— Onko se hän? hän kysyi.
— Kyllä, hän se on, Eklund vastasi.Hän on papin rouva.
Äkkiä Wallander tiesi, kuka nainen oli.
— Mikä papin ja hänen vaimonsa nimi on? hän kysyi.
— Söderman. Miehen nimi on Anders ja vaimon nimi on Louise, Eklund vastasi. Heidän osoitteensa oli listassa. He asuivat Lundissa.
— Voimmeko ottaa valokuvat lainaksi? Wallander kysyi.
Eklund nyökkäsi. Poliisit kiittivät avusta ja kahvista. He kiirehtivät kadulle ja astuivat autoon.
Wallander soitti Martinssonille.
Hän pyysi ottamaan selvää, oliko Söderman vielä pappi ja asuiko hän Lundissa. Sitten hän kääntyi Anna Höglundiin päin.
— Tämän naisen ulkonäkö sopii kuvaukseen tuntemattomasta naisesta, jolla on tapana vierailla Matildan luona, Wallander sanoi. Meidän on ajettava hoitokotiin ja näytettävä valokuvia siellä. Olen melkein varma siitä, että se on hän.
— Luuletko, että hän on myös murhaaja? Anna Höglund kysyi.
Wallander oli hetken hiljaa.
— En, hän sanoi sitten. Mutta se voisi olla hänen miehensä.
Anna Höglund katsahti hämmästyneenä Wallanderia.
— Tarkoitatko, että pappi olisi murhannut Lambergin? hän kysyi.
Wallander nyökkäsi.
— Miksei, hän sanoi. Papitkin ovat ihmisiä. Se voisi hyvinkin olla pappi.
Äkkiä hänelle tuli mieleen toinen asia. Lamberg oli kuollut kovasta iskusta takaraivoon. Ruumiin tutkineen lääkärin mukaan haavassa oli metallin jälkiä. Haavaan oli jäänyt pieniä hiukkasia messinkiä. Murha-aseen on täytynyt olla painava messinkinesine. Kirkoissa on usein kynttilänjalkoja ja muita messinkiesineitä. Murhaaja voisi hyvinkin olla pappi.
He ajoivat hoitokotiin ja tapasivat hoitokodin johtajan. He näyttivät valokuvaa.
— Kyllä, hän on nainen, joka käy tapaamassa Matildaa, johtaja vahvisti.
Anna Höglund ja Wallander kiirehtivät nopeasti poliisiasemalle ja suoraan Martinssonin luo.
— Anders Söderman on edelleen pappina Lundin lähellä, Martinsson ilmoitti. Tosin hän on nyt sairaslomalla.
— Miksi? Wallander kysyi.
— Henkilökohtaisen syyn takia. Hänen vaimonsa kuoli kuukausi sitten.
Wallander ei tiennyt, mitä hänen pitäisi ajatella.
Papin rouva Louise Söderman oli kuollut.
Miten hän oli kuollut?
Pappi
Liittyikö hänen kuolemansa jotenkin Simon Lambergin murhaan?
Papin rouva ja Lamberg olivat rakastuneet bussimatkalla Itävaltaan seitsemän vuotta sitten.
Olivatko he tavanneet sen jälkeen?
Miksi papin rouva oli tehnyt vierailuja hoitokotiin Matildan luo?
Kysymyksiä oli paljon. Ehkä pappi, Anders Söderman, voisi antaa vastauksen niihin.
Seuraavana aamuna Wallander ja Martinsson lähtivät Lundiin. He etsivät talon, jossa Söderman asui.
Wallander soitti ovikelloa. Hän soitti useita kertoja, mutta kukaan ei tullut avaamaan.
— Odota tässä, hän sanoi Martinssonille. Kirkko on aivan lähellä. Ajan sinne katsomaan, onko Söderman siellä.
Sinä jäät tähän vahtimaan taloa. Meillä on puhelimet. Soita, jos hän ilmestyy tänne.
Wallander ajoi kirkolle. Kirkon ovi oli auki. Wallander meni sisään ja sulki oven perässään.
Sisällä oli hyvin hiljaista. Äänet eivät päässeet ulkoa paksujen seinien sisäpuolelle. Wallander käveli eteenpäin. Aurinko paistoi kirkon maalattujen ikkunoiden läpi.
Ensimmäisellä penkkirivillä lähellä alttaria, istui mies. Hän oli kumartunut eteenpäin ja rukoili.
Vasta kun Wallander tuli hänen luokseen, mies nosti katseensa.
Wallander tunsi hänet bussinkuljettajan valokuvista.
Hän oli Anders Söderman, pappi.
Mies näytti väsyneeltä.
Hän ei ollut ajanut partaansa, silmissä oli tyhjä katse.
