Natalia Kisnanen - Missä olеt, suomalainen
Ensimmäinen luku, jossa Kerttu ihmettelee, miten ihmeessä suomalaiset ovat itse oppineet oman kielensä
Kerttu katseli yksinäisiä jalanjälkiä lumessa.
Lunta oli satanut koko perjantai-illan.Tuon kauhean perjantai-illan, jona Henkan ja Kertun asunto oli kiehunut kuin tulinen keitto. Sellainen, joka saa nenän kutiamaan ja silmät vuotamaan vettä, jos erehtyy työntämään päänsä padasta kohoaviin huuruihin.
Henkka ja Kerttu olivat erehtyneet.
Maailma ikkunan takana oli kuitenkin kylmä ja rauhallinen. Siitä Kerttu oli kiitollinen, että lumisade oli lakannut Henkan lähtiessä.
— Johtolanka, Kerttu sanoi katsellessaan jälkiä, joita tutut miesten talvikengät olivat painaneet hankeen.
Jäljet veivät ja päättyivät bussipysäkille. Edellinen bussi oli kaartanut ohi kauan sitten, päätteli Kerttu, sillä pysäkillä hytisi ja värjötteli nainen. Hän oli keski-ikäinen ja pyylevä, ja halusi jostakin syystä pukeutua asialliseen hameeseen pakkasella. Sukkahousuihin verhotut sääret palelivat taatusti! Palella taisi naisen naamakin, niin punaiset hänen poskensa olivat. Tavallisesti suomalaisposket olivat Kertusta melkein yhtä kalpeita kuin lumi.
Kertusta tuntui hölmöltä, aivan epäkohteliaalta seistä naisen vieressä mitään sanomatta valkeassa maailmassa, joka oli heitä kahta lukuun ottamatta autio.
Monta piinaavaa minuuttia Kerttu mietti, ettei hän oppisi ikimaailmassa kunnolla suomea, jos hän seisoisi hiljaa niin kuin suomalaiset! Miten ihmeessä vaitonaiset suomalaiset olivat itse oppineet oman kielensä?
Ai niin. Tietenkin puhelimeen puhumalla. Punaposkisen naisen puhelin alkoi soida. Se oli käsilaukun pohjalla, ja ennen kuin nainen sai sen käsiinsä, Kerttu oli ehtinyt kuulla soittoääntä hyvän matkaa. Se oli pätkä Kertulle radiosta tuttua iskelmää.
Hei, onko muita meitä maailmaan eksyneitä täällä päällä kylmän maan, siipirikkoina?
— No hei! Mä oon kuule täällä bussipysäkillä vieläkin. Joo-o, sanopa muuta! Suututtaa! Ja täällä on kauheen kylmä! No mä tuun niin pian ku mä pääsen…
Kyllä suomalaiset puhua osasivat. He kuitenkin ryhtyivät puhumaan vasta, kun he tunsivat puhekumppaninsa. Eli kuinka kukaan saattoi tutustua uusiin ihmisiin, jos uusien ihmisten kanssa ei voinut puhua? Ainakaan Kerttuun kukaan ei tällä menolla ikinä saisi tilaisuutta tutustua!
Kun nainen oli lakannut puhumasta puhelimessa, sanat tekivät kapinan Kertun kielellä ja karkasivat ulos:
— Hei, mulla ei oo kelloa mukana, mä unohdin sen. Koska tulee seuraava bussi? Nainen ilahtui, joko siitä, että tumma vierustoveri puhuikin suomea, tai siitä, että pääsi valittamaan. Hän olikin jo puhelunsa aikana päässyt vauhtiin valittamisen kanssa.
— Sen piti tullajo kauan sitten! Taas on yksi bussi jääny välistä. Nää on nää lumikelit semmosia, ettei yhtään voi luottaa aikatauluihin!
Kerttukin ilahtui. Jotkut suomalaiset vaivaantuivat, kun heidän kanssaan yritti puhua, mutta onneksi tämä nainen ei kuulunut heihin. Hän silmäili Kerttua uteliaasti, mutta ystävällisesti, kunnes lopulta uteliaisuus tiivistyi kysymykseksi.
— Mitä sä muuten tykkäät lumesta?
Kerttu huomasi, että hänen jalkansa olivat asettuneet ihan itsestään Henkan jättämien jalanjälkien sisään.
— Lumi on kaunis… mutta joskus se on niin kylmä.
— Kylmää, niin, lumi on kylmää, eihän se lämmintä voisi ollakaan, pullea nainen naurahti.
— Mä tarkotan… Mä tarkotan, että lumi ei välitä. Se vaan on kaunis ja hiljaa. Vaikka mitä tapahtuis.
