Aloimme tavata Ingen kanssa säännöllisesti toisiamme.
Meidän oli tavattava salaa. Koulun opettajan ei sopinut seurustella vieraan miehen kanssa.
Eräänä iltana pujahdimme kylän taakse vuorille. Vuorilla oli voimalaitos, josta koko kylä sai sähkön. Vuorilla kävi kova tuuli. Meidän tuli kylmä ja etsimme suojaa tuulelta. Kiljuimme ilosta, kun huomasimme, että voimalaitoksen ovi oli auki. Juoksimme kylmästä ilmasta sisään lämpimään.
Paukautimme oven kiinni perässämme.
Katselimme voimalaitosta. Hetken kuluttua riisuimme takit. Heittäydyimme niiden päälle lattialle. Hyväilimme toisiamme. Meillä oli hauskaa. Inge unohti poikaystävänsä. Ja minä kiitin isoisää, jonka ansiosta olin nyt täällä.
Rakastelimme pitkään. Oli jo myöhä.
Ingen tuli kiire kotiin.
Yritimme lähteä ulos, mutta emme saaneet ovea auki.
— Voi, miten pääsemme pois. Huoltomies on juoppo.
— Hän ei käy täällä koskaan, ellei tule mitään vikaa, Inge kertoi.
Mietin ankarasti, miten pääsisimme pois voimalaitoksesta. Keksin äkkiä suunnitelman. Jos huoltomies tulisi paikalle vain, kun voimalaitoksessa on vikaa, meidän olisi nyt katkaistava sähkö kylästä. Silloin saisimme huoltomiehen paikalle. Kun huoltomies astuu sisään, jäisimme piiloon oven taakse ja pujahtaisimme nopeasti ulos.
Kerroin suunnitelmani Ingelle. Hän epäröi hetken, mutta suostui sitten suunnitelmaani.
Väänsin virran pois.
— Kaikki valot sammuivat. Ihanaa, Aku, Inge huusi. Juoksin Ingen luo ikkunaan.
Huomasin, mitä oli tapahtunut. Siinä missä äsken oli ollut kylä, ei nyt näkynyt mitään. Kaikki oli pimeyden peitossa. Siellä täällä syttyi kynttilöitä ikkunoihin.
Pian näimme, kuinka heiluva valo lähestyi voimalaitosta. Arvasimme, että se oli huoltomies. Mies tuli yksin.
Siirryimme piiloon oven taakse. Mies avasi oven ja astui sisään.
Hän meni heti katkaisimien luo. Samalla me pujahdimme ulos.
Palasimme varovasti kylään. Valot syttyivät uudestaan. Yritimme pysyä piilossa, ettei kukaan arvaisi, että sähkökatkos oli meidän syymme. Samalla olisi salainen suhteemme paljastunut.
Hiivin hiljaa majataloon ja Inge meni kotiinsa.
Kukaan ei ollut nähnyt meitä.
9
Aika kului nopeasti. Tapailimme Ingen kanssa silloin tällöin. Pian isoisä saapuisi ja samalla Ingen poikaystävä palaisi takaisin.
Isoäiti oli hermostunut. Sain häneltä monta korttia. Niissä hän käski minua lähtemään Jäämerelle etsimään isoisää. Lähetin hänelle Jäämeren kartan ja selitin, että mereltä isoisää oli mahdoton löytää. Viisainta oli odottaa.
Kun isoisä ja Sven saapuivat, koko kylä alkoi juhlia. Menin satamaan vastaan. — Aku, kato poikaa, isoisä huusi. Hän sanoi, että oli huomannut minut jo silloin, kun lähti merelle. Hän ei ollut uskonut, että jaksaisin odottaa näin kauan.
Nyt alkoi minun työni. Minulla oli suunnitelma, miten saisin isoisän Suomeen. Olin varannut pari pulloa viinaa, oikein hyvää konjakkia. Aioin juottaa isoisän humalaan, pistää hänet taksiin ja ajaa taksilla Helsinkiin!
Tarjosin isoisälle konjakkia. Hän tuli iloiseksi. Isoisä ryyppäsi ja kertoi hurjia juttuja Jäämerenmatkalta. Ryyppäsimme koko päivän. Illalla ehdotin isoisälle:
— Lähdetään taksilla ravintolaan. Isoisä suostui heti.
Lähin ravintola oli viereisessä kaupungissa. Sinne oli pitkä matka.
Isoisä lauloi alkumatkan, mutta nukahti pian.
— Nyt mennään Suomeen, Helsinkiin, sanoin taksimiehelle.
Hän hieman hämmästyi, mutta kääntyi kohti Ruotsia.
Ensin oli ajettava Ruotsin läpi, sitten pääsisimme Suomeen.
Olin tyytyväinen.
Isoisä nukkui.
