia huuliaan. Hän oli puhunut asiasta, josta tiesi mahdollisimman vähän. Mutta sitten hän lohdutteli itseään sillä, että näin meneteltiin myös vanhassa maassa. Hän muisti erään kansantalousmiehen, joka väitteli tohtoriksi ja käytti väitöskirjansa lähdeaineistona Helsingin puhelinluetteloa Ja vanhoja kansanlauluja. Ei sekään miekkonen ajatellut ammatikseen.
NELJÄS LUKU
Mainonnalla on ihmeitätekevä voima: se saa ihmiset kaipaamaan sellaista, mistä he eivät ole aikaisemmin kuulleetkaan.
Tuhansien brooklyniläisten ajatukset askartelivat nyt heidän omassa selkärangassaan. Jokainen halusi virheettömän Mari-lynin-selän, jonka voi ujostelematta paljastaa aina neljänteen nikamaan asti. Selkärangasta oli syntynyt uusi käsite ja yleinen mielipide. Eräät kyynikot tosin väittivät, että yleinen mielipide on vain jonkun yksityisen mielipide josta kehittyy epidemia. Mutta miksi puhuisimme kyynikoista, jotka koettavat aina myrkyttää ympäristönsä epäilyllä, jotka löytävät tavarasta vain hinnan, mutta eivät arvoa ja jotka ovat monesti kyynikoita vain sen vuoksi, että ovat menneet naimisiin ensirakkautensa kanssa? Puhukaamme mieluummin tohtori Riversin praktiikasta, josta oli äkkiä tullut päivän puheenaihe ja mainio tulolähde.
Jo aamun valjetessa tohtori Isaac Riversin vastaanotolla oli merkittävä jono. Puoli kymmenen tienoissa aamupäivällä jono oli kasvanut neljännesmailin mittaiseksi, joten poliisiviranomaiset ryhtyivät jakamaan potilaille jonotuslippuja. Kello yhdentoista aikaan tohtori Rivers korotti taksan kolmeen dollariin, mutta se vähensi jonosta vain kaksi odottajaa: erään skotlantilaisen, jolla oli tarkoitus tinkiä kahdestakin dollarista, ja erään kansantaloustieteen professorin, joka oli paria päivää sitten julkaissut kirjan inflaation turmiollisesta vaikutuksesta.
Ensimmäinen vastaanottotunti kului pienen paniikin merkeissä, mutta sitten tohtori Rivers ja hänen apulaisensa professori Finn muistivat mainion sarjatuotannon, joka kevensi hiukan tarjonnan liikakuormitusta. Avara olohuone muutettiin äkkiä toiseksi vastaanottohuoneeksi, jossa professori Finn ryhtyi hoitamaan praktiikkaansa. Potilaitten sukupuolesta heitettiin arpaa. Onnetar määräsi Jerry Finnille kaikki naispotilaat. Hän otti samalla kertaa neljä potilasta käsiteltäväkseen ja rationalisoi työnsä siten, että kun hän käsitteli yhden potilaan nikamia, toinen makasi alppiaurinkolampun alla, kolmas puki ylleen ja neljäs riisuutui. Tällä tavoin hän kykeni hoitamaan kahdeksan potilasta tunnissa ja sai bruttotulon nousemaan kahteenkymme-neenneljään dollariin tunnilta. Mutta siitä huolimatta tohtori Rivers ei ollut häneen tyytyväinen. Kun Jerry kävi silloin tällöin vaihtamassa rahaa esimiehensä vastaanottohuoneessa, tohtori Rivers sanoi käsittelevänsä kymmenen potilasta tunnissa. Kello kahteentoista mennessä Mr. Rivers oli kiihdyttänyt vauhdin vieläkin villimmäksi: hän hoiti jo kaksitoista potilasta tunnissa. Tähän tulokseen hän pääsi siten, että asetti kaksi potilasta rinnatusten penkille vatsalleen ja nuljutteli samalla kertaa molempien nikamia. Tästä menettelystä oli vielä sekin etu, että kumpikin potilas suhtautui hoitoon äänettömästi, sillä he ujostelivat toisiaan eivätkä kehdanneet valittaa.