— Oletko sinä Anders Söderman? Wallander kysyi.
Mies katsoi vakavana häntä.
— Kuka sinä olet? hän kysyi.
— Nimeni on Kurt Wallander ja olen poliisi. Haluan puhua kanssasi.
— Minulla on surua. Sinä häiritset minua. Jätä minut rauhaan! mies huusi vihaisena.
— Tiedän, että vaimosi on kuollut, Wallander sanoi rauhallisesti. Haluan puhua siitä kanssasi.
Söderman nousi kiivaasti. Hänen katseessaan oli nyt villi kiilto.
— Mitä oikein haluat, hän huusi.
Wallander ei vastannut. Hän näki sivupöydällä kaksi isoa kynttilänjalkaa. Ne olivat messinkiä.
Toinen kynttilänjalka oli vahingoittunut. Siitä puuttui yksi haara.
Pappi näki Wallanderin katsovan vahingoittunutta kynttilänjalkaa. Samassa hän hyökkäsi.
Hyökkäys yllätti Wallanderin täysin.
Söderman heittäytyi karjaisten Wallanderin päälle.
Hän puristi sormensa Wallanderin kurkun ympärille.
Söderman oli vahva, tai viha teki hänet vielä vahvemmaksi.
Hän huusi koko ajan, että Simon Lambergin oli kuoltava.
Wallander taisteli kaikin voimin vastaan.
Rajulla ponnistuksella hän pääsi irti otteesta.
Pappi hyökkäsi uudelleen hänen kimppuunsa kuin eläin, joka taistelee hengestään.
Taistelun aikana he tulivat lähelle pöytää, jolla kynttilänjalat olivat.
Wallander sai käteensä toisen niistä.
Hän löi kynttilänjalalla pappia kasvoihin, ja tämä lyyhistyi kasaan.
Ensin Wallander luuli, että hän oli tappanut Södermanin.
Sitten hän huomasi, että pappi hengitti edelleen. Vapisevin sormin hän näppäili Martinssonin puhelinnumeron.
— Olen kirkossa, Wallander sanoi. Ota taksi ja tule tänne.
— Onko Söderman siellä? Martinsson kysyi.
— Kyllä, hän on täällä. Kaikki on ohi.
Joitakin päiviä myöhemmin Wallander ja muut poliisit istuivat samassa huoneessa poliisiasemalla. Oli aika tehdä yhteenveto siitä, mitä oli tapahtunut. Wallander oli kuulustellut Södermania useita tunteja. Hän tiesi nyt suurimman osan.
Itävallan matkan jälkeen Simon Lamberg ja Louise Söderman olivat tavanneet salaa. Louisen mies ei ollut tiennyt mitään. Hän oli saanut kaiken selville vasta, kun hänen vaimonsa oli sairastunut vakavasti syöpään. Louise oli ennen kuolemaansa kertonut miehelleen suhteesta Simon Lambergiin.
Pappi Södermanille tieto oli ollut järkytys.
Hän oli murtunut täysin. Hänen mielenterveytensä oli pettänyt.
Hän oli ollut sekaisin surusta, vihasta ja epätoivosta.
Hän oli alkanut uskoa, että Simon Lamberg oli syyllinen kaikkeen, jopa hänen vaimonsa kuolemaan.
Söderman oli jäänyt sairaslomalle.
Hän oli muuttanut asumaan hotelliin Ystadiin.
Hän oli tarkkaillut Lambergin valokuvausliikettä.
Hän oli seurannut myös siivoojaa, Hilda Anderssonia.
Jollakin tavalla hän oli saanut siivoojan avaimen. Hän oli tehnyt kopion avaimesta ja palauttanut alkuperäisen siivoojalle, ennen kuin tämä oli huomannut mitään.
Hän oli mennyt omalla avaimellaan valokuvausliikkeeseen ja lyönyt Lambergia messinkisellä kynttilänjalalla, jonka hän oli ottanut kirkosta.
Söderman ei ollut varma, oliko Lamberg kuollut hänen iskustaan.
Siksi hän oli mennyt liikkeeseen toisen kerran.
Hänen piti varmistaa, että Lamberg todella oli kuollut.
Hän oli mennyt myös takahuoneeseen.
Hän oli ollut surusta ja vihasta sekaisin. Hän oli kuvitellut, että Jumala puhuisi hänelle radion kautta. Hän oli käännellyt radion nappuloita, mutta kaikilta kanavilta oli tullut vain rock-musiikkia.
Lambergin valokuvakansiolla ei ollut mitään tekemistä murhan kanssa.
Lamberg ei vain ollut pitänyt poliitikoista tai muista, joilla oli valtaa.
Siksi hän oli leikellyt ja pienentänyt heidän kuviaan.