Выбрать главу

Mairen posket punoittivat jännityksestä. Hän kehui, miten hän oli saanut hienon leningin halvalla. Bertta hymähti. Samaa tuttavansa omistamaa muotiliikettä hän oli suositellut muillekin emännille.

Mairelle oli ostettu matkapuhelin häiden takia. Hän antoi sillä viime hetken ohjeita pöytien kattamiseen. Teuvollekin Maire soitti.

— Sukkien on oltava ehdottomasti mustat, hän opasti kovalla äänellä miestään. Eikä Bertta voinut sanoa, että Teuvo tietää sen jo.

Maire peilasi edestä ja takaa ja käski vetää otsakiharaa alemmas. Hän ei ymmärtänyt, että kun tulisi hatun riisumisen aika, kiehkura putoaisi nenälle asti.

Bertta hymyili kohteliaasti vielä viimeisen kerran. Hymy oli puhdas ja aito, niin kuin vahingonilo aina on. Hänelle olisi tästä lähtien aivan sama, missä Mairen, tai kenenkään muunkaan, kiharat roikkuisivat.

Bertta ei ollut saanut kutsua häihin. Kampaaja oli sillä kylällä vähäpätöinen henkilö, melkein kuin piika. Ei sellaisia kutsuttu vuosikymmenen suurimpiin juhliin. Niin se oli ollut silloin, kun Bertta oli nuorena ja toiveikkaana perustanut liikkeensä. Ja niin se tulisi aina olemaan.

Emännillä oli vaihdevuodet ja liikakiloja kuten Bertallakin. Silti he pitivät itseään paljon parempina ihmisinä. Ja vain siksi, että Bertta oli kaupungista tullut ja neiti. Se oli tällä kylällä suuri synti. Paljon suurempi synti kuin se, että puhui pahaa toisesta tai ei käynyt kirkossa. Niihinkin Bertta oli syyllinen, ja vielä paljon pahempaankin.

Bertta oli saanut tarpeekseen.

Vihkiminen oli neljältä. Bertta kiipesi kirkon parvelle ennen puolta. Hän istui pylvään taakse piiloon ja odotti.

Emännät saapuivat varttia vaille neljä. Bertta kuuli parvelle asti, kun voivottelu ja kauhistelu alkoivat. Se koveni, mitä enemmän hääväkeä tuli paikalle. Bertta hymyili.

Hän tiesi, miksi siellä hälistiin.

Häämarssi alkoi pauhata. Bertta kurkisti varovasti kaiteen yli. Hän erotti hääväen joukosta kaikki hankalimmat asiakkaansa. Heitä oli lähes kaksikymmentä.

Bertta katseli emäntiä. Hänellä oli heihin suuri valta. Niin suuri, että jokainen oli pitänyt pukunsa piilossa niin kuin Bertta oli käskenyt. Nyt heillä kaikilla oli päällä aivan samanlainen sininen leninki ja päässä samanlainen keltainen hattu!

Kirkon jälkeen hääjuhlassa emäntiä odottaisi uusi järkytys. Hattujen alta paljastuisivat kiiltävät, violetinpunaiset hiukset. Ja Bertta oli värjännyt ne kaikki.

Bertta lähti kenenkään huomaamatta.

Alkoi olla jo kiire. Bertta meni asunnolleen. Hän oli pakannut tavaransa. Taksi odotti jo pihalla.

Bertta ehti ajoissa. Emännät olivat tulossa baarin kohdalla. Kampaamon ovellakin näkyi jo pari sinimekkoista. Bertta vilkutti heille taksin ikkunasta. Kuljettaja ihmetteli hilpeää matkustajaa. Bertta iski nuorelle miehelle silmää. Kuljettajan korvat muuttuivat punaisiksi.

Bertta oli kaikessa hiljaisuudessa myynyt kampaamonsa ja asuntonsa. Hän oli saanut niistä niin paljon rahaa, että hän saattoi jäädä varhaiseläkkeelle. Hän menisi kampaamoon enää vain asiakkaana.

Taksi vei Bertan lentokentälle. Hän matkustaisi Kreikkaan. Hän nauttisi auringosta ja lämmöstä ensin viikon yksin.

Sitten hänen seurakseen lentäisi samasta kylästä mies, jota hän oli rakastanut salaa monta vuotta. Nyt salailu vihdoinkin päättyisi.

Bertasta tulisi rouva Kuusela heti, kun Teuvon ero Mairesta olisi selvä.

Kymmenen vuoden kuluttua

Kaksi miestä kulkee peräkkäin varhaisen aamun häikäisevässä kirkkaudessa. Jää kimaltelee auringon säteistä. Jossain raakkuu korppi.

