Vei tämän mennessään, perusmuoto viedä mennessään. Ottaa mukaansa. Napata jokin ja mennä pois sen kanssa.
Verhotut, perusmuoto verhota. Peittää, piilottaa, kätkeä kauniiseen kankaaseen. Taustalla verhot, kankaat, jotka roikkuvat ikkunoita koristamassa.
Vierustoveri. Henkilö, joka on vieressä. Lähimpänä seisova, istuva tai makaava ihminen.
Vuotamaan, perusmuoto vuotaa. Valua tai päästää valumaan ulos. Veri voi vuotaa sormesta. Vesijohto vuotaa, kun siitä tippuu vettä.
Välinpitämätön. Sellainen, joka ei piittaa, ei välitä toisesta. Sellainen, jota ei kiinnosta, miltä toisesta tuntuu.
Värjötteli, perusmuoto värjötellä. Yrittää pysyä lämpimänä, kun on liian kylmä.
Toinen luku, jossa Eija ajattelee: «Mitä minä sanoin!»
Kerttu ei ollut soittanut ja varoittanut tulostaan. Niinpä nainen, jonka luokse Kerttu oli bussilla menossa, ei tiennyt tämän seisovan oven takana.
Kerttu ei pitänyt kiirettä ovikellon soittamisen kanssa. Hän seisoi rapussa ja piti villatumput päällä, vaikka hänen olisi oikeastaan pitänyt vetää ainakin toinen niistä kädestään ja painaa ovikelloa.
Totuuden nimissä on sanottava, ettei Eija olisi ihmetellyt, jos olisi tiennyt, kuinka kauan hänen veljensä vaimo jahkaili oven takana.
Eija tiesi, että hänen naamastaan näki, mitä mieltä hän oli kaukorakastumisesta, Mariquitasta ja pikkuveljen koko avioliitosta. Pessimismi ja suurkatastrofin odotus olivat kaivertaneet lisää ryppyjä ikääntyville kasvoille aina, kun Eija oli katsahtanut Mariquitaan (se oli Kertun alkuperäinen nimi).
Ei Eija mikään rasisti ollut, vaikka niin Mariquita varmastikin asian tulkitsi. Eikä häntä siitäkään voinut moittia. Tyttöparka oli varmastikin synnyinmaassaan tottunut ihonväriin perustuvaan ylenkatseeseen. Monet häntä vaaleammat ihmiset pitivät itseään häntä parempana vain, koska olivat vaaleita.
Henkka oli kerran Eijan kuullen vakuuttanut Mariquitalle, että Helsingin seudulla oli ylipäätäänkin vain vähän rasisteja. Kunhan Mariquita vain oppisi suomea, ihmiset pitäisivät hänestä yhtä paljon kuin Henkka piti. Paitsi ettei Mariquita tietenkään saisi antaa kenenkään muun pitää hänestä yhtä paljon kuin Henkka piti. Niin Henkka oli sanonut ja rutistanut Kerttua omistavasti.
Eija ei voinut olla irvistelemättä ajatellessaan, miten nuo kyyhkyläiset eivät malttaneet pitää näppejään erossa toisistaan. Huulista puhumattakaan! Mokomakin lii— mapari! Millään eivät nuo kaksi malttaneet istua siivosti vierekkäin. Aina heidän piti vähintäänkin nojailla toisiinsa kuin kaksi selkärangatonta. Eija oli paheksuvalla katseellaan sentään saanut Mariquitan tajuamaan, ettei ollut sopivaa röhnöttää Henkan sylissä Eijan pienen pojan nähden.
Henkka oli niin ajattelematon, mutta se nyt oli miehille tyypillistä! Pikkuveli oli kiskonut tytön kaukaiseen peräpohjolaan ymmärtämättä, ettei salamarakastuminen voinut johtaa kuin suurkatastrofiin. Vaikka eihän sitä tyttöä kiskoa tarvinnut. Hyvinvointi-Suomi houkutti taatusti ketä tahansa köyhää piikaa kehitysmaasta, sen Eija ymmärsi hyvin.
Pikkuveli-höppänä varmaan kuvitteli Eijan olevan vain katkera vanha akka. Se olikin helpompaa kuin kuunnella, mitä sanottavaa isosiskolla oikeasti olisi ollut.
Kuinka ironista elämässä olikaan se, ettei kukaan halunnut oppia toisten virheistä. Jokaisen piti tehdä omansa. Pikkuveli ei suostunut tajuamaan, ettei kukaan mitenkään voinut tuntea vierasmaalaista morsiantaan vuoden tuttavuuden perusteella!
Mariquita ei ollut sen halukkaampi näkemään vaaraa kuin Henkkakaan, saati sitten kuulemaan siitä Eijalta. Vaan kenenpä muunkaan kuin Eijan kelloa hän olisi nyt ringutellut. Henkalla ei ollut muita omaisia kuin tämä yksi epäluuloinen isosisko -ja viisivuotias siskonpoika, Jevgeni.
