— Reissaaminen maksaa. Yllätysmenojakin voi tulla. Saanko omat rahat pois, kun keikka on tehty? Patu huomasi kysyä.
Merenkulkija katsoi pitkään. Väänsi puhumatta itsensä ylös tuolista, kopeloi sauvat tueksi ja meni makuuhuoneeseen. Sieltä kuului kolinaa, ukon mutinaa ja muita ääniä, aivan kuin sängyn patjan alta olisi jotain haettu.
Hetken päästä kopisivat taas sauvat ja merenkulkija palasi olohuoneeseen. Mutta mitä hänellä oli sormien välissä? Setelinippu, piukasti peukalon ja etusormen välissä.
— Annan tästä rahaa mukaan, merenkulkija sanoi.
Patu otti rahat, kiitti ja sanoi,
— Kulutan näistä sitten sen verran kuin tarvitsen, ja otan kuitin ostoksista.
Patu oli katsellut kaapin päällä olevia mustavalkoisia valokuvia.
— Keitä kuvissa on? hän kysyi ukolta.
Yhdessä kuvassa hymyili tummahiuksinen nainen. Toisessa kuvassa pieni tyttö istui lampaantaljalla, hän muistutti kasvoiltaan vanhempaa naista. Merenkulkija nousi ylös tuolista,
meni kuvien viereen ja katsoi vakavana niitä.
— Tässä ovat entisen vaimoni ja pienen tyttäreni kuvat. Avioeromme jälkeen he muuttivat jonnekin. Siitä on paljon aikaa, enkä ole sen jälkeen tavannut heitä, Merenkulkija sanoi hiljaa. Patu huomasi kyyneleen vierivän hänen poskellaan.
— Haluaisin tavata tyttäreni, mutta minulla ei ole mitään tietoa siitä, mistä hänet löytäisi, merenkulkija sanoi.
— Surullinen juttu, mutta en voi auttaa. Lähden nyt nukkumaan, ja huomenna heti venekaupoille, Patu sanoi.
Vasta kotona Patu muisti löytämänsä takin napin.
— Kyllä sen vielä ehtii merenkulkijalle antaa, hän tuumi ja lykkäsi napin takaisin taskuunsa.
ENSIMMÄISEN VENEMYYJÄN SURULLINEN TARINA
Patu heräsi aamulla kuudelta niin kuin aina. Pikkuisen väsytti, kun merenkulkijan luona oli mennyt myöhään. Aamukahvia hörppiessä hän luki sanomalehdestä päivän uutiset. Etusivulla oli iso ulkoministerin kuva.
Mitäs murheellista nyt oli suomalaisille tapahtunut?
— Ministeri lähetellyt naiselle tekstiviestejä. Voi voi.
Parempi olisi lirkutella lemmenjuttuja suoraan korvanipukan viereen, eikä ehdotella kännykän kautta, Patu mutisi lukiessa.
Hampaat pestyään ja parran ajettuaan Patu tutki ukon antamaa osoitepaperia. Naapurikaupungissa oli yksi sopivan tuntuinen vene myynnissä ja siellä hän käydä sujauttaisi puolessa päivässä.
Patu katsoi lähtiessään, että jääkaapin ovi oli kunnolla kiinni. Roskis oli tyhjä, ja tuuletusikkunat hiukan auki.
Valtatiellä Patu ajoi reippaasti, mutta huomasi hiljentää aina kameratolpan kohdalla. Ylinopeussakkoja ei ukko kelpuuttaisi kuluiksi.
Naapurikaupungin keskustan halki ajettuaan hän pysähtyi välillä katsomaan karttaa ja jatkoi sitten taas eteenpäin.
Asutus harveni. Kohta hän oli taas maaseudulla. Oikea tie löytyi ja samanmoinen osoitenumero kuin paperissa.
Patu kurvasi korkean talorötiskön viereen pihalle. Talon seinälautojen harmaa maali oli vanhuuttaan hilseilyt, ja piha oli pitkän heinän peitossa.
Pihalla kenotti lisäksi maalaamattomista laudoista tehty vanha suuli eli pihalato.
Sen katto oli notkolla ja paikattu tuulessa läpsyvällä pressulla. Piha oli muuten autio, mutta portaiden edessä seisoi vanha Volvo, helmapellit ruskeitten ruostekukkien peitossa.
Vieraan tulo oli huomattu. Kohta ulko-ovi aukeni saranat naristen. Ulos tuli mies haroen hiuksiaan ja haukotellen makeasti.
Jalassa miehellä oli verkkarit ja yläkropan verhona oli yhtä reikäinen paita kuin kalaverkko.
Patu sanoi:
— Päivää.
Kysyi sitten, olikos täällä vene myynnissä, kun sellaista ei näkynyt missään. Vai olisiko se valmiina vedessä? Ei sentään niin hienosti asia ollut.
Venettä mentiin katsomaan vasta sitten kun myyjä oli aikansa rapuilla haukotellut, muutaman sanan murahdellut sekä vielä käynyt talon nurkalla lirillä.