Vanhempi mies kulkee reippaasti edellä. Nuorempi mies joutuu ottamaan juoksuaskeleita pysyäkseen mukana. Jääkaira hakkaa selkään. Nuori mies huohottaa. Hengitys huuruaa muutaman asteen pakkasessa.

Seuraavana kesänä miehistä tulisi sukulaiset. Siksi Kalevi, tuleva appi, on pyytänyt tulevan vävynsä Pasin mukaan pilkille. Kalevin oli pitänyt suostutella Pasia. Tytär ja vaimokin olivat suostutelleet.

Kalevi pitää vauhtia yllä. Hänellä on kiire narraamaan kaloja. Pasi tulee perässä pilkkikontti kolisten. Kalevi huokaisee.

Pasi kuulee huokauksen. Kolme vuotta Kalevi on huokaillut noin. Pasia kaduttaa koko pilkkireissu. «Tutustuisitte paremmin», oli Saija sanonut ja katsonut kauniisti.

«Miten voi tutustua sellaiseen, joka ei puhu mitään», Pasi oli jupissut, mutta suostunut silti.

Tämä on Kalevilta taas uusi, pirullinen keino testata tulevaa vävyä. Kolme vuotta Kalevi on tehnyt sitä. Hän on huokaillut ja hymähdellyt Pasin jokaiselle ratkaisulle. Uusi autokin sai aikaan syvän huokauksen.

Viime kesänä Pasin piti hakata halkoja. Kämmeniin tuli isot rakot.

Kalevi hymähteli Pasin halkopinolle ja laittoi tukipuita. Kalevi ei vain voi uskoa, että tietokoneinsinööri osaisi tehdä muutakin kuin näpelöidä näppäimistöä.

He tulevat Kalevin valitsemaan paikkaan. Pasi kairaa reikiä ja asettuu pilkkimään Kalevin viereen. Hän yrittäisi tehdä niin kuin Saija on toivonut. Hän yrittäisi tutustua Kaleviin. Pasi alkaa jutustella sään kauneudesta. Kalevi keskittyy pilkin valintaan eikä vastaa.

Kalevi alkaa heti saada kaloja. Pasin peltisessä kontissa kolisevat edelleen vain eväät.

Kalevi katselee kairan kanssa touhuavaa Pasia. Ainakin poika pysyy lämpimänä, hän huokaisee.

Kalevin saalispussi rapisee tämän tästä. Muuten kuuluu vain tuulen huminaa. Pasi kairaa lisää reikiä Kalevin näyttämiin kohtiin. Huokailusta päätellen sekään ei mene oikein. Tuleva appi istuu hienolla pilkki) akkarallaan ja kalastaa hartaana. Pasi luovuttaa eikä sano enää mitään. Kun ei puhuta, niin ei sitten puhuta.

Pasin tulee nälkä. Kalevi saa koko ajan isoja ahvenia eikä halua lähteä rantaan nuotiolle. Pasi järsii kohmeista makkaraa. Hän murjottaa ja palelee.

Aamun pakkanen on lauhtunut, ja tuuli yltyy yhä. Alkaa sataa vetistä räntää. Rannalla puut nyökkäilevät syvään.

Kala lakkaa vihdoin syömästä.

Kalevi pakkaa onkensa ja nostaa repun selkäänsä. Ja huokaisee. Pasi rämpii pehmeässä lumessa Kalevin perässä. Jalka uppoaa syvälle sohjoon joka askeleella.

«Piloille meni koko sunnuntai», Pasi miettii.

Tuleva appi harppoo eteenpäin upottavasta sohjosta piittaamatta. Pasi vetää huppua kasvojen suojaksi. Kalevi seisahtuu ja niistää rukkanen kädessä molemmat sieraimet. Kalevi sanoo jotain ja viittoo kohti niemeä. Pasi ei kuule. Tuuli vie sanat. Pasi pyörittää päätään. Hän ei halua kairata enää yhtään reikää. Hän tahtoo äkkiä pois myrskystä jonnekin, jossa on lämmintä ja kuivaa.

Miehet jatkavat kohti niemeä, Kalevi edellä, Pasi perässä. Kalevi pysähtyy uudestaan. Pasi nojaa tuuleen. Kuuluu huminaa ja rapinaa. Vaakasuoraan ryöppyävä lumi lentää haalarin huppuun. Kalevi sanoo taas jotain ja viittoilee kohti rantaa. Pasi ei kuule. Ei se voi olla mitään tärkeää. Hän nyökyttelee ja huutaa, että jatketaan matkaa.

Kalevikaan ei kuule. Pasi lähtee harppomaan eteenpäin. Kalevi kiilaa ohi. Pasi kiroaa mielessään. Kalevi ei luota hänen suunnistustaitoonsakaan.

Pasi tarpoo märässä lumessa. Hän kuvittelee, millaista jälkeä kaira tekisi, jos sen iskisi Kalevin kalloon.