— Pling plong, äiti, ovikello soi! poika kiljui.
— Kuka siellä voi olla? En odota ketään, Eija vastasi vastahakoisena nousemaan laiskanlinnastaan, sillä hän olisi halunnut katsoa rauhassa lauantaiaamupäivän sisustusohjelmaa.
Eijan jalkojakin pakotti. Onneksi hänen ei tarvinnut kiiruhtaa, sillä reipas poika riensi yökylässä olleen ystävänsä kanssa ovelle. Eija hymyili lapsensa kiltteydelle.
Petyttyään miehiin Eija oli yksinään adoptoinut itselleen pellavapäisen pojanvesselin Venäjältä. Helpolla pääsivät ne, joiden odotusaika kesti vain yhdeksän kuukautta! Byrokraattinen raskaus oli raastavan paljon pitempi. Jevgeni ehti kasvaa kolmivuotiaaksi orpokodissa, ennen kuin Eija sai luvan tuoda hänet Suomeen.
Nyt Jevgeni oli viiden vanha ja puhui täydellistä suomea. Hänen puheestaan ei kukaan voinut kuulla, ettei hän ollut syntynyt Suomessa. Mariquita oli sanonut olevansa siitä vähän kateellinen Jevgenille — ja kaikille maailman lapsille! He oppivat kieliä niin kamalan nopeasti, ja ilman aksenttia.
Eijaa säälitti tyttöparka. Mariquita oli käyttänyt suomen oppimiseen niin paljon aikaa ja energiaa — sinisilmäisesti, Eija olisi halunnut ajatella, mutta Mariquitan silmät olivat kyllä ruskeat.
Niin. Anteliaan Henkan silmät ne tässä sittenkin kaikkein sinisimmät taisivat olla.
Ken on kummin kaima
Suomalaisissa romaaneissa vilisee joskus sanoja, jotka viittaavat sukulaisuuteen. Tai ainakin sinne päin. Helpoimmat sukulaissanat osaatkin varmasti jo:
Eno on äitisi veli.
Setä on isäsi veli. Lapset tosin usein kutsuvat kaikkia aikuisia miehiä sediksi.
Täti on äitisi tai isäsi sisko. Lapset saattavat sanoa kaikkia aikuisia naisia tädeiksi.
Serkku on tätisi tai setäsi lapsi.
Anoppi on vaimosi tai aviomiehesi äiti.
Appi tai tuttavallisemmin appiukko on puolisosi isä.
Vävy on tyttäresi aviomies. Nykyaikana vävyksi voi kutsua pojankin aviomiestä. Miniä on oman pojan vaimo, tai miksei nykyään tyttärenkin vaimo.
Anoppi, appi, vävy ja miniä ovat yleisesti käytössä jo ennen avioliittoa. Eli vaikka et esimerkiksi olisikaan naimisissa tyttö- tai poikaystäväsi kanssa, hänen vanhempansa voivat kutsua sinua miniäksi tai vävyksi.
Mummi, mummo tai mummu on isoäitisi. Mummoiksi kutsutaan kaikkia iäkkäitä naisia, ainakin silloin kun he eivät kuule. Vaari tai ukki on isoisäsi.
Nämäkin sukulaiset on hyvä tuntea:
Mamma voi suomessa olla yhtä hyvin äiti kuin isoäiti.
Pappa voi suomessa tarkoittaa sekä isää että isoisää — tai ketä tahansa vanhempaa miestä.
Pikkuserkku on serkun lapsi.
Lanko on vaimon veli — tai siskon aviomies.
Käly on aviomiehen sisko — tai veljen vaimo.
Nato on monen mielestä sama kuin käly, mutta virallisesti vain aviomiehen sisko. Eli jos luet romaania jossa nato hyökkää sankarin kimppuun, sankari-poloinen ei onneksi ole sotilasliiton tähtäimessä. Tosin perheriita voi tuntua hänestä yhtä kamalalta kuin pommi-isku.
Kyty on aviomiehen veli. Taata on isoisä.
Nämä eivät ehkä varsinaisesti ole sukua, mutta törmäät varmasti heihinkin:
Kummitäti tai kummisetä tai ihan vaan pelkkä kummi astuu esiin, kun joku saa lapsen.
Silloin lapsen äiti ja isä valitsevat hänelle kummit ystävien ja sukulaisten joukosta. Kummin tulisi olla mukana lapsen elämässä. Hän voi hoitaa tätä ja viedä tätä esimerkiksi elokuviin tai matkoille. Laiskakin kummi muistaa lasta lahjoilla silloin kun lapsella on merkkipäivä. Ennen vanhaan kummin tuli opettaa lapselle kristinuskoa ja huolehtia tästä, jos lapsen vanhemmat eivät enää pystyisi tästä huolehtimaan. Nyky-Suomessa nekin, jotka eivät kuulu kirkkoon, nimeävät lapsilleen kummeja.