— Minulla on moottorikelkka. Mennään sillä, eversti ehdotti.
Lähdimme matkaan. Lähimpään kaupunkiin oli monta kymmentä kilometriä. Minä ajoin, koska olin vähiten humalassa. Emme menneet tielle, vaan ajoimme tien reunalla, metsässä.
Vauhti oli hurja. Eversti istui takanani kelkassa ja isoisä oli pulkassa.
Äkkiä edessämme oli poroja. Yritin väistää, mutta vauhti oli liian kova.
Törmäsimme yhteen poroon. Pysähdyimme ja katsoimme, kuinka porolle oli käynyt. Se eli vielä. Isoisä pisti puukollaan poron kuoliaaksi ja heitti ruhon viereensä pulkkaan. Ja matka jatkui.
Illalla saavuimme kaupunkiin. Menimme hotelliin ja vaadimme kolmen hengen huoneen. Eversti tilasi huoneeseen konjakkia. Ravintola oli jo suljettu. Syömisestä ei tullut mitään. Jatkoimme ryyppäämistä aamuyöhön.
Kun heräsin, oli pimeää. Katsoin kelloani. Se oli yli kymmenen. Tajusin, että oli jo ilta. Olimme nukkuneet koko päivän.
Herätin isoisän ja eversin. Meillä kaikilla oli kiljuva nälkä. Yritimme päästä hotellin ravintolaan, mutta se oli jälleen suljettu.
Meille ilmoitettiin, että emme saisi enää mistään ruokaa.
— Onhan meillä pulkassa poro, sanoin isoisälle ja everstille.
Isoisä juoksi ulos. Hän veti poron pulkasta hotellin aulaan ja alkoi nylkeä poroa.
— Soittakaa paikalle kokki. Nyt syödään poroa, isoisä komensi.
Levitin pöytäliinoja lattialle. Eversti toi puukon, kirveen ja sahan. Tottuneesti isoisä kävi työhön. Poro oli jäässä. Isoisä poisti sisälmykset, irrotti nahkan ja paloitteli ruhon. Lihat olivat valmiina.Jäimme odottamaan kokkia.
Ovelle koputettiin. Sisään astui kokki. Hän katseli lihoja.
— Onpa hyvin teurastettuja lihoja. Valmistan herroille niistä maistuvan aterian, kokki sanoi.
Joimme taas konjakkia. Eversti rupesi muistelemaan sota-aikaa.
— Kävin sodan aikana Suomessa. Teidän armeijallanne oli erinomaiset saappaat. Vieläkö yhtä hyviä saappaita valmistetaan Suomessa? eversti kysyi.
— Ne saappaat olivat minun tehtaastani, isoisä sanoi ylpeänä. Voimme valmistaa niitä miten paljon vain.
— Hyvä. Tilaan Ruotsin armeijalle 10 000 kappaleen koe-erän, eversti sanoi.
Isoisä ja eversti löivät kättä ja päättivät kaupan.
— Herrojen ateria on valmis, kokki ilmoitti.
Kokki oli tehnyt herkullisen aterian. Söimme ja joimme. Pidimme maljapuheita. Joimme maljat naisille, Ruotsin ja Suomen armeijoille… Kun lopetimme aurinko nousi. Siksi viimeksi joimme auringon nousun maljan.
Aamulla eversti ja isoisä hoitivat saapaskaupan loppuun. Eversti soitti esikuntaan ja käski lähettämään rahaa. Isoisä soitti tehtaalle ja antoi työmääräyksen. Muutaman kuukauden kuluttua saappaat olisivat valmiita.
Ehdotin isoisälle, että soittaisimme kotiin isoäidille. Ihmeekseni isoisä suostui. Isoäiti oli vihainen. Hän määräsi meidät molemmat tulemaan heti kotiin. Isoisä tuli puhelimeen.
— Älähän, Lea, ärhentele. On vielä vähän asioita.
Tulen myöhemmin kesällä kotiin, kunhan ehdin, isoisä puhui. Isoäiti pyysi minut puhelimeen.
— Lähetän sisaresi hakemaan teitä, ellette pian ole täällä, hän uhkasi ja löi puhelimen kiinni.
Isoisä lauloi jotain laulua everstin kanssa. Samalla meille tuotiin lasku hotellissa asumisesta, syömisestä ja ennen muuta juomisesta. Eversti otti laskun ja sanoi:
— Te olette olleet Ruotsin armeijan vieraina. Minä maksan laskun!
11
Päätimme isoisän kanssa matkustaa yhdessä. Havaitsimme, että sisareni yrittivät löytää meitä, mutta he eivät onnistuneet.
Oleskelimme Ruotsissa ja Tanskassa. Kävimme jopa Belgiassakin. Elimme hiljaista ja vaatimatonta elämää. Mitä vähän tappelimme Belgiassa.
Lähettelimme kortteja kotiin. Yritimme rauhoittaa isoäitiä. Kotiin paluu peloitti meitä kumpaakin.
Aika kului hiljalleen. Kun kevät oli tullut, isoisä sanoi:
— Eiköhän lähdetä, Aku, Englantiin. Minun on ostettava lehmän nahkoja. Englannissa saa hyviä ja halpoja lehmän nahkoja.
Ja niin me lähdimme Englantiin.
