Leski on menettänyt puolisonsa. Hänen aviomiehensä tai vaimonsa on kuollut. Orpo on menettänyt vanhempansa. Orvon isä ja äiti ovat kuolleet.
Kaima on henkilö jolla on sama nimi kuin sinulla. Kun suomalainen kertoo juhlista, joihin oli kutsuttu kummit ja kaimat, hän tarkoittaa, että vieraita oli epätavallisen paljon. Jätkä on mies tai poika. Ennen vanhaan jätkiä olivat vain metsätöitä tekevät miehet. Muija on nainen tai vähintään teini-ikäinen tyttö. Ennen vanhaan muijia olivat vain köyhät, vanhemmat naiset. Tantta on vanhempi naishenkilö.
Kaaso tulee vastaan häissä. Hän auttaa morsianta ja on yleensä tämän paras ystävätär tai sisar.
…ja jossa suku on pahin
— Hei, se on Kerttu! Jevgeni hihkaisi iloisesti saatuaan oven auki.
Jevgenin vieressä seisoi toinen poika, jonka iho oli ruskea niin kuin Kertunkin. Kerttu astui sisään hymyillen kummallekin söpöläiselle. Samalla hän huomasi silittävänsä vaivihkaa mahaansa.
— Tää on mun kaveri Asad, se asuu tässä samassa rapussa ja se oli meillä yötä, Jevgeni selitti Kertulle, ja sitten hän selitti toiselle pojalle: — Kerttu on mun enon kanssa naimisissa.
Poikien äänet saivat Kertun tuntemaan omantunnon pistoksen. Jospa hän sittenkin oli ajatellut liian synkästi Eijasta. Eihän sellainen ihminen voinut olla kovin paha, joka oli ottanut äidittömän pojan omakseen! Ja Jevgenin yövieras oli kävelevä todiste siitä, ettei Eijalla voinut olla liiemmin ennakkoluuloja tummaihoisia ihmisiä kohtaan. Hetken Kerttu toivoi kuvitelleensa koko jutun, sen, että Eijalla oli jotakin häntä vastaan.
Siis hetken.
— Sä! Eija huudahti. — Missä Henkka on?
— Etkö säkään tiiä? Kerttu vastasi vastakysymyksellä. — Henkka on kadonnu!
Henkka ei ollut uskoutunut huolistaan edes omalle siskolleen! Se huolestutti Kerttua, mutta samalla hänen lävitseen kulki pieni voitonriemun purkaus. Eipä epäilevä Eija ollutkaan läheisempi Henkalle kuin Kerttu!
— Miten sun nimi voi olla Kerttu vaikka se on suomalainen nimi ja sä et näytä suomalaiselta? Asad kysyi.
— Sen nimi on Mariquita. Se on espanjaa ja tarkottaa leppäkerttua, Eija ilmoitti.
— Niin, Kerttu naurahti. — Mun nimi on oikeasti Maria, niin kuin mun mummonkin oli. Mun veljet aina sano mua Mariquitaksi, ja sitten Henkka anto mulle suomalaisen lempinimen. Siksi mun nimi on nyt Kerttu.
— Kuinka söpöä. Ja nytkö sä et tiedä missä Henkka on? Eija tivasi.
Eijan vaativa äänensävy toi itkun takaisin Kertun kurkkuun. Johan nyt olivatkin tunteet pinnassa! Mutta sitä iloa Kerttu ei Eijalle antaisi, että itkisi tämän edessä! Kerttu keskittyi kuulostamaan yhtä kovalta kuin Eija:
— Henkka lähti yöllä ulos, eikä se vastaa puhelimeen. Sen känny on kiinni. — Jos joku rosvo on hyökänny sen kimppuun! Asad huudahti.
— Niin, tai jos se on jääny auton alle! Jevgeni ehdotti.
Pojat näyttivät olevan pikemminkin täpinöissään kuin peloissaan. Lapset innostuivat niin helposti, kun tapahtui jotakin erilaista ja jännittävää. Eija loi kuitenkin Kerttuun syyttävän katseen ja sanoi:
— Pojat, rauhoittukaa. Kerttu voisi kertoa, miksi Henkka lähti yöllä ulos. Tappelitteko te kenties?
Kerttu ei vastannut mitään. Hänellä oli täysi työ katsoa Eijaa takaisin yhtä äkäisesti kuin Eija katsoi häntä.
— Eihän yöllä saa lähteä ulos vaikka oiskin vihanen, Jevgeni sanoi.
— Tarvitaankin aikamoinen vihastuminen, että aikuinen mies karkaa omasta kodistaan, Eija sanoi.
— Henkka ei oo ikinä ollu poissa mun luota näin kauan. Jo kakstoista tuntia se on ollu kadonnu! Kerttu vastasi, ja nyt hänen äänestään särähti jo itku.