Sanontojen ja vaikeiden sanojen selitykset
Ai niin. Kun muistetaan jotakin, mikä olisi pitänyt muistaa jo aiemmin. «Ai niin, unohdin ostaa maitoa kun kävin kaupassa.» «Ai niin, en vielä ole kertonut siitä.»
Asettuneen, perusmuoto asettua. Mennä paikalleen, pysähtyä olemaan jossakin. Huomasi jalkojensa asettuneen, huomasi, että jalat olivat asettuneet.
Huuruihin, perusmuoto huuru. Höyry, kaasu.
Hytisi, perusmuoto hytistä. Täristä, koska on liian kylmä. Palella.
Hyvän matkaa. Kauan.
Ihan itsestään. Ilman apua. Omin päin. Itsekseen.
Ikimaailmassa. Koskaan, milloinkaan, ikinä.
Johtolanka. Vinkki, merkki, vihje siitä, mitä on tapahtunut, kuka on tehnyt. Taustalla verbi johtaa; tie voi johtaa eli viedä kotiin. Opettaja voi johtaa oppilaat oikeaan suuntaan, kun oppilaat kävelevät opettajan perässä.
Jäänyt välistä, perusmuoto jäädä välistä. Olla tulematta, tapahtumatta, vaikka sen piti tulla tai tapahtua. Jos odotat joka viikko kirjettä, mutta yhtenä viikkona kirjettä ei tule, silloin yksi kirje on jäänyt välistä.
Kaartanut, perusmuoto kaartaa. Kulkea mutkaa pitkin. Mennä eteenpäin ympyrän tai puoliympyrän muodossa.
Kapina. Vastustus, yritys muuttaa asiat toisenlaisiksi.
Kehumaan, perusmuoto kehua. Sanoa kauniita asioita, ylistää.
Kunnolla. Hyvin, hienosti, täysin. Kun työn tekee kunnolla, sen tekee hyvin. Taustalla substantiivi kunto; se, jolla on hyvä kunto, jaksaa liikkua ja tehdä raskasta työtä. Se, jolla on huono kunto, ei jaksa vaan väsyy nopeasti.
Kutiamaan, perusmuoto kutista. Iho kutisee, kun sitä pitää raapia. Nenä kutisee, kun se pitää niistää, vaikkapa nenäliinaan.
Kuulunut heihin, perusmuoto kuulua johonkin. Olla osa jotakin. Suomi on osa Eurooppaa, joten Suomi kuuluu Eurooppaan. Banaani kuuluu hedelmiin, mansikka kuuluu marjoihin.
Lakannut, perusmuoto lakata. Loppua, päättyä.
Lukuun ottamatta. Jos näitä ei lasketa eli oteta lukuun; ilman näitä. Heitä kahta lukuun ottamatta, ilman heitä kahta.
Lumikeli. Luminen sää.
Piinaavaa. Liian ikävää, tylsää tai jännittävää.
Puhekumppaninsa, perusmuoto puhekumppani. Henkilö, jonka kanssa puhutaan, keskustellaan, jutellaan.
Punaposkisen, perusmuoto punaposkinen. Sellainen, jolla on punaiset posket.
Pyylevä. Pullea, lihava.
Päästä vauhtiin. Innostua. Tehdä jotakin keskittyneesti, haluamatta lopettaa.
Runollisesti. Runollinen kieli on kaunista kieltä, kielellistä taidetta. Runollinen puhe on kuin runokirjasta.
Saattoi tutustua, perusmuoto saattaa tutustua. Voida tutustua, pystyä tutustumaan.
Siipirikkoina, perusmuoto siipirikko. Joku joka voisi lentää jos häntä ei olisi satutettu. Lintu, jolla on vain yksi siipi, on siipirikko.
Silmäili, perusmuoto silmäillä. Käyttää silmiään tarkempaan katsomiseen. Katsella.
Tiivistyi, perusmuoto tiivistyä. Muuttua ajatuksesta toiminnaksi, teoiksi. Muuttua kaasusta nesteeksi, vaikkapa vesihöyrystä pisaraksi. Muuttua monesta yhdeksi, jossa kaikki monen osat näkyvät.
Tuskaa, perusmuoto tuska. Suuri kipu. Hyvin epämiellyttävä olo.
Tällä menolla. Jos asiat tapahtuvat samalla tavalla. Niin kuin tähän asti.
Vaitonaiset, perusmuoto vaitonainen. Hiljainen, vähän tai harvoin puhuva.
Vaivaantuivat, perusmuoto vaivaantua. Tuntea olonsa epämukavaksi, ikäväksi, kiusaantuneeksi. Taustalla verbi vaivata; taikinaa voi vaivata eli leipoa, ja vaivauksen jälkeen taikina voisi tuntea olonsa vaivaantuneeksi.