— Ei kumpikaan, lääkäri vastasi.
— Näyttää siltä, että hän joko teki itsemurhan tai sitten joku murhasi hänet.
— Murhasi? Tarkoitatko, että Alexandersson murhattiin taksin takapenkillä? Wallander ihmetteli.
Lääkäri sanoi:
— En tiedä, miten murha on tapahtunut. Tiedän vain, että hän kuoli myrkkyyn. Myrkky on ollut sekoitettuna johonkin juomaan tai ruokaan, jota Alexandersson on syönyt.
Se oli yllättävä tieto.
Wallander ei olisi ikinä uskonut, että joku olisi murhannut miehen.
Wallander istui työpöytänsä ääressä.
Huoneessa oli myös kaksi muuta poliisia: Hansson ja Ann-Britt Höglund.
— Näyttää siis siltä, että Alexandersson on murhattu, Wallander sanoi. — Hänen kuolemansa ei ollut luonnollinen, vaan hänet myrkytettiin. Emme vielä tiedä, milloin hän sai myrkkyä ja miten kauan kesti ennen kuin myrkky alkoi vaikuttaa.
— Onko mahdollista, että hän teki itsemurhan? Ann-Britt Höglund kysyi.
— Ei, Wallander vastasi.
— En usko, että kuolettavaa myrkkyä ottanut henkilö soittaisi taksin. Olen melko varma siitä, että Alexandersson murhattiin.
He päättivät, että Ann-Britt Höglund yrittää saada yhteyttä Alexanderssonin entiseen puolisoon.
Nainen asui tiettävästi Ranskassa.
Hansson puolestaan pyytäisi Tukholman poliisia tutkimaan Alexanderssonin kodin.
Hansson ja Ann-Britt Höglund lähtivät huoneesta.
Wallander kaatoi itselleen kupin kahvia.
Hän asteli ikkunan ääreen ja pohti, mistä aloittaisi.
Puoli tuntia myöhemmin hän istui autossaan ja ajoi kohti Svartea.
Aurinko paistoi ja tuuli oli tyyntynyt.
Wallander ajatteli, että ehkä kevät sittenkin tulisi pian.
Hän pysäytti auton ja astui ulos.
Tänne Alexandersson oli siis tullut, Wallander ajatteli. Mies oli tullut tänne aamulla ja palannut takaisin Ystadiin iltapäivällä.
Hän oli tehnyt saman monena päivänä peräkkäin.
Neljäntenä päivänä hänet oli myrkytetty, ja hän oli kuollut taksin takapenkille.
Wallander lähti kävelemään ja tutki aluetta. Rannalla oli useita kesähuviloita, jotka olivat tyhjillään tähän aikaan vuodesta. Wallander kohtasi kävelyllään vain pari ihmistä. Alue tuntui melkein autiolta.
Hän kääntyi ja palasi autolle.
Hän aikoi juuri lähteä ajamaan, kun hän näki vanhan naisen eräässä puutarhassa.
Hän asteli aidan luo.
— Anteeksi, Wallander huusi naiselle.
Nainen kääntyi ympäri ja katsoi uteliaana Wallanderia.
— Minun nimeni on Kurt Wallander. Olen Ystadin poliisista, Wallander sanoi.
Nainen tuli aidan luo ja ojensi kätensä.
— Minä olen Agnes Ehn, nainen esitteli itsensä.
— Täällä on kaunista, Wallander sanoi.
— Asutteko täällä ympäri vuoden? hän kysyi naiselta.
— Ei, vain puoli vuotta kesäaikaan, nainen vastasi. — Tulen yleensä huhtikuun alussa ja viivyn lokakuuhun. Talvella asun Halmstadissa. Olen eläkkeellä oleva opettaja. Mieheni kuoli joitakin vuosia sitten.
— Satuitteko näkemään viime viikolla miestä, joka tuli tänne muutaman kerran yksin taksilla? Wallander kysyi.
Naisen vastaus yllätti hänet.
— Kyllä minä näin. Hän halusi tilata taksin ja lainasi minulta puhelinta sitä varten. Jos se nyt oli se mies, jota tarkoitat. Hän oli hyvin kohtelias. Hänen nimensä taisi olla Alexandersson.
— Juuri häntä minä tarkoitan, Wallander sanoi.
— Onko jotain tapahtunut? Agnes Ehn kysyi.
— Valitettavasti Alexandersson on kuollut, Wallander sanoi.
Nainen näytti pelästyneeltä.
— Kamalaa. Mitä tapahtui? hän kysyi.
— Emme tiedä vielä, Wallander vastasi. Toistaiseksi tiedämme vain, että hän on kuollut. Onko teillä mitään tietoa, mitä hän teki täällä Svartessa? Hän on kai käynyt tapaamassa jotakuta.
