Työ oli erilasta kuin yliopiston kirjastossa Pietarissa, mutta Anna piti siitä.
Karin kuoleman jälkeen vastuu kirjaston toiminnasta jäisi Annan harteille. Hän tuskin saisi itselleen apulaista ennen syksyä. Omien töittensä lisäksi hänen pitäisi osallistua kokouksiin ja huolehtia kirjaston raha-asioista.
Saunan jälkeen Anna istui olutpullo kädessään takapihan rappusilla. Aurinko paistoi vielä lämpimästi. Anna selasi hajamielisenä kirjaa, joka kertoi Suomenlahden majakoista. Katinka-kissa pyöri hänen jaloissaan.
Myös Kari oli ollut meren ystävä. Hänen viimeinen romaaninsakin kertoi merestä ja saaristolaisten elämästä. Aallonmurtaja romaani oli voittanut keväällä kansainvälisen kirjapalkinnon. Sen jälkeen Karista oli tullut tunnettu kirjailija.
Äkkiä Annan mieleen juolahti ajatus. Hän ponkaisi ylös ja meni sisään taloon.
Olohuoneessa Anna etsi Aallonmurtajan kirjahyllystä. Kari oli antanut kirjan hänelle syntymäpäivälahjaksi. Anna selasi sitä kuumeisesti. Toiseksi viimeisen luvun kohdalla hänen katseensa pysähtyi.
Anna haki käsilaukustaan paperin, jonka oli löytänyt Karin ruumiin vierestä. Hänen sydämensä löi tyhjää. Teksti lapussa oli sama kuin kirjassa. Murhaajan jättämä viesti oli lainaus Aallonmurtajasta.
Seuraavana päivänä Kustavin kunta oli täynnä elämää.
Uutistoimitusten autot tukkivat keskustan kadut.
Kirjaston edessä hääri television väkeä mikrofonien ja kameroiden kanssa.
Salamavalot välähtelivät.
Kari Puron surmasta tuli valtakunnan pääuutinen. Toimittajat yrittivät haastatella Annaa, mutta tämä kieltäytyi jyrkästi. Myöskään Helenius ja Pasanen eivät halunneet kommentoida tapahtumia, koska tutkinta oli vasta alkuvaiheessa. Haastateltavia löytyi kylän baarista ja grillikioskilta. Parhaat jutut pääsivät iltapäivälehtien lööppeihin.
Murhasta liikkui kylällä kaikenlaisia juoruja. Villeimpien huhujen mukaan Venäjän mafia olisi tappanut kirjastonjohtajan.
Anna ja Andrei olivat kotoisin Pietarista. Neljä vuotta sitten he olivat muuttaneet Suomeen Kustavin seudulle. Nyt Annaa katsottiin kadulla oudosti.
Anna hoiti kirjastoa yksin. Asiakkaita riitti. Jotkut yrittivät udella maanantai-illan tapahtumista ja Andrein Moskovan-matkoista, mutta Anna pysyi vaiti.
Keskiviikkoaamuna ennen kirjaston avaamista Anna meni postiin hakemaan kirjalähetystä.
Postivirkailija Johanna Pulkkila seisoi tiskin takana korkealla jakkaralla, ja järjesteli paketteja hyllyyn. Johanna oli lyhyt nainen. Hänen luumunvärinen siilitukkansa sojotti terhakkaasti pystyssä. Kun Johanna huomasi tulijan, hänen pisamaisille kasvoilleen ilmestyi kaksi hymykuoppaa.
— No mutta Anna! Hyvä nähdä sinua. Maistuisiko kahvi?
Anna ja Johanna istuivat postitoimiston keittiössä. Pöydälle oli katettu kaksi kuppia ja kulhollinen keksejä. Johanna kaatoi Annalle kahvia ja sanoi:
— Poliisit kävivät täälläkin kyselemässä.
Se Helenius-niminen komisario Helsingistä on jäänyt Kustaviin juttua tutkimaan.
Johanna jatkoi:
— Tiesitkö muuten, että Karilla on poika? Hänen nimensä on Erik Sund.
Anna kohotti kulmiaan suu täynnä keksiä. Johanna katsoi häneen merkitsevästi ja selitti:
— Erik Sund asuu Ruotsissa.
Hän muutti sinne äitinsä Helenan kanssa vuosia sitten, kun Helenalle ja Karille tuli avioero.
Helena Sund meni uudelleen naimisiin ruotsalaisen miehen kanssa.
Myös Erik jäi Tukholmaan. Hän opiskeli sähköasentajaksi, mutta ei löytänyt työtä.
Lopulta Erik meni aivan rappiolle. Hän ryyppäsi ja tuhlasi työttömyyskorvauksensa uhkapeleihin. Hän joutui pahaan velkakierteeseen. Erik lainasi rahaa Kariltakin,
mutta takaisinmaksun kanssa oli vähän niin ja näin. Lopulta Erikin ja Karin välit katkesivat.
