Hän sulki Kyllikin syliinsä:
»Kuinka reipas ja kaunis sinä olet — olet vain nuortunut! Kiitos sinulle kaikesta… äiti!»
»Kiitos itsellesi!» Kyllikki vastasi liikuttuneena.
»Minä olen keittänyt sinulle kahvia, ja nyt minä aivan unohdan sen…» muisti Olavi äkkiä.
»Oletko sinä keittänyt kahvia?» ihmetteli Kyllikki iloisin silmin.
»Kuka sitten, ei kukaan muu olisi saanut keittää sitä tällä kertaa. Tule, Kyllikki!»
He istuutuivat pöydän ääreen ja joivat — mitään sanomatta, toisiaan katsellen. Ja molempien lämpimät ajatukset kiersivät kuin vartioiden pientä valkoista vuodetta.
»Tulehan katsomaan!»
Olavi veti Kyllikkiä takaikkunan luo ja osoitti kädellään ulos.
Alhaalla lepäsi Isosuo laajana heidän edessään. Suon reunasta lähti kaksi isoa viemäriojaa [3], joiden edeltä miehet parhaillaan kaatoivat metsää. Ne olivat kuin kaksi mahtavaa tietä, jotka johtivat eteenpäin, tulevaisuuteen. Ilta-aurinko paistoi suolla työskenteleviin miehiin, siellä täällä välähti kirveen metalli ja vesi välkkyi ojissa kuin hopea.
»Se on siis alkanut!» huudahti Kyllikki ihastuneena.
Olavi käänsi hänet ikkunasta itseensä päin ja katsoi hänen silmiinsä, ikään kuin hän olisi sulkenut siihen katseeseen kaikki, mitä he olivat eläneet ja nähneet, surreet ja toivoneet.
»Nyt se on vihdoinkin alkanut!» hän sanoi hiljaa, puristaen Kyllikin lujasti rintaansa vasten.
1 muuan eräs
2 hyvänen aika voi hyvät ihmiset, voi taivas, voi voi
3 viemärioja pääoja, suuri oja, joka vie pois vettä alueelta, joka halutaan kuivattaa
Hеnning Mаnkell, Johаn Werkmäster - Miеs rаnnalla
Mies nousee taksiin. Perillä taksikuski huomaa, että mies istuu takapenkillä kuolleena. Onko hän saanut sairaskohtauksen, vai onko hän tehnyt itsemurhan?
Komisario Kurt VVallander saa pian tietää, että mies on murhattu.
Mutta kuka on murhannut hänet ja miksi?
Henning Mankeli on ruotsalainen kirjailija, joka on kirjoittanut useita suosittuja rikosromaaneja.
Oli iltapäivä huhtikuun lopulla. Komisario Kurt Wallander istui työhuoneessaan Ystadin poliisitalossa. Kello oli vähän yli viisi.
Wallander nousi, asteli ikkunan ääreen ja katseli ulos. Ulkona puut heiluivat kovassa tuulessa.
Satoi. Lämpömittari näytti neljää astetta. Kevät ei ollut päässyt vielä kunnolla vauhtiin.
Wallander puki takin päälleen.
Hän käveli ulos poliisitalon ovesta ja meni autonsa luo.
Hän ajoi kohti kaupungin keskustaa, kääntyi Malmövägenille ja pysähtyi marketin pihaan.
Kännykkä soi juuri, kun Wallander oli astumassa ulos autosta.
Soittaja oli Hansson, toinen poliisi.
— Missä olet? Hansson kysyi.
— Olin menossa ostamaan ruokaa, Wallander vastasi.
— Se saa odottaa, Hansson jatkoi. Sinun pitää tulla tänne. Olen sairaalassa. Tapaamme pihalla.
— Mitä on tapahtunut? Wallander kysyi.
— Sitä on vähän vaikea selittää. Parasta että tulet tänne, Hansson vastasi.
Wallander ajoi sairaalaan.
Matka kesti vain muutaman minuutin. Hansson odotti sairaalan pääoven luona. Hän näytti palelevan kylmässä sateessa.
— Sinun pitää puhua erään taksinkuljettajan kanssa, Hansson selitti. — Hän on tuolla sisällä kahvilla. Hän on hyvin järkyttynyt.
Wallander seurasi Hanssonia sairaalan kahvilaan.
Taksinkuljettaja istui siellä.
Hän oli noin 50-vuotias, lihava mies. Miehen nimi oli Stenberg. Hän näytti säikähtäneeltä.
