3 tömähtää, jysähtää ääntä kuvaavia sanoja
4 vaikeni inf. vaieta
5 iskeä tulta salamoida
6 Jumalan haltuun jää Jumalan suojelukseen, Jumala olkoon
5 Tumma tyttö
Yötaivas katseli tummaa jokea ja tukkeja, jotka hiljaa uivat sitä pitkin koskea kohti.
Äkkiä kuului kosken alapäästä huuto: »Ruuhka Pyörrekivellä!»
Pyörrekivi kohosi vedestä aivan kosken loppupäässä. Se oli keskivirrasta hiukan oikealle, niin että tukit kulkivat tavallisesti sen vasemmalta puolelta, eikä kivestä ollut mitään haittaa. Mutta jos jokin pitkä puu sattui jäämään poikittain kiveä vasten, niin se ei päässyt millään [1] eteenpäin. Seuraavat tukit tarttuivat siihen ja muodostivat vähitellen ruuhkan, joka ulottui rannalta toiselle. Sellainen ruuhka oli hyvin vaikea laukaista [2], koska se oli laukaistava kiven luota, eikä sitten kukaan enää ehtinyt juosta rantaan tukkeja pitkin, ennen kuin ne lähtivät ryskyen [3] liikkeelle.
»Ja ensi kesänä minä räjäytän tuon kiven ilmaan!» kuului tukkipäällikön ääni rannalta. »Tästä tulee taas parin tunnin työnseisaus puolelle sadalle miehelle!»
»Jospa minä kävisin katsomassa sitä — ehkä sen voisi laukaista?» sanoi nuori, reipas ääni.
»Sitä minä en usko», sanoi tukkipäällikkö. »Mutta voihan sitä katsoa.»
»Sitten minä laukaisen sen. Missä on kirves?»
»Ei pidä leikkiä kuoleman kanssa!» huudettiin joukosta. »Älkää antako hänen mennä, päällikkö.»
»Miten sinä olet ajatellut tulla takaisin?» kysyi päällikkö.
»Lasken tukkien kanssa alas [4].»
»En kiellä enkä käske», sanoi päällikkö. »Enkä ketään muuta päästäisikään. Mutta tiedän, että kun Olavi ryhtyy työhön, siitä ei muiden tarvitse huolehtia. Oletko varma asiastasi?»
»Varma! Kirves tänne!»
Olavi otti kirveen ja keksin [5[ ja alkoi juosta tukkeja pitkin kiveä kohti.
»On se rohkea poika», sanoivat jotkut.
»Hullu!» huudahtivat toiset.
Olavi oli ehtinyt kivelle saakka. Hän laski keksin viereensä ja kohotti kirveen. Ensimmäinen isku, sitten toinen ja kolmas -.
Kirves kohosi jälleen ilmaan — ja laskeutui alas. Kuului rysähdys, niin kuin raketti olisi räjähtänyt. Tukit rytisivät [6], koko ruuhka oli jo liikkeellä. Nuorukainen juoksi tukkeja pitkin, nyt hän oli keskellä virtaa, nyt hän kääntyi, keksi heilahti ilmassa, ja samassa hän jo laski tukkien kanssa huimaa vauhtia [7] koskea alaspäin.
»On siinä poika!»
»On, on! Paremmat silmät jaloissa kuin monella päässä.»
Miehet riensivät nuorukaisen ympärille hänen noustessaan rantaan.
»Miehen työ!» sanoi päällikkö. »Voit nyt mennä loppuyöksi lepäämään — ja vaikka päiväksikin päälle [8].»
Pienessä saunakamarissa [9] makasi nuori tyttö valkoisten ikkunaverhojen takana.
Oli jo puoliyö, eikä tyttö ollut vieläkään saanut unta. Sillä illalla oli tapahtunut sellaista, joka oli vienyt häneltä unen.
Se oli kuin satua. Hänen tarvitsi vain painaa silmänsä kiinni, niin hän näki kaiken uudelleen elävänä edessään.
Tyttö seisoo eteisessä. Tuvan ovi avautuu jajoukko tukkilaisia [10] rientää yötyöhönsä.
Mutta se, joka tulee viimeisenä, ei menekään, vaan jää katselemaan tyttöä. Hän hymyilee, hiipii tytön taakse ja painaa kätensä varovasti tytön silmille.