Vene olikin siellä suulissa.
— Otan pönkän pois oven edestä, mies sanoi.
Kun suulin ovi aukeni, jokin tumma möhkäle siellä hämärässä häämötti.
Patu astui sisään. Suulissa oli maalattia, lattialla puuroskaa ja heinänsilppua. Hiiri livahti jalan vierestä karkuun. Kun silmät tottuivat hämärään, tumma möhkäle sai veneenmuodon. Se könötti kölillään lattialla, ja kyljellä oli pönkkäpuita tukemassa jotta pysyisi pystyssä.
Vene oli vanha. Joskus aikanaan laidat olivat olleet kiiltäväksi lakattuja, nyt ne olivat lahon harmaata puuta. Patu tarkasteli pohjalautoja kuten ukko oli käskenyt.
Oli pohjassa lautoja. Mutta niissä oli lahoreikiä. Lattialla juossut hiiri livahti sellaisesta sisään.
Verkkopaitainen myyjä yskäisi kurkkuaan selväksi:
— Tässä on mainio vene.
Pikkasen kun sipaisee maalia kylkeen niin se on uuden veroinen, mies kehui.
Ei Patu ihan samaa mieltä ollut. Kylkeä kiivetessä kannen reunasta irtosi käden alla parraslista.
Kannella kävellessä jalka hujahti lankun läpi. Oi voi! kun Patun nilkkaan koski.
Patu katsoi hyttiin. Huh huh, sieltäpä lemahti vahva homeen haju. Se hiiri katsoi lattialla, tuleeko tuo sisälle?
Mutta ei Patu mennyt, koska oli jo tarpeeksi nähnyt. Myyjä seisoi ovensuussa katsoen sen näköisenä Patua, että tehdäänkö heti kaupat.
Patu pudisti päätä. Myyjän hymy sammui, sitten hän kaivoi verkkarintaskusta viinapullon Narautti sen korkin auki ja otti pitkän hörpyn raakaa viinaa.
— Ei tämä kaunotar sitten heti kolahtanut, myyjä sanoi apeana.
— Ei heti, eikä myöhemmin. Vene on raato. Ei sillä voi merelle mennä, Patu antoi jyrkän tuomion.
Myyjä huokasi, kiersi uudelleen pullon korkin auki ja ojensi pulloa Patulle,
— Käviskö ryyppy? myyjä ehdotti. Patu pudisti päätään.
Myyjä pulputti viinaa omaan kurkkuun ja ähkäisi.
— Halvalla myisin. Terveys reistailee. Ei minusta ole enää merelle.
Vene on tuossa könöttänyt kymmenen vuotta, hän sanoi haikeasti.
Mies istui penkille suulin seinustalle ja pyysi, että Patu olisi hetken seurana.
Patu suostui, kun ei heti kehdannut lähteä.
Myyjä kertoi surullisen tarinan:
— Joskus kun vene oli ollut kiiltävä sekä kaunis, sillä oli paljon purjehdittu
vaimon ja lasten kanssa.
Myyjä huokasi, kun muisteli kuinka hyvin silloin asiat olivat. Otti sitten taas hörpyn ja pisti pullon varovasti penkin alle jatkaen kertomista.
— Elämä oli hyvässä mallissa, olin myyjänä autoliikkeessä. Mutta sitten sattui ikävästi. -Yksi nainen osti kalliin Volvon. Kiitokseksi vein purjehtimaan.
— Satamaan tullessa nainen horjahti kannella ja tippui veteen.
Hyppäsin perään ja sain kiinni, ettei hukkunut. Ei muuta harmia tullut, mutta vaatteet kastuivat.
Patu vilkaisi kelloa. Venemyyjä huomasi sen ja sanoi, ettei juttu enää kauaa kestä. Hän jatkoi kertomista:
— Sanoin naiselle, että hytissä on vaimon vaatteita. Niistä voi vaihtaa kuivat päälle niin pääsee kotiin.
— Pahaksi onneksi sattui vaimo paikalle. Minä olin kalsareissa, naisella oli pelkkä pyyhe päällä.
— Vaimo halusi avioeron kun luuli, että siinä olisi ollut lemmenvipinää. Sitten minulla alkoi töissä mennä huonosti ja lopulta annettiin lopputili.
— Vaimo sai erotessa talomme. Lapsia en saanut tavata ja aloin juoda reippaasti viinaa murheeseen, myyjä jatkoi apeana.
— Vaimo ei huolinut venettä. Nyt on vene romu, ja minä olen samanlainen terveydeltäni, myyjä sanoi kyynel poskella.
Patu sanoi:
— Sääliksi käy hienoa venettä, joka lahoaa maissa pienen erehdyksen takia.
Sitten hän ehdotti myyjälle, Jos sinä jättäisit viinan juomatta. Laittaisit talon ja pihan nätiksi, korjaisit veneen pohjan ja häätäisit hiiret sisältä hytistä.