Kello yhdeltä tohtorit ottivat kahdeksan minuutin ruokailulevon, jonka aikana potilaat saivat käydä toimittamassa ostoksiaan. Sen jälkeen jatkui pelastustyö entistä kiihkeämmällä vauhdilla. Kello kuuteen mennessä tohtorit olivat käsitelleet neljättäsataa potilasta, ja kello kahdeksalta he lopettivat vastaanoton. Kolmena seuraavana päivänä oli edelleen jonoa ja tungosta, mutta sitten alkoi vauhti tasaantua. Ensimmäisen viikon aikana tohtori Rivers oli suorittanut kaikki mainostusmenot ja kartuttanut pankkitiliään tuhannella dollarilla. Professori Finnin ansaitsema välitys- eli hankintapaikka o oli kahdeksansataayksi-toista dollaria. Tällainen rahasumma toi Jerry Finnin elämänkatsomukseen olennaisen muutoksen. Hänen lähin sydänystävänsä oli tähän asti ollut ihopaita, mutta nyt hän tunsi suurta ihastusta ja kiintymystä rahaa kohtaan. Oli tosin ohimeneviä tuokioita, jolloin hän koetti sanoa itselleen, ettei hän ole mitään sukua rahalle, mutta tällaisia hempeitä tunneailahduksia oli perin harvoin. Hänestä oli tehty selkärankatohtori ja eräänlainen veijari vastoin tahtoaan eikä hän halunnut potkia tutkainta vastaan. Ensimmäisten vastaanottopäivien jälkeen hän vietti kovin unettomia ja levottomia öitä. Hän laski lampaita vuoteessaan, sillä hän oli päivällä nähnyt niin paljon nautoja ja pässejä.
Eräänä päivänä ilmestyi vastaanotolle epämääräisen ikäinen naishenkilö, jonka ikenissä ja sormissa oli useita unsseja kultaa. Kun Jerry kehotti häntä vähentämään vaatteita, nainen loi ujostelevan katseen toisiin potilaisiin ja sanoi hieman empien:
— Tahtoisin puhua tohtorin kanssa kahden kesken.
Puolta tuntia myöhemmin nainen sai siihen rauhallisen tilaisuuden. Hän loi valkotakkiseen tohtoriin pelon-, ihailun- ja kun-nioituksensekaisen katseen, jollaisia kaikki lääkärit saavat joka päivä naispotilailtaan, jotka ovat oppineet pitämään lääkäreitä eräänlaisina yli-ihmisinä. Jerry otti käsille sairaskortin. Nimi:
— Agnes Lawson… L-a-w-s-o-n, nainen vastasi.
— Naimisissa?
— Kyllä… Totta kai…
— Ikä?
— Minä olen… Ei suinkaan se ole tarpeellista?…
Niin kuin lukijakin jo tietää, Jerry Finn on hienotunteinen mies. Erittäin hienotunteisesti hän nytkin sivuutti kysymyksen ja hyppäsi seuraavaan:
— Mikä rouvaa vaivaa?
— Tuota… ei minua itseäni oikeastaan vaivaa mikään, nainen alkoi kiertoteitse. — Minä voin hyvin. Mutta minä olisin kysynyt neuvoa miehelleni.
— Miksei hän itse kysy? Eikö hän pääse liikkumaan?
— Ooh, kyllä hän pääsee, mutta… Saako täällä polttaa savukkeen?.
— Kaikin mokomin, hyvä rouva.
Jerry ojensi naisen savukkeeseen tulta ja silmäili vaivihkaa Mrs. Lawsonin kasvoja ja hänen vaaleaksi värjättyjä kiharoitaan. Hän näki edessään Marilyn Monroen viisikymmenvuotiaana. Mrs. Lawson kantoi sydämessään suurta salaisuutta, ja Jerry kuunteli sitä uteliaana.
— Olemme nyt olleet kolme kuukautta naimisissa, nainen aloitti verkkaisesti. — Tai oikeastaan kolme ja puoli. Kaikki olisi muutoin hyvin, mutta mieheni on minulle niin kylmä. Hän on kyllä kohtelias ja huomaavainen, mutta muutoin aivan vieras. Hän ei ole vielä kertaakaan koskenut minuun. Kyllähän tohtori ymmärtää?
— Kyllä, jatkakaa vain.
— En voi ymmärtää tällaista kylmyyttä. Mieheni vain taputtelee minua, mutta ei mitään muuta. Ja sehän on sietämätöntä. Kyllähän tohtori ymmärtää?
— Kyllä. Minulle voitte puhua aivan avomielisesti.
— Tämä on nyt viides kerta, kun olen naimisissa — ja sen tähden se tuntuu niin kummalliselta. Tällainen kylmyys loukkaa naisen tunteita. Nuoria tyttöjä voi kohdella sillä tavoin, mutta ei naista. Minä toivoisin, että tohtori ottaisi mieheni tutkittavaksi. Olen kuullut, että miesten kylmyys johtuu heidän selkärangastaan…
Jerry tutkisteli naisen kasvoja, mutta niiden ilmeet olivat niin paksun maalikerroksen alla, ettei naamio paljastanut mitään. Hän näki edessään naisen, jonka kaunis romanssi, opus numero viisi, oli päättynyt hääyönä. Hänen viides avioliittonsa oli todel-. lakin järkyttävä draama, jonka sankari teki itsemurhan jo ensimmäisen näytöksen esiripun noustessa.