Tähän Mannerheimilla ja hänen suvullaan ei ollut varaa.
Mannerheimin kummitäti alkoikin järjestää hänelle rikasta vaimoa. Venäjällä, 1800-luvun lopulla aatelisten perheet sopivat ja järjestelivät lastensa avioliittoja. Kummitäti löysi nopeasti sopivan puolison Mannerheimille. Hän oli 21-vuotias Anastasia Arapova, kuolleen kenraalin tytär. Anastasia suostui heti Mannerheimin puolisoksi. Kukapa ei haluaisi miehekseen tyylikästä Mannerheimia, joka on hyvin suosittu Pietarissa, Anastasian kerrotaan sanoneen.
Mannerheimin suostumusta kummitäti piti itsestään selvyytenä. Hänen mielestään Mannerheimin oli pakko suostua. Näin myös tapahtui. Vuonna 1892 Anastasia Arapova ja Mannerheim vihittiin avioliittoon.
Avioliitto näytti aluksi ratkaisseen molempien nuorten ongelmat: orpo Anastasia sai miehen ja Mannerheimin rahahuolet ratkesivat, ainakin joksikin aikaa. He saivat kaksi tytärtä. Anastasia syntyi vuonna 1893 ja Sofia syntyi vuonna 1895. Kolmas lapsi, joka oli poika, kuoli synnytyksessä.
Perhe asui upeassa palatsissa, jota Mannerheim kuvasi kirjeessä sukulaisilleen: Täällä on hyvin kaunista. Ympärillämme on paljon metsää ja kauniita niittyjä. Päärakennus on suuri, siinä on 44 huonetta!
Mannerheimin avioliitto ei ollut onnellinen. Hän itse ei ole kertonut siitä juuri mitään.
Omissa muistelmissaan hän vain totesi, että «menin naimisiin Anastasia Arapovan kanssa, jonka isä oli kenraali. Isä oli palvellut samoissa keisarinnan vartiojoukoissa, joissa myös minä palvelin».
Mannerheim ei todennäköisesti rakastanut vaimoaan.
Avioliitto päättyi runsaan kymmenen vuoden kuluttua, jolloin Anastasia otti lapset mukaansa ja muutti Pariisiin.
Varsinainen avioero tuli voimaan vasta vuonna 1919.
On esitetty, että Mannerheimilla oli muita naissuhteita avioliittonsa aikana.
Anastasiaa on taas pidetty tuhlaavaisena ja laiskana.
Sopu puolisoiden välille palautui vasta 1930-luvulla, kun Mannerheim kävi tapaamassa Anastasiaa Pariisissa.
He keskustelivat entisistä asioista ja sopivat eripuransa. Eräässä kirjeessään Mannerheim kirjoitti vaimonsa tapaamisesta: — Olen iloinen, kun me näin monen vuoden jälkeen löysimme toisemme. Me myös ymmärsimme toisiamme ja tulimme todellisiksi ystäviksi. Olen kiitollinen kohtalolle, kun sain vielä tavata entisen vaimoni. Nyt monta katkeraa muistoa on pyyhitty pois.
Anastasia Mannerheim kuoli vuonna 1936.
Mannerheimin lapsista Anastasia muutti Englantiin ja toimi siellä luostarissa nunnana lähes 20 vuotta. Sofia asui Ranskassa ja eli siellä taitelijoiden ja muiden erikoisten ihmisten seurassa.
Sofialla oli läheisempi suhde isäänsä kuin Anastasialla.
Hän asui jonkin aikaa Mannerheimin kanssa myös Helsingissä.
Mannerheim tuki taloudellisesti molempia tyttäriään koko elämänsä ajan.
Tyttäret olivat mukana Mannerheimin hautajaisissa vuonna 1951.
Anastasia kuoli vuonna 1963 ja Sofia kuoli vuonna 1978.
Mannerheim etenee sotilasuralla — Venäjän ja Japanin sota
Venäjän ja Japanin välillä käytiin sota vuosina 1904-1905. Venäjä halusi lisää maata Kiinasta ja muualta Aasiasta. Myös japanilaiset halusivat itselleen alueita Kiinasta. Helmikuussa vuonna 1904 japanilaiset hyökkäsivät Venäjän laivaston kimppuun: sota Venäjän ja Japanin välille oli syttynyt.
Mannerheimin kannalta sota syttyi juuri oikeaan aikaan. Hänen rahansa olivat taas lopussa, vaimo oli lähtenyt lasten kanssa Pariisiin ja muutenkin Mannerheimin henkilökohtaiset asiat olivat rempallaan. Sota tarjosi mahdollisuuden päästä pois Pietarista ja aloittaa elämä uudestaan. Se tarjosi myös Mannerheimille ensimmäisen mahdollisuuden näyttää sotilaana taitojaan oikeissa rintamataisteluissa.