— Onko se pysynyt susta irti ennätykselliset kaksitoista tuntia, Eija päivitteli. Eija olisi sanonut enemmänkin, mutta jokin sai hänet pysähtymään. Ehkäpä se, että Jevgeni oli rientänyt halaamaan enonsa nuorikkoa. Eija väänsi ilmettään vähän pehmeämmäksi ja tarttui puhelimeen.
— Tällaisissa tapauksissa pitää varmuuden vuoksi soittaa terveyskeskukseen ja kysyä sieltä. Ei Henkalle kyllä varmaan mitään ole sattunut. Yleensä sairaaloista soitetaan potilaan kotiin, jos on tapahtunut onnettomuus, Eija rauhoitteli poikia. — Haloo, Eija Kettunen täällä. Haluaisin varmistaa, ettei yön aikana kadonnut veljeni Henri Kettunen ole joutunut potilaaksi… Kyllä, odotan… Mariquita, voisitko viedä pojat Jevgenin huoneeseen?
Kerttu katsoi parhaaksi totella Eijan huitovaa kättä, sillä Jevgeni ja Asad eivät malttaneet pysyä aloillaan, saati sitten vaiti. Pian pojat ja Kerttu istuivat lattialla rakentamassa linnaa lego-palikoista. Tai oikeastaan vain Kerttu rakensi, sillä rakentaminen sai hänet tuntemaan olonsa hieman paremmaksi. Jevgeni sen sijaan kiipeili levottomana vuoteellaan, kävi avaamassa ikkunan, kulki ympyrää lelujaan näpräten, kunnes istahti lopulta Kertun viereen irrottelemaan linnasta palasia. Asad keskittyi katselemaan Kerttua ja kuiskimaan Jevgenille kysymyksiä.
— Mistä se tulee? Miks se meni sun enos kaa naimisiin?
— Voit sä mullekin puhua, Kerttu rohkaisi Asadia, ja niin poika tekikin.
— Kuinka monta veljeä sulia on? Mulla on viis siskoa!
— lla on kolme veljeä. Ne asuu Kolumbiassa. Sieltä Kolumbiasta mäkin tulen.
— Mun siskot asuu täällä Suomessa niin kuin mäkin, mutta meidän äiti ja isä tuli Somaliasta, Asad kertoi.
— Niitten piti karata sieltä kun siellä Somaliassa oli niin vaarallista, Jevgeni tiedotti.
— Kolumbiassakin voi olla vaarallista, Kerttu mutisi.
Hän oli vaipua mietteisiinsä. Mitä hänen veljilleen mahtoi kuulua? Leandron oli ollut tarkoitus tulla käymään Suomessa, mutta se oli liian ihana unelma tullakseen todeksi. Leandro-veli ei ollut vastannut sähköpostiviesteihin moneen päivään. Veljeksistä keskimmäinen, Camilo, taas roikkui nettikahvilassa ihan liikaa, ihan kuin hänellä ei olisi parempaa tekemistä ollutkaan. Eikä sitä Camilon mukaan kyllä ollutkaan. Siellä, mistä Kerttu tuli, oli liian vähän töitä. Nuorin veli Santiago olikin löytänyt niitä isommasta kaupungista.
— Onks Kolumbia lähellä Somaliaa, Asad kysyi, ja Kerttu havahtui. Ei nyt saanut murehtia menneitä, nyt piti keskittyä lapsiin!
— Ei oo lähellä. Somalia on Afrikassa, mutta Kolumbia on Etelä-Amerikassa.
— Miks sä sitte näytät afrikkalaiselta? Jevgeni kysyi.
Kerttu päätti, että hänen oli päästävä lasten seuraan useammin. Heillä oli kiinnostavia kysymyksiä ja puheenaiheita! Eija astui kuitenkin huoneeseen, ennen kuin Kerttu ehti keksiä, kuinka vastata suomeksi hyvään kysymykseen ja vielä niin, että leikki-ikäiset pojat ymmärtäisivät vastauksen.
— Ikkuna kiinni, lämpöhän karkaa harakoille! Eija kivahti.
Hän syöksyi sulkemaan ikkunan ja siivosi mennessään muutaman lelun lattialta. Kerttu pani merkille, että Eija oli katsonut tarpeelliseksi siistiä kampauksensakin vieraskuntoon. Eija sanoi:
— Ei ollut Henkka-eno sairaalassa. Eikä sen kännykkä ole vieläkään päällä. Heidin kännykkä oli sen sijaan päällä ja Heidi tulee tänne ihan kohta, Ainon kanssa.
— Jee! pojat huusivat. — Aino on meidän kaveri, Asad selvensi.
— Heidi osaa varmaan kertoa meille, mitä seuraavaksi. Se on poliisi, Eija selvensi lisää.
— Mutta sä et vielä kertonu miksi eteläamerikkalaiset näyttää afrikkalaisilta, Jevgeni muistutti.