Nainen mietti.
Hän ei osannut kertoa paljon.
— Mies meni tästä rantaan päin. Toiselta puolelta taloa menee polku rantaan. Alexandersson käveli polkua ja jatkoi eteenpäin rantaa pitkin. Hän tuli takaisin vasta iltapäivällä, nainen kertoi.
— Oliko hän yksin? Wallander kysyi.
— Kyllä, mutta hän on tietenkin voinut tavata jonkun rannalla, Agnes Ehn vastasi.
— Ranta tekee mutkan, joten näen siitä vain pienen osan.
Wallander jatkoi kyselemistä, ja Agnes Ehn vastasi sen verran kuin pystyi.
Alexandersson ei ollut näyttänyt levottomalta tai käyttäytynyt millään tavalla oudosti. Hän oli ollut kiltti, kohtelias ja ystävällinen.
— Hän halusi ehdottomasti maksaa puhelunsa, Agnes Ehn kertoi. — Surullista, että hän on kuollut. Hän oli oikein mukava mies.
Wallander nyökkäsi.
Hän antoi puhelinnumeronsa Agnes Ehnille ja pyysi soittamaan, jos tämä muistaisi vielä jotain.
Sitten hän ojensi kätensä ja kiitti avusta.
Hän kiersi talon ja käveli polkua pitkin rantaan.
Hän asteli vesirajaan asti.
Ranta oli autio.
Ketään muita ei näkynyt, mutta kun Wallander kääntyi, hän näki, että Agnes Ehn katseli häntä.
Alexanderssonin on täytynyt tavata joku täällä rannalla tai jossakin muualla Svartessa, Wallander ajatteli.
Kysymys kuului, kuka se on ollut.
Wallander käveli rantaa pitkin vähän matkaa. Sitten hän kääntyi takaisin autolleen ja ajoi poliisitalolle.
Hän meni työhuoneeseensa ja sulki oven.
Yhden aikaan hänellä alkoi olla nälkä.
Juuri kun hän oli lähdössä lounaalle, oveen koputettiin.
Hansson astui sisään.
Hän näytti siltä kuin hänellä olisi jotain tärkeää kerrottavaa.
— Kuten muistat, Alexanderssonin poika kuoli seitsemän vuotta sitten, Hansson aloitti. — Hänet surmattiin. Ketään ei kuitenkaan saatu kiinni tai tuomittu teosta.
Wallander tuijotti Hanssonia pitkään.
— Hyvä, hän sanoi sitten. — Nyt meillä on jotain, mistä voimme jatkaa. Tosin en oikein tiedä, mitä.
Nälkä oli poissa.
Wallanderilla oli nyt muuta ajateltavaa.
Kello neljä iltapäivällä Ann-Britt Höglund koputti Wallanderin oveen.
— Sain kiinni Alexanderssonin entisen puolison, hän sanoi ja astui huoneeseen. — He ovat olleet erossa useita vuosia eivätkä ole tavanneet tai puhuneet keskenään. Mutta nainen tietysti järkyttyi, kun kerroin, että Alexandersson on kuollut.
— Oliko hänellä mitään tietoa siitä, miksi mies oli tullut tänne? Wallander kysyi.
Ann-Britt Höglund vastasi:
— Ei. Hän ei tiennyt myöskään ketään, jolla olisi jokin syy murhata Alexandersson.
— Kysyitkö jotain heidän pojastaan ja pojan kuolemasta? Wallander tiedusteli.
— Ei, en kysynyt, Ann-Britt Höglund sanoi.
— Se pitäisi tehdä. Sinun pitää soittaa naiselle uudestaan, Wallander sanoi.
Ann-Britt Höglund nyökkäsi ja lähti huoneesta.
♦♦♦
Wallander lähti poliisitalolta vähän yli viisi.
Hän istui autoon ja lähti ajamaan Svarteen päin. Tällä kertaa hän jätti auton vähän kauemmas taloista.
Hän avasi takaluukun ja otti esiin kumisaappaat.
Hän pani saappaat jalkaan ja käveli alas rantaan.
Alexanderssonin on täytynyt tavata joku täällä rannassa, Wallander ajatteli.
Tarkemmin sanottuna hänen on täytynyt sopia tapaamisesta jonkun kanssa. Myrkkymurhaajaa ei kohdata sattumalta.
Wallander käveli rantaa pitkin ja tarkasteli kesähuviloita.
Ehkä joka kolmannessa talossa näytti olevan asukkaita.
Seuraavana päivänä Wallander ja Ann-Britt Höglund tulisivat takaisin.
He koputtelisivat huviloiden oville ja kyselisivät Alexanderssonista.
Jonkun on täytynyt nähdä hänet rannalla. Jonkun on täytynyt nähdä, kenet hän on tavannut.