Saavuimme Lontooseen, joka on Englannin pääkaupunki.
Isoisä halusi saunaan. Minun teki mieli elokuviin. Sovimme, että lähdemme omille teillemme ja tapaamme illalla hotellissa.
Kävelin Lontoon kaduilla. Eksyin siivottomaan elokuvateatteriin. Paikka osoittautui sikamaiseksi pornoteatteriksi. Väliajalla pari alastonta tyttöä näyttäytyi yleisölle.
Oli kylmä. Tytöt säälittivät minua. Tyttöparkoja paleli. Kun filmi loppui, kävelin ulos teatterista. Ajattelin, että nyt minulla on jotain kerrottavaa isoisälle. Hän oli ollut vain ikävässä saunassa, mutta minäpä olin ollut paheiden poluilla!
Palasin hotelliin. Isoisä odotti jo minua. Ennen kuin sain suuni auki, isoisä alkoi kertoa:
— Etpä usko, Aku, millaisessa saunassa olin. Ensin olin löylyssä ja menin pesuhuoneeseen. Ajattelin pestä itseni, mutta sinne tuli tyttö. Tyttö voiteli minut ruskealla liemellä ja huuhteli minut. Eikä se siihen jäänyt. Tyttö riisui housunsa pois ja ryhtyi tosi työhön. Ei Leakaan osannut nuorena sellaisia temppuja, mitäse tyttö teki…Jukra poika, mikä sauna!
— Millainen elokuva oli, isoisä kysyi lopuksi.
— Sellainen tavallinen, vastasin.
Minulla ei ollut enää kerrottavaa.
12
Aamulla vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan maaseudulle.
Englanti on kaunis maa. Ajelimme pienissä kylissä. Isoisä osti lehmän nahkoja. Hän oli taitava kauppamies. Isoisä valitsi parhaat nahat ja tinki halvan hinnan. Kun hän oli ostanut tarpeeksi, lähetimme nahat Suomeen ja päätimme pitää lomaa pari päivää.
Asuimme majatalossa, jonka nimi oli Kuunari ja Kukko. Teimme edelleen matkoja maalle. Ajoimme usein kanavan yli. Kanavassa kulki veneitä ja laivoja. Kanavan yli pääsi siltaa pitkin. Silloin kun laiva oli kanavassa, silta käännettiin sivuun.
Kanava ja silta kiinnostivat isoisää sen takia, että niitä hoiti kaunis nainen. Isoisä jutteli paljon naisen kanssa. Nainen kertoi, että hän oli joskus kovin yksinäinen kanavalla. Mutta silti hän ei vaihtaisi osaansa kenenkään kanssa, ei edes kuningatar Elisabetin kanssa. — Kelpo nainen, isoisä sanoi, kun lähdimme kanavalta.
Eräänä päivänä palasimme matkalta ja saavuimme kanavalle. Näimme, että silta oli auki, vaikka laivoja ei liikkunut kanavassa. Ihmettelimme asiaa hetken. Huusimme naista, mutta kukaan ei vastannut. Kävelimme sillan viereen ja näimme jotain kauheaa. Nainen oli jäänyt puristuksiin sillan ja kanavan portin väliin. Nainen oli elossa, mutta tajuton. Ryhdyimme heti pelastustoimiin.
Irrotimme naisen puristuksista ja kannoimme taloon.
Nainen tuli välillä tajuihinsa. Hän kertoi, että oli liukastunut ja pudonnut sillan ja portin väliin. Hän valitti vatsaansa ja menetti taas tajuntansa. Huomasimme, että naisen vatsa oli turvonnut ja kylkiluita oli poikki.
— On tehtävä leikkaus. Lämmitä vesi kiehuvaksi, sytytä tuli, etsi siimaa ja sakset. Isoisä teroitti puukkonsa, puhdisti sen tulessa ja aloitti leikkauksen.
— Sodan aikana oppi kaikenlaista, kun oli pakko, isoisä sanoi. Taitavasti hän suoritti leikkauksen ja ompeli lopuksi vatsan kiinni. Ihmeekseni totesin, että nainen eli yhä.
— Nyt on kiire sairaalaan, isoisä sanoi. Suljin sillan ja kannoimme naisen autoon. Isoisä ajoi. Vauhtimme oli hurja, mutta se ei tuntunut riittävän isoisälle.
Hän kiroili koko ajan, miten hidas auto meillä oli.
Veimme naisen sairaalaan. Lääkärit sanoivat, että isoisän leikkaus oli onnistunut. Se oli pelastanut naisen hengen. Nainen jäisi eloon ja parantuisi. Tyytyväisinä lähdimme paluumatkalle.
Matkalla poliisi pysäytti meidät. Poliisi pyysi isoisältä ajokorttia. Poliisi kertoi, että olimme hetki sitten ajaneetrunsaasti ylinopeutta, 150 km tunnissa! Isoisällä ei ollut ajokorttia. Selitimme, että olimme vieneet sairaalaanpahasti loukkaantunutta naista. Olimme juuri äsken leikanneet hänet. Siksi olimme ajaneet ylinopeutta. Poliisi katseli isoisän verisiä nyrkkejä. Hän ei uskonut meitä. Meidät pidätettiin ja suljettiin putkaan.