— Mitä on tapahtunut? Wallander kysyi.
Taksimies kertoi.
Hän oli saanut tilauksen Svartesta, pieneltä asuinalueelta Ystadin läheltä. Tilaajan nimi oli ollut Alexandersson. Mies oli sanonut, että hän odottaa taksia päätien varressa.
— Kun tulin Svarteen, mies seisoi siellä odottamassa kuten oli luvannut, Stenberg kertoi. — Hän istui takapenkille ja pyysi ajamaan keskustaan. Näin peilistä, että mies laittoi silmät kiinni. Luulin, että hän nukahti. Kaupungissa pysäytin auton torin laitaan. Mies ei liikahtanut. Yritin herättää häntä, mutta en saanut häntä hereille. Ajoin suoraan sairaalaan. Täällä lääkärit kertoivat, että mies oli kuollut.
— Oliko hän kuollut? Wallander varmisti ja rypisti otsaansa.
Stenberg ja Hansson nyökkäsivät molemmat.
— Näyttikö mies sairaalta tai oliko hän loukannut itsensä? Wallander kysyi.
— Ei, sellaista en huomannut, Stenberg sanoi.
— Tiedämmekö, kuka kuollut mies on? Wallander kysyi.
Hansson otti esiin muistikirjansa ja luki:
— Göran Alexandersson, 49 vuotta. Yksityisyrittäjä, toimii tietokonealalla. Asuu Tukholmassa. Hänellä oli lompakossa aika paljon rahaa ja useita luottokortteja.
— Merkillinen tapaus, mutta oletan, että mies sai sydänkohtauksen. Mitä lääkärit sanovat? Wallander kysyi.
— He eivät tiedä, mihin mies kuoli.
— He tutkivat miehen ruumiin tarkemmin ja selvittävät kuolinsyyn, Hansson selitti.
♦♦♦
Tuntia myöhemmin Wallander tiesi vähän enemmän kuolleesta miehestä. Hansson oli soittanut Tukholmaan ja puhunut Alexanderssonin sihteerin kanssa. Alexandersson oli ollut naimisissa, mutta eronnut kymmenen vuotta sitten. Hänellä oli ollut myös yksi lapsi, poika. Poika oli kuollut seitsemän vuotta sitten.
— Kysyitkö, mitä mies teki Ystadissa? Wallander kysyi.
— Kyllä, Hansson vastasi. Hän oli sanonut sihteerille, että hän on viikon lomalla. Hänellä oli huone Ystadissa, hotelli Kung Karlissa.
— Lähdetäänpä käymään siellä, Wallander sanoi.
♦♦♦
Wallander ja Hansson tutkivat Alexanderssonin hotellihuoneen.
He kävivät huoneen tarkasti läpi, mutta eivät löytäneet mitään mielenkiintoista. Sen jälkeen he kyselivät hotellin työntekijöiltä, oliko heillä jotain tietoa miehestä, mutta mitään ei selvinnyt.
Kukaan ei ollut soittanut Alexanderssonin huoneeseen tai käynyt hänen luonaan.
— Mies asui täällä Ystadissa, mutta oli Svartessa kun tilasi taksin. Miten hän sinne pääsi? Wallander mietti.
— Kyselen taksiyhtiöstä, onko joku kuljettanut hänet sinne, Hansson sanoi.
He ajoivat takaisin poliisiasemalle.
Wallander meni työhuoneeseensa.
Kello oli melkein kahdeksan, kun Hansson koputti ovelle.
— Oletko saanut jotain selville? Wallander kysyi.
— Kyllä, tarkistin taksit, Hansson kertoi. Alexandersson on ajanut taksilla Svarteen kolme kertaa neljän päivän aikana. Joka kerta hän on jäänyt pois Svarten laitamilla. Hän on ajanut sinne päin aikaisin aamulla ja soittanut iltapäivällä taksin hakemaan pois.
Wallander nyökkäsi.
— Ehkä hänellä oli rakastajatar Svartessa, Wallander sanoi.
Hän nousi ja asteli ikkunan ääreen.
Puista näki, että tuuli oli yltynyt.
Pian tulisi myrsky.
♦♦♦
Kaksi päivää myöhemmin aamulla Wallanderin puhelin soi. Soittaja oli lääkäri, jolla oli tietoja Alexanderssonista. Lääkäri oli tutkinut miehen ruumiin.
— Mihin hän kuoli? Wallander kysyi. Oliko se sydänkohtaus vai aivoverenvuoto?