Mannerheim ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja lähti innokkaana sotaan. Sitä varten hän oli opiskellut. Ensimmäisen kerran Mannerheim joutui taisteluun, kun hänen joukkonsa lähestyivät savimuurilla ympäröityä kylää. Yhtäkkiä alkoivat luodit lentää Mannerheimin hevonen oli vähällä pillastua.
Hänellä oli täysi työ rauhoittaa hevosensa ja johtaa joukkonsa suojaan. Illalla majapaikassa juotiin lasillinen konjakkia Mannerheimin kunniaksi. Se oli vanha tapa osoittaa huomiota venäläiselle upseerille, joka osallistui ensimmäiseen taisteluunsa.
Venäjän ja Japanin sodassa Mannerheim näki, miten huonosti Venäjän armeijaa johdettiin. Joukkojen kuri oli huono, upseerit juopottelivat ja haavoittuneiden hoito oli surkeasti järjestetty. Mannerheim itse huolehti joukoistaan hyvin. Hän saikin hyvää opetusta joukkojen johtamisesta oikeassa sotatilanteessa.
Mannerheimin johtamat joukot tekivät rohkeita tiedusteluretkiä.
Venäjän ja Japanin sodan aikana hänet ylennettiin everstiksi ja hän sai ansioistaan useita kunniamerkkejä.
Eräässä taistelussa Mannerheimin hevonen kaatui vetiselle joen jäälle. Mannerheim kastui ja vilustui. Hänelle nousi yli 40 asteen kuume. Siitä huolimatta hän ratsasti läpi palavan kaupungin ja yritti löytää sotasairaalan. Lopulta hän löysi sairasauton ja pääsi hoitoon.
Kuumeen lisäksi Mannerheimilla oli paha korvatulehdus. Sen vuoksi hän menetti kuulonsa vasemmasta korvastaan lopuksi ikäänsä.
Venäjä hävisi sodan Japania vastaan. Se merkitsi myös levottomuuksia ja kurittomuutta sotajoukoissa. Kansa oli tyytymätön keisariin ja aatelisiin, jotka johtivat maata. Suomessa venäläiset sortivat suomalaisia. Mannerheim arvosti kovaa kuria. Hän ei pitänyt kansan lakkoilusta eikä keisarin arvostelemisesta.
Kaikkein vaikeinta hänelle oli nähdä kurin höltyminen armeijassa.
Koko talvi oli erittäin kylmä Venäjän ja Japanin sodan aikana. Mannerheim sai ankaran reumatismin, nivelkipuja ja kovaa särkyä aiheuttavan taudin. Tämä sairaus vaivasi Mannerheimia koko hänen elämänsä ajan.
Mannerheim ratsastaa Aasian halki — tutkimusmatka Kiinaan
Venäjän ja Japanin sodan jälkeen Mannerheim sai yllättävän tehtävän. Hänet lähetettiin tutkimusmatkalle Kiinaan. Matka kesti vuodesta 1906 vuoteen 1908 saakka.
Matkan Mannerheim teki ratsain.
Hänen tehtävänään oli kerätä tietoja Kiinasta.
Hänen oli tarkistettava karttoja ja tutkittava ihmisten elintapoja.
Tietoja haluttiin käyttää sotilastarkoituksiin, mutta niiden avulla haluttiin lisätä myös muuta tietämystä.
Tietoa haluttiin Kiinan armeijasta ja maan hallinnosta.
Venäläiset halusivat myös löytää sopivat marssireitit Kiinan pääkaupunkiin, Pekingiin.
Matka Kiinaan ei ollut helppo. Matkastaan Mannerheim kertoi muistelmissaan seuraavasti: — Välillä kuljimme kuumilla hiekka-aavikoilla, välillä vuorilla ja jopa jäätiköillä.
Oli kestettävä kovaa hellettä ja kovaa pakkasta, hiekkamyrskyjä ja lumimyräköitä. Näimme upeita kaupunkeja ja pieniä kurjia kyliä.
Matkansa alussa Mannerheim näki paikalliset paimentolaishäät, joihin liittyi ratsastuskilpailu perinteen mukaisesti.
Ratsailla olevat osanottajat yrittivät siepata maasta teurastetun pukin, joka esitti ryöstettävää tyttöä.
Kun yksi ratsastaja oli siepannut eläimen, muut laukkasivat hänen peräänsä ja yrittivät ryöstää «tytön» häneltä.
Matkakertomuksessaan Mannerheim kirjoittaa ratsastuskilpailusta: Osanottajia oli paljon tässä kamppailussa pukinruhosta. Siksi taistelu muuttui suureksi ratsain käydyksi painiskeluksi. Kamppailussa muodostui 30 hevosen rykelmä, jossa ratsastajat pakottavat hevoset puristumaan toinen toisiaan vasten.
Muutamia kertoja koetin minäkin yhtyä leikkiin.
Onnistuinkin kiskaisemaan pukin satulaani.