Jerry nousi, hieroi ohimoltaan ja koetti tehdä avuntarvitsijaan hyvän vaikutuksen.
— Anteeksi, Mrs. Lawson, hän äänsi hiljaa. — Haluan tietää ikänne. Katsokaas, meille tohtoreille voi kertoa vapaasti kaiken.
— Ensi marraskuussa täytän kahdeksankymmentäkaksi, nainen vastasi vilpittömästi.
— Eipä uskoisi! huudahti Jerry. — Kylläpä te olette säilynyt hyvin.
Rouvan silmien lähettyville ilmestyi pikkaraisia hyvänolon ryppyjä. Hän osoitti korvansa takana olevaa arpea ja vastasi:
— Kaksi nuorennusleikkausta. Ne tehtiin muuten Euroopassa. Ja sitten olen saanut muutamia hormoniruiskeita.
— Siitä huolimatta, ihmetteli Jerry. — En imartele ollenkaan, mutta olen koko ajan pitänyt teitä paljon nuorempana kuin itseäni. Onko teidän nykyinen miehenne myös yli kahdeksankymmenen?
— Eei… ei aivan… Hän on vähän nuorempi…
— Montako vuotta? Älkää yhtään ujostelko, Mrs. Lawson. Tohtorille voitte aina puhua luottamuksellisesti.
Mrs. Lawson oli tuokion vaiti. Sitten hän vastasi hitaasti:
— Nykyinen mieheni täytti äskettäin kaksikymmentäkuusi.
— Kaksikymmentäkuusi?!
— Niin. Ja kun mies jo siinä iässä on kylmä, hänessä täytyy olla jokin vika. En ole koskaan aikaisemmin kokenut tällaista. Sukulaiseni kyllä sanovat, että Charles Lawson otti minut vaimokseen vai rahojeni tähden, mutta se on pelkkää kateutta. Kun minä menin ensimmäisen kerran naimisiin, niin silloin myös mieheni sukulaiset sanoivat samaa minusta. Olin silloin yhdek-säntoistavuotias ja mieheni vähän yli seitsemänkymmenen. Ja meillä oli oikein mukavaa. Mutta nyt?
Mrs. Lawson herkesi itkuun, ja hänen kyynelkanavansa toimivat moitteettomasti. Jerry lupautui keskustelemaan Mr. Lawsonin kanssa, ja mikäli miehen kylmyys johtui selkärangasta, se oli helposti parannettavissa.
— Paljonko olen velkaa tohtorille? Mrs. Lawson kysyi suupielet täristen.
— Kaksi dollaria, Jerry vastasi automaattisesti.
— Kaksi dollaria? toisti nainen. — Älkää, hyvä tohtori, pitäkö minua pilkkananne. Ottakaa nyt ainakin tämä.
Hän ojensi Jerrylle sadan dollarin setelin ja jatkoi:
— Jos Charles voittaa kylmyytensä ja kohtelee minua niin kuin oikean miehen pitää naista kohdella — kyllähän tohtori ymmärtää? — niin minä maksan teille mitä hyvänsä. Mutta jos Charles on parantumaton, minä vaadin hänestä eron. Olen jo puhunut asiasta lakimiehelleni, ja hän sanoi, että tässä on ihan tarpeeksi syytä avioeroon. Mutta ehkä tohtori nyt kuitenkin koettaa kaikkensa. Sukulaiseni voivat vielä pitää minua kevytmielisenä, jos näin lyhyen avioliiton jälkeen ryhdyn hakemaan eroa.
— Teen kaiken, mitä kiropraktikko voi, Jerry vastasi vilpittömästi. — Haluan ensi tilassa puhua miehenne kanssa.
— Sopisiko nyt heti? Mieheni odottaa minua ulkona autossaan.
Professori Jerry Finnin kasvot muuttuivat valkoisiksi kuin sinkkivalkonen. Mutta hän ei tahtonut tunnustaa pelkoaan.
— Sopii, hän vastasi sammaltaen. — Olen valmis… Nainen poistui huoneesta, ja Jerry risti kätensä kuin Luther todistettuaan katolisen kirkon kehnouden. Hän kiiruhti Mr. Ri-versin vastaanottohuoneeseen keskustelemaan asiasta virkaveljensä kanssa, mutta tällä oli parhaillaan kolme potilasta hoidossa, neljäs lähdössä ja viides riisuutumassa, joten hän ei voinut lainata huomiotaan Jerryn ongelmiin. Hän vastasi vain konemaisesti:
— En usko, että venytys auttaa, mutta yritä silti.
Mr. Charles Lawson oli kuitenkin niitä miehiä, joiden selkärangan nikamia ei perin helposti kopeloida. Hän oli Jerryä puolta päätä pitempi ja harteikas kuin mammutti.
— Mitäs sä minusta haluat? hän kysyi röyhkeästi professori Finniltä, pyöritteli savuketta suupielessään ja veti hatun lierin silmilleen.
Jerry loi merkitsevän katseen Mrs. Lawsoniin ja huomautti:
— Rouva Lawson, haluan puhua miehenne kanssa kahden kesken. Viitsittekö mennä hetkiseksi odotushuoneeseen?
