menivät samanlaisesti. Hän saunoi perjantai- iltana, lottolapun vei lauantaina ja nukkui aina pitkään sunnuntaiaamuna.
Patu teki kaikenlaisia rakennustöitä työkseen. Hän teki timpurintyötä, muurasi tiiliä, ajoi vaikka trukkia tai heilui maalipensselin kanssa. Nuoremman miehen kuuluukin tehdä kaikenlaista, eikä narista tai voivotella vanhemmille työkavereille.
— Ei nyt huvita enkä viitsi.
Patu asui Turussa sen kokoisessa rivitalo-osakkeessa, että yksin eläjä jaksaa siivota.
Hänen pienellä pihallaan oli auringon kärventämä nurmikko, jossa sentään kasvoi voikukkia ja päivänkakkaroita.
Patun mielestä ne olivat nättejä ja kasvoivat ihan ilman hoitoa. Hänen olohuoneen pöytää koristi puinen tulppaani. Se oli aina kaunis eikä tarvinnut koskaan kastelua.
PUISTOSSA RIIDELLÄÄN
Yhtenä iltana Patu autoili pitkin Aurajoen rantaa ihan vaan omaksi huvikseen. Autoradio oli auki ja takalasissa killuvat karvanopat heiluivat musiikin tahdissa. Kesäiltana oli mukava ajella rantakatua. Siitä näki myös punaisten ja valkoisten Ruotsinlaivojen tulevan sekä lähtevän. Kadunvarren terassit olivat täynnä ihmisiä. Patu katseli heitä ja mietti: — Olutta ja siideriä litkitään kesällä paljon. Ei ihme että elokuussa monen vatsa pömpöttää kuin rantapallo. Patu pysähtyi, kun suojatielle eteen astui joku nainen. Konepellin edestä ohi naputtivat katukiviä korkokengät ja tosi pitkät hoikat sääret.
Ei siinä mitään, koska Patu oli vapaa mies. Nättejä sääriä saa vaivihkaa vilkaista, mutta ei sovi toljottaa. Naisen perään ei kyllä passaa viheltää.
Nainen voi pian sanoa:
— Onkos koira hukassa kun viheltelet.
Patun auto oli vanha Ford Sierra. Mutta hän piti siitä hyvää huolta. Moottori kehräsi kuin kissa,
eikä auton korissa mikään kolissut tai nitissyt. Patu parkkeerasi Sierran kadunvarteen.
Hän käveli puistoon ja istui penkille. Siitä näki laivat joella ja sataman suulla.
Patu istui ja katseli, eikä murehtinut mitään.
Kaikki murheet suomalaisilla tulevat aina syksyllä ja talvella. Johtuuko se siitä kun on pakkasta, pimeää ja loskaa?
Telkkari hajoaa. Kahvinkeitin alkaa tiputtamaan alleen ja jääkaapista irtoaa kahva. Jos muuttaisi Espanjan aurinkoon talveksi, säästyisikö tämmöisiltä murheilta?
Mutta nyt Patu istui puistossa vailla huolia. Vähän matkan päässä oli toinen puistonpenkki. Siinä istui joku mies ja penkinreunalla oli poikittain kyynärsauvat.
Sieltä suunnalta, käytävän päästä, kuului kovaäänistä puhetta. Näkyviin tuli kaksi miestä takit levällään ja rehvakkaina täyttäen koko puistotien. Käsissään heillä oli kilisevät muovikassit.
Patu seurasi syrjäsilmin ja ajatteli mielessään, ettei tuommoisista aina tiedä.
Mitä sitten tapahtui? Jotakin vallan kauheaa.
Äkkiä kuului kovaa kiroamista ja mäikettä sen toisen penkin luota.
Patu kuuli kun siellä huudettiin:
— …tanan ukkeli, teit viimmäsen tempun!
Toinen kaljakassimiehistä makasi maassa penkin edessä, toinen horjui vieressä.
Patu katsoi tilannetta ja huomasi penkillä istuvan miehen hapuilevan käsiinsä kyynärsauvoja.
— Teit ukko sen tahallasi. Kampasit sauvalla.
Nyt tulee turpiin että roikaa, maasta ylös kömpivä huusi naama punaisena.
Patu seurasi tilannetta sivusta silmä tarkkana. Toinen miehistä nappasi penkillä istuvaa miestä kauluksesta. Patu huomasi, että istuja näytti vanhemmalta mieheltä. Epäsuhta oli melkoinen.
