Sylvi laski kahvikupin kädestään. Annasta tuntui, että naisen katse porautui hänen lävitseen.
— Miksi tulitte tapaamaan minua? Sylvi kysyi.
— Löysin kirjastosta kirjeen, jonka te olitte lähettänyt Kari Purolle, Anna sanoi. — Kirjeessä oli Karin romaanin käsikirjoitus. Mistä olitte saanut sen?
Sylvi pyyhki paperiliinalla kakunmurun suupielestään. Hän esitti vastakysymyksen:
— Mistä itse arvelette?
Anna nielaisi. Sitten hän sanoi hitaasti:
— Minä uskon, että te olette kirjoittanut sen itse.
Sylvi nyökytteli päätään. Hänen hymyssään oli jotakin pelottavaa.
Sylvi sanoi:
— Olette oikeassa. Minä kirjoitin Aallonmurtajan. Lähetin sen Karille luettavaksi, jotta hän antaisi minulle palautetta. Hän osasi aina arvioida tekstejäni. Mutta nyt kävi toisin. Sen sijaan, että hän olisi antanut minulle palautetta kirjastani, hän varasti sen. Hän lähetti tekstin kustantajalle omissa nimissään. Mitä ajattelette sellaisesta?
— Minusta se oli alhainen teko, Anna sanoi.
— Se oli rikos! Sylvi huudahti. — Kari Puro varasti kirjan lisäksi maineen ja kunnian, joka olisi kuulunut minulle. Minun tekstilläni hän sai itselleen myös suuren summan rahaa. Ja sitten hän vielä kehtasi hymyillä lehtikuvissa!
Sylvi jatkoi:
— Pyysin Karilta julkista anteeksipyyntöä. Vaadin häntä palauttamaan palkintorahat ja käsikirjoituksen ainoan kappaleen. Kari vain nauroi ivallisesti. Hän sanoi minulle, että tyhmyydestä sakotetaan.
— Miksi ette soittanut asianajajalle? Anna kysyi.
Sylvi näytti katkeralta.
— Ei kukaan olisi uskonut minua, vanhaa höppänää naista. Minulle olisi vain naurettu, aivan kuten Karikin teki.
Sade hakkasi ikkunoita. Sylvi sekoitteli kahviaan. Annan sydän jyskytti pelosta.
— Tekö sitten… Anna ei saanut sanaa suustaan.
Sylvi nyökkäsi hitaasti päätään.
— Kyllä. Minä hänet tapoin.
Anna istui tuolissa kauhusta kylmänä. Hän yritti nousta, mutta jalat eivät totelleet. Sylvi oli murhannut Karin, ja tappaisi nyt Annankin.
— Niin kultaseni, Sylvi sanoi, aivan kuin olisi lukenut Annan ajatukset. — Surullinen tarina, eikö totta? Ja surullista on myös se, että pääsit kaikesta selville. Nyt minun on pakko tappaa sinutkin.
Sylvi ojensi kätensä kohti Annaa. Kädessä oli ladattu ase.
Anna tuijotti pistoolia pakokauhun vallassa. Kaikki oli lopussa. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä elävänä ulos talosta.
Samassa valot sammuivat. Ukkosen aiheuttama sähkökatkos pimensi koko seudun.
Nopeammin kuin ajatus Anna repäisi pistoolin Sylvin kädestä. Hän heitti sen pimeässä vasten ikkunaa, ja ikkuna särkyi sirpaleiksi salin lattialle.
Sylvi syöksyi Annan kimppuun.
Naiset painivat hetken raivokkaasti. Anna löi päänsä pöydänkulmaan, ja lasinsiru viilsi haavan hänen käteensä. Hän oli kuitenkin Sylviä voimakkaampi ja pääsi ottelussa voitolle.
Anna istui Sylvin päällä ja yritti pitää rimpuilevaa naista aloillaan. Toisella kädellään Anna kaivoi kännykän käsilaukustaan. Hän näppäili komisario Heleniuksen numeron.
Juuri kun Helenius vastasi, puhelu katkesi. Anna katsoi tyrmistyneenä kännykkäänsä. Sen akku oli tyhjä.
Seuraavat viisikymmentä minuuttia olivat Annan elämän pisimmät. Hän tunsi olevansa vankina tässä kamalassa talossa kylmäverisen murhaajan kanssa.
Rikkinäisestä ikkunasta satoi sisään. Tuuli kieputti verhoja ja ulisi kammottavasti.
Valtava pamaus tärisytti taloa. Salama välähti, ja sen valossa Anna näki Sylvin irvistykseen vääntyneet kasvot.
Viimein kuului auton moottorin ääni. Ulko-ovi lensi auki. Kaksi nuorta poliisia ryntäsi sisään, ja heidän perässään tulivat Helenius ja Pasanen.
