— Johan myrkyn lykkäsi, isoisä kiroili.
Isoisä kiroili koko yön. Hän haukkui poliisit ja huusi avukseen pirua ja Pyhää Sylviä. Hän uhkasi nylkeä poliisit, jotka vartioivat meitä. Mikään ei auttanut. Vietimme yön putkassa.
Tuomioiden julistaminen on Englannissa nopeaa. Seuraavana aamuna meitä kuulusteltiin ja meille luettiin tuomio. Saimme molemmat kuukauden vankeutta. Meillä olisi ollut mahdollisuus valittaa tuomiosta. Sairaalaankin olisi voitu ottaa yhteyttä. Mutta isoisä ei suostunut.
Isoisä jylisi tuomarille synkän uhkauksen:
— Jos tuomari joskus tulet Suomeen, nyljen sinut elävältä. Teen nahastasi köyden, johon hirtän loput englantilaiset!
Meidät suljettiin vankilaan. Meillä oli melko vapaat olot, Seliimme oli päivisin auki ja teimme työtä vankilan pesulassa. — Älä ole huolissasi, Aku. Me karkaamme täältä pian, isoisä rohkaisi minua.
13
Seuraavana päivänä pesulasta loppui saippua.
Vartija mietti, mitä pitäisi tehdä.
— Lähde vain hakemaan saippuaa. Minä vahdin vankeja,isoisä sanoi vartijalle.
Saippuan haku kesti pari minuuttia.
Vartija päätti luottaa isoisään.
Heti, kun vartija poistui, isoisä hyppäsi kärryn päälle, jossa oli puhdasta pyykkiä.
— Työnnä sinä kärryä, Aku. Menemme portista ulos ja sanomme vartijalle, että viemme pyykkiä kaupunkiin.
Työnsin kaikin voimin kärryä. Pääsimme ulos portista, kuten isoisä oli suunnitellut. Kun pääsimme pois vartijoiden näkyvistä, jätimme kärryt ja juoksimme.
Onneksi meillä oli omat vaatteemme. Kukaan ei tunnistanut meitä vankikarkureiksi.
Toisin kuin muut vankikarkurit, me menimme suoraan pankkiin.
— Nyt hommataan rahaa ja sitten mennään kotiin, isoisä sanoi.
Vankikarkurin ei sovi olla köyhä. Siksi nostimme paljon rahaa. Pankissa ei aluksi uskottu meitä. Isoisä käski soittamaan Helsinkiin. Helsingin pankki antoi luvan maksaa ja saimme rahat, 20 000 markkaa.
Tilasimme taksin.
— Aja, hyvä mies, nopeasti lähimpään satamaan.
Mutta ensin hommataan kortti ja lähetetään se Lealle. Ilmoitetaan, että ollaan tulossa kotiin, isoisä jutteli taksissa. Taksimies toi postikortin.
Isoisä kirjoitti:
»Hei, rakas Lea!
Englanti polttaa jalkojen alla.
Ajateltiin tulla kotiin.
Liikeasiat sujuneet hyvin.
Terveisin
Verneri ja Aku.»
Saavuimme satamaan. Englannista oli päästävä Ranskaan ja Ranskasta eteenpäin.
— Miten tämä onnistuisi? mietin. Emme voineet käyttää omia nimiämme, muuten meidät olisi pidätetty rajalla. Isoisällä oli valmis suunnitelma.
— Menemme pienellä veneellä Kanaalin yli salaa Ranskaan. Siellä hommaamme väärennetyt passit ja lennämme Suomeen. Yksinkertaista, isoisä sanoi.
14
Löysimme satamasta kipparin, joka veisi meidät salaa Ranskaan.
Purjehdimme yöllä. Yö oli tyyni. Makasimme kannella ja katselimme taivaan tähtiä. Mietimme, millaisen vastaanoton saamme kotona.
— Kova se on, kova. Koskaan Lea ei ole minua hellästi vastaanottanut. On tässä jännitystä edessä, isoisä puheli.
— Et usko, Aku, miten mies voi nauttia merestä ja tähtitaivaasta, isoisä kertoi.
Hän alkoi kertoa Jäämeren taivaasta. Isoisä sanoi, että joskus se oli ruma ja joskus uskomattoman kaunis.
Sitten isoisä nousi ylös ja sanoi: — Olisiko kuolema tulossa, kun tällaisia puhun. Vai olisiko Lean vuoro ensin? Soisin, että Lea kuolisi ennen minua. Minulla on vielä niin paljon iloja, joita en ole kokenut. Lea olisi joutilaampi lähtemään!
