Pukeutumistyyliään, perusmuoto pukeutumistyyli. Tapa, jolla ihminen pukeutuu. Vaatteet, jotka hän yleensä valitsee.
Punnitummaksi, perusmuoto punnittu. Harkittu, hyvin mietitty. Kirjaimellisesti vaa'alla käynyt, eli paino on tarkistettu.
Puoliskon. Kun jonkun jakaa kahteen osaan, syntyy kaksi puoliskoa.
Pyörii. Menee ympäri. Maapallo pyörii, ja pyörä, mutta kun ihminen käy samoissa paikoissa yhä uudelleen, voidaan sanoa, että hän pyörii näissä paikoissa.
Siviilisäätynsäkinpuolesta. Puolesta-sana tarkoittaa usein ansiosta, johdosta, syystä. Henkka oli vapaa siviilisäätynsäkin puolesta, Henkka sai sanoa vapaaksi myös siitä syystä että hän oli naimaton.
Silmiinpistäviä. Näkyviä, hyvin erottuvia, erikoisia. Niin poikkeavia, että pistävät silmään.
Siviilisäätynsäkin, perusmuoto siviilisääty. Se kertoo, oletko naimisissa, naimaton, eronnut vaiko leski.
Tarkentaa. Kertoa yksityiskohtaisemmin. Syventää. Tarkka ampuja osuu maaliin, tarkka siivooja huomaa kaikki roskat. Se, joka tarkentaa, tekee työnsä vielä tarkemmin.
Taustaansa sulautuva. Maisemaan sopiva, sellainen, joka ei herätä huomiota.
Ties vaikka. Ehkä, kenties.
Tuntomerkkejä, perusmuoto tuntomerkki. Asia, josta ihmisen tunnistaa. Jotakin, minkä takia hän on eri näköinen kuin muut.
Ulkoilemassa, perusmuoto ulkoilla. Urheilla, harrastaa liikuntaa ulkona.
Vaeltelemassa, perusmuoto vaeltaa. Kävellä pitkä matka.
Vaihtanut vapaalle. Lähtenyt lomalle, pois töistä.
Valitettavaa. Harmillista, valituksen aihe.
Varmuuden vuoksi. Kaiken varalta. Siksi että tätä kannattaa kokeilla.
Ylipainoinen. Liian painava, mikä ei ole terveellistä.
Neljäs luku, jossa juodaan kahvia…
Kertulle valkeni nopeasti, miksi Eija oli kutsunut naapurissa asuvan poliisin kylään. Tämä poliisi olisi joka tapauksessa saanut ennen pitkää kuulla kaiken, sillä hän oli Eijan ystävä!
— No, sen jo tarkistin, että ainakaan putkassa Henkka ei oo! Heidi sanoi, kun Kerttu oli kertonut hänelle saman verran kuin Eijallekin.
Tai no, vähän enemmän. Poliisille Kerttu oli tunnustanut, että he olivat tapelleet.
— Me ei koskaan ennen olla riidelty, hän painotti.
— Mistä te riitelitte? Eija kysyi, mutta Kerttu ei vastannut.
Eija kaatoi kupilliset kahvia kummallekin vieraalleen. Kerttu pakotti itsensä juomaan. Hän ihmetteli ties kuinka monetta kertaa, miten suomalaiset saattoivat juoda eniten kahvia maailmassa. Suomalainen peruskahvi oli Kertun mielestä yksinkertaisesti kamalaa. Joka siemauksella tunsi, ettei kahvipapuja ollut paahdettu tarpeeksi pitkään!
Heidi hörppäsi kuitenkin tyytyväisenä kahvia kupistaan, ja sanoi sitten:
— Yleensä kun joku tekee katoamisilmoituksen poliisille, kadonnut löytyy joko kesämökiltä tai sitten sille on jäänyt ryyppyputki päälle. Lähdetään siitä, voisiko Henkka olla teidän mökillä?
— Se on kesämökki. Eihän sinne pääse autolla talvella, ei me olla edes aurattu tietä auki, Eija vastasi.
— Mäkin mietin samaa. Mökille on liian paljon lunta edessä. Eikä Henkka otta-nu autoa, se lähti bussilla, Kerttu sanoi.
— Epätodennäköinen vaihtoehto, siis, Heidi tuumi. — No, mitenkäs on juomisen laita, onko Henkalla tapana ottaa?
Minkä juomisen? Ottaa mitä? Kerttu arvasi, mitä sanaa ei sanottu ääneen.
— Henkka juo vain joskus vähän olutta! hän sanoi.
— Sinähän Henkan tunnet, Eija hymähti, ja Kertulle tuli kummallinen olo, että hän tarkoitti aivan päinvastaista kuin mitä sanoi.