Poliisit pidättivät Sylvi Soleniuksen. He laittoivat hänelle käsiraudat ja veivät hänet pihalla seisovaan autoon.
Sylvi vilkaisi taakseen viimeisen kerran. Anna näki, että hänen silmissään oli kyyneleitä.
Sade oli lakannut. Aurinko porotti taas pilvettömällä taivaalla. Todisteena rajuilmasta oli vain palanut koivu Sylvin pihalla. Salama oli polttanut sen rungon mustaksi.
Anna istui Sylvin keittiössä tuttujen poliisien kanssa. Kimalaiset pörräsivät ikkunan takana. Yksi niistä lensi sisään ja laskeutui keskelle pöytää. Ylikonstaapeli Pasanen rullasi sanomalehden ja aikoi iskeä sillä tunkeilijaa. Sitten hän antoi kätensä vaipua.
Komisario Helenius selasi muistiinpanojaan. Annan selostus viime päivien tapahtumista pitäisi vielä tallentaa poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjaan.
Myös Helenius ja Pasanen olivat päässeet murhaajan jäljille, kun he olivat tutkineet Karin papereita. He olivat löytäneet Karin työhuoneesta kirjossa Sylvi vaati Karilta Aallonmurtajan käsikirjoitusta takaisin.
Kirjeessä luki: Soitat Helsingin Sanomien ja Yleisradion toimitukseen. Kerrot toimittajille, mitä olet tehnyt. Haluan sinulta julkisen anteeksipyynnön. Toimit heti, jos henkesi on sinulle kallis.
Poliisit olivat pyytäneet puhelinyhtiön teknikkoa jäljittämään Annan soiton. Teknikko kertoi, että Anna oli käyttänyt puhelintaan Sylvin talossa. Siitä poliisit tiesivät, että Anna oli vaarassa. Helenius sulki muistikirjan ja huokaisi. Luojan kiitos, että Anna oli säilyttänyt malttinsa tukalassa tilanteessa.
Helenius sanoi ääneen sen, mitä kaikki ajattelivat:
— Sinulla oli onni matkassa.
Anna nyökkäsi vakavana ja nousi lähteäkseen.
— Haluatko kyydin? Pasanen kysyi. Anna hymyili ylikonstaapelille.
— En, kiitos.
Anna puristi hyvästiksi Pasasen ja Heleniuksen kättä. Sitten hän käveli ulos ja laittoi moottoripyöräkypärän päähänsä.
Miten hyvältä tuuli tuntuikaan Annan iholla, kun hän huristeli moottoripyörällään pitkin aurinkoista merenrantaa.
Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi
Selkokielinen mukautus Saraleena Aarnitaival
Tämä on tarina Ernistä ja Kaisusta. Erni on kauppias. Hän omistaa kaupan, Ruutinojan Sekatavaran. Ruutinoja on pieni kunta jossain Suomessa. Kaisu tulee Emille töihin. Siitä tulee pienen miehen ja ison naisen rakkaustarina. Mutta aloitetaan tarina alusta.
Kaisu juoksee rappusia ylös sanomalehti kainalossa. Lattia tärisee hänen jalkojensa alla.
Tömps, tömps, tömps! Kaisu on komea nuori nainen, pitkä ja lihava. Joskus häntä kiusataan, koska hän on niin iso. Kaisu ei välitä pilkkaajista, vaan nauraa heille. Kaisun äiti istuu yläkerran keittiössä jalat pesuvadissa. Vadissa on suolavettä, jossa äiti hautoo kipeitä jalkojaan. Äidillä on oma kauppa. Hän on seisonut koko päivän kaupassa palvelemassa asiakkaita.
Alakerrassa Kaisun veli Eero riitelee vaimonsa Hellin kanssa.
Kaisu sanoo kyllästyneenä:
— Minä en kestä enää kuunnella tuota riitelemistä.
Kaisu näyttää äidilleen ilmoitusta sanomalehdessä. Siinä etsitään kauppa-apulaista Ruutinojan Sekatavaraan. Apulaiselle luvataan oma huone ja ilmaiset ateriat.
Kaisu sanoo:
— Minä aion hakea tätä työpaikkaa.
Ruutinoja sijaitsee syrjässä, mutta se on järven rannalla. Työpäivän jälkeen voi mennä uimaan, Kaisu miettii. Kaisu soittaa kauppaan. Hänen sydämensä hakkaa ja ääni värisee jännityksestä. Puhelimeen vastaa mies. Miehen ääni kuulostaa kiltiltä.
Puhelun jälkeen Kaisu sanoo iloisena:
— Sain työpaikan heti.
Äiti ei vaikuta iloiselta. Hän ajattelee, että Kaisu teki päätöksen liian hätäisesti.
Äiti yrittää saada Kaisun jäämään kotiin.
— Omassakin kaupassa olisi töitä, äiti huokaisee.