— Etkö sinä ollut mukana? Wallander kysyi.
— Ei, hän halusi matkustaa yksin. Enkä halunnutkaan mukaan. Kun Simon palasi kotiin, hän oli aivan muuttunut. Hän vaikutti sekä iloiselta että surulliselta yhtä aikaa. Kun kysyin, miten matka oli mennyt, hän tuli hyvin vihaiseksi. Hän sai raivokohtauksen.
Wallander otti esiin muistikirjansa.
— Milloin tämä tarkasti tapahtui? hän kysyi.
— Helmikuussa tai maaliskuussa 1987. Luulen, että matkan järjestäjä oli matkatoimisto Markresor.
Wallander kirjoitti muistikirjaansa.
— Uskoiko miehesi Jumalaan? hän äkkiä kysyi.
— Ei, Elisabeth Lamberg vastasi hämmästyneenä. Sitä en osaa kuvitella.
Wallander pani muistikirjan taskuunsa ja nousi.
Hän pyysi nähdä Simon Lambergin huoneen. Hän tutki huonetta huolellisesti kaksi tuntia, mutta ei löytänyt mitään mielenkiintoista. Siellä ei ollut mitään, mikä voisi liittyä murhaan.
Hän sanoi näkemiin Elisabeth Lambergille ja ajoi takaisin poliisiasemalle.
Jotakin tapahtui Itävallan matkan aikana seitsemän vuotta sitten, Wallander ajatteli.
Hänen täytyi ottaa tarkemmin selvää matkasta.
Matilda
Wallander kertoi Anna Höglundille Lambergin Itävallan matkasta. Tämä lupasi hankkia lisää tietoja siitä.
Anna Höglund oli käynyt hoitokodissa, jossa Lambergin vammainen tytär Matilda asui. Hän oli puhunut laitoksen johtajan kanssa ja saanut selville jotain kummallista.
Simon Lamberg ei ollut koskaan käynyt katsomassa tytärtään hoitokodissa. Sitä vastoin tytön äidillä oli tapana käydä kerran viikossa, yleensä lauantaisin.
— Sain tietää jotain muutakin, Anna Höglund sanoi. Joskus Matildan luona käy toinenkin nainen, tuntematon. Kukaan ei tiedä, kuka hän on.
Wallander mietti. Tuntematon nainen.
Äkkiä hänelle tuli voimakas tunne. Hän oli varma. He olivat viimeinkin löytäneet johtolangan.
Wallander päätti lähteä heti hoitokotiin, jossa Matilda oli. Perillä hän kysyi johtajaa. Hänet ohjattiin johtajan toimistoon.
— Oletan, että olet tullut tänne kysymään Matilda Lambergista, johtaja sanoi.
— Kyllä, mutta eniten minua kiinnostaa nainen, joka käy hänen luonaan. Se toinen, joka ei ole hänen äitinsä, Wallander vastasi.
Johtaja näytti levottomalta.
— Onko hänellä jotain tekemistä murhan kanssa? hän kysyi.
— En usko, Wallander vastasi, mutta mietin kuitenkin, kuka hän on.
— Matildan luona käy vähän vieraita, johtaja kertoi. Aluksi vain hänen äitinsä kävi hänen luonaan. Matilda tuskin huomaa, jos hän saa vieraita. Hän on sekä sokea että kuuro. Mutta onhan se silti hauskaa, että hänellä käy vieraita.
— Milloin toinen nainen alkoi käydä täällä? Wallander kysyi.
Johtaja mietti.
— Seitsemän vuotta sitten, hän vastasi. Hän käy täällä hyvin epäsäännöllisesti. Joskus vierailujen välillä saattaa olla jopa puoli vuotta.
— Eikö hän ole koskaan sanonut nimeään? Wallander kysyi.
— Ei koskaan. Hän sanoo vain, että hän tuli tapaamaan Matildaa. Elisabeth Lamberg on tietysti ihmetellyt, kuka nainen oikein on. Hän on pyytänyt meitä soittamaan, kun nainen on täällä. Ongelma on, että naisen vierailut ovat aina hyvin lyhyitä. Elisabeth Lamberg ei ole koskaan ehtinyt paikalle ajoissa.
— Osaatko kuvailla naista? Wallander kysyi.
— Hän on 40 ja 50 vuoden välillä, johtaja sanoi. Hoikka, ei erityisen pitkä. Yksinkertaiset mutta siistit vaatteet. Vaalea, lyhyt tukka. Hän ei käytä meikkiä.
Wallander kirjoitti muistiin. Sitten hän nousi.
— Etkö halua tavata Matildaa? johtaja kysyi.
— Ei, valitettavasti en ehdi, Wallander vastasi.
Hän sanoi näkemiin ja meni autolleen. Hän oli juuri käynnistänyt moottorin, kun matkapuhelin soi. Soittaja oli Anna Höglund.