Kaksi voimansa tunnossa olevaa kännistä miestä, vastassa harmaapäinen ukko. Mahtoiko olla veteraani?
Patu kunnioitti sotaveteraaneja erityisen paljon. He olivat sodassa oman henkensä vaarantaen puolustaneet kotimaataan.
Patu oli kuullut veteraanien kertovan, kuinka he taistelussa pysäyttivät vihollisen tankin lykkäämällä tukin telaketjuihin.
Patu päätteli, että nyt pitää sekaantua juttuun. Yleensä ei tappeluun kannata sekaantua. Saa ehkä itse turpiinsa ja joutuu vielä kahnauksiin poliisin kanssa. Patu harppoi riitelevien luo otsa vihaisesti rypyssä. Hän pysähtyi miesten eteen ja kysyi tuimalla äänellä:
— Onkos jotakin hämminkiä?
Patu oli iso mies ja ääni sen mukainen. Nyt se oli niin kova, että varpusparvi räpisti puun oksalta lentoon ja kerrostalon ikkunat kadun varrella värähtivät.
Kaljaveikot säpsähtivät ääntä niin paljon, että muovikassit käsissä kilahtivat. He tuijottivat ihmeissään Patua. Mistäs tuommoinen köriläs tähän ilmestyi?
Patu katseli puhumatta ja kaljaveikot olivat myös hiljaa, tekivät kai tilannearviota.
Patun ääni ärähti nyt kuin Sierran pakoputket: -Antaa kalppia. Ei ukko ketään kampannut. Tai sopii yrittää tulla päälle.
Hän puristi lapion kokoiset kouransa nyrkkiin. Otti vähän tanakamman asennon ja sylkäisi suupielestä sivulle.
Kaljaveikot ottivat pari askelta taakse ja näyttivät epävarmoilta. Toinen ujutti kättään taskuun. Patu vähän aavisti miksi. Kun mies veti kättä taskusta, Patu kaappasi häntä olkavarresta. Patu väänsi voimalla ja mies parahti, kädestä putosi puukko tielle.
Patu irrotti miehestä ja nappasi puukon. Ihmetteli sitten:
— Oho! Meinasit tämmöisen kanssa sohia. Tästä taisi tullakin vakavampi juttu.
Hetkeen ei tapahtunut mitään, oli vain tiukkaa mulkoilua molemmin puolin. Sitten miesten katseet lukkiutuivat Patun olan taakse. Patu ihmetteli mielessään:
— Miksi ne sinne alkoivat tuijottaa. Oliko jokin metku mielessä?
Patun takaa kuului hevosen hirnahdus, kavion kopsetta ja sitten ääni joka kyseli:
— Onkos täällä jotakin ongelmia?
Patu uskalsi kääntyä katsomaan. Humman pää heilui hänen takanaan, leukapielistä tippui kuola sen pureskellessa suitsiaan.
Satulassa istui ratsastaja, ei silti mikään lännenmies vaikka pistooli roikkui vyökotelossa.
Siinä oli koppalakkinen, sinitakkinen poliisi!
Semmoisia on vaan vieläkin. Kyllä ratsupoliisin paremmin erottaa kaupungin kaduilla
kuin sinivalkoisen pakettiauton. Tulipas oikeaan aikaan. Ehkä joku oli jo laitokselle soittanut
ja sanonut ääni vihaisena:
— Taas känniset räyhää puistossa. Tehkää nyt jotakin,pistäkää vaikka putkaan rauhoittumaani
Hevonen nosti päätään, katsoi vuoronperään miehiä, ravisti harjaa ja hörähti.
— Noo Columbo. Ota rauhallisesti, poliisi sanoi taputtaen ratsun kaulaa.
Poliisi katsoi tutkivasti miehiä ja kysyi:
— Jokin nujakka menossa?
Samalla hän huomasi puukon Patun kädessä ja ilme tiukkeni. Patu ojensi puukon kiireesti poliisille ja sanoi:
— Annan tämän pois.
Se oli tällä arpinaamaisella miehellä.
Tilanne selveni poliisille hetken puhumisen jälkeen.
Vanha ukkoja Patu olivat syyttömiä. Räyhääjät joutuisivat laitokselle rauhoittumaan.
Lähtiessään poliisi istui ryhdikkäänä satulassa. Miehet kävelivät hevosen edessä tököttävin askelin.
Vähän matkan päästä seurue pysähtyi. Hevonen hirnahti, nosti häntää ja paukautti aika pierun. Patu kuuli kun poliisi sanoi: