Jussi ajatteli, että nyt olisi aika tehdä pikkuinen reissu. Mutta minne?
Ulkomailleko? Lentomatkat olivat pitkiä ja rasittavia. Ei ollut kielitaitoa. Ulkomailla voi tulla yksinäinen olo. Kotimaan matka olisi parempi.
Ei muuta kuin reissuun, Jussi päätti.
Hän pakkasi laukkuun vähän parempia vaatteita sekä hammasharjan ja partakoneen. Hän pani lompakon povitaskuun ja oli valmis lähtemään.
Yksinäisen miehen oli helppo lähteä. Ennen lähtöä Jussi katsoi, että hellanlevy oli nollilla. Hän otti töpselit seinästä, jos ukkonen kolistelisi. Hän kasteli reilusti pelargonioita ja käveli sitten ulos.
Hän käveli bussiasemalle. Ei ollut väliä, mihin menisi, joten Jussi päätti vain katsoa, minne lähtee bussi puolen tunnin sisällä. Sen ajan vielä kohtuudella odottaa.
Hän huomasi, että Tampereelle lähtisi pikavuoro hetken päästä. Mikäs siinä, Jussi päätti.
— Mennääs kattoo Suomen Mansee, hän ajatteli. Jussi käveli laiturille ja kiipesi autoon.
Kuski oli nuorenpuoleinen mies. Tukka oli sipaistu siististi korvien taakse. Se oli hyvä merkki. Semmoinen mies ajaakin siististi.
Jussi sanoi kuskille:
— Olen lomareissulle lähdössä. Kuski antoi lipun ja sanoi:
— Matkailu avartaa. Ja aina reissussa jotakin oppii.
Matka meni hyvin. Kun Jussi pääsi Tampereelle, hän käveli Tammer-hotelliin.
Vastaanottoaulassa tiskin takana seisoi punatukkainen nainen. Jussi sanoi hänelle:
— Päivää. Onko huonetta vapaana?
Nainen pahoitteli:
— Valitettavasti ei, kun on juuri konferenssi menossa ja on täyttä. Yksi sviitti on vapaa, mutta siinä on kolme huonetta.
Jussi sanoi:
— Minä menen sinne sitten. On ainakin tilaa olla.
Punatukkainen hymyili niin kuin hyvälle asiakkaalle hymyillään. Hän sanoi kohteliaasti:
— Kannamme kyllä matkatavarat. Jussi sanoi:
— Kiitos vaan. Kyllä minä itse kassini vien. Ei siellä ole kuin varakalsarit ja sukat sekä prässihousut ja kauluspaita.
Punatukkainen kysyi, kauanko Jussi aikoi viipyä hotellissa. Jussi vastasi:
— Ei sitä etukäteen tiedä. Sitten lähden, kun iskee koti-ikävä.
Jussi kävi katsomassa sviitin. Sitten hän lähti kaupungille. Hän ajatteli, ettei lomalla passaa maata paikallaan.
Jussi käveli Laukontorille ja söi siellä mustaamakkaraa, se kun kuului Tampereen herkkuihin. Oli kaunis kesäpäivä. Siinä oli mukavaa istua ja katsella ympärilleen.
Torilla oli jos jonkinlaista vihannesmyyjää. Siellä myytiin tietysti myös pölynimuripusseja. Ja mattoja. Helppoheikki nauratti ihmisiä. Ihmiset istuivat lörpöttelemässä kahvimuki tai jäätelö kädessään.
Jussi ajatteli, että kotipuolessa hänen lapsensa hermoilevat nyt ja ihmettelevät, mihin pappa on häipynyt.
Katsovat varmaan vaatenaulakkoon ja miettivät, mitä Jussi on ottanut mukaansa. Sitten joku heistä ehkä huomaa:
— Hammasharja ja partakonekin ovat poissa.
Lapset kyselisivät:
— Mihin se on lähtenyt? Miksi se ei vastaa kännykkään? Pitäisikö katoamisesta tehdä poliisille ilmoitus?
Sitten he ajattelisivat:
— Jussista on tullut äksy, kun se on jäänyt leskeksi.
Torin reunassa kanavassa kellui vesibusseja. Yksi niistä oli juuri lähdössä, ja miehet irrottivat vesibussin köysiä.
Jussi päätti tehdä järvimatkan. Hän meni miesten luo ja sanoi:
— Odottakaa hetki. Haen lipun kojusta ja tulen kyytiin.
Jussi istui ulkona laivan yläkannella. Laiva meni kanavaa siltojen ali ja jyskytti sitten järvenselälle. Maisemat olivat komeita! Tampere näytti erilaiselta, kun sitä katsoi kauempaa.
Yläkannella oli muitakin ihmisiä. Sinihameinen nainen istui pikkuinen koira sylissään. Koira räksytti ja yritti päästä katsomaan vettä. Jussi käveli välillä katsomaan laivan perävanaa. Vesi sihisi ja kuohui mukavasti potkurin virrasta.
Äkkiä kuului huuto:
— Lulu putosi veteen!
Jussi kääntyi katsomaan. Sinihameinen nainen nojasi kaiteeseen. Nainen huusi ja itki hysteerisenä:
— Nyt Lulu hukkuu!
Jussi tempaisi nopeasti paidan ja päällyshousut pois. Hän hyppäsi veteen. Vesi tuntui kylmältä. Potkurin virta painoi Jussia sivuun, mutta Jussi ui koiran luo. Hän sai koirasta kiinni ja piti sitä sylissään vedessä. Koira uikutti märkänä ja peloissaan.
Joku heitti vesibussista Jussille pelastusrenkaan. Siinä hän kellui koiran kanssa pelastusrenkaan varassa. Laiva kääntyi ja tuli hetken päästä heidän viereensä. Laivamiehet auttoivat vettä valuvan Jussin ja koiran kannelle.
Sinihameinen nainen otti koiran syliinsä.
— Voi Lulu rakas. Sinä olet hengissä, hän sanoi ääni väristen.
Ihmiset laivan kannella taputtivat. Joku otti kuvankin Jussista, joka oli pelastanut koiran. Laivamiehet antoivat Jussille pyyhkeen ja tarjosivat kahvin lämmikkeeksi yhtiön laskuun.
Matka jatkui. Jussi meni takaisin yläkannelle istumaan, kun oli pukeutunut. Sinihameinen nainen tuli Lulunsa kanssa Jussin viereen.
— Kiitos kovasti kun pelastit Lulun hengen! Olen Liisa, nainen sanoi.
-Jussi, sanoi Jussi ja puristi naisen kättä.
— Kuinka korvaisin tämän hengenpelastuksen? Liisa kysyi. Jussi katsoi naista tarkemmin. Tämä olikin söötin sorttinen. Vaaleat hiukset kihartuivat somasti otsalla. Silmät olivat lemmikinsiniset. Kroppa oli mukavasti pehmoisen pyöreä.
Jussi sanoi:
— No tuota. Olen lomareissulla. Kaupunki on vähän vieras. Tarvitsisin oppaan. Mutta mitäs sinun miehesi sanoisi, jos yhdessä kuljetaan?
Liisa katsoi kainosti laivan kantta. Hän silitti Lulua ja sanoi punastuen:
— Ei Jaakko siihen mitään sano. Hän on levännyt jo neljä vuotta Kalevankankaan hautuumaalla.
Jussi rykäisi:
— Jaaha. No minäkin olen jo viisi vuotta ollut leskenä.
Lulu oli pieni, hentoinen sylikoira. Pään päällä sillä oli punainen rusetti. Lulu oli tiukasti Liisan sylissä. Jussi hymyili Liisalle. Lulu irvisti ja näytti hampaitaan Jussille.
Liisa hätääntyi:
— Älä nyt Lulu rakas pelastajaasi säiky.
— Mielelläni minä oppaana olen, hän lisäsi Jussille.
Lulu ei tainnut tykätä siitä, koska se yritti näykätä Jussin kättä.
— Kyllä teistä vielä kaverit tulee. Lulu taitaa nyt vaan olla vähän mustasukkainen, Liisa sanoi ja paijasi koiraa.
Laiva kaarsi erään saaren laituriin. Rannassa näkyi ravintola. Siellä oli myös tanssilava, minigolf-kenttä ja kaunis polku, joka kiemurteli metsään.
— Jos katsastetaan ensin tämä paikka, Jussi sanoi. Hän otti kiinni Liisan käsivarresta ja herrasmiehenä tuki naista, kun he kävelivät laskusiltaa pitkin laiturille.
Siitä tulikin mukava päivä. Ei tarvinnut olla yksin.
Minigolfissa Jussi löi pallon kuppiin aina toisella lyönnillä. Liisa ei saanut lainkaan palloa kuppiin. Viimeisellä radalla ei Jussikaan saanut, kun Lulu kävi tekemässä kupin eteen ison pötkön. Se ei tainnut tykätä, kun emäntä ei pärjännyt golfissa.
Liisa oli iloisen sorttinen ihminen.
Jussi sanoi:
— Minun lapset kotona ihmettelevät, mihin pappa on häipynyt.
Liisa sanoi:
— Eivätkä ne tiedä, että pappa vokottelee naisia Tampereella. Hän nauroi helakasti päälle.
Liisa sanoi:
— Minun lapseni on Lulu. Mutta on minulla Hämeenkadulla neljän huoneen asunto. Ja oma auto ja pankkikirja.
Jussi otti Liisaa kädestä kiinni.
— Kyllä sinua kannattaakin vokotella. Nätti nainen ja rikaskin vielä.
Jussi tarjosi ravintolassa pihvin ja jälkiruoaksi konjakin. Orkesteri alkoi soittaa tanssilavalla.
He tanssivat valssin ja tangon. Hiukan se oli vaikeaa, kun Lulu oli koko ajan Liisan sylissä. Ei se suostunut jäämään yksin tuolille. Räksytti niin kimeästi, että muut ravintolassa häiriintyivät.