Viimein hän nukahtaa syvään uneen. Aikaisin aamulla Kaisu menee kauppaan ja sytyttää valon. Sokerilaatikosta ja leipähyllystä vilahtaa esiin torakoita. Ne juoksevat nopeasti piiloon seinälistojen väliin. Kaisu kiljaisee säikähdyksestä. Talon väki ryntää paikalle. Naiset vapisevat yöpaidoissaan, ja Erni katsoo Kaisua syyttävästi.
— Miten täällä voi olla tuommoisia elukoita, Kaisu kysyy.
— Kaikki on mahdollista, rouva vastaa ylpeänä. Rouva ja Viivi menevät takaisin nukkumaan.
Kaisun herätyskello soi joka aamu kello kuusi. Hän pukeutuu nopeasti.
Hän alkaa siivota keittiötä, ennen kuin Erni tulee sinne juomaan kahvia.
Erni tulee kello seitsemän.
— Huomenta. Nukuitko hyvin, hän kysyy Kaisulta.
Kaisu suuttuu.
Rouva ja Viivi meluavat öisin. Kuka siinä metelissä voi nukkua? Kaisu pamauttaa kaapin oven kiinni niin että astiat helisevät.
— Tämä peli ei vetele!
Miksi ne eivät muuta jo pois? Kaisu sanoo painavasti.
— Muuttaminen ei ole äidille helppo asia, Erni puolustelee.
— Minulle hän sanoi, että hän haluaa muuttaa huvilaan järven rantaan, Kaisu tokaisee ja jatkaa:
— Minä en kestä Viiviä kaupassa. Viivi ei tee muuta kuin sotkee.
— Taidat vain olla väsynyt, Erni sanoo surullisena.
Kaisu katsoo Ernin murheellista naamaa. Hänen käy sääliksi Erniä. Hän sanoo Ernille ärtyneenä:
— Lähden taas taistelemaan likaa ja syöpäläisiä vastaan.
— Kyllä se tästä, Erni sanoo vaikeasti.
Illallisen jälkeen Erni lähtee tavallisesti huvilalle. Hän viettää siellä illat rouvan ja Viivin kanssa. Päivät ja yöt kuluvat kaupassa. Tänä iltana Kaisu haluaa nähdä huvilan. Hän lähtee Ernin mukaan.
Koivujen välistä pilkottaa valkoinen talo. Kaisu nousee verannalle ja katsoo järven yli.
Maisema on kaunis. Kaisu aikoo mennä sisään.
Rouva näkee Kaisun ovella.
— Kengät pois! hän komentaa. Sitten hän sanoo ilkeästi:
— Ei tuollaiselta torakanmetsästäjältä voi vaatia kunnon käytöstä.
Kaisu kääntyy ympäri ja syöksyy alas portaita. Hän kaatuu ja satuttaa polvensa.
Hän nousee kivusta huolimatta ja juoksee metsän kautta kotiin. Hän sulloo vaatteensa matkalaukkuun. Sitten hän kävelee tielle laukku kädessä. Kaisu astelee pitkin maantien reunaa. Hän haluaa pois, takaisin kotiin. Hän kuulee, että takaa lähestyy auto. Erni ajaa autolla Kaisun ohi. Hän jarruttaa ja odottaa, että Kaisu ehtii auton luo. Kaisu kävelee auton ohi. Hän ei edes vilkaise Erniin päin. Erni ajaa taas ohi ja hyppää ulos autosta tielle Kaisun eteen.
Kaisu suuttuu:
— Pois tieltä perkele! Anna ihmisten kulkea!
-Kuuntele edes, Erni pyytää.
Kaisu tyrkkää miehen syrjään ja sanoo:
— Painu siitä äitisi luo!
Ernikin vihastuu. Hän tarttuu Kaisun laukkuun. Kaisun ote irtoaa, ja laukku kierähtää ojaan.
Kaisu hakee laukun ojasta. Hän kiroilee ja melkein potkaisee Erniä. Sitten Kaisu huomaa, että Erni melkein itkee.
— Mennään autoon, niin ihmiset eivät kuule, Kaisu sanoo.
Tiellä ei näy ketään. Erni nostaa laukun autoon. Laukku on niin painava, että Ernin naama muuttuu punaiseksi. Kun laukku on autossa, hän lähtee ajamaan kotiin. Kumpikaan ei puhu mitään.
Aamulla Kaisu ja Erni ovat keittiössä. Erni lukitsee oven saliin. Rouva ja Viivi kyyhöttävät hiljaa salissa. Erni ja Kaisu istuvat väsyneinä pöydän ääressä. Matkalaukku seisoo keskellä lattiaa.
Kaisu sanoo: — Torakat jäävät. Minä lähden Helsinkiiin.
Älä mene, Erni pyytää. Hän tarttuu Kaisua kädestä ja sanoo:
— Äidin mieli on sairas.
Äiti tahtoo pitää perheen yhdessä. Hän ei halua loukata sinua.