»Hui!» kirkaisee tyttö, kääntyy äkkiä ja näkee nuorukaisen edessään.
»Iltaa», sanoo nuorukainen ja nostaa hymyillen hattuaan.
Tyttö punastuu eikä osaa vastata mitään.
»Kylläpä minä taisin tehdä tyhmästi!» virkkaa [11] nuorukainen. »Ethän ole minulle vihainen?»
»En suinkaan, sehän oli leikkiä.»
»Sitähän minäkin [12]. Minusta tuntui heti, kun sinut näin, kuin olisimme olleet vanhat tuttavat — en vain muistanut nimeäsi ja pysähdyin kysymään sitä.»
»Tummaksi tytöksi minua sanotaan», vastaa tyttö ujosti, »mutta…»
»Älä sano muuta!» sanoo nuorukainen kiireesti. »Tumma tyttö sinä olet, en halua kuulla muuta! Minun nimeni on Olavi.»
Sitten hän näyttää kuin ajattelevan jotakin ja kysyy äkkiä: »Pidätkö sinä kukista, Tumma tyttö?»
»Tietysti. Minulla on jo kaksi omaakin, verenpisara [13] ja palsami [14]», vastaa tyttö.
»Punaista, punaista vain!» nauraa nuorukainen. »Ikkunallasiko sinä niitä pidät?»
»Kuinkas muuten.»
»Näkyvätkö ne pihallekin?»
»Näkyvät, varsinkin nyt kun kukkivat.»
»Mutta missäs se sinun ikkunasi on…?» sanoo nuorukainen hymy silmässä, »että minäkin voisin joskus katsella niitä sinun kukkiasi ohi kulkiessani.»
Tyttö avaa jo suunsa vastatakseen, mutta virkkaakin sitten äkkiä: »En sanokaan!»
»Tuvassako [15]?» nauraa nuorukainen.
»Ei!»
»Aitassa 16]?»
»Ei sielläkään!»
»Saunakamarissa sitten?»
»Ei, ei!» hätääntyy tyttö. »Siellä kaikkein vähimmän.»
Nuorukainen hymyilee. »Nyt minä en osaa enää arvata — kylläpäs sinä olet kovasydäminen! Eikös me olla nyt ystäviä?»
»Tuskin — mitä sitten?»
»Minä vain ajattelin, että jos me olisimme oikein hyviä ystäviä, niin minä kysyisin — ei, en minä sentään kysykään!»
»Kysy, kysy vain!» pyytää tyttö uteliaana.
»Minä vain kysyisin että… onko kukaan saanut puristaa sinua kädestä?»
»Ei!» tyttö vastaa punastuen. »En minä anna kenenkään ottaa kädestäni!»
»Voinkos minä luottaa siihen?» nuorukainen sanoo. »Mutta pian minä sen näen — annapas kätesi tänne.»
»Mitä varten?»
»Minä osaan katsoa kädestä [17].»
»Sinä?» »Minä juuri. — Etpäs uskallakaan!»
»Kyllä vain!» Ja tyttö ojentaa kätensä.
»Totta sinä puhuit», sanoo nuorukainen vakavasti. »Ei ole kukaan saanut ottaa sinua kädestä. Mutta kylläpäs monen on tehnyt mieli [18] tulla sinun kukkiasi katsomaan!»
»Mistäs sinä sen tie… Ei, et sinä mitään tiedä, puhut vain!»
»Hiljaa, tyttö, nyt minä ennustan sinulle tulevaisuutesi. — Mitä minä näenkään! Enpä olisi uskonut…»
»Mitä, mitä sinä näet?» tyttö kysyy hätäisesti.
»En minä uskalla sanoa, sanon vain että enpä olisi uskonut!»
»Sanot, kun ei ole mitään sanomista.»
»Sanonko minä sitten?» kysyy nuorukainen ja katsoo ihan silmäteristä sisään.
»Sano, jos osaat!»
»Mutta sinä et saa suuttua.» Hän kuiskaa: »Katsopas tuota tuossa! Se tulee — ja ensi yönä.»
»Kuka se?»
»Se, joka ottaa sinua kädestä.»
»Valehtelet!» tyttö huudahtaa.