Pääsimme hankaluuksitta Ranskaan. Maksoimme kipparille ja ajoimme junalla Pariisiin, Ranskan pääkaupunkiin.
Sieltä alkaisi matka kotiin.
15
Väärennettyjen passien saaminen kesti muutaman päivän. Viimein saatoimme lähteä kotiin.
Nousimme Finnairin koneeseen. Kone lensi ensin Tukholmaan ja sieltä Helsinkiin. Söimme hyvin ja joimme runsaasti konjakkia. Olimme aika riehakkaita, kun saavuimme Helsinkiin.
Otimme taksin lentokentältä ja ajoimme talomme eteen. Iloisuus ja riehakkuus oli hävinnyt. Olimme hiljaisia ja totisia poikia.
— Nyt kai on mentävä sisään, isoisä sanoi.
— Niin kai, vastasin. Seisoimme kuitenkin paikoillamme. Sisälle meno pelotti. Asuntomme näytti autiolta.
— On jo kesäaika.
Jospa naiset ovat kesämökillä. Mennään kysymään talonmieheltä, ehdotin isoisälle.
Talonmies kertoi, että isoäiti ja muut naiset olivat kesämökillä.
— Eräs sukulaismies on kuitenkin asunut asunnossanne pari päivää. Päästin hänet sisään, kun tuo näytti teidän näköiseltänne, talonmies sanoi isoisälle.
Ihmettelimme, kuka oleili asunnossamme. Varmaan joku huijari, koska meillä ei ollut miespuolisia sukulaisia.
Menimme sisään. Löysimme nojatuolista komean keski-ikäisen miehen. Tunsimme hänet heti.
— Poikani Julius, isoisä huusi. Minä huusin:
— Isä!
Halasimme toisiamme. Tapasin ensi kertaa isäni. Isoisä katseli poikaansa, joka katseli minua. Hymyilimme kaikki. Minusta tuntui, että tulisin hyvin toimeen tämän miehen kanssa.
Isoisä oli liikuttunut.
— Kaikkea sitä sattuu. Sotaan kadonnut poika palaa kotiin.
Isäni kysyi, mistä olimme tulossa.
— No, me kävimme vähän siellä ja täällä. Nyt olemme tulossa Pariisista, isoisä vastasi.
— Kerro sinä, missä olet ollut kaikki nämä vuodet!
Isoisä haki kaapistaan ison pullon konjakkia.
— Naiset ovat kesämökillä. Ehdimme sinne myöhemminkin. Nyt sinä, Julius, saat rauhassa kertoa, mitä olet hommaillut.
Maistoimme konjakkia ja sytytimme sikarit.
— Niin, se onkin pitkä juttu, isäni aloitti.
— Jos muistatte, minä katosin sodassa vuonna 1944 kesällä. Sen jälkeen olen käynyt yhdessä ja toisessa paikassa. Aikaa on ollut…
Vesa Ämmälä - Pieni hiljainen mies
Keskellä kylää oli kirkko. Kirkon ympärillä oli hautausmaa ja koulu, jonka pihassa oli lipputanko. Osuuspankin konttorikin oli, tasakattoinen kuin tikkuaski. Ja sitten oli kyläkauppa.
Kaupan seinässä luki: Annin Valinta. Tavaraa heti ja tilauksesta. Avoinna arkena ja pyhänä.
Kaupan rapuilla istui usein Kolehmaisen isäntä. Hänen vieressään oli Tunturi-mopo, ja kädessä isännällä oli ykköskaljapullo.
Kaupan pitäjä Anni oli XL-kokoinen. Ruskeat hiukset olivat palmikolla ja posket kuin kaksi punaista omenaa. Vähän väliä Annin nauru helähti ihan kuin tuulikellon kilinä.
Anni oli rehevä ja reitevä, mutta vanhana piikana elänyt. Oli hänellä käynyt sulhasehdokkaita tyrkyllä. Ei vain ollut tähän mennessä sattunut sopivaa miestä kohdalle. Anni asui kauppansa yläkerrassa. Kauppa oli auki jokaisena viikonpäivänä aamusta iltaan.
Kylän lähellä tehtiin uutta maantietä. Tienteossa kaivettiin ojia ja räjäytettiin rikki kiviä ja kallioita. Kerran urakoitsija räjäytti vahingossa reiän Lyytikäisen navetan kattoon.
— Irtokivet lähtee joskus minne sattuu, sanoi urakoitsija.
Uudelle maantielle ajettiin soraa. Raskas maansiirtoauto ajoi kerran vahingossa Kolehmaisen vanhan pystykorvan yli. Koira kun ei enää nähnyt eikä kuullut mitään.