— Olen saanut kiinni bussinkuljettajan, joka ajoi bussia Itävallan retkellä, kun Lamberg oli mukana, Anna Höglund kertoi. Kuljettajalla on lista kaikista matkustajista. Sitä paitsi hänellä on valokuvia juuri siltä matkalta. Kuvat on ottanut Simon Lamberg.
— Hyvä, Wallander sanoi. Menemme hänen luokseen niin pian kuin mahdollista.
Ensin Wallanderin oli kuitenkin tehtävä toinen tärkeä vierailu. Se ei voinut odottaa.
Hän ajoi suoraan Elisabeth Lambergin luo.
Hänellä oli kysymys, johon hän halusi vastauksen heti.
Tuntematon nainen
Elisabeth Lamberg oli tekemässä puutarhatöitä. Hänellä oli aurinkolasit. Sää oli kaunis. Aurinko paistoi.
— Anteeksi, että häiritsen jälleen, Wallander sanoi. Minulla on kysymys, joka ei voi odottaa.
Hän kertoi, että hän oli ollut hoitokodissa ja kuullut tuntemattomasta naisesta, joka kävi Matildan luona.
— Kun puhuimme Matildasta viimeksi, et maininnut lainkaan naista, Wallander jatkoi. Ihmettelin sitä. Se teki minut myös uteliaaksi.
— Luulin, että se ei ole tärkeää, Elisabeth Lamberg sanoi.
— Minusta tuntuu, että tiedät, kuka nainen on. Et vain halua puhua hänestä, Wallander sanoi.
Rouva Lamberg otti aurinkolasit ja katsoi Wallanderia.
— En tiedä, kuka hän on, rouva Lamberg sanoi. Olen yrittänyt ottaa selvää, mutta en ole onnistunut.
— Minusta on kummallista, että et kertonut hänestä, Wallander sanoi.
— Ymmärrän, että olisi pitänyt, Elisabeth Lamberg sanoi.
— Olet varmasti ihmetellyt, kuka nainen on ja miksi hän käy Matildan luona, Wallander sanoi.
— Tietysti olen ihmetellyt. Siksi annoin hänen myös jatkaa vierailuja. Uskoin, että jonakin päivänä ehtisin sinne ja saisin selville, kuka hän on, rouva Lamberg sanoi.
— Kysyitkö koskaan mieheltäsi hänestä? Wallander kysyi.
— Miksi olisin kysynyt? Elisabeth Lamberg sanoi. Mieheni ei ollut kiinnostunut Matildasta.
Wallanderilla oli tunne, että Simon Lambergin ja tuntemattoman naisen välillä oli yhteys. Sitä hän ei kuitenkaan sanonut rouva Lambergille.
Myöhään iltapäivällä Wallander ja Anna Höglund menivät tapaamaan kuljettajaa, joka oli ajanut bussia Itävallan matkalla.
Kuljettajan nimi oli Anton Eklund.
Hän oli voimakasrakenteinen, harmaatukkainen mies.
Mies pyysi heitä astumaan sisään. Kahvi oli katettu valmiiksi. Hänellä oli lista matkustajista, jotka olivat olleet mukana Itävallan matkalla. Wallander otti palan sokerikakkua. Sitten hän tutki nimilistaa.
Listassa oli 32 nimeä. Hän löysi heti Lambergin nimen. Muut nimet olivat tuntemattomia. Hän antoi listan Anna Höglundille ja kääntyi Eklundia kohti.
— Sinulla on kai valokuvia matkalta, hän sanoi.
— Kyllä, Lamberg otti paljon valokuvia. Kun olimme palanneet kotiin, hän lähetti minulle nipun niitä.
Nipussa oli 19 valokuvaa. Wallander katsoi niitä tarkasti, tutki yksityiskohtia ja kasvoja. Äkkiä hän pani merkille naisen kasvot, jotka olivat melkein joka kuvassa. Nainen katsoi kohti kameraa ja hymyili.
Wallanderille tuli tunne, että hän tunsi naisen.
Että hän oli nähnyt tämän aikaisemmin.
Hän antoi kuvat Anna Höglundille ja jatkoi keskustelua Eklundin kanssa.
— Mitä muistat Lambergista? hän kysyi.
— Aluksi en kiinnittänyt häneen juuri huomiota, Eklund vastasi.Mutta sitten tapahtui yhtä ja toista. Lamberg alkoi viihtyä erään mukana olleen naisen seurassa. He rakastuivat. En tiedä, oliko se kovin sopivaa. Nainen oli naimisissa, ja hänen miehensä oli mukana matkalla. Sitten oli vielä yksi asia…
— Mikä? Wallander kysyi.
— Nainen oli papin rouva. Hänen miehensä oli pappi, Eklund vastasi.
Wallanderille tuli heti mieleen virsikirja, jonka pakeneva mies oli pudottanut puutarhaan. Hän osoitti valokuvia. Hän osoitti naista, joka vaikutti tutulta.