— Kun olet Vernerin pojanpoika, näytän sinulle salaisuuden,jota olen rakentanut kymmenen vuotta.
Minä join lisää viskiä. Olin jännittynyt. Halusin nähdä, mitä ladossa oli.
— Et sitten kerro, mitä kohta näet, Hermanni sanoi ja vei minut latoon. Siellä vallitsi erikoinen ilmapiiri. Näin, mikä oli Hermannin salaisuus. Se oli lentokone. Itse rakennettu lentokone!
— Koneen nimi on YÖLENTOKONE 1. Sillä lennetään vain yöllä, ettei kukaan näe. Haluatko lähteä lentämään? Hermanni kysyi.
Halusin ja päätin jäädä yöksi Hermannin luo. Löytäisin isoisän Lapista myöhemminkin.
— Nukun aina pari tuntia ennen kuin lähden lentoon, Hermanni sanoi. — Juovuksissa ei lennetä.
Hermanni nukkui ja heräsi hieman ennen puoltayötä.
— Nyt lähdetään lentämään.
Työnsimme koneen ulos ladosta. Ensimmäisellä yrityksellä moottori lähti käyntiin. Kiipesimme ohjaamoon. Hermanni avasi kaasun, kone otti vauhtia pellolla ja pian oltiin ilmassa. Toden totta. Me lensimme!
Elokuun yö oli kylmä.
— Anna ryyppy, Hermanni pyysi.
Lensimme Himangan yli ja suuntasimme merelle.
— Lennämme 1 200 metrin korkeudessa. Mitä pidät koneesta? Hermanni huusi.
— Tämä on loistava kone. Ja sinä olet hieno mies, huusin Hermannille.
— Kehu konetta, älä minua. Vaan samaa sanoi Vernerikin, Hermanni vastasi.
Voi, kuinka nautin lennosta. Mietin, miten tyhjää elämäni oli tähän asti ollut. Isoäitini oli vahtinut minua enkä tiennyt, millaista elämä voisi olla.
— Siunattu Hermanni Taavitsainen, huusin öiselle taivaalle.
Taitavasti Hermanni ohjasi koneen takaisin maan pinnalle. Työnsimme koneen latoon ja kävelimme Hermannin tupaan.
— Lennon jälkeen ei juoda. Lämmitetään sauna ja mennään nukkumaan, Hermanni komensi.
Kun olimme saunassa, Hermanni sanoi:
-Verneri on Kilpisjärvellä. Piera nimittäin asuu siellä.
7
Matkustin linja-autolla Himangalta Kilpisjärvelle. Kilpisjärvi on aivan pohjoisessa Lapissa. Sieltä on lyhyt matka Norjaan ja Ruotsiin.
Matka kesti kauan. Olin väsynyt, kun saavuin Kilpisjärven hotelliin. Kysyin, asuuko isoisä hotellissa.
— Verneri ja Piera lähtivät tunturihin, minulle vastattiin.
— Voisitteko sanoa, mihin tunturiin? kysyin arasti.
— Voi, en mie tiiä, kuului vastaus. Aloin ymmärtää, että kun sanotaan »tunturihin», se tarkoittaa samoilua Lapin erämaassa.
Aamulla hankin retkeilyvälineet ja lähdin »tunturihin». Vaelsin Saanajärvelle. Keitin autiotuvassa kahvit.
Isoisää en nähnyt, mutta olin onnellinen.
Minulla oli viisas isoisä, kun karkasi Lappiin.
Moni typerämpi mies oli karannut vaikka Kanarian saarille.
Elokuun lopun ruska punersi tunturien kyljet. Ymmärsin, etteivät nahka-asiat ajaneet isoisää tänne, vaan Lapin kaunis luonto.
Jatkoin vaellustani. Yllättäen vastaani tuli tumma ja suuri, mutta erittäin kaunis nainen. Nainen pysähtyi ja laski painavan reppunsa maahan. Naisen silmät loistivat kuin liekit Varoittamatta nainen alkoi riisuutua. Hän riisui housunsa ja paitansa. Lopulta nainen oli aivan alasti.
Ällistyneenä jähmetyin katsomaan naista.
— Hyvä rouva, älkää toki, änkytin epätoivoisena.
Mietin, oliko nainen hullu, vai oliko hän käyttänyt huumeita.
Sitten nainen alkoi juosta. Nainen juoksi ympäri tunturin rinnettä. Välillä hän vilkaisi minuun ja jatkoi juoksuaan.
Oli kolea päivä.
— Jos nainen kauan juoksee alastomana, hän sairastuu keuhkokuumeeseen, ajattelin itsekseni. Mitä minun pitäisi tehdä?
Rohkaisin viattoman mieleni ja riisuin itseni alastomaksi, minäkin. Juoksin naisen perässä. Kun nainen huomasi, että olin ymmärtänyt hänen vihjeensä, hän antoi ottaa itsensä kiinni.