Anna oli lakannut pyörittämästä lusikkaa kahvikupissa. Hän tuijotti Johannaa uteliaana.
Johanna nyökkäsi tyytyväisenä. Sitten hän kumartui eteenpäin ja sanoi hiljaisella äänellä:
— Erik Sund on käymässä Kustavissa.
Hän on majoittunut hotelli Villa Margaretaan.
Torstaina Anna meni aikaisin töihin. Hän halusi tyynnyttää levotonta mieltään keskittymällä töihin. Hän aikoi päivittää kirjaston verkkosivut. Hänen pitäisi myös kirjoittaa esittely kuukauden kirjasta ja suunnitella lasten tietovisa.
Anna ajatteli, että työt kyllä veisivät hänen ajatuksensa pois ikävistä tapahtumista.
Anna istui tietokoneen ääressä tehtäviinsä uppoutuneena.
Nettiradio soitti kuubalaista salsaa, hänen lempimusiikkiaan.
Viimeiseksi Anna tarkisti sähköpostit, joita oli tullut Kysy kirjastonhoitajalta-palveluun.
Kerran kuukaudessa oli Annan vuoro vastata asiakkaiden lähettämiin kysymyksiin. Verkkopalvelun kautta oli tullut vain yksi viesti.
Sen oli allekirjoittanut nimimerkki Karjala takaisin. Viestissä kysyttiin, milloin Moskovan valta Suomessa päättyy. Tuntematon kirjoittaja syytti Suojelupoliisia ja presidenttiä Venäjän mafian hännystelystä. Viestissä oli myös terveisiä Annalle. Kirjoittaja nimitti Annaa kunnankirjaston itärikolliseksi, joka voisi painua takaisin Venäjän rajan taakse.
Annan veri kuohahti herjausviestistä. Hän alkoi heti naputella tiukkaa vastausta, mutta pyyhki sen sitten pois näyttöruudulta. Hän huokaisi ja poisti viestin.
Anna vilkaisi kelloaan. Ennen kirjaston avaamista hän ehkä ehtisi käsitellä uudet aikakauslehdet.Uuden aineiston tiedot piti kirjata kirjaston tietokoneille.
Muovittamisen jälkeen lehtiin piti kiinnittää tunnistetarra ja ne piti järjestää hyllyyn.
Kun Anna oli palaamassa lainaustiskille, hän huomasi, että kirjahyllyssä oli tyhjä paikka suomenkielisten romaanien kohdalla. Hän kumartui katsomaan hyllyä lähempää. Kaikki Kari Puron teokset puuttuivat.
Anna kurtisti kulmiaan. Minne Karin kirjat olivat joutuneet? Anna oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei hän kuullut, kun kirjaston ovi kolahti. Joku tuli sisään.
— Huhuu! Saako täällä palvelua? jylisi voimakas ääni lainaustiskillä.
Sisään astui kirjaston aamun ensimmäinen asiakas, Gunilla Nyman. Hän oli hotelli Villa Margaretan omistaja ja kunnanjohtajan vaimo.
Gunilla lyllersi sisään kukallisessa leningissä, kesähattu päässä kallellaan. Hänen lihavat käsivartensa puristivat sylissä kirjapinoa.
Gunilla purskahti rehevään nauruun, kun hän näki Annan säikähtäneen ilmeen.
— Taisin pelästyttää sinut pahanpäiväisesti! hän huudahti.
Sitten Gunilla vakavoitui muistaessaan, että talossa oli tapettu ihminen vasta vähän aikaa sitten.
— Näitä keittokirjoja olisin palauttanut, hän sanoi anteeksipyytävästi.
Gunilla nojasi lantiotaan lainaustiskiin ja katseli Annaa.
— Kauhea tapaus se Kari Puron kuolema, Gunilla sanoa töksäytti.
— Niin on, Anna vastasi.
Gunilla oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:
— Olen varma, että Erik Sund tappoi hänet.
Gunilla kertoi Annalle, että Erik oli majoittunut Villa Margaretaan lauantaiaamuna. Päivällä Kari oli poikennut hotellilla tapaamassa poikaansa. He olivat riidelleet yläkerrassa. Sitten Gunilla oli kuullut kolahduksen ja sirpaleiden kilinää. Hetken kuluttua Kari oli harpponut ulos raivostuneena.
— Menin ylös katsomaan, mitä oli tapahtunut, Gunilla sanoi.
— Erik seisoi keskellä huonetta kuin myrskyn merkki ja vannoi kostoa isälleen.
Lattialla oli särkynyt valokuvakehys. Erik katsoi minua niin vihaisesti, että käännyin huoneen ovelta melkein heti.
Anna sanoi:
— Kuulin, että komisario Helenius asuu myös Villa Margaretassa. Onko hän jo kuulustellut Erikiä?
Gunilla pudisti päätään.
— Ei ole. Ja tiedätkö miksi? Erik Sund on kadonnut.