Kaisu suuttuu:
— Kuinka pitkälle minun pitää ymmärtää? Laitan ruuan, katan pöydän ja sanon «olkaa hyvä».
Rouva ja Viivi eivät koskaan kiitä minua. He juovat kahvia pitkin päivää,
ja illalla keittiö on kuin myrskyn jäljiltä. Ja minä siivoan sen.
Erni istuu hölmön näköisenä. Hän ei tunnu ymmärtävän, mistä Kaisu puhuu.
Kaisu jatkaa:
— Minulle riittää nyt. Löydän työtä toisesta paikasta, missä minua kohdellaan ihmisenä.
— Vien sinut huomenna asemalle, Erni lupaa ja sanoo sitten hiljaa:
— Olisin minä sinua tarvinnut.
Kaisun käy miestä vähän sääliksi. Hän sanoo kuitenkin:
— Laita lehteen uusi ilmoitus.
Mutta älä lupaa apulaiselle omaa huonetta. Laita ilmoitukseen, että täällä pitää nukkua keittiön lattialla ja tapella torakoita vastaan.
Kaisu nousee vihaisena tuolista ja potkaisee lattialla seisovaa laukkua. Erni purskahtaa nauramaan.
— Mikä nyt naurattaa? Sinä olet kummallinen.
Kuin joku kakara, Kaisu riitelee. Erni nikottelee naurun seasta:
— Kun en muutakaan keksi. Tai keksin minä.
Erni avaa salin oven ja sanoo salissa oleville naisille: — Te muutatte sitten huomenna pois täältä.
Kaisu näyttää ällistyneeltä. Häntä on loukattu ja kohdeltu huonosti. Ihmistä ei saa kohdella niin. Mutta sitten on Erni… Kaisu tekee päätöksen. Hän jää.
Eräänä aamuna Kaisu luuttuu kaupan lattiaa. Äkkiä hän näkee edessään kesäkengät. Kaisu katsoo ylös. Hän näkee vieraan naisen. Nainen on melkein yhtä pitkä kuin hän itse.
— Tulin hakemaan näkkileipää, nainen sanoo.
Nainen hakee itse leipäpaketin hyllystä. Hän sanoo:
— Sinäkin olet uusi täällä. Se on mukavaa. Minun nimeni on Anna. Kaikki sanovat minua opettajan rouvaksi, mutta kutsu sinä Annaksi.
— Kaisu nyökkää liikuttuneena. Tuntuu hyvältä, että kylässä on noin suloinen ihminen. Kaisu pitää Annasta heti.
Rouva ja Viivi ovat muuttaneet huvilaan. Viivi tulee silti kaupalle joka toinen päivä. Hän matkustaa kaupunkiin linja-autolla. Hän palaa takaisin illalla kädet täynnä paketteja. Hän näyttää tavaroita,
jotka hän on ostanut: vaatteita, verhoja ja maljakoita. Viivi jättää Ernille ison laskun tavaroista.
Erni tuskastuu. Huvilan rakentaminen on kallista. Ja velkaa on ennestäänkin paljon.
Viimein Kaisu saa kaupan järjestykseen. Hän näyttää kauppaa Ernille: — Näin minä olen järjestänyt. Jauhojen paikka on täällä. Tässä ovat paperipussit ja kahvi on tässä kahvimyllyn luona.
Erni nyökyttelee hajamielisenä. Kaisun tekee mieli ravistella häntä. Eikö mies ymmärrä, miten suuren työn Kaisu on tehnyt?
— Tämä on voitto liasta ja sotkusta. Ja ötököistä ja hajuista, Kaisu sanoo.
Erni näyttää surulliselta. Hän istuu pöydän ääreen. Pöydällä on kasa laskuja. Hän tutkii niitä huolestuneena.
Kaisu kalustaa kodin uudelleen. Hän järjestää kaiken kauniisti. Erni on tyytyväinen.
Sunnuntaina Erni kutsuu rouvan ja Viivin kylään. Hän haluaa näyttää heille uudenlaisen kotinsa.
Erni hakee naiset huvilalta autolla ja vie heidät katsomaan salia. Sali näyttää tyhjältä mutta siistiltä. Rouva ja Viivi ovat vieneet parhaat huonekalut huvilalle. Naiset seisovat ovella kummallisen näköisinä. Kumpikaan ei sano mitään. Ilmassa leijuu paistin tuoksu. Kaisu on laittanut hyvää ruokaa, ja Erni on tuonut kukkia pöytään. Ruokapöydässä Viivi sanoo Ernille kuin riitaa haastaen:
— Sinäkin olet näköjään hankkinut uuden hellan.
— Sama vanha hella se on. Kaisu vain on pessyt sen, Erni vastaa.
Viivi kertoo, että huvilan lähelle rakennetaan useita mökkejä. Hän valittaa, että siitä lähtee kamala meteli.
— Minä myyn niille rakennustarvikkeita, Erni sanoo.
— Ja rikastut sillä, rouva toteaa väliin. Viivi jatkaa valittamista:
— Meillä on vääränväriset verhot. Menen kaupunkiin ostamaan uudet.