Rakastelimme keskellä Lapin jylhää luontoa.
Huomasin, että nainen oli saksalainen. Kun kaikki oli ohi sanoin:
— Rauhoituithan sentään! Talutin naisen vaatteittensa luo.
Hän alkoi pukeutua mitään puhumatta. Pukeuduin itsekin.
Nainen nosti repun selkäänsä, vilkaisi minua jäähyväisiksi ja hävisi syksyn värien sekaan.
Jäin istumaan paikoilleni. Kokemus oli järisyttävä. Olin rakastellut outoa naista keskellä autiota seutua. Sisimpääni poltteli ja oloni oli huumanhölmö!
Jatkoin matkaani sinnepäin, mistä nainen oli tullut.
Vastaani juoksi kaksi ukkoa.
Edellä kulki lapinmies ja takana itse Verneri Väisänen, isoisäni.
— Ootko nähny isoa mustaa saksalaista naista? miehet kysyivät. En vastannut mitään, vaan syleilin isoisääni. Hän huohotti raskaasti.
— Maria pääsi meiltä karkuun. Ollaan varmoja, että se tuli tänne, isoisä selitti.
Kerroin ukoille, että olin tavannut heidän Mariansa.
Jätin mainitsematta, mitä välillämme oli tapahtunut.
— Riisuiko se itsensä alasti? kysyi Piera, lapinmies.
— Riisuihan se, vastasin
— Teitkö sille mitään, isoisä kysyi tiukasti.
— En… Oikeastaan, vastasin.
Miehet rauhoittuivat.
Maria oli miesten monivuotinen tuttu. Aina silloin tällöin hän keksi karata. Nytkin hän oli häipynyt ja jättänyt leiriin miehille lapun, jossa luki:
— Kiitos, ukot!
Aloin hoitaa työtäni.
Kerroin isoisälle, että tämän oli nyt unohdettava Maria ja palattava Helsinkiin Lean luo.
— Älä hulluja puhu poika. En minä vielä Helsinkiin lähde. Mene sinä takaisin ja kerro Lealle, että tulen kun kerkiän. Ensin on käytävä Norjassa kalassa. Vai lähetti Lea sinut minua hakemaan! Sitkeä poika olet, kun tänne asti pääsit. Kerro Lealle, ettei toista kertaa lähetä ketään minua hakemaan, isoisä puhui leppoisasti.
— Kyllä sinun on lähdettävä kotiin. Jos et tule sovinnolla,niin minä vien väkisin, sanoin.
Isoisä tulistui.
— Verneri Väisästä ei viedä väkisin. Ei ainakaan hullujen akkojen käskystä, isoisä julisti ja heitti repun selkäänsä.
Nopeasti ukot lähtivät matkaan. Yritin saada heidät kiinni, mutta en onnistunut. Kun tulin hotellin pihaan, taksi lähti Norjan suuntaan. Takapenkillä istui naurava isoisäni. Piera istui hotellin portailla.
— Taisimme jättää sinut tunturihin, Piera virnuili minulle.
— Minne isoisä lähti? kysyin.
— Näithän itse, Norjaan.
Et sinä, poikarukka, Verneriä kiinni saa, Piera vastasi.
8
Taksimieheltä sain tietää, että isoisä oli mennyt Rönnerbyyn pieneen kaupunkiin Norjaan. Matkustin sinne linja-autolla.
Löysin isoisän. Hän asui erään Svenin luona. Sven oli kalastaja. Minulle kerrottiin, että isoisä ja Sven olivat vanhoja tuttuja.
He aikoivat lähteä kalastamaan Jäämerelle.
Päätin olla ovela.
Ajattelin, että isoisä saa lähteä kalastusmatkalle.
Itse aioin jäädä kylään odottamaan häntä.
Kirjoittaisin isoäidille, että isoisä on kalastamassa Jäämerellä ja saisin hänet kiinni vasta, kun hän palaa.
Menin rannalle katsomaan, kun isoisä ja Sven lähtivät merelle. Svenillä oli iso laiva, jossa oli monta miestä miehistönä. En ollut yksin saattamassa. Rannalla oli suuri väkijoukko. Seisoin syrjässä ja katselin laivan lähtöä. Rannalla oli myös sievä tyttö. Menin tytön luo ja kysyin hänen nimeään. — Olen Inge, tyttö vastasi.
Kävelimme yhdessä pois rannasta. Kerroin Ingelle, miksi olin satamassa. Kerroin isoisästä ja hänen karkumatkastaan. Näytin isoisän kuvaa. Se nauratti Ingeä kovasti.
Inge oli kylän koulun opettaja. Hänen poikaystävänsä oli lähtenyt mukaan kalastusmatkalle. Vietimme Ingen kanssa hauskan päivän. Illalla saatoin Ingen kotiin. Halasimme tulisesti hyvästiksi.