Jatkoa seurasikin.
— Kun Henkka viimeksi erosi, se joi enemmän kuin vähän! Mä ihan järkytyin kun mä kävin sen kotona silloin. Mä keräsin pullot ja sanoin että nyt ryhdistäydyt ja menet tekemään jotain Jevgenin kanssa sillävälin kun mä siivoan!
— Miksi sä sanot «viimeksi erosi»? Ei Henkka ja mä olla erottu, Kerttu muistutti äkäisenä.
— .. .ja se muuten auttoi. Liika juominen loppui siihen, Eija sanoi itsetyytyväisen isosiskon äänellä, Kertusta piittaamatta.
— Kun suomalainen mies masentuu, se aika todennäkösesti juo enemmän ku vähän, Heidi pisti väliin. — Mun puolesta ne sais juoda vähemmän. Arvatkaa, kuinka suuri osa kaikista rikoksista tehdään kännissä? Arvatkaa paljonko mä saan kuulla humalaisten selityksiä siitä miten kurjasti kaikki asiat on… ja miten niitten oli sen takia muka pakko juoda niin paljon että järki lähtee.
Heidi kuulosti äkkiä hyvin vihaiselta. Hän joi vimmaisesti kahvikuppinsa tyhjäksi ja riensi ottamaan lisää.
— Alkoholi on kyllä Suomessa se kolmas pyörä joka vie miehen vielä useammin kuin mikään toinen nainen!
— Taas sä väität että alkoholi on kaiken pahan alku ja juuri. Kyllä ne miehet kuule osaa ihan selvin päinkin lähteä toisen naisen matkaan! Vika ei ole Alkon hyllyjen vaan miesten korvien välissä. Tai jalkojen, Eija sähähti.
— Mutta juomista ne kehtaa pitää lieventävänä asianhaarana! Heidi huudahti.
Kertun katse liikkui Heidistä Eijaan ja Eijasta Heidiin. He keskustelivat kiivaasti, vaikka olivat kohtalaisen samaa mieltä, eikä kukaan huoneessa esittänyt vastaväitteitä. Kertusta tuntui äkkiä siltä, etteivät he puhuneet toisilleen eivätkä hänelle, vaan itselleen. Kumpikin vanhempi nainen oli syvällä omissa ajatuksissaan ja tunteissaan.
— Kuulkaas, Heidi sanoi lopulta. — Jos Henkka ei oo ilmotellu ittestään iltaan mennessä niin me tytöt lähetään Iltatöihin.
…ja vähän alkoholiakin
«Iltatöi» oli vekkulilla nimellä varustettu baari. Heidi oli valinnut sen siksi, että tiesi Henkan käyneen joskus siellä kavereittensa kutsusta katsomassa urheilumatse-ja. Siellä hän oli Anssinkin kanssa tehnyt kohtalokkaan päätöksensä lähteä Etelä-Amerikkaan.
— Siinä ne olla röhnöttää tuoppeineen. Jättää ipanat vaimoille päästäkseen tänne, sanoi Heidi.
Kertun kriittinen ilme sai Heidin muistamaan, että sekä hän että Eija olivat jättäneet lapsensa hänen miehelleen päästäkseen tänne. Hän punastui. Kerttu katsoi parhaaksi puolustaa Henkan maanmiehiä.
— Suomalaiset miehet on onneksi kuitenkin yleensä tosi kilttejä ja hyviä. Vaikka ne joskus juo.
— Niin, kyllä ne osaa olla niin kilttiä ja hyvää kun pitää nuori tyttö hurmata. Mutta annas olla kun ne kohtaa suomalaisen naisen! Eija sanoi väittelynhaluisena.
Hänen piti puhua aika kovaa, koska kovaa puhuivat kaikki muutkin Iltatöissä. Mutta Kerttu ei ollut ihan kokonaan paikalla. Heidi katseli hoikkaa, tummaa kaunotarta, jolla oli näyttävät rastaletit. Miettiköhän nuori nainen niitä iltoja synnyinmaassa, kun koti oli täynnä niitä Eijan mainitsemia isoveljiä ja heidän heilojaan,ja iloinen musiikki soi.
Tai no, Heidin täytyi kyllä myöntää, ettei hän tiennyt, millaista musiikkia kolumbialaiset kuuntelivat. Se nyt kuitenkin oli totta, että suomalaiseen musiikkiin verrattuna melkein mikä hyvänsä muu musiikki oli iloista.
Heidin poika Jesse tykkäsi kuunnella maailmanmusiikkia. Kerran Heidi innostui ihan jammailemaan pojan huoneesta kantautuneen latinobiisin mukana — ja Jesse oli nauranut ja kertonut äidin tanssineen hautajaismusiikin tahdissa!