Auto kulki eteenpäin.
Huomisiltana olisimme Helsingissä.
Myös isoäiti voisi olla minuun tyytyväinen.
Isoäiti sanoisi, että minuun voi luottaa.
Sitten tapahtui odottamatonta.
Auto alkoi liukua ja kierähti tien viereen lumihankeen.
Rekka oli tullut vastaan.
Taksi oli yrittänyt väistää ja lopulta joutunut lumihankeen.
Isoisä heräsi.
— Missä me olemme? hän kysyi.
— Ollaan Ruotsissa, ukko hyvä, taksimies vastasi.
Isoisä kalpeni.
Näin, miten hän mietti asioita. Minulle hän ei sanonut mitään, mutta tiesin, että hän arvasi, mitä olin aikonut tehdä. Isoisä oli vihainen ja syvästi loukkaantunut.
Kun isoisä oli hetken miettinyt, hän haki reppunsa autosta ja lähti kahlaamaan hankeen.
Sitten isoisä pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua.
— Vai salakavalasti meinasit minut Lealle viedä, isoisä murisi.
Hän lähti vaeltamaan Ruotsin korpimetsään.
Katsoin hämmästyneenä hänen peräänsä.
Huusin isoisää, mutta yö oli äänetön.
Isoisä oli kadonnut.
Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Maksoin taksin, otin omat tavarani ja lähdin isoisän perään.
Yö oli tyyni. Pakkasta oli jonkin verran. Isoisän jäljet johtivat maantieltä suoraan erämaahan. Kilometrit jäivät taakse ja tunnit kuluivat.
Kuu nousi valaisemaan taivaltamme. Kuljin niin nopeasti kuin pystyin, mutta minusta tuntui kuin isoisä olisi mennyt vielä nopeammin.
10
Nyt ymmärsin todella, miten vaikean tehtävän olin saanut. Isoisän jalanjäljet todistivat sellaista itsepäisyyttä, etten vastaavaa ollut koko elämäni aikana tavannut. Näytti siltä, että isoisä oli päättänyt kulkea koko Ruotsin halki. Minne hän oli matkalla, mietin vaeltaessani.
Sitten isoisän jäljet kääntyivät. Näytti kuin hän olisi valinnut uuden suunnan.
Seurasin jälkiä. Parin sadan metrin päässä puiden keskellä oli maja. Majan piipusta nousi savua.
— Eläköön, isoisä on pelastunut, eläköön, minä pelastun, huusin innokkaasti.
Menin sisään majaan.
— Aku, isoisä huusi. Miten sinä tänne pääsit?
En vastannut mitään. Majassa oli toinenkin mies. Huomasin, että hän on Ruotsin armeijan sotilas, eversti. Huomasin, että miehet olivat humalassa. Siispä isoisä oli ollut jo jonkin aikaa majassa. Minä menin nukkumaan. Isoisä ja eversti pelasivat korttia. Isoisää eivät matkan rasitukset näyttäneet lainkaan vaivaavan.
Heräsin iltapäivällä. Isoisä ja eversti olivat umpihumalassa. Kuuntelin vuoteessa, kun eversti ja isoisä keskustelivat. Eversti valitti isoisälle:
— Minulla on Ruotsin tyhmin vaimo. Kaunis, mutta tyhmä.
Everstin vaimon ei sovi olla tyhmä!
— On minullakin vaimo, isoisä puhui.
— Tuo poika, joka tuolla nukkuu, on minun pojanpoikani.
Vaimoni Lea on jo syksyllä lähettänyt hänet etsimään minua. Se on Lean tapaista. Hän on hyvin hallitseva nainen. Minä olen aina rakastanut häntä parhaan taitoni mukaan.
— Mutta välillä pitää päästä maailmalle tuulettumaan. Kuljeksin vapaasti ja ostan nahkoja tehtaaseeni ja lomailen. Lähetän kortteja Lealle, että hän tietää missä kuljen. Kun olen poissa kotoa, Leaa suututtaa, kun hänellä ei ole ketään, jota saisi määrätä, isoisä puhui.
— Mutta en minä Leaa syytä. Nainen on sellainen, millaiseksi syntyy, isoisä päätti puheensa.
Käänsin kylkeä vuoteessa. Isoisä hiljensi ääntään ja sanoi:
— Aku on sitkeä poika. Minä tykkään siitä, mutta se tottelee vielä Leaa, se on pelon alla. Kukaan ei ole ennen saanut minua kiinni karkumatkoillani, mutta Aku on saanut minut kiinni jo kolme kertaa!
Nousin vuoteelta. Eversti ja isoisä tarjosivat minulle konjakkia ja ottaa piti. Kerroin, että minulla oli nälkä.
— Nyt lähdetään ravintolaan, isoisä sanoi.