Nainen poistui toiveikkain ilmein, sillä hän uskoi ihmeisiin, ja Jerry jäi kahden kesken Mr. Charles Lawsonin kanssa. Tunnelma oli heti ensi silmäykseltä hiukan kireä ja uhkaava. Charles Lawson edusti tiettyä tyyppiä, jota näkee elokuvissa ja josta kerrotaan rikosromaaneissa. Hän oli kovaksi keitetty ja sen vuoksi raaka. Hänen yllään oli sadan dollarin puku, jalassa kalliit kengät ja päässä kallis hattu. Näki kaikesta, että hän tuhlasi pukeutumiseen, mutta säästi puheissaan, sillä hän käytti vain kaikkein halvinta kieltä:
— Mitä helvettiä sä oikein minusta tahdot?
Jerry tunnusteli vaistomaisesti taskuaan ja totesi, että vasara oli helposti saatavissa.
— Mr. Lawson, hän vastasi teeskennellyn kohteliaasti, toivon, että käytätte tässä huoneessa toisenlaista kieltä.
— Minä puhun oikeata kieltä, mutta sinä tolkutat jotakin pirunmoista murretta. No, annahan kuulua, mitä sulia on sanottavaa.
— Vaimonne on kertonut minulle huoliaan ja…
— Vaimoni? keskeytti Mr. Lawson. — Ahaa, sä tarkotat tota vanhaa luuskaa. No mitä se sitten tahtoo? Ruikuttaako se sulle-kin, että panen liian paljon rahaa liikkeelle? Se on itse niin saakelin nuuka, ettei koskaan nauti rahan tuhlaamisesta.
Mr. Lawson työnsi kätensä housujen taskuihin, pudotti savukkeen suustaan lattialle ja sammutti sen jalallaan. Jerry huomasi, että tilanne oli uhkaava, mutta sadan dollarin seteli velvoitti hänet kuitenkin puhumaan.
— Kysymys on vakava, Mr. Lawson. Te lyötte laimin vaimoanne. Te ette täytä aviomiehen velvollisuuksia.
Mr. Lawson pullisti rintaansa ja astui aivan Jerryn eteen.
— Kuules nyt, puoskari, mitä pirua mun naimajuttuni sulle kuuluu. Mä sain äsken tietää, että sä olet juuri tullut vanhasta maasta Amerikkaan. Onks sun tarkotukses ruveta opettamaan meitä, vai mitä?
— Jos se on tarpeellista, niin voin siihenkin ryhtyä, Jerry vastasi.
— Siinä sä erehdyt. Täällä ei tartteta eurooppalaisia opettajia, Täällä runnataan asioita muutenkin. Mutta sanos nyt, mihin sä tällä kaikella pyrit?
Jerry puri huultaan niin että tunsi kipua. Mutta sadan dollarin lahja velvoitti edelleenkin jatkamaan.
— Hyvä Mr. Lawson. Tarkoitukseni ei ole loukata teitä, mutta koska vaimonne pyysi apuani, katson velvollisuudekseni puhua teidän kanssanne.
— Vaimoni? Se muumio on nyt kolmisen kuukautta juossut lääkäriltä lääkärille hakemassa mulle apua, vaikka on itse avun tarpeessa.
— Miksi ette sitten täytä velvollisuuksianne?
Mr. Lawson veti kädet taskuistaan ja astui Jerryn eteen nyrkkiä heristäen:
— Älä auo liikaa päätäsi! Mene itse kahdeksankymmentäkak-sivuotiaan kanssa naimisiin ja sano vasta sitten.
— Mr. Lawson. Sanon teille edelleenkin, että tässä huoneessa on käytettävä siistimpää kieltä.
— Haista sinä, puoskari, mitä tahansa ja painu takaisin Eurooppaan.
— Ulos!
Jerry ei voinut enää hillitä vihaansa. Hän osoitti miehelle ovea ja toisti:
— En ole oppinut seurustelemaan tuontapaisten heittiöiden kanssa. Menkää!
Mr. Lawson veti hattua enemmän silmilleen ja tuhisi hampaittensa välistä:
— Toisilla kavereilla on mustat silmät syntyessään, mutta toiset saavat ne tapellessaan.
Ja ikään kuin lauseensa pisteeksi hänen nyrkkinsä ojentui Jerryn silmäkulmaan. Jerry horjahti pöytää vasten ja näki paljon kirkkaampia tähtiä kuin yksikään elokuvissa kävijä. Mutta samalla hänen aivonsa toimivat nopeasti. Hän veti pikkaraisen leikkivasaran taskustaan, harppasi Mr. Lawsonin eteen ja napsautti tätä vasaralla molempiin polviin. Mr. Lawsonin refleksit toimivat hyvin, sillä hän lysähti kontalleen eikä kyennyt nousemaan ylös. Mr. Rivers oli kuullut pikku kahakan ja kiiruhti huoneeseen. Nähdessään rukoiluasennossa olevan potilaan, Mr. Rivers huomautti Jerrylle kärtyisesti: