He menivät Aurajoen rannassa kelluvaan laivaravintolaan.
— Ompas sopiva paikka tavata semmoinen merenkulkija, Emma ihasteli.
Merenkulkija istui jo siellä odottamassa. Patu johdatti Emman merenkulkijan viereen. Merenkulkija katsoi ihmetellen, ketäs naista Patu siihen talutti?
-Tässä on Emma, Patu sanoi merenkulkijalle. Emmalle hän sanoi:
— Tässä on se mies, jolla on kanttia lähteä veneellä maapallon kiertoon.
Emma katsoi merenkulkijaa. Sitten hänen silmänsä suurenivat, ja nätit huulensa pyöristyivät.
— Herran tähden. Onkos se minun isäni, Emma sanoi kun tunsi heti, vaikkei ollut muuta kuin valokuvia nähnyt. Merenkulkija meni valkeaksi kasvoiltaan. Patu jo pelkäsi ukon saavan sydämeen laakin.
— Oletko sinä tyttäreni? merenkulkija sanoi.
Patu ja Emma istuivat. Tilanne rauhoittui hetken päästä, kun suurin kuohu laantui.
Merenkulkija oli ihmeissään.
— Mutta miten te tapasitte?
Patuhan lähti veneenostoon, hän sanoi.
— Se on oma juttunsa.
Jos jutellaan siitä myöhemmin, Patu sanoi ja otti ruokalistan.
Emma ja isä katsoivat toisiaan, mutta Patu katsoi ruokalistaa.
— Tilata pitää jotakin.
Sinä aikana kun odotellaan ruokaa, ehditään kyllä juttelemaan, Patu sanoi. Myöhemmin merenkulkijalla ja Emmalla oli paljon puhuttavaa. Millä lailla oli kummankin elämä mennyt, ja ettei enää kadottaisi minnekään.
-Taisi mennä maapallon kierto miettimisen asiaksi, merenkulkija sanoi.
— Puhutaanko nyt veneasiat, ei ne myytävät hyvältä näyttäneet. Toinen vene oli suulissa hiirten kotina. Toisessa taitaa ahvenet uida sisällä siellä Vesijärvellä, Patu sanoi.
Patu otti esiin valokuvan, jonka oli suulissa ottanut.
Siinä näkyi Unelma niminen vene pönkkien varassa.
Merenkulkija katsoi kuvaa ja taas hänen kasvonsa kalpenivat.
Hänen henkensä melkein salpautui.
Silmät tapittivat veneen kuvaa, mutta sitten hän sai kumminkin kähistyä.
— Siinä on sama vene, jolla se amerikkalainen purjehti maapallon ympäri silloin joskus. Millä lailla ja koska se vene on Suomeen kulkeutunut? Siinäpä olisi selvittämistä, merenkulkija ihmetteli.
— Se käydään ostamassa ja laitetaan yhdessä kuntoon. Vaikka menisi sitten aikaa ja rahaa, merenkulkija jatkoi.
Patu ja Emma katsoivat toisiaan.
— Mutta purjehditaan vaan näillä lähivesillä. On ainakin pienempi vaara merirosvoista, Patu ehdotti.
Patun nenä alkoi kutiamaan. Ehkä joku ruokamauste teki sen ja vaikka hän yritti estää, pääsi aivastus pärskähtämään.
Patun kaivaessa nenäliinaa taskusta, lattialle putosi jotakin, minkä Emma kumartui nopeasti ottamaan.
— Ankkurinappi? hän ihmetteli.
Emma katsoi Patua ja sanoi:
— Eihän sinulla tämmöisiä nappeja vaatteissa ole.
— Minulta on irronnut tuollainen nappi takista, merenkulkija sanoi.
Patu otti napin Emmalta ja lykkäsi sen merenkulkijan käteen.
— Saat kyllä tämän takaisin.
Nyt on löytynyt, tytär, vene ja takin nappi. Lopetetaan juttu, muuten tästä tulee liian pitkä, Patu sanoi.
— Pihvit kerkesi jäähtymään ja ranskalaiset on kylmän nahkeita, hän jatkoi lautastaan katsoen.
Merenkulkija huokasi, katsoi sitten Emmaa ja Patua.
Heistä tuleekin sopiva pari, hän ajatteli.
Kyllä tyttären antaa tuollaiselle miehelle, jonka jalat on tukevasti maanpinnalla.
Ja jolla on raameja sen verran, ettei kuka tahansa puistossa tule nokittelemaan.
Merja Suikki - On ilta meitä varten
Kertomuksia
2006
Huminaa
· On ilta meitä varten
· Häät
· Kymmenen vuoden kuluttua
· Yhtä syntiset
· Matka
Huminaa
Terhi saa astiat tiskattua. Isä kuorsaa kamarissa. Pikkuveli Jussi pelaa ikkunan edessä pasianssia, vaikka ei kunnolla vielä osaa. Pikkuveli ei huomaa, kun Terhi menee ulos.
On hetki aikaa ennen kuin isä sanoisi: «Jaaha, jos jatkettaisi taas.»
Ne sanat tarkoittavat, että on aika mennä pellolle. Koko elämä on yhtä istuttamista, harventamista, kitkemistä ja tänä kesänä varsinkin kastelemista.
On tuullut kuumasti koko päivän. Aurinko on piilossa pilviharson takana. Terhi maleksii aitan päätyyn. Hän jatkaa kulkuaan tielle kuin olisi menossa Marjan luokse naapuriin. Aitan takaa Terhi pujahtaa navetan päätyyn. Siitä hän jatkaa metsätielle ja alkaa juosta. Poninhäntä hakkaa hentoja hartioita. Jalat kumisuttavat kapeaa tietä, jota havunneulaset peittävät.
Mutkan jälkeen Terhi hidastaa vauhtia. Hän kuuntelee tuulta mäntyjen latvoissa. Humina rauhoittaa mieltä. Se silittää otsalta tuiman poimun. Sellainen ilmestyy silmien väliin, kun oikein keljuttaa. Ja viisitoistavuotiasta keljuttaa usein.
Terhi pysähtyy katsomaan syvään nyökkäileviä männynlatvoja. Hän ihailee haavan lehtien levotonta värinää.
Sitten hän huomaa palokärjen tumman, ison ja melkein pelottavan hahmon. Lintu päräyttää nokallaan männyn runkoa. Sen punainen päälaki loistaa. Terhi haluaa samanväriset hiukset. Hän säästää rahaa kampaajalla käyntiin. Siihen menee aikaa. Tie kapenee kärrytieksi. Maassa on paksu kerros ratisevan kuivaa, ruskeaa kaarnaa. Siitä löyhähtää kuuma pihkan haju. Terhi haistelee silmät kiinni. Isä on joskus ollut siinä kuorimassa puita.
Terhin tulee ikävä aikaa ennen isän onnettomuutta. Silloin kaikki oli niin hyvin.
Kärrytie laskee syvään, hämyiseen notkoon. Terhi poikkeaa polulle, jota tuskin erottaa rehevässä maastossa. Sananjalkojen keskellä pulppuaa lähde. Märkä, väkevänhaj uinen muta litsahtaa lenkkikenkien alla, kun hän kumartuu juomaan kirkasta vettä. Hän jää hetkeksi kyykkyyn kuuntelemaan lintujen laulua. Käki kukkuu vielä.
Polku jatkuu pienelle töyräälle. Terhi pysähtyy vielä kerran varmistamaan, että hän on yksin. Ketään ei näy.
Terhi kipaisee ison kivenlohkareen kupeelle. Hän nostaa litteän kiven kätkön päältä ja työntää kätensä koloon. Kerran kolosta luikahti sisilisko ja hipaisi kättä. Se livahti näkymättömiin niin nopeasti, ettei Terhi ehtinyt edes kirkaista.
Pussi on paikallaan. Pussissa on punavalkoinen tupakka-aski ja sytytin, jotka hän on hankkinut Marjan avustuksella.
Terhi laskeutuu kyykkyyn. Hän nojaa selkänsä lämpimään kiveen ja sytyttää tupakan. Hän ei ole tottunut polttaja, vaan pitelee savuketta kömpelösti. Häntä yskittää.
Kiven vieressä on puoliksi lahonnut kanto. Joku metsän eläin on käynyt kaivelemassa sitä. Sammalet ovat levällään ja rapisevia jäkäläpalloja on viskelty kehäksi kannon ympärille.
Isä tietäisi, onko asialla ollut kettu vai mäyrä. Mutta isä ei enää pysty kulkemaan metsissä. Jalka on vääntynyt kummalliseksi käppyräksi. Sillä ei mennä kuin pellolle, saunalle ja joskus harvoin kaupalle.
Isä ei liikkuisi muualla, vaikka pystyisi. Terhi tietää sen, vaikkei sitä ole kukaan ääneen sanonut. Eikä isä halua lastensakaan käyvän kylällä.
Kouluun saa mennä ja kaupassa käydä. Muualle on karattava.
Terhi karistaa tuhkaa niin kuin on Marjan televisiosta nähnyt. Täytyy opetella polttamaan kunnolla, ettei kukaan naura, kun koulu alkaa. Linja-autoa odottaessa voisi sytyttää tupakan ja poltella koppavan näköisenä. Kukaan ei tulisi enää haukkumaan äidittömäksi raukaksi. Kukaan ei ymmärrä, miten kipeältä se tuntuu. Metsän puut vain. Ja tuuli, joka kutittaa